Lokakuiset esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vesta
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa:)

Mun on pakko avautua aiheesta, mistä en oikein uskalla ääneen puhua.. Tulossa siis ensimmäinen lapsi. Toivottu ja odotettu :) Tuntuu, että kaikki odottajat ja äidit kertovat suuresta rakkaudesta jo mahassa potkivaan vauveliin.. Miksi minä en tunne mitään? Onko minussa jotain vialla?

Älkää käsittäkö väärin, olen onnellinen ja iloinen. Tarvikkeitakin on jo ostettu. Mutta en osaa tuntea vielä mitään sen suurempia tunteita masuasukasta kohtaan. En tunne häntä, enkä tiedä millainen kaveri sieltä on tulossa. Olenko masentunut? Ei minusta yhtään kyllä siltä tunnu.
 
Musta on kans uskomattoman hienoa, että äitiyspäiväraha määräytyy 2013 verotietojen mukaan. Tulot sitten loppuvuodesta nousee pikkasen kun nyt on tän vuoden ollu melkein pelkästään työmarkkinatuella. Kerrankin on hyötyä siitä, että on ollu aina jonkinlaisissa töissä viimeiset 15 vuotta... Jippii...

Kesä saisi pikkuhiljaa tulla kun nahkatakki ei enää tahdo mahtua kiinni.
 
Pakko vastata Hani89:lle, vaikken olekaan esikoisen odottaja. Mun mielestä rakkaus lasta kohtaa kasvaa ajan myötä kun lapsen persoonallisuus alkaa tulemaan esille ja tutustuu tyyppiin hiljalleen. Meillä esikoinen nyt 1v2kk. Pienestä avuttomasta nyytistä toki halusi pitää hyvää huolta, mutta rakkaus on kasvanut niiltä ajoilta, nyt kun voidaan touhuta ja naureskella yhdessä koko ajan enemmän.
 
Samaa mieltä Unipupun kanssa. Ei ensimmäistä odottaessa ollut sitä suurta rakkautta kun ei oukein tiennyt mitä odottaa. Rakkaus kasvoi sit ajan kanssa. Nyt tokan kohdalla olen saanut sellaisia rakkaudentunteen "puuskia" aina nähdessäni pikkuvauvoja tai pieniä pellavapäisiä tyttöjä :joyful:
 
Näin juuri minäkin olen järkeillyt, kun en tiedä mitä odottaa enkä ole koskaan edes vauvojen kanssa ollut tekemisissä. Kyllä ne tunteet varmasti sieltä tulevat kun käärön saa syliin :)
 
Hani89 ei hätää! Et ole yksin ajatuksiesi kanssa. Toisilla vaan kestää kauemmin kuin toisilla vauvaan "rakastuminen". Esikoisen kohdalla ajattelin aina, että sitten ku vauva syntyy näen vain sydämiä joka puolella ja rakastun vauvaan heti. En siis silloinkaan raskausaikana erityisemmin tuntenut mitään vauvaa kohtaan. Noh synnytys olikin rankka enkä todellakaan ollut heti synnytyksen jälkeen pakahtumassa rakkaudesta. Kun oma olo kohentui ja päivät vierivät eteenpäin alkoi ihan uudenlaisia tunteita "herätä" ja pian maailmaan mahtui ainoastaan minä ja vauva. Mies vähän siinä sivussa :rolleyes:. Nyt olen jo osannut varautua, että tämän uuden tulokkaan kanssa voi mennä samalla tavalla, että meidän pitää muutama tovi ihmetellä toisiamme ennen kuin katselemme yhdessä maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi :happy:
 
Neuvolassa oikein ihmeteltiin, kun mä en mitenkään " reagoinut" sydänääniin. Eikä se ultrakaan muuta kuin konkretisoinut asiaa. Miehelle olen toiselle puolelle suomea antanut ultrakuvat. Mutta mä en ole muutenkaan tässä asiassa mikään herkistelijä. En ole edes miettinyt mitään rakkaus asiaa lasta kohtaan, tai siis kait se sieltä tulee kun tulee ajan kanssa. Ja miten mä nyt voisin rakastaa jotain jota ei vielä ole tai siis.... välitänhän mä silti, ja teen kaikkeni että kaveri sieltä terveenä tulisi, mutta rakkaus syntyy mun mielestä ajan kanssa toiseen tutustuessa.
 
Hani89, aika samanlaiset fiilikset oli esikoista odottaessa mulla... Sydänääntenkin kuuntelu neuvolassa oli terkasta "ihanampaa" kuin minusta. Siis toki oli helpotus aina kuulla äänet ja tietää kaiken olevan ok, mutta en kokenut tarvetta sille leveelle hymylle. Ja valmistautuminen oli ylipäätään käytännönasioiden hoitamista, ei niinkään fiilistelyä. Mammaloman alkaessa huomasin kyllä jotenkin innostuvani asiasta enemmän. Mutta en pojun syntyessä kokenut mailmaa järisyttävää rakkautta, olin enemmänkin "oho!". Osastollakin kätilö kysyi fiiliksiäni, en osannu vastata oikein mitään... Kätilö sitten itse kysyi "väsynyt, mutta onnellinen" ja nyökkäsin vaan, vaikka koin fraasin jotenkin jopa ärsyttäväksi. Niinkuin itsekin pohdit ja muut esikoisen syntymän kokeneet ovatkin todenneet, se rakkaus tulee yhteisen taipaleen myötä.
 
Eipä nuo sydänäänien kuuntelut ole mussakaan mitään hellyyttä herättäneet. Olen vain tyytynyt aina sanomaan että "Jes, hengissä on". Neuvolalääkäri tunsi jopa tarvetta hieman lässyttää ja hihkua kun siellä se on se ihana pikkuinen ja minä vaan totuttuun tapaan tuumailin, että "Jaa, niin näkyy olevan"

Pikkujätkän potkiminen ei ole missään vaiheessa alkanut ärsyttää, vaikka säännöllistä onkin. Joskus potku saattaa olla niinkin terävä, että saan itsekin sätkyn. Kuperkeikat sen sijaan tuntuvat aika ällöttäviltä. Liikkeitä tai potkuja ei vielä pitäisi tuntua ulkopuolella ja varsinkaan kun on tuota mahaa jo etukäteen aika runsaasti mutta kyllä ne tuntuu. Selällään maatessa sen kuperkeikan voi melkein jopa nähdä.

Jokin aika sitten ihmettelin, kun mihinkään ei satu, eikä mikään ole vaikeampaa ja koko ajan olen ollut oireeton. Nyt minua sitten närästää. Ruokatorveen nousee hirvittävät hapot joka päivä riippumatta siitä mitä syön, kuinka paljon syön tai syönkö ollenkaan. Närästyksen laannuttua lääkkeellä tai piimällä tai minttukarkeilla, minulla on hirveitä ilmavaivoja läpi yön. Jee. Kaiken kukkuraksi pitäisi aloittaa rautalääkitys, jollaisella olen ollut pari kertaa aikaisemminkin elämässäni. Vaihtoehtoja on kaksi: Sellainen lääke, joka aiheuttaa kamalaa ummetusta ja sellainen, joka aiheuttaa ripulia. Jännittäväksi on siis elämä menossa...
 
Hani89, mulla oli täysin sama juttu esikoinen kohdalla! Ja jotenkin se raskaus ja ajatus siitä että meille tulee vauva konkretisoitu oikeesti vasta just sillon mamma loman alettua. Ja kyllä, kun on tutustunu nyt paremmin tuohon pieneen mieheen ni kyllä sitä on vaan sitten ajastaan oppinut rakastamaankin:wink eli ihan normaaleja ajatuksia ja tuntemuksia sulla on!:)
 
Mulla se suuri rakkaus syntyi heti synnytyksen jälkeen... Se, kun tuore isä piti pienoista nyyttiä sylissään! Ei voinut katsoa ilman että kyyneleet tuli silmiin <3 Ja samalla nousi kauhea huoli ja pelko, siitä että tuon pienen henki ja elämä on meidän vastuullamme... Nyt kun toista odottaa, mietin välillä, että miten sitä rakkautta riittää toiselle, kun rakastan omaa poikaa niin paljon! Jonkun muistan sanoneen, ettei sitä rakkauden määrää tarvitse puolittaa, vaan se tuplaantuu, joten ehkä se suuri rakkaus syntyy taas lokakuussa :)
 
Mulla oli kans esikoista odottaessa suuri huoli, että miten riittää lapselle rakkautta, kun kaikki mulla oleva rakkaus on "tuhlattu" puolisoon, mutta kun lapsen sain syliin, syttyi hetkessä niin suuret tunteet, etten moista ollut aiemmin tuntenut, eikä se syttynyt rakkaus ollut mieheltä pois vaan tosiaan rakkauden määrä kasvoi (vaikka kuvittelin, ettei muhun vaan mahdu enää enempää). Nyt jotenkin luotan ja tiedän, että sama toistunee. Nyt toki omalla laillaan tunteita on tullut jo odotusvaiheessa uutta tulokasta kohtaan enemmän, kun jotenkin tämä on nyt konkreettisempaa tai tietää vähän, mitä odottaa. Mutta varmasti se todellinen äidin rakkaus herää sitten kun pienokainen on sylissä.
 
