Maaliskuiset mutinat

Tarzuli, hyvin sanottu! Olen niin täysin samaa mieltä.

Ihmisen kanssa, joka on solmussa itsensä kanssa, on vaikea muodostaa tasa-arvoista ja toimivaa suhdetta. Jos menneitä, käsittelemättä jääneitä asioita on paljon, on se miltein mahdotonta. Miettisen kumppanin suhteen, että millaiset välit hänellä on ihmisiin ylipäätään. Entä ex-kumppaneihin ja omiin vanhempiin? Syyllitääkö tai syyttääkö muita herkästi? Kokeeko hän usein olevansa olosuhteiden ja tilanteiden uhri? Ottaako hän sanomisistaan, tekemisistään ja valinnoistaan vastuun? Ihminen joka on käsitellyt elettyä elämää puhdistavalla tavalla ei uhriudu, vaan selviää ja osaa irrottautua menneestä, sekä uudelleenrakentaa itseään sisältäkäsin. Jos käsiteltäviä asioita on vielä paljon, ne ovat olemassa yhä edelleen vaikuttavina, omaa käytöstä ohjaavina tekijöinä (monesti alitajunnassa) ja varmasti se näkyy ja tuntuu myös siinä suhteessa... Toinen ihminen ei kykene menneisyyden vyyhtiä käsittelemään ja avaamaan toisen puolesta. Se on kunkin tehtävä itse. Ilman omia oivalluksia ja halua muutokseen, ihminen ei muutu. Miettisin myös millainen itsetunto kumppanilla on? Pitääkö hän oikeasti itsestään? Viihtyykö hän omassa nahassaan ja siinä elämässä minkä on rakentanut? Vai pakeneeko jollain tapaa (alkoholi, pelit, netti, työ tms.)? Miettisin myös hyvin tarkkaan mitä minä itse haluan nyt ja tulevaisuudessa? Mikä on tärkeää? Mistä asioita muodostuu oma onnellisuuteni? Olenko onnellinen? Kuinka paljosta olen valmis tinkimään tai joustamaan tärkeiden asioiden suhteen, vai olenko yhtään?

Itse olen valinnut olla yksin. Ajan ja kokemusten kautta olen tullut siihen tulokseen, että olen onnellinen ja tyytyväinen juuri näin. Koen, että elämä on antoisaa juuri tällaisenaan - tavallaan myös helppoa, vaikka vastuuta ja työtä onkin paljon. Jos joskus kuitenkin ottaisin kumppanin, olisin suhteen oltava jotakin lisää tähän mitä nyt olen rakentanut. Suhde ei saisi kuluttaa, eikä vaatia. Se ei saisi kutistaa minua ihmisenä, rajoittaa tai kahlita. Sen olisi oltava itsessään soljuvaa, vastavuoroista, kunnioittavaa ja rakkaudellista. Yhdenvertaisuuteen ja luottamukseen perustuvaa. Jotain lisää, jotain enemmän. :Heartpink

Tällaisia ajatuksia tähän aamuun... :happy:
 
Mesiangervo: olipahan tutun tuntuisia ajatuksia. Ei pakko vastata mutta kun olet valinnut olla yksin, millä tavoin sait pienokaisen alulle? :)
 
Mesiangervon teksti oli erittain hyva. Kaikenlaista kokeneena ja nyt, vihdoin, onnellisena parisuhteessa, allekirjoitan kaiken taysin. Itse muuten myos jo valitsin kertaalleen yksinolon mutta kohtalo tuli ja muutti sen. Ja nyt onnellisempi kuin koskaan, seka yksin etta kaikissa aiemmissa parisuhteissani. Minulla sopii tama tamanhetkinen tilanteeni parhaiten.

Yhta asiaa olen miettinyt usein, voi kun olisi nuorempana saanut jonkinlaista ohjenuoraa siihen minkalainen on hyva puoliso. Kun joku olisi vaikka nuo Mesiangervon sanat osannut sanoa. Itselleni vain lapsuudenkodissa toitotettiin etta hyva koulutus ja hyva tyo (ja palkka) pitaa olla, siina hyvan ihmisen merkit. Mutta eihan se niin mene! Se ihmisen hyvyys muodostuu ihan muista asioista, ja hyva tyo on sitten vain plussaa, joka sekin lahinna pitaa elaman vakaampana muttei itsessaan ihan suoraan mitaan onnea tuo ainakaan parisuhteeseen vaikka kuinka unelmahomma olisikin. Toivottavasti saan omille lapsilleni opetettua minka nyt olen itse, liian myohaan ja kantapaan kautta, oppinut!

