Lisää lapsia?

Voi kurja TK! Meilläpäin suomea rs epidemia jyllää usein just parin vuoden välein. Ainakin pahimpana :D
 
Mun täytyy myöntää et en tiennyt koko rs-viruksesta ennen muksua :D 3kk iässä oltiin osastolla saakka, nyt meni nätisti ohi itsellänsä kotona :)
 
Meillä oli tulossa kolmas ihanuus lokakuussa, mutta sunnuntaina alkoi km vuoto. Onneksi näyttää nyt siltä, että kaikki tapahtuu luonnollisesti eikä mitään lääkkeitä tarvita niin saadaan alkaa yrittämään heti uudelleen. Tähän plussaan meni 7kk niin katsotaan kuinka kauan pää kestää vielä yrittämistä. Tuli jo olo etten enää halua yrittää kun en halua pettyä uudelleen, mutta ehkä tämä tästä kun tunteet rauhoittuu! Hetken aikaa ehdin jo miettiä että miten selviän raskausajan kun järkyttävä väsymys ehti jo tulla, mutta mielummin olisin ottanut sen raskaan ja väsyttävän raskauden kuin keskenmenon. Kotona kun on nuo 2,6v ja 1,2v niin niiden kanssa ei lepäillä vaikka kuinka väsyttäisi. Onneksi on nuo kaksi ihanaa jo kotona niin tälläkin kokoonpanolla olemme onnellisia jos kolmatta ei meille suoda!
 
Keskenmenon kokeneena - ne ovat niiiiiin pebasta eikä niihin ole sanoja, joita haluaisi kuulla. Toivotan kuitenkin pikaista toipumista ja tärppiä.
 
En ole keskenmenoa kokenut, mutta erityisesti tän kakkosen kanssa jostain syystä pelkäsin alkuraskaudessa keskenmenoa, jopa yli 12 viikon. Mä ajattelen silti, että jos menee kesken, siihen on alkuvaiheessa todennäköinen luonnollinen syy, eli ei todennäköisesti olisi terve (ei aina). Mutta oli se mahdollisen keskenmenon SYY mikä tahansa, niin kyllä sitä vaan pelkäsi, vaikka omalla kohdallani pystyisin miten järkeilemään asian. Silti se alkuraskaus on jotenkin ikävin vaihe mulle, niin sen läpikäyminen uudelleen mahdollisimman nopeasti... Ei.

Tässäkin on se toive, lupaus, pettymys -tapahtumaketju, mikä tekee asioista todella masentavia.

Sitäpaitsi se väsymys kuitenkin vaihtelee, ei sitä aina niin väsynyt ole, tai ainakin sen kanssa tulee jotenkin toimeen.

Toivottavasti teillä nappaisi pian uudelleen ja kaikki menisi hyvin. Olen itse nyt tehnyt paljon ajatustyötä sen suhteen, että kaksikin on hyvä määrä. En tiedä, miten jaksaisin kolmannen tai miten parisuhde sen jaksaisi. Kahden kanssa menee vielä ihan ok kun on kaksi aikuista, sillä kun lapsilla ei ole vielä älliä päässä niin koko ajan saa vahtia. Tähän kun löisi tiiviiseen tahtiin kolmannen lapsen, yöheräilyt, flunssat ja raskausväsymyksen ja sen jälkeen vielä imetettäväksi vauvan, niin voi olla että oma pää ja kroppa ei kestäisi.
Sulla ekan ja tokan väli on suurinpiirtein sama kuin mulla tulee olemaan, 1 v. 2 kk.
Hattua pitää kyllä nostaa kun nopeaan tahtiin sen kolmannen haluatte. Mä katson nyt, miten pärjätään kahden kanssa, kunhan toka tulee maailmaan.
 
Meillä on eläväisiä mutta kilttejä nämä kaksi jo olemassa olevaa tapausta niin jotenkin ei pelota ajatus arjesta kolmen kanssa. Ikää meillä molemmilla on jo sen verran hyvin että jos kolmas ei kohta tule niin sitten mennään kahdella lapsella! Ollaan kyllä kuultu kommentteja "oletteko hulluja" kun vauvahaaveesta ollaan puhuttu, mutta meidän mielestä ei olla :happy:
 
Joo, sama meillä että ikää on, ja toisaalta itse olen haaveillut kolmesta lapsesta. En halua viettää vauvarumbaa seuraavaa 9-10 vuotta, mikä toisaalta tuskin olisi mahdollistakaan omalla iällä. Monella vaan on se "lapsi 3 vuoden välein".
Yksi huomioitava asia on sekin, että meidän lapsilla ei ole serkkuja. Pieni mahdollisuus niihin vielä on, mutta kyllä sekin alkaa olla aika pieni.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000001126939.html
Tuohon en kyllä ryhtyisi. Mulla siis selkeä kolme lasta -haave, mutta tällä hetkellä en tiedä, onnistuuko se käytännössä vaikka lapsia voisi lisää saadakin. Eihän sitäkään voi pitää itsestäänselvyytenä.
 
Minä luin myös tuon jutun ja olin aika... Hmm.. Järkyttynyt... Itse olen mietiskellyt että jos se kolmas meille suodaan niin pystynhän edelleen huomioimaan kaikki lapset samalla tavalla ja antamaan heille yhtä paljon kaikkea ja tutustumaan heihin yhtä syvällisesti. Tuossa kokonaisuudessa voisin kuvitella että arki on pelkkää selviytymistä.. Hatun nosto heille!
 
