Huomenia! Oonpa sitten parina päivänä herännyt nenäverenvuotoon. Se nyt on oireena ihan siedettävimmästä päästä, oikeastaan lähes kaikki on, nyt siis kun pahoinvointi on ainakin hetkeksi hellittänyt.
Mä oon vieläkin jotenkin epäilevä koko raskauden suhteen, on niin vaikea uskoa sitä todeksi. Ultraan on vielä 3 vkoa ja mä en osaa asennoitua tähän raskauteen todellisena ennen kuin siellä selviää, onko kaikki hyvin. Ehkä tämä on joku mun mielen suojelumekanismi, varmistaa sen, etten hulluna pelkää ja pohdi asioita, joille en kuitenkaan mitään voi.
Mut kyllä mä silti haaveilen tulevasta! Mulla on lähipiirissä paljon lapsia & oon ollut lastenhoitajana perheissä, niin mulla on aika paljon hajua arkikuvioista ja asioista, mitä tulee vastaan. Parasta, mitä tiedän, on päästä hoitamaan lasta ja kasvamaan yhdessä ja elämään perheenä. Ei nykymaailmassa ehkä kovin yleinen haave, mutta mun haave se on.
Ainoa huoli tulevaisuudesta on siinä, etten tiedä, mitä haluan tehdä "isona" ja tässä vaiheessa pitäis jo tietää ja olla mielellään valmistunut/valmistumassa omalta alalta. Oon kyllä opiskelumaailmassa, mutten omalla alalla, kun tiedän vaan, mitä en halua, mitään ymmärrystä ei oo siitä, mitä tahdon.