Aiheeseen:
Mulle tärkein lähtökohta on ymmärtää oma ajatusmaailma ja se, missä kuplassa olen itse kasvanut. Sitten pitäisi tunnistaa, millaisessa maailmassa oma lapsi tulee kasvamaan. Usein reagoidaan liikaa omiin kokemuksiin ja ajaudutaan toiseen ääripäähän, ylikompensoidaan vaikka omia lapsuuden puutteita. Pitäisi pysähtyä kultaisella keskitiellä.
Aloin kuuntelemaan Sinkkosen Onnellinen lapsi -kirjaa, ja siinä tuodaan mielenkiintoisen paljon esiin meidän kulttuurin sukupuolioletuksia. (Sinkkosen linja ei kuitenkaan ole myönteinen sukupuolineutraaliutta kohtaan.)
Yksi pointti tuosta kirjasta, että me vanhemmat meinataan helposti ohjata lapset niihin harrastuksiin, joita me itse arvostamme, eikä kuunnella riittävästi, mitä lapset itse haluaisivat. (Kuten
@Perimeter kuvasi.) Mielestäni tämä näkyy nykyään myös siinä, että vanhemmat haluavat lastensa olevan jotenkin erityisiä ja se johtaa joskus siihen, että annetaan paljon positiivista huomiota vaikka esim. kissana olemisen tunteesta. Mietin, onko se aina lapsen tarvetta vai aikuisen toive siitä, että oma lapsi olisi jotenkin poikkeuksellinen.
Mietin myös omaa puhetapaani. En halua sanoa "kaunis tyttö", vaan ehkä mieluummin "mekko on kaunis", tai kuvata tytön ominaisuuksia tarkemmin esim “pitkät ripset ja vaaleat hiukset”. Että ei viestitä työtön arvon perustuvan kauneuteen. Tämä oli ihan tuore havainto omasta puhetavasta eilen. Toisaalta ei sitä voi kieltää että toiset on kauniimpia kuin toiset, mutta ehkä se tulee jo muutenkin esille tässä yhteiskunnassa.
Se, että ei kutsuta tyttöjä tytöiksi vaan "kavereiksi", hämärtää biologista identiteettiä. Itse haluan puhua asioista niiden oikeilla nimillä, mutta myös iänmukaisesti kuten aikaisemmin mainittiin. Siis Pekalla on pippeli koska "hän on poika" ei "koska toisilla on pippeli ja toisilla ei". Ja haluan vastata lapsen kysymyksiin ohittaminen sijaan, jotta hän kokee, että minulle voi puhua vaikeistakin asioista, eikä ilmapiirin tarvitse olla pelottava tai outo.
En halua sekoittaa oman lapseni identiteettiä nostamalla esiin vaihtoehtoja, jotka liittyvät harvinaisiin kokemuksiin. Usein niiden taustalla on jokin lapsuuden trauma. En halua avata tarjolle valmiiksi jotain, mikä ei muuten tulisi lapselle mieleen. On tärkeää muistaa, että lapsi vasta rakentaa itseään, haluan vanhempana keskittyä siihen, että sitä saa tehdä turvallisesti ja selkeästi.