Voi, voisin tasta aiheessa pauhata vaikka kuinka kauan! :happy:
 
Joskus mietin etta jos olisin aina ollut hyvassa parisuhteessa, osaisinko arvostaa jokaista paivaa tallaisessa vakaassa, arvostavassa ja hyvassa elamassa jonka nyt olen saanut? Nyt mietin vasyneina ja riitaisinakin hetkina etta kylla tassa vaan on turvallista olla ja kiukutella!

Te, joilla hyvat ja teita arvostavat puolisot, muistakaa arvostaa heita takaisin! :happy:
 
Kyllä tää vauvan tulo mullistaa parisuhteenkin, ainakin ekalla kerralla. Joillakin muutos sujuu helpommin ja toisilla vaikeammin.
Sanoisin, että antakaa aikaa itsellenne ja miehelle. Äidiksi ja isäksi kasvaminen on yksilöllistä. Mutta useinmiten se vauva hurmaa vanhempansa ja löytää paikkansa sydämestä ja perheestä ihan onnellisesti.

Mulla on ollut tämä yksi ja ainoa parisuhde (avioliitto) ja samoin miehelläni, kokemusta huonosta ei olekaan. Kiitollisia olemme silti toisistamme ja osoitamme arvostusta päivittäin sanoin ja teoin. Olemme sitoutuneet toisiimme "kunnes kuolema meidät erottaa" siksi meillä on suuri motivaatio tehdä yhteisestä elämästä kivaa ;)
 
Voisin vielä selventää mitä tarkoitin valinnalla olla yksin. Eli en seurustele/sitoudu, saati (näillä näkymin) koskaan tule jakamaan kotiani tai arkeani toisen kanssa. (Olen aiemmin kyllä jakanut. On hyviä ja huonoja kokemuksia, helppoa ja hankalaa, vakaata ja aaltoilevaa...) Olen kuitenkin kaveripohjalla tutustunut ihmisiin yhä edelleen ja pari kertaa olen tapaillutkin, sillä tavalla kevyesti, molemmille sopivalla tavalla. Olen välillä ollut jopa ihastunut. Kuitenkaan sitoutuminen ei mielestäni ole hyvä ajatus omalla kohdalla. Olen erityisherkkä ja suhteeseen liittyvä henkinen/emotionaalinen kuorma ja muu on minulle liikaa. Jos joskus valitsisin toisin, tarvisi toisen henkilön kanssa soljua todella luonnollisesti ja kevysesti. Arvot ja elämäntavat tulisivat olla samanlaiset. Ja siis ihan ne arkiset tavatkin tulisi sopia yhteen. Muuten kotimme ei välttämättä enää olisi se rauhaisa voimaantumispaikka, jossa saa maailman melulta ja kiireeltä levätä. Meille on lasten kanssa vakiintunut niin oma tapamme olla ja elää... Vaikea olisi tähän ketään kuvitella. :grin Tarvitsisin myös (kumppaniltani) paljon omaa aikaa ja tilaa. Paljon. Jatkuva yhdessäolo on jo ajatuksena ahdistava.

Kesti muuten yllättävän kauan hyväksyä se, että perinteisiksi mielletty perhemalli ei välttämättä ole minua varten ja saan ja voin elää juuri niinkuin parhaaksi katson. "Kevyissä jutuissa" on parasta se, että yleensä siinä saa (parhaimmillaan) molemmat vaan ne suhteen hyvät puolet. Saunaillat, leffaseuraa, seksiä, huvittelua ja hassuttelua, juttelua ja hellyyttä. Yleensä ei ole draamaa, mustasukkaisuutta, talouden tai muun arkisen pyöritystä tai pähkäilyä, jatkuvia kompromisesseja, huonoja päiviä tai ajanjaksoja, pakollista oleilua jos ei jaksa tai huvita... Tietysti tällaiset jutut tarvitsevat myös kemiaa, luottamusta ja yhteisen vision tapailusta, sekä yhteensopivat aikataulut. Tälläinen toimiva kuvio minulla oli joskus, sitä kesti pitkään.

