Mä en tiedä yhtään mikä linjaus täällä päin on, mutta oon käsittänyt että jos istukka skulaa, pikku ötö on tyytyväinen, paikat näyttäs edes pikkasen siltä että synnytys "saattas" käynnistyä itelleen (mitkä tässäkin on sitten indikaatiot, mene ja tiedä, yläpää alkaa meikäläisellä jo näyttämään siltä että olis valmis synnyttämään, meinasin kyykyttää nimittäin alkuviikosta meidän yheksänkymppisen naapurin mummon), niin voidaan antaa tosiaan mennä sinne 42+ viikolle. Jossain sairaanhoitopiirissä taas ollaan TÄYSIN ehdottomia sen 42+0 päivän suhteen, ei anneta mennä yhtään yli.
Mulla tulee joka päivä pari kolme heikkoa hetkeä, jolloin haluisin hautautua peiton alle märsäämään, kun vituttaa oikeestaan kaikki. Nyt uutena näkökulmana on tullut tämä "mussa on jotain vikaa, kun mun lapsi ei edes omaehtosesti halua syntyä"-tyyppinen ajattelutapa. Sitten se vaihtuu nanosekunnissa " vittu älä synny ollenkaan"-moodille. Sitten mä taas kokoan itseni ja yritän olla jotenkin järkevä. Parasta on vaan kun yrittää keksiä jotain tekemistä. Tältäkö lapsista tuntuu kun sitä joulua ootetaan joulukuusta 24 päivää? Mie takaan että meillä on joulua koko joulukuu, jos niikseen tulee.
Mä ahdistun edelleenkin ihan helvetisti siitä ajatuksesta että kroppa ajeerataan lääkinnällisesti siihen tilanteeseen että synnytys käynnistyy. Älkää kysykö miksi, lopputuloshan on se paras mahdollinen ja jumalauta sitähän mä toivon; että lapsi syntyy. Mutta mulla on nyt päässä joku pinttymä, yritän saaha siihen jotain tolkkua. Toivoisin NYT sitä pelkopoli aikaa kiitos, että joku voisi kertoa mulle mitä siellä sitten tapahtuu jos ja kun ensi viikolla tämä käynnistetään.
Ai niin, söin tänään puoli vahingossa manchego juustoa, sellasta pastöroimatonta. Jos oikeen haluis niin vois rupee siitäkin märisemään.