Lisää lapsia?

Täytyy myöntää, että aika montaa olen luullut paljon nuoremmiksi, kun miellän itse olevani niin vanha ja tuttavapiirissä äidit pääsääntöisesti 2-6 vuotta nuorempia. Sen enempää ei ikäeroa oikeastaan kaveripiirissä ole.

Ens viikolla tulee 38 viikkoa täyteen. Voin sitten joidenkin x-määräisten viikkojen jälkeen raportoida kaikille, että olette hulluja jos tahdotte lisää lapsia :woot:
Hiukan nimittäin hirvittää. Miehellä on jäljellä isäkuukausi esikoisesta, ja siitä saa 4 viikkoa pitää samaan aikaan kun äiti on toisesta lapsesta äitiys- tai vanhempainlomalla, kunhan esikoinen (tai se, kenestä viikkoja on jäljellä) on alle 2-vuotias. Luultavasti helpottaa alkua, mutta eiköhän se karu totuus sieltä lävähdä naamalle.
 
KoBe, mä just mietin sua ja sun perhettä varmaan eilen, kun puuhailin pojan kanssa. Ja ajattelin, että apua jos tähän tupsahtais nyt vauva! :nailbiting:
Mut siis en oikeesti usko, että mikään aika on jotenkin parempi tai huonompi saada toinen lapsi. Kaikissa vaiheissa on omat haasteensa ja jokaiselle perheelle se hetki, kun uusi vauva syntyy, on se oikea hetki ja sen mukaan sitä arkea eletään. Saahan perheet kaksosiakin!
Tsemppiä loppurutistukseen ja uuden ihmeen alkuun!
P.S. Kyllä mä edelleen ihan hirmusen paljon haluasin sen toisen lapsen. :joyful:
 
Kobe, minä kotiuduin kuopuksen kanssa sunnuntaina ja miehen oli pakko mennä töihin heti maanantaina (ja tiistaina, loppu vkon oli kotona). Oli siinä mammalla ihmettelemistä kun kotona oli 4pv ikäinen vauva ja 1v4kk taapero et mitähän tekisi ensimmäisenä :grin Hyvin se meni eikä traumoja jäänyt (kenellekään), eikai tässä muuten kolmannesta haaveiltaisiin :happy: Tsemppiä tuleviin viikkoihin!
 
Äitini (joka on viisas nainen) sanoisi tähän, että 'Kuule likka. Asioilla on kyllä tapana järjestyä.'. Näin uskonkin, vaikka onhan se varmasti alkuun hakemista, kunnes se perheen oma rytmi löytyy uuden ja vähän vanhempien pienten kanssa. Meillä harjoitellaan heinäkuuta varten jo kovasti sanaa odota ja sitä mitä se tarkoittaa.
 
On tässä kyllä vaivakuumeessa pidättelemistä, kun saatiin tällä viikolla eka (ja viimeinen :P ) kummipoika maailmaan :Heartred Vauvantuoksuisistapilvistä maanpinnalle takasin tuo onneksi nää arkipäivät ja ajatuskin siitä, että tähän soppaan tulisi vielä yksi pikkuinen :D Aika ei ole vielä kypsä, ja haluan kyllä sinne rivariin ennen mahdollista seuraavaa masuvuokralaista. Kerrostalo + taapero + koira = HANKALAA kun tarvii koira pestä aina kun tullaan näillä keleillä ulkoa ja poika huutaa samaa aikaa kuumissaan rattaissa tai vaihtoehtoisesti tekee pahojaan kun äiti ei ole valvomassa... Samoin olisi kiva käydä aamuisin puistossa, mutta kun koira tarvii lenkityksen niiiin.....
 
Joo, mä vaan toivon että kaikki menis kivasti :)
Ja voihan se olla, että toka EI valvo sinne klo 06-08 asti aamulla itkien säännöllisesti välissä. Esikoisella se helpotti jonkin verran siinä 2 kk iässä (nukahti ensin klo 04 ja sitten 02). Vuosi sitten sain kuitenkin nukkua vauvan päiväunien aikaan, mutta en ole niin optimistinen, että kuvittelisin noiden nukkuvan synkronoidusti.

Toisaalta olisko tilanne yhtään sen parempi jos esikoinen olis vanhempi? Jos se olis yli kaksi eikä mies saisi olla kuukautta kotona ja kun meidän kunnassa on poistettu nyt subjektiivinen päivähoito-oikeus, niin mitäs sitten? Kärräisin lapset leikkipuistoon ja nukahtaisin penkille kun pitäisi valvoa esikoista?

Ja siis mullahan on aiemmin ollut haaveena kolme lasta. Vähän epäilen, että kolmas jääkin haaveeksi. Periaatteessa en haluaisi kahta n. vuoden ikäerolla ja kolmatta muutaman vuoden erolla (ehtisin täyttää 40, vaipparalli kestäisi vielä kauemmin, jne. jne.). Jos ajattelen järjellä, niin kaksi lasta on ihan hyvä määrä. Eikä tarvi hankkia uutta autoa, revetä joka paikkaan, rahaa kuluu paljon vähemmän ym.
Kolme lasta on enemmän ehkä haave omasta lapsuudesta, olisin halunnut että meitä olisi ollut kolme.
 
Onneksi teitä on täällä monta "vanhempaa" äitiä, antaa toivoa että ehkä joskus itsekin vielä ainakin yhden lapsen saan, nykyisen miehen (luultavasti kohta ex) kanssa tätä tuskin tapahtuu mutta jos joku minut vielä huolii niin onhan tässä vielä matkaa 40 vuoden ikään yli 10 vuotta...
 
Voi vitsit että voi mennä laidasta laitaan tunteet... Tänään plussasin. Miehen kanssa yritetään vielä saada suhde toimimaan, on ollu taas muutaman päivän ihana. Kai meissä molemmissa on vikaa, ongelma vaan on se että ei osata yhessä puhuu ja ei suostu lähtee keskusteluapua hakemaan, tänään kuitenkii lupas et tästä selvitään. Selvittävä on koska loppuvuodesta, jos kaikki menee hyvin, meitä on neljä :Heartred Toki tää on vielä alussa, raskausviikoista ei mitään tietoa koska kuukautisia ei ole ollut kahteen vuoteen, tämän vuoksi pelkään että ei voi päättyä hyvin.. Nähtäväksi jää miten käy.
 
Voi että IQ, onnea :Heartred Paljon ajanviettoa perheenä, niin kyllä se suhde siitä paranee!

Tää kuukautisjuttu on mielenkiintoinen, kun mulla ei ole vieläkään palannu normaaleiksi, on nyt ollut kolmet ekat oli niukat ja kesti 2vk, seuraavat alko viikon myöhässä,mutta oli normaalit 7pv. Nyt viimeksi alkoi viikon etuajassa ja kesti 2,5pv tosi niukkana... o_O Imetän kyllä edelleen melko tiheään ja ehkäisy on käytössä, mutta nää viineisimmåt oli kyllä niin oudot, että vähän pisti alkuun miettimään, että oonko raskaana. No kaippa se sitten vie aikansa, ennen kuin normalisoituu. :P
 
Siinä NiBaBa menee aikaa ennen kun kierto tasottuu, ainakii tuolla määrällä minkä sie imetät :grin Toki yksilöllisiä nääkin asiat, ehkäsy oltava kuitenkii jos ei lapsia toivo, nykyaikanakin valitettavan moni luottaa imetykseen ehkäsynä.
 
No jospa jouluksi tasottuisi, ehkä toi tissimaakarikin sitten vierottuisi itsestään, jos toinen vauva suotaisiin :)
 
Onnea IceQueen! Aivan ihanaa! Tässäpä vasta hyvä syy yrittää saada suhde kuntoon. Onnea uuteen odotukseen!
 
Tuoreeltaan haluan teillekin tänne varovaisen onnelliset uutiset tuoda, tein tuossa alkuillasta positiivisen raskaustestin! :Heartred Ihan ihan alussa tässä vasta mennään ja itsekin olen aika pökerryksissä tästä. Tammikuun poikaa yritettiin vuosi ja tämä uusi raskaus saatiinkin alulle heti toisella yrityksellä.
 
Onnea tosi paljon! Teille olisi tulossa melko tarkkaan kaksi vuotta ikäeroa lapsille :)
Vai kuukautta vajaa kaksi vuotta? Alkuvuoden ja loppuvuoden lapset?
 
Juu, melko tarkkaan kaksi vuotta. Laskettu aika on jossain tuolla ihan joulukuun lopulla. Jos raskaus menee hyvin, niin jännä nähdä, syntyykö tänä, vai ensi vuonna.
 
Tuoreeltaan minäkin täällä ilmoittelen että jos kaikki hyvin menee niin meillekin toinen rakkauspakkaus joulukuun lopussa syntyisi :Heartred eilen tehty testi ja epätodellinen fiilis on :) kovasti toivon että kaikki menisi hyvin.
 
Kääk! Toi vauvakuume kyllä tarttuu! :D
Onnea vaan odotukseen kaikille!
Ehkä sitä itseäkin onnistaa... Jossain kohtaa. :)
 
Takaisin
Top