Edellinen "juttu" oli lyhyt ja intensiivinen. Sen pohjalla oli pidempi tuttavuus muissa merkeissä... Juttu päättyi kuitenkin tosi ikävästi, enkä siitä kirjoita nyt tässä enempää. Tuleva lapsi oli todella suuri yllätys ja sain tietää raskaudesta vasta pari kuukautta sen jälkeen, kun juttu oli päättynyt. Kesti jonkin aikaa käsitellä asioita ja sopeutua uuteen tilanteeseen elämässä. Olin kuitenkin ajatellut vielä joskus saavani lisää lapsia, tosin mahdollisesti luovuttajan kautta. En lasta ihan juuri nyt suunnitellut, mutta elämä osaa yllättää! Ajattelen, että lapset ovat lahja ja olen onnekas, kun nämä sielut ovat perheeseeni siunaantuneet. Innoissani odotan tulevaa, samoin isommat lapseni. :Heartpink

Hattaraa. En minäkään nuorena tiennyt mitään siitä millainen on hyvä kumppani. Tai edes sitä, että sellaista ei ole pakko olla välttämättä koskaan. Silti voi elää onnellista elämää ja esimerkiksi perustaa perheen. Pari "hutia" sattui nuorempana, mutta myös yksi ihana rakkaussuhde on takana. On ollut rikas elämä tähän asti. :happy:
 
Itse olen kahdessa pitkässä suhteessa ollut, ensimmäinen vajaa 5v ja tämä toinen tällä hetkellä reilu 5v menossa, enkä voisi olla onnellisempi tämänhetkisessä suhteessa. :) Näiden kahden pitkän suhteen väliin mahtui kyllä muutama aivan uskomaton idiootti, onneksi sitä oppii ja kasvaa niistäkin. Olen selkeästi täysin parisuhdeihminen, kauhean hankalaa oli asua yksin. :D

Tuntuu, että nyt kun olen raskaana ja huomannut miten ihanasti mieheni minua kohtelee ja miten suurta luottamus on puolin ja toisin, olen rakastunut uudestaan (vaikka ei se rakkaus ole missään vaiheessa hävinnytkään). Meillä ei suhteen alku ja ensimmäiset vuodet olleet niin helppoja molempien huonojen kokemusten vuoksi, mutta niin sitä vaan oppii että johinkin voikin luottaa. Kesällä pitäisi vielä naimisiin mennä, juhlat tosin enemmän muille kuin meille, me tiedetään jo, että rakastetaan toisiamme. :)

En ole koskaan pitänyt suhteiden aluista, ihastumisesta ja epävarmuudesta. Tällainen vakaa parisuhde on kyllä paljon paremmin minulle sopivaa.
 
Hei nyt ei liity mitenkään vauvoihin, muutenku jatkossa osaan tarjota tulevalle lapselleni turvallisen autokyydin, KOSKA

mie pääsin eilen inssin läpi :)

On se aikuisena vaan kumman vaikeeta oppia käyttämään tommosta laitetta kuin auto :D
 
Mä sain kortin 18-vuotispäivänäni ja kuorma-autokortin 21-vuotispäivänäni. Mä rakastan ajaa autoa, etenkin yksin. Hienoja mindfulness-hetkiä, kun ei saa eikä tarvi keskittyä mihinkään muuhun kun liikenteeseen. Kuuluu ehdottomasti mun top 3 -suosikkipuuhiin :) Haaveissa siintää myös rekkakortti, mut katotaan ny :P
 
Autolla ajaminen ei musta kyllä oo kivaa... Tai kyllä se tässä pikku kylässä menee mut sit kun pitää Turkuun mennä niin joku muu saa ajaa :-D enkä ikinä suostuis ajamaan helsingissä
 
Mä oon ajanu 7-metrisellä asuntoautolla Helsingin keskustassa ja 12-metrisellä kuormurilla Tampereen keskustassa. Helsingissä sain kyl paljon tööttäyksiä, kun mietin liian kauan, mihin oon kääntymässä :D Ja kuormurilla tapoin aurauskepin.
 
Helppohan Stadissa on ajaa niin kauan kun tietää, että mihin on menossa ja käyttää vilkkua. Tallinnassa on kovat nopeudet ja samoin kuin Tukholmassa - vilkku on ihan se ja sama.
 
Miustakin ajaminen on kivaa, vaikka vielä vähän vaikeeta ja kankeeta... Ei oo ollu aiemmin kiinnostusta laittaa niin suurta summaa johonkin ajokorttiin, kun kuitenkin mies on ajotaitoinen :)

Mut inhoon yli kaiken meidän autokatosta ja parkkipaikkaa, se on niin ahdas!!
 
Miehet olis ihmeissään täällä olevasta auto keskustelusta. :) täällä tykätään kans ajella autoo. Parasta on joskus ku oikein ketuttaa ni hypätä yksin auton rattiin ja ajella johonki esim. Yks kerta kävin jätskin syömässä Kalajoella ja tulin sit takas kotiin. Km n. 500 yhteensä :D koirat oli kyllä sillon mukana. Fiilistelin hetken hiekka Särkillä ja olo oli heti parempi.
 
Takaisin
Top