Maaliskuiset mutinat

Hellurei kaikki!

Mulla pahoinvointi kop kop kop on väistynyt mutta jäätävä ummetus jos vähääkää juo liian vähän. Ja kaikkea raikasta ja kevyttä tekee mieli.
Tänään neuvolas ei meinannu sykkeet löytyä..tai juu..löyty,katos,löyty ja katos jne. Mutta ei tarpeeksi..potkuja vaan sateli anturaan lopuks mentiin ultraa kattoo syke. Siellähä se jumppas kovasti..

Vatta on kans kovasti kasvanut täällä. Rakenneultraa viä pari vkoa ja sitte saakin alkaa pian laittaa Kelan paperia eteenpäin.

Vieläki vähä sitä mieltä että en pakkausta ota kun kaksi on jo talossa..

Lauantaina lähdetää viikoksi Rukalle..nyt ei ihan lasketella ja rällästetä vanhaan tyylii. No ulkoilut kivoissa maisemissa korvatkoon nyt sisällön..
 
Paratiisi : voimia lepäilyyn. Ei kyllä vielä tartteis paikkojen alkaa pehmetä :(

Täällä edelleen selkä ja lonkat paukkaa ja nyt alkaa vasenki pakara kipuilla. Pitää huomenna soitella jäsenkorjaajalle osaako olla avuksi raskaana olevalle. Pitäis jotai apua saada tai kohta ei jalat kanna enää ku hermo puristuksissa tuolla selässä. Yskä ei ota loppuakseen. Huomenna soitan bakteeriviljelyn tuloksista ja etikka taas alkanu haista... :/ no onneksi on hoidettavissa. Liikkeet tuntuu jo hyvin mutta ei jona päivä. Nytkin ollu paripäivää etten oo tuntenut mitään. Eilen kyllä taisi käväistä rakon luona ku ni alko kamalasti painaa rakkoa... mutta potkuja ei oo tuntunu tai mitään möyrintää...

Itsekki haluaisin tehä pientä remonttia mutta ei viiti yksin kustantaa kaikkee... ukko lähtee töihin... ei pitkään viihtynyt työttömänä. :D haastetta tuo se kun vuorokausi lepo ei toteudu ja sen pitäis seki vähänen saada levättyä mutta kun poika vaatii isin huomiota. Kattoo nyt miten jaksaa.

Rv 18+6
 
Hellurei kaikki!

Mulla pahoinvointi kop kop kop on väistynyt mutta jäätävä ummetus jos vähääkää juo liian vähän. Ja kaikkea raikasta ja kevyttä tekee mieli.
Tänään neuvolas ei meinannu sykkeet löytyä..tai juu..löyty,katos,löyty ja katos jne. Mutta ei tarpeeksi..potkuja vaan sateli anturaan lopuks mentiin ultraa kattoo syke. Siellähä se jumppas kovasti..

Vatta on kans kovasti kasvanut täällä. Rakenneultraa viä pari vkoa ja sitte saakin alkaa pian laittaa Kelan paperia eteenpäin.

Vieläki vähä sitä mieltä että en pakkausta ota kun kaksi on jo talossa..

Lauantaina lähdetää viikoksi Rukalle..nyt ei ihan lasketella ja rällästetä vanhaan tyylii. No ulkoilut kivoissa maisemissa korvatkoon nyt sisällön..
Moro. Jos vielä ummetus vaivaa ni suosittelen veden juonnin lisäksi Pegorion tuotetta. Sain vinkin lekurilta ja toimii hyvin, ei turvota tms. Vedän itse sitä joskus päivittäin tai joka toinen päivä.
 
Onko kukaan muuten pitänyt päiväkirjaa raskausajan ajatuksista ja oireista ym. Minä kirjoitan satunnaisesti jotain ylös.

Aiemmista olin tehnyt niin ja oli tosi hauska huomata miten kaikki on unohtunut, kun aikaa on kulunut. Monta asiaa muistui mieleen nyt vanhoja juttuja lukiessa. On mukava verrata nykyisiä olotila entiseen. Mm. rakenneultran kokoarviot olin kirjannut, muualla niitä ei ollut. Tulokas on kahden edellisen välistä. Esikoisesta olin kertonut töissä vasta viikolla 25 ja juttuja miten esikoinen on suhtautunut uuteen tulokkaaseen, hauskaa lukea noita. Muuten en ole päiväkirjaihmisiä.
 
Mä oon kirjoittanut viikoittain vähän ajatuksia ja tuntemuksia siihen kirjaan jonka sai noutaa apteekista, ajattelin että kiva säästää myöhemmin luettavaksi :)
 
Mie ajattelin, et olisin kirjottanut...mut ei oo sit tullu kirjotettuu sanaakaan. Ehkä parempi, ku tää raskaus on herättänyt miussa niin negatiivisia tuntemuksia...vartalo prakaa ja se on kaiken lisäksi vielä hemmetin ruma.