Joo, varmaan onkin. Toki jonkin verran varmaan helpottaa se, että kaksi vanhinta (jotka ei kovin vanhoja ole) käyvät perhepäivähoidossa isänisän kuskaamina ja kunnan perhetyöntekijä käy kahdesti viikossa oliko se 5 vai 6 tuntia kerrallaan.

Eli saavat kuitenkin hyvin tukea arkeen. Silti, kolmoset... Se olis mulle painajainen. Ei siinä varmaan muuta elämää lasten lisäksi oikein ole. Ja mä en ole sellainen tyyppi joka haluaa elää lasten kautta, niin mulla hajoais pää enkä varmaan olis kauhean hyvä äiti ilman omaa elämää ja omia sosiaalisia suhteita. Ja mulla on myös jo kolmen kohdalla se pähkäily, että osaanko huomioida kaikki lapset riittävästi. Jääkö joku ulkopuolelle? Joutuuko esikoinen olemaan liian iso poika liian aikaisin kun ei kädet riitä?
 
No huhhuh! Ei olisi minusta tuommoiseen suurperheen pyöritykseen ja vielä kolmoset! :D Meille ei lapsia ole suunniteltu enää tulevaksi, joten yritän nauttia täysin siemauksin näistä ajoista pikkuisten äitinä, vaikka välillä on hermot tiukalla. Vauvat on ihania, mutta olen tyytyväinen, kun poitsu jo ymmärtää paljon ja tapailee sanoja. odotan kyllä sitäkin, että lapset hieman isompia.
Minä olen kokenut yhden km:n hyvin varhaisessa raskausvaiheessa. Pettynythän sitä oli, mutta en osannut surra erityisemmin. Ajattelin, että oli tuulimuna tai jotain muuta oli vialla ja siksi niin kävi. En ehtinyt siis käydä neuvolassa vielä, raskaustesti oli näyttänyt plussaa muutama viikko aiemmin. Kävin sitten heti vuodon loputtua tarkastuttamassa tilanteen. Myöhemmässä vaiheessa olisi varmasti kirpaissut aina vain enemmän.
 
Anteeksi, että vähän utelen, mutta haluatteko PiPaNat ja KoBe kertoa, minkä ikäisiä olette? Kun molemmat kerrotte, että ikää jo on. Ihan mielenkiinnosta, kun tuntuu, että olen aika kalkkis moneen muuhun verrattuna täällä. Mä olen itse 37, mies 35 ja toisesta lapsesta vielä kovasti haaveilen tämän tammikuisen sisarukseksi. Ikä siis täälläkin painaa. :grin
 
Meillä tänä vuonna tulee mittariin minulla 37 ja miehellä 40. Ei ihan teinejä enää :wink Me tavattiin sen verran kypsällä iällä, ettei ollut mahdollisuutta saada lapsia aijemmin. Ja toki tehtiinhän me esikoista se 5v ennenkuin hän ilmoitti tulostaan...
 
Samaa ikää siis! Me ollaan oltu yhdessä jo yli kymmenen vuotta, mutta lapsihaaveet alkoivat vasta muutama vuosi sitten. Ja esikoista (ja siis nyt ainoaa) lasta yritettiin vuosi, ennen kun tärppäsi. Kaikkien näiden faktojen valossa siis todella toivoisin, että saisimme vielä toisen pienen alulle pian ja täydentämään perheemme. :joyful:
 
38 ja 42. Meillä tärppäs eka toisesta kierrosta ja toinen ekasta. Mut olin varautunut siihen, että mennään hoitoihin jos ei tärppää. Positiivinen sokki oli, kun tärppäsi niin nopeasti. Siltikään en pidä itsestäänselvänä, että mahdollinen kolmas tärppäis yhtä helposti. Suhtaudun siis varauksella, etten pety liikaa. Itsesuojeluvaistoa.
Esikoisen kohdalla alkuvaiheen keskenmeno ei olis kirpaissut niin kovin, toisesta kyllä kun ehti jo suunnitella vaikka mitä kun piti ajatella valmiiksi työhönpaluut ym.
 
Meidän iät 36 ja 41 v ja tavattiin myös hieman "iäkkäämpinä" eli yhtä kalkkikset vanhemmat täälläki. :D Esikoista yritettiin muutama kuukausi (yksi alkanut ja itsestään melkein heti keskeytynyt raskaus eka) ja tätä tammikuusta ei edes ehditty yrittää, ku tärppäs heti. Nyt tuntuu kyllä sitten todellaki siltä, että meidän yövalvomiset yms. on näiden myötä valvottu ja tämä kaksi on oikein sopiva luku. Haikeaa tavallaan, mutta ei toisaalta vauvakuumettakaan ole yhtään. Kiva päästä nyt muiden vauvoja nuuhkimaan. :)
 
Me ollaan 36 ja koht 37. Tätä yriteltiin kolmisen vuotta. Välillä haaveilee siitä toisesta, mut joskus tuntuu, et tää väsymys on liikaa. Ja sit se tukiverkon puute täällä Turussa.
Mut niiku ystäväni tähän kerran kommentoi, et "kyllä ne asiat selviää, tee toinen jos sitä haluat". :)
 
Mä oon jotenkin luullut, että kaikki muut täällä on reilusti alle 30. Mutta onhan täällä muitakin kypsiä äitejä (ja isiä). :grin
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top