Täällä on kommentoitu jo nii hyvin, että tyydyn vaan sanomaan, että
Hani89: älä turhaan etukäteen mieti, se tunne tulee kuin tulee, jokaisella omaan tahtiin :)
SikaKissa: töihin vain hyvällä omalla tunnolla. ja nimenomaan, jokatapauksessa yleensä on vain toinen vanhempi kotona. Miksi sen pitäis olla nainen :)

omia juttuja: mä oon ollut putkeen töissä nyt melki 5 vuotta (toki vaihdellut työnantaja muutaman kerran), joten tottakai nyt mulla katkaistaan määräaikainen sopimus ens kuussa. tai siis jätetään uusimatta. kyllähän näistä aina kuulee ja lain mukaan pitäis sitä ja tätä, mutta tää on se todellisuus. Ymmärrän sen tavallaan omassa työssä (päiväkoti), että lapsille ja ryhmälle parempi, että olis sama henkilö koko vuoden, mutta työntekijöistä on niin suuri pula tällä alalla, että epäpäteviäkin palkataan...ja naiivisti sitä ajattelee, että kaupunki haluaa hyvän työntekijän, vaikka joutuu ottaan sijaisen. nooo, ei se katastrofi ole työttömänä olla ja tää lapsi ei oo tullut helposti, joten työ on toisarvoinen asia. töitä etin, mutta en usko saavani kun korkeintaan jotain pätkiä, toki sekin olis plussaa.

ja sitten vielä yks kommentti: kelan tuet on ihan perseestä loogisuuden kannalta. ja jos pitää säästää, nii tarviiko esim kotihoidontukia 10 000e/kk tienaaville? tasa-arvo..kumma kun se joissain asioissa toteutuu ;)
 
Esikoista odotellaan täälläkin! Kuten esittelyssäkin jo kerroin että en ole mitään vielä hössännyt, en ole hankkinut vauvaa varten vielä mitään. En siivonnut kaappeja vaippapakettia varten. Ajatellut että sitten kun jään äitiysvapaalle sitä aikaa on ihan riittämiin.
Ihanaa että pikku heppu on alkanut enemmän liikkua ja potkia. Potkuja tosin välillä ihan säikähtää, mutta kuperkeikoista mulle tulee pahaolo..usein rauhoittuu kun hieron vatsan päältä tai kyselen että mitäs sä teet? Viimeksi eilen yöllä ja tänään aamulla semmoisia kuperkeikkoja että huh heijaa. Onneksi oon kesälomalla niin pystyin nukkumaan pitkään.
En minäkään mitään maailman suurinta rakkautta vielä tunne. Tai tunnenko mitään, oon vaan odottelen. :grin
 
Heiii pakko nyt kysellä että eikö äitiysrahat lasketa viimeisen valmistuneen verotuksen mukaan eli siis 2014 tulojen mukaan?? Kun tuossa ylempänä moni oli laittanut että 2013 tulojen mukaan....
 
2013 mukaan lukee kelan sivuilla ja nettihakemuksessakin. Itsekin ihmettelin mut mulle kelpaa! Viimeks oon nimittäin tehnyt töitä 2013.
 
Joo niinpä näytti lukevan... ihmettelen kovasti!! Mulle taas olis ollu tärkee että ois ollu ton 14 tulojen mukaan kun vuositulot oli sinä vuonna kaikists parhaat. Noh, menee miten menee kuhan jtn rahaa tulee tilille säännöllisesti
 
Tiitu88, voit pyytää myös laskemaan viimisen 6kk:n mukaan, jos keskitulo 20% suurempi kuin 2013. Varmaan siksi "viiveettä" on tuossa verotusvuodessa, että siltä verovuodelta on varmasti kaikki korjauspyynnöt tarkistettu yms.
 
2013 on mulla viimeinen valmis vuosi, oon yrittäjä niin lopullinen versio 2014 vuodesta tulee vasta syksyisin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top