Harmittaa, ku en millään tavoin nauti tästä raskaudesta...ei oikeestaan vois vähempi kiinnostaa. Joka tuutista joku sanoo, et nauti, hemmottele ja piä huolta itsestäsi nyt. En vaan nää mitään syytä sellaselle :(
 
Tomu : voimia noihin ajatuksiin. Itsellä vasta nyt alkanu olemaan että tykkään vähän jopa mun mahasta vaikka siinä on se höllyvä läski nätin kohdun päällä. En edelleenkään tykkää hehkuttaa, mutta salaa olen onnellinen. En näe siinä mitään outoa että koet noin. Mutta noitten tuntemusten kirjoittamisesta voi olla hyötyä sitten raskauden jälkeen vaikka ovatkin negatiivisia. Jos vaikka saisit purettua sillä keinoin ajatuksias ja olo helpottaisi.
 
Lucky87:
Onhan niitä ajatuksia onneksi tullu tänne aika paljonkin kirjoitettuu ja löytyy sieltä jotain onnen hetkiäkin välillä, mut pääpaino tuolla ankealla melankolialla kuitenki :)

Oon vaan jotenkin tosi kateellinen niille, jotka kokee raskausajan ihanana ja tuntevat olevansa jonkun hemmottelun arvoisia...mie oon muutenkin vähän huono arvostamaan itseäni tai lähinnä omia tekemisiäni niin ees tää raskaus ois voinu olla semmonen asia missä oisin omasta mielestä tehny jotain hyvää.

Ehkä oman mausteensa tähän on tehnyt se, että tunnen jääväni ihan yksin tämän asian kanssa...kun mies on kehitellyt itselleen niin paljon muuta tekemistä, eikä tunnu auttavan asiasta puhuminen...

On vaan kaikkinensa tosi kurja mieli. Välillä sitä toivoo niin kovasti, ettei koko vauvaa olisikaan ja saisi palata takaisin sinne lapsettomuuskuplaansa ja toisaalta en toivo mitään tuollaista.

Maanantaina ois neuvola ja yritän tässä just kehitellä mielessäni jotain kepulikonstia, et mies ei tulisi sinne neuvolaan mukaan...en jotenkin haluais sitä sinne yhtään.
 
Tomu : juu onneks on tämä vertaistuki. Mä en kans saa kotona mahdollisuutta puhua näistä asioista. Tuntuu että saan olla yksinäni iloinen ja onnellinen että plussa tuli viimein yli 2v yrittämisen jälkeen.
 
Tuntuu surulliselta lukea teijän tunteita ja että mies ei oo mukana siten, miten haluisitte :( Muhun vaan iskee välillä epätoivo, että onko musta, urakeskeisestä supersuorittajasta, äidiksi. Yhtäkkiä en voi ees kuvitella kontrolloivani asioita. Se on ahdistavaa - mut toisaalta vapauttavaa. Mun on myöskin vaikee "luopua" mun kropasta ja hyväksyä, että se on nyt ennen kaikkea vauvan koti.

Tomu, oon samaa mieltä luckyn kanssa, että on normaalia (jokseenkin hiton kuluttavaa) tuntea noin. Kunpa saisit sun miehen kunnolla mukaan. Ootko kertonut sille, miten paha mieli sun on?
 
Me käytiin raskausaikana neuvolan perhevalmennuksessa, sairaalan "synnytys"valmennuksessa sekä yksityisessä synnytysvalmennuksessa. Alunperin mies oli ajatellut ettei tule itse synnytykseen vaan tulee pukuhuoneeseen syömään voikkuleipää kuten hyvä ystävänsä oli tehnyt.... valmennukset kypsytti miestä ja siellä se synnytyksessä yritti hieroa selkää, piti ponnistaessa jalasta kiinni, näki sen kaiken muunkin mikä tuli ennen vauvaa ja leikkasi napanuoran ja piti vauvaa ihokontaktissa. Aluks ei lämmennyt yksityiselle synnytysvalmennukselle mut toivoin sitä synttärilahjaksi. Voin todella suositella. Käytiin läpi myös puolison roolia ja ihan harjoiteltiin, miten puoliso voi auttaa äitiä synnytyksessä.
 
Merivesiväri:
Kyllä miun mies mukana näissä raskausjutuissa on, oottaa kovasti vauvaa ja huolehtii sen hyvinvoinnista, haluaa neuvolaan, ottaa asioista selvää...mut se onkin unohtanut miut puolisona johonkin.

Ja asiasta oon kyllä sanonutkin ja kertonut kuin paha mieli miulla on, mutta mitään muutosta ei tule...tai se ei ymmärrä, en tiiä enkä oikein jaksa välittääkään. Ärsyttää vaan, et meidän parisuhteessa oli kaikki hyvin ennen raskautta ja nyt minusta on tullut vaan joku olento mitä huomioidaan vaan tulevan vauvan äitinä...

Emmätiä, mut kiitos taas vertaistuesta ja kauniista sanoistanne :) ❤️
 
Huh huh, mie oon miettiny sitäkin nyt, et en halua tuota sinne synnytykseen mukaan...alkuun pidin itsestään selvyytenä et tottakai tulee, mut nyt on alkanu mielipide muuttuu.
 
Tomu: meilläki mies lähtee synnärille mukaan ja on mitä mainioin isä mutta minut on unohtanut minuna ja odottavana äitinä kokonaan. Joskus aikanaan sanoi että hän uskoo vasta sitten että perhe kasvaa kun vauva on sylissä. Ei se oo ultra kuvia katellu vaikka oon näyttänyt. No on se sillee väkinäisesti käyny kokeilemassa vauvaa ku oon sanonu että arvaatko missä on nyt... mutta eipä muuta. Kai se pelkää niin paljon että ei saakaan lasta ni suotta luoda mitään ajatuksia etukäteen. Toi on tollanen perinteinen metsässä kasvanut mies joka ei tällasista ymmärrä mitään. Juu ja kun oon sanonu että on unohtanut mut ni luulee että vaadin erityis kohtelua , vaikka sen tosiasiassa olisin ansainnut.
 
Meillä on ehkä vähän toisin päin - toivoisin, että mies alkaisi olla enemmän isä. Musta pitää kyllä hyvän huolen, auttaa kipujen kaa ja jätti omia menojaan väliin pahimpaan pahoinvointiaikaan - ihan vaan istuakseen mua silittelemässä vessan lattialla <3

Mutta yhtäkään vauvaopusta se ei oo avannut eikä myöskään (tietääkseni) googlettanut mitään asiaan liittyvää. Kovasti se kuitenkin silittelee masua, tulee innokkaasti mukaan ultriin ja neuvoloihin, mut ois ihana, kun se ois oma-alotteisempi tiedonhaun kanssa. En mä tiiä, kai tää on vaan tätä omaa raskaushormonihorinaa :D Ite se on sanonut, että lukee käyttöohjeita vasta sit, jos tarvii niitä.
 
Lucky:
Meillä vielä se tilanne, et oon niin huonossa kunnossa (raju oksentaminen, pyörtyily ja kovat kivut joka paikassa), et en oo pystyny tekeekää asioita tod entiseen tahtiin enkä ees puolinopeudella :D alkuun miusta tuntui, et mies luuli miun teeskentelevän ja sit yhdellä neuvolakäynnilla se sit tajus, et ei hitto tuo taitaa oikeesti olla heikossa hapessa...nyt alkaa olla taas ilmoilla tuota suuttumusta, jos joudun pyytää apua johonkin.

Mie oon muutenkin semmonen pärjääjäluonne enkä tykkää avun pyytämisestä ja yritän viimeseen asti selvitä itse, niin tuntuu kurjalta ku avunpyyntö kuitataan tuhahduksilla ja ollaan hampaat irvessä, vaikka on se tähän mennessä auttanutkin kaikessa.

Tuntuu, et herralta on pyyhkiytynyt mielestä kaikki mitä mie oon sille näiden kymmenen vuoden aikana auttanu ja tehny, kun sillä on ollu terveyspulmia, yms ja miun on pitäny vaan jaksaa sitä hoitaa ja tsempata.
 
Meillä mä käyn neuvolat iha suosiolla yksin..ultriin on äijä tullu mukaan koska oon halunnu. Ei sitä muuten juurikaan kiinnosta...alun perin ei olis ees lasta enää halunnu jonka takia on ehditty jo erotakkin..siitä kahen päivän päästä ilmotti että jos ny yhen viel sit kuitenki..näin jälkeepäin ajateltuna se vaan sano sen että palattii takas yhteen! Sillä siis ennestään 12 ja 4 vuotiaat pojat joista nuoremman kanssa ei oo missään tekemisissä ja tää vanhempi on meillä joka toisen viikon! On vähä perseestä ku itte hypistelee jotai pieniä vaatteita iha innoissaan ja toine siinä pyörittelee silmiään vieressä! Se oli kyllä sanonu että haluis tyttöä ja vaikutti olevan tosi innoissan ku sellanen tuola massussa näytti olevan mut silti vähä sellai olo että aika yksin tässä ollaan!
 
Maanantaina ois neuvola ja yritän tässä just kehitellä mielessäni jotain kepulikonstia, et mies ei tulisi sinne neuvolaan mukaan...en jotenkin haluais sitä sinne yhtään.

Ehkä olisi hyvä idea ottaa tämä alakulo asiaksi sitten neuvolassa? Osa melankoliasta liittynee raskaushormoneihin, mutta toisaalta on hyvä terkankin seurata asiaa. En tiedä kuinka helposti surullinen fiilis jatkuu sitten äitiyteen ja voisi vaikuttaa vauvan kanssa puuhailuun, mutta asiaa on kyllä tärkeää seurata.

Miehen jättäminen pois terkkakäynniltä varmaan helpottaa sitä, että pystyt kertomaan omista tunteistasi helpommin. Toisaalta, miehesi olisi hyvä tietää näistä, ja ehkä jopa miettiä keinoja kuinka hän voisi helpottaa mieltäsi. Terkka voisi auttaa löytämään näitä asioita.
 
Takaisin
Top