Lapsen isä.. Välillä v***ttaa..

[Nassukka87]

Moips! En etsinnöistä huolimatta löytänyt, tai sitten en vain yksinkertaisesti osaa käyttää tätä paikkaa vielä :D Eli asiaan.. Ollaan seurusteltu lapsen isän kans reilu 2 vuotta, josta kihloissa ollaan oltu reilu vuosi. Viime vuoden helmikuussa pysähdyin miettimään että hetkonen.. missä mun menkat? Tein testin ja plussaahan se näytti. Meillä oli tosi tulehtuneet kotiolot silloin, koska mies oli tosi "menevä" ja kulki paljon kaverinsa kans ja tunsin jääväni ulkopuoliseksi niinku jäinki. Noh se tilanne ajo mut sitten siihen että aborttihan se on tehtävä, koska voimavaroja ei löytynyt kodin ja itsensä kunnossapitoon niin miten sitten vauvanhoitoon ja huolehtimiseen. Abortin jälkeen löin ukolle ehot että valitsee joko minut ja meidän suhteen tai kaverinsa ja muuttaa vaikka sen kans asumaan. En nyt tietenkää pyytänyt kokonaan välejä lyödä poikki, vaan että jos tosissaan rakastaisi mua niin myös näyttäis sen ja viettäis mun kans sitä aikaa niinku vastarakastuneet ja vasta yhteen muuttaneet normaalistikki tekee. Kyllä, olin huomionkipeä ja sen tarpeessa =) No meillähän alkoi onni ja rakkaus kukoistamaan, vaikka mielessä kaihersi se abortti jota aloin katumaan, enkä miehelle siitä puhunut vaan pidin kaiken sisällä. Meillä alkoi kesän mittaan mennä paremmin ku hyvin kunne elokuussa menkat jäi taas pois.. Ehkäisystä huolimatta (kondomi). Mullehan se oli päivänselvä että tämä pidetään ja mieskin oli nyt sitä mieltä ja siitä se ihana häikäisevä oottoaika alkoi <3 (Sori oikeesti nämä mun pitkät sepostukset vaan en osaa lyhyemmin mitään kertoa :D ) Oottoaika loppuajasta meni vähän niin ja näin, koska paikat alkoivat avautumaan ja pehmenemään etuajassa ja jo viikoilla 30 oli 1-2cm auki(siltä väliltä) ja synnytys käynnistettiin viikoilla 38 ja lopulta päädyttiin sektioon koska käynnistämisyrityksistä ja supistuksista huolimatta ei alkanut avautumaan siitä 4cm enempää..Sektion jälkeen vietettiin tyttären kans 3 viikkoa sairaalassa, koska sektiohaavaan pääsi bakteeri,se tulehtui niin paljon että tuli n.20cm levyinen ja 10 cm korkea kuolio mahaan.Kuolemanpelko tuli väistämättä kun mikään antibiootti ei auttanut, ja tulehdusarvot vain nousivat ja olo huononi, ja näin jälkeen päin mitä oon miehestä saanu puristettua, niin sekin oli pelännyt että mä kuolen, koska niin heikosti meni. Vaan enpä kumminkaa kuollu ja nyt päästään siihen todelliseen asiaan :D Ihana rakas tyttäreni on kohta eli 16.10 6kk ikäinen, ja mies EI KERTAAKAAN ole jäänyt lasta vahtimaan että olisin esim. ostoksille tai illanviettoon tai ylipäätään mihinkään tuntia pitempään kestävälle reissulle päässy. Miksi? Silloin ku se ei itse oo töissä, niin makaa sohvalla ja jos tyttö itkee ja mä vaikka imuroin, nii se huutaa mulle että "mitä mä teen tuon kans" ?? ööö?? ja sylissäki se pitää sitä vain sen maks 10 minuuttia ja sitte huutelee mulle että "kauanko sulla vielä menee"?.. Onko kellään samanlaista kotona vai oonko ainoa? Ja miehellä on entisestä suhteesta 1 lapsi ja kuulemma paljon on sen kanssa aikaa viettänyt ( ei kyllä ole muutamaan vuoteen nähnyt sitä, koska exvaimo on niin katkera) ja mullekki oottoaikana, ku stydy kumminki on mun eka lapsi, sanoi ja lohdutteli että kyllä me pärjätään jne.. Huhhuh.. Sori tilitykset ja vielä lisääki olis tulossa vaan alkaa tyttö heräilemään nii syömähommiin pitää alkaa =)

 

[Mabness]

Vahva nainen olet. En tiedä mitä tekisin vastaavassa tilanteessa, ehkä pakkaisin tavarat ja menisin vähänksi aikaa vanhempieni luokse. Tosiasia on, että lapsi tarvitsee huomiota ja opastusta molemmilta vanhemmiltaan. Vaikka tyttäresi on vasta 6 kk niin kyllä hän vaistoaa ympäristönsä. Sinun pitäisi keskustella asiasta miehesi kanssa, ehkä hän pelkää rikkovansa lapsen tai jotain muuta vastaavaa. Miten miehesi käyttäytyy vapaapäivinään, viikonloppuisin, juhlapyhinä? Onko hän silloinkin mielummin omissa oloissaan kuin viettäisi teidän kanssa aikaa perheenä? Nuo arki-illat jotenkin vielä ymmärrän, kun tulee pitkän työpäivän jälkeen kotia, varsinkin jos lapsi on itkenyt ja yöunet ovat siksi jääneet vähiin. Jos tätä jatkuu päivinä jolloin molemmat olette kotona, vakavan keskustelun paikka olisi kyllä.

Meillä ainakin toistaiseksi on ihan erilainen meininki (vauva vielä asustelee masussa). Mies pusuttelee ja juttelee vauvalle masun läpi, sekä koska itse olen ollut todella pahoinvoiva 6kk ja sen jälkeen melkein perään alkoi kovat ennakoivat supistukset + liitoskivut niin mies on joutunut hoitamaan siivoukset, koiran ulkoiluttamiset ja ulkohommat töiden ja opiskeluiden lisäksi. Itse yritän sitten antaa miehelle lepotaukoa kotitöistä, kun synnytyksestä on toivuttu.

Haluan sen vielä lisätä, että oma isäni on mielummin huidellut kavereidensa kanssa, kun viettänyt kanssani aikaa. Ehkä sen takia/ansiosta minusta on kasvanut näin itsenäinen nainen. Äitini on ollut samanlainen kuin sinä. Isäni rauhoittui/aikuistui vasta ollessani lähemmäs 18 vuotta. Kanssani hän alkoi enemmän viettää aikaa kun oli 4, tämän jälkeen meillä oli suunnilleen viikoittain isi-päivä, jolloin käytiin kalassa tai leikittiin jonkin aikaa. Vaikka isäni on viettänyt vielä nuoruuttaan (32-50 asti) silti hän on minulle yhtärakas kuin äitini ja tiedän, että hänestä tulee hyvä ukki.

 

[Nassukka87]

No mieshän mielellään valtaa sohvan ja makoilee siinä katsoen telkkaria, näin siis töiden jälkeen ja vapaapäivinä. Kyllä jos on jotain pihahommia, esim. puiden kantoa,uunin sytyttämistä jne "miehekästä hommaa" niin tekee ne mielellään.. Ja kyllä se tykkää ja rakastaa tuota tyttöäki, mutta se ei vaan viihdy sen kans =( Aina töistä tullessaki kyllä pusuttelee ja porisee vaan heti ku olis tarkoitus olla tytön kans puoli tuntia pitempään että esim. rauhassa saan siivota niin alkaa se hermoilu.. Tyttö on ollu tosi itkuinen koko pienen ikänsä, koska mahavaivoja ollu puklailuista ilmavaivoihin.. Ja mä oon valvonu viimeset puoli vuotta koska tuosta "lahnasta" ei oo öitä hoitamaan.. On mulla välillä ollu mielessä että pakkaisinko tytön ja mun kimpsut ja lähettäs litomaan vaan silti sitä aina tänne jää.. Mieshän on vielä kaiken lisäksi alkoholisti.. Ennen otti tosi paljon ja katkot sun muut on käyny varmaan sen miljoona kertaa vaan silloin ku aloin oottamaan tuota tyttöä niin pistin kovan kovaa vastaan että valitsee joko meidät tai rillutteluelämän, ja se valitsi meidät.. On kyllä useitakin kuukausia juomatta vaan sitten kun lähtee "rentoutumaan" niin ryyppää vähintään sen 3-7 päivää.. mä niin rakastan tuota ukkoa ja ehkä mä vaan pelkään yksin jäämistä ja että pärjäänkö tuon lapsen kans yksin.. Mäki jouduin jo rv20 pakkolevolle ku alkoi paikat avautumaan ja supistuksiaki tuli tosi paljon, niin eipä tuosta nyt hirveesti ollu hyötyä.. Tiskit tais hoitaa ehkä 5 kertaa sen kuukauden aikana ja imuriin koski kerran tai 2..
Mä oon oikeesti ihan sekasi ku en tiiä mitenpäin ja missä mun pitäs olla ja mitä mun pitäs tehä.. Pitäskö ihan tosissaan harkita lähtöä vaikka rakastanki tota? Mutta en jaksa tuommosta velttoilua ja tuntuu ettei se välitä minusta vaikka kuinka paljon valittaisin väsymystä ja vihjaisin että tartten pientä hermolomaa tästä arjesta..

 

[Nassukka87]

Niin lisäyksenä tuohon vielä että olisin jo varmasti aikoja sitten mennyt vähäksi aikaa johonki vaan ei mulla oo ketään.. äiti on kuollu ja isä on alkoholisti =(

 

[Lila-Aurora]

Sympatiat puolellas, kaameen kuulonen tilanne. Mä sanon vaan lyhyesti, että sanonta "Miehet on Marsista ja naiset Venuksesta" pitää ihan todellakin paikkansa: ollaan ihan eri planeetoilta! Ei ne luonnostaan ymmärrä meitä eikä me niitä, se taito on opeteltava. Yks tärkee tosiasia miehen ja naisen välillä on, että miehet ei ymmärrä vihjailuja, niille pitää sanoa asiat suoraan. Jos sanot olevas väsynyt tai uupunut, mies on varmasti harmissaan että rakastamansa nainen voi huonosti, mutta jos haluat että mies osallistuis kotiaskareisiin, se pitää sanoa erikseen. Näillä asioilla ei nimittäin miehen päässä ole suoraa yhteyttä. (Ja tietysti on olemassa niitä poikkeuksia niin miehissä kuin naisissakin, mutta yleistäminen on helpompaa.)

Mä siis ainakin lähtisin ekana siitä että ottaisit ihan suoraan asian puheeksi vihjailematta mitään ja jos mikään ei siltikään muutu, mieti sitten lähtemistä tai muita vaihtoehtoja.

Ja jos mahdollista, lue (ja lukekaa muutkin) se Miehet on Marsista ja naiset Venuksesta -kirja. Se avaa mielettömästi uusia näkökulmia parisuhteeseen ja siihen toisen osapuolen ymmärtämisen opetteluun. Tsemppiä!

 

[Nassukka87]

No mähän oon monta kertaa yrittänyt alkaa asiasta puhumaan hänelle.. Kun kysyn että miksi etä vietä lapses kanssa aikaa niin se sanoo että ei tiiä ja sitte jos alan "nalkuttamaan" eli puhumaan lisää, se suuttuu.. Oon mä huomannu sen että kun tyttö hermostuu, niin isäki hermostuu. Onkohan se sitten niin epävarma, eikä usko että pärjäis tytön kans yksin ollessaan? Mä eilen hermostuin aika paljon ja ilmoitin vaan miehelle että ens viikonloppuna mä lähden päiväksi johonki, vaikka vaan kävelemään ympäriinsä mutta että sen on pakko oppia olemaan tytön kanssa, koska mulla on tulossa tuohon mahaan korjausleikkaus lähikuukausina ja muutenkin jos mulle vaikka sattuu jotain niin ei tulis sitten sillä hetkellä opittavaksi se lapsenhoito..
Inhottava ja tosi ahdistava olo kun tietää että se ei pärjää oman lapsensa kans =(
Mä oon muuten jotain kirjaa (tuo nimi kuulostaa tosi tutulta) yrittänyt että mies alkais sitä mun kanssa lukemaan mutta on vaan naurahtanu ja sanonu että ei kiinnosta.. Toivottavasti teitä ei häiritse tää mun valittaminen mutta miehestä on pulpahtanut toinenkin huono puoli esiin tässä lapsen syntymän jälkeen. Nimittäin se ei kunnioita mua eikä lapsen ja kodinhoitoa.. Sen mielestä mä vaan päivät täällä makaan ja se on ainoa jolla on oikeus valittaa väsymystä, kun kumminki _oikeaa_ työtä tekee. Vaikka heti aamusta alkaa tytön aamupesut,syömiset,koiran syöttäminen ja sen ulos vieminen (luojan kiitos meillä on pihalle laitettu se juoksuvaijeri koiralle), kunhan tyttö on rauhottunut alan tiskit tiskaamaan ja keittiön siivoamaan, pyykkiä pesemään (sitä vuorta ei saa ikinä pois),jokapäiväiset imuroinnit ja luutuamiset ihanan pitkäkarvaisen koiran ja syyskelejen takia, viikkaukset jne.. Ja siis tähän menee aikaa koska AINA kun tyttö huomaa että äiti ei ole näköpiirissä, alkaa sydäntäriipaiseva itku ja itku kestää niin kauan että äiti on sylissä hympytelly ja hyssytelly ja näyttänyt että äiti on paikalla eikä pyykkejä laittamassa :D (tämä tuntuu jotenkin ihanalta kun tuntee olevansa edes jollekkin niin tärkeä <3 ) Ja sitten on melkeinpä pakolliset jokapäiväiset kauppareissut vaunuilla tuonne 4 kilometrin päähän, koska miehestä ei ikinä tiedä, tuleeko se 4 vai 9 kotiin, ja meillä on niin tajuttoman pienet nuo vaunut että sinne alle mahtuu hädintuskin 1 kauppakassi ja kädessä joutuu loput kantamaan ja siksi en ostakkaan kun aina sille päivälle tarvittavat =) Ja kauppareissun jälkeen alkaa ruoanlaitto ja pyykkiepisoodi jatkuu.. Ja kaiken tuon tekemisen välillä on pitänyt hoitaa tyttöä,syöttää,juottaa,vaihtaa kuiviin jne.. Sitten ku mies tulee kotiin, se alkaa passauttamaan mua, teetkö ja tuotko leipää ja tuotko ruokaa ja heeiii tuoppa maitoa jnejne.. P_RKELE.. Mikä piika mä oon? Sitte alkaa ne virret että kukakohan tähän taloon tuo rahat näihinki ruokiin ja mitkä hommat kuuluu miehelle ja mitkä naiselle ja miten ennen vanhaan on menetelty. Tiskaaminen ei kuulu miehelle, eikä mikään siivoaminen,ruoanlaitto.. JNE ja loputon saarnavirsi alkaa.. Oon sitte pari kertaa tokassu (yleensä sen vapaapäivinä ku se makoilee sohvalla ja tekemistä olis mutta intoa ei) että noinko ne ennenvanhaanki ukot vaan sohvalla makoili ja passautti naisia.. Tyttö heräs täytyy mennä -->

 

[panda]

Jos et halua ottaa sitä linjaa, että heität ukon pihallle, vaan haluat yrittää, niin silloin on hyvä yrittää ymmärtää mitä siellä ukon päässä liikkuu. Unohtaa hetkeksi ne omat ihan oikeutetutkin pettymyksen ajatukset, ja yrittää jotenkin hahmottaa miksi mies voisi noin käyttäytyä, arvostelematta niitä syitä. Sitten yrittää rakentaa keskustelunajatukset sen pohjalle, eikä lähteä sille räjähdysalttiille "kun sä et koskaan..." -linjalle. Sitten sen jälkeen pikku hiljaa yrittää kertoa myös omaa näkökulmaansa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kuitenkin.

Meillä ei tilanne ole paha tai samanlainen kuin teillä, mutta olen huomannut, että vaikka ennen pojan syntymää ajattelin, etten halua omia häntä, vaan antaa tilaa myös miehelle, niin roolit ovat kuitenkin jakautuneet nyt niin, että mies on se, joka leikittää ja äiti on se, joka hoitaa. Se on aika perinteinen malli, joka helposti asettuu uomiinsa. Aluksi mies oli innostunut kaikesta pojan hoidosta ja vaihtoi vaippaa ja ties mitä, mutta sitten loppuivat opiskelut ja alkoivat työt. Luulen, että työt ovat vain vieneet miehen kohdalla niin paljon aikaa siitä lapsen kehityksestä ja kaikesta, että hän on vain jäänyt siitä pois. Mies voi hyvinkin tuntea ulkopuolisuuden tunnetta tai oloa siitä, ettei osaa, ei pysy kärryillä siinä mitä ruokaa nyt on taas maisteltu ja miten siihen on reagoitu ja mitä vaippaa milloinkin käytetään jne. Sitten on helpompi ottaa se perinteinen isän rooli, isä joka leikittää, kun ne hoitotoimenpiteet ovat jääneet vähän omiin ulottumattomiin. Voi myös olla, että leikittävän isän roolin ottaessa ei tarvitse käsitellä sitä pettymystä, että ei ole ehtinyt mukaan, eikä enää ole kärryillä, ei tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä. Eihän ihminen voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, se on ihan käytännön rajoite, ei siitä tarvitsisi tuntea syyllisyyttä. Mutta niin voi olla. Samoin tottumus on pitkälle kantava rutiini, jos teillä on aina tehty niin, niin vaatii selkeän muutoksen, jotta tottumus vaihtuisi.

Tsemppiä ja voimia! Muistathan myös, että sinun ei tarvitse mitä tahansa kestää.

 

[panda]

Niin ja tilan antaminen miehellehän tarkoittaa sitä, että antaa miehen tehdä lapsen hoidon omalla tavallaan, vaikka se olisi erilainen kuin itsellä. Voihan olla, että miehesi ex-vaimo on moittinut miehesi lapsenhoitoa, tai jotakin muuta vastaavaa on tapahtunut, jolloin hän nyt ei uskalla edes yrittää. Vaikka tilanne on eri, ja tietoinen mieli sen tajuaa, vanhoilla kokemuksilla on silti paljon painolastia. Kun moitit hänen osallistumattomuuttaan, se voi muistuttaa häntä vanhoista kokemuksistaan ja rinnastut siten hänen ex-vaimoonsa, vaikka tilanne olisi täysin eri.

 

[Suviii]

Meillä aikalailla sama tilanne ja poika kumminkin jo 1v 1kk ikäinen. Mies lähtee töihin aamu viideltä ja tulee kotiin kuudelta tai joskus jopa vasta puoli kahdeksan illalla. Sen lisäksi auttaa hyvin paljon isäänsä maatilan hommissa, eli on kotona hyvin hyvin vähän. Hän on tasan kaksi kertaa ollut kotona pojan kanssa kaksin, kun poika on ollut hereillä. Toisen kerran lähti porukoillensa ja veikkaan, että ihan siksi, että sai dumpata jätkän äidilleen ja toisen kerran oli sen aikaa, että sain siivottua hevosen karsinan. Nyt ollut tässä myöhemmin pari kertaa niin, että olen itse lähtenyt viihteelle silloin, kun olen saanut lapsen jo nukutettua sänkyyn.

Meillä myös selvästi rakastaa lasta, mutta hermostuu heti, jos joutuu olemaan pidempää aikaa pojan kanssa kahden. Ei ilmeisesti tunne lastaan oikeastaan yhtään, jolloin ei myöskään osaa auttaa, jos poika hermostuu. En oikeasti edes muista koska viimeksi olisi kakkavaipan vaihtanut tai lasta syöttänyt. