Maailmaan syntyneet pikku-tontut <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja -Eevi-
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meille syntyi 1.12.2013 klo 21:42 pikku-prinsessa. 3295 g, 49,5 cm, pipo 33. ( RV 39 plus 4 ) ( laskettu aika olisi ollut tänään 4.12.)

Kaikki kävi sitten hirmu nopeasti. Kestin ilmeisesti liian hyvin supistuksia, koska en ymmärtänyt niiden olevan niitä oikeita. Väli tiheni sunnuntaina iltaa kohden. Soitin synnärillekin, mutta eivät käskeneet lähtemään, kun laskettu aikakin oli vasta 4.12., että ihan rauhassa vaan. No kahvittelin kaverin kanssa, laittelin verhoja, käytiin saunassa...sitten saunan jälkeen nousin nojatuolista kävelemään supistuksen ajaksi ja naps vedet meni. Sitten lähdettiin kiireellä ja jo autossa alkoi tuntumaan ponnistuksen tarve. Rynkytin jo synnärin ovia aika paniikissa. Pikakatsaus ja olin 9,5 cm auki. Saliin, muutama ponnistus ja tyttö oli siinä. Mitään kivunlievitystä en ehtinyt saamaan. Mutta kaikki oli paaaaljon helpompi kestää kuin mitä olin koskaan kuvitellut.

Oma aavistukseni sunnuntai-aamuna,että lähtö oli lähellä, piti siis paikkansa. Kirjoitin silloin toisaalle, että tarve laittaa itsensä kuntoon; hiukset, meikkaus, viimeiset työt loppuun jne.

Tänään päästiin kotiin opettelemaan uutta arkea :)
 
Kiitos onnentoivotuksista ja Paaaljon onnea Aarnikratti ja Miisa! Ja WOW Miisa, mahtavaa että meni noin sujuvasti! Oli varmaan hetki ihmettelemistä että ai nytkö mä jo synnytin :santa
 
Kiitos paljon kaikille onnitteluista ja sydämelliset onnittelut tasapuolisesti kaikille muillekin jo synnyttäneille. Tässä ei enää perässä meinaa pysyä, kun näitä prinssejä ja prinsessoja alkaa tupsahdella :love017 Taitaa osa palstalaisista olla tälläkin hetkellä jo "hommissa" :thumleft

Mininen :laughing002 Kyllä, pakko sanoa, että kaukana ei tosiaan ollut tuo pään tuntuminen lahkeensuussa :laughing002

Aeria: Kaikki meni niin nopeasti, etten ymmärtänyt pitkään aikaan, mitä tapahtui. Aloin vasta osastolla kelaamaan tapahtumia silmät lautasina tuijottaen huoneen joulukynttelikköä ja tuota pientä ihmeellistä pikkuneitoa.
 
Isot onnittelut kaikille pienen jo synnyttäneille ja ihanaisia vauvahetkiä perheille. Loppua kohden ei meinaisi malttaa itse enää odotella...
 
Pitää nyt tasapuolisesti onnitella kaikkia..en ole varma olenko kaikkia muistanut onnitella kun näitä pikku tonttuja tosiaan tupsahtelee mukavaan tahtiin..ei meinaa laskuissa pysyä :):)

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Onnittelut kaikille synnyttäneille tännekin puolelle ! :) Ei jaksais odotella sitä omaa vauvaa enää,kun hurjastee poksahtelee näitä vauvoja ennen laskettuja ja alkaa tulla laskettuina päivinäkii :D Täällä tänään vasta rv 36+2,toivottavasti ei anna odotuttaa niinku isosiskonsa kun syntyi rv 40+5 -_- :D
 
Paljon onnea PK:lle perheineen! :) Tyttöhän oli aika täsmällinen, ainakin alkoi syntymään oikeana päivänä ;)
 
  • Tykkään
Reaktiot: P_K
Takaisin
Top