Liikunta

Mä sain käytyä uimassa ja olihan ihanaa! :cool05 Ei tuntunut liitoskivut, ja vaikka sykkeet välillä nousi vähän niin silti jaksoin tunnin uida! En oo mikään tekniikkamestari, mutta pääasia että sain räpiköityä ja matkaakin kertyi itselle kiitettävästi :cool: yritän ottaa ohjelmaan nyt vähintään kerran viikkoon. Ainakin niin kauan kun uimahallit saa olla auki...
 
Edellisessä raskaudessa, synnytyksessä ja palautumisessa oli hyötyä raskausajan joogasta, joten siihen ryhmään ilmottaudun. Käyn sitten vaikka vaan joka toinen kerta jos perhe arki ei anna myötä joka viikko olla yhtä iltaa pois kotoa. Joogassa ihanaa oli rauhoittuminen, vauvan kanssa yhteyden luominen ja pysähtyminen oman tilan kuunteluun.

Uuden kodin ympäristössä en oli juurikaan vielä lenkkeillyt yksin, perheen kanssa olla kyllä polkuja kuljettu. Minulle sopiva määrä on vähintään sunnuntaisin päästä lenkille yksin ja siihen rutiinin palaan nyt uudestaan.
 
Pakko tulla lisäämään!! Kävin metsässä, nautin ensimmäistä kertaa kesäpäivästä, ilman pahoinvointia. Sain kerättyä ämpärillisen mustikoita ja ne oli aivan täydellisen näköisiä luonnon ihmeitä näin raskaana olevan silmissä.❤️ Tuntui että ne olisi pitänyt hellästi yksitellen poimia.
 
Mulla on liikunta on vieläkin ollut aika vähäistä. Satunnaisesti käynyt kävelyllä (hitaalla ja lyhyellä) ja vielä satunnaisemmin esikoisen kanssa uimassa. Nyt on ollut ehkä hieman vähemmän väsynyttä, mutta ei silti ole saanut käytyä kuin kaupassa kävellen. Osittain varmaan kun lapsi on "kipeänä" kotona. Oli siis alkuviikosta nuhaa, nyt on ihan parantunut. Pitää huomenna neuvotella eskarin kanssa että koska poika voi sinne palata ilman koronatestiä. Ei se voi koko syksyä kotona olla, kun ei pääse edes kysymään testin perään ruuhkan takia.
 
Takaisin
Top