Lukutoukkien oma ketju

Suosituksia kirjoista uuteen vuoteen:
-Eckhart Tolle: Läsnäolon voima
-Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä
-Paulo Coelho: Alkemisti

Nämä 3 kirjaa tullut itsellä ahmittua nyt vuoden vaihteessa, kun on ollut enemmän aikaa lukea ja muita aikuisia jakamassa hoitovastuuta lapsesta. Kaksi ensimmäistä keskittyvät enemmän kannustamaan tietoiseen läsnäoloon ja meditointiin. Olen kokenut nämä loistaviksi juuri raskaan vauvavuoden jälkeen tuomaan rauhaa ja harmoniaa omaan oloon. Sopivat kuitenkin kenelle tahansa elämäntilanteeseen katsomatta. Viimeinen kirja oli myös hyvin kiinnostava symbolinen tarina oman tien etsimisestä ja unelmien tavoittelusta. Välillä mielestäni hieman vaikeatulkintainen, mutta hyvin omalaatuinen ja lopulta nerokkaasti rakennettu tarina. Sai oikeasti pohtimaan, mitä itse tavoittelee elämässä ja miksi. 😊
Olen lukenut tuon Alkemistin, ja ihan samaa mieltä. Hiukan vaikea, mutta palkitseva kirja.
 
Oon löytänyt taas äänikirjojen pariin. Kokeilin tänä vuonna pari kertaa lainata kirjastosta itsellenikin luettavaa, mutta en vain saa luetuksi. Päivällä ei ehdi ja illalla ei vaan jaksa. Onneksi äänikirjoihin voi uppoutua hetken kerrallaan 😊

Aloitin Ana Huangin Twisted-sarjan, kun teki mieli jotain lämmittävää luettavaa 😉🌶️ Ekan osan, Rakkaus, sain juuri päätökseen. Sen verran oli hyvää kuunneltavaa, että lisäsin seuraavan osan kuuntelulistalle. Tykkäsin ekasta, että oli sopivasti pikkuisen romantiikkaa, sopivasti jännitystä ja överejä juonenkäänteitä bisnesmaailman pimeydessä, ja 🌶️🌶️-kohtaukset oli kelvollisesti kirjoitettuja. Osa ehkä vähän tönkösti mutta toiset kivan mausteisen kuvailevasti 😆 sai ajatuksia mukavasti irti arjesta 😂
 
Takaisin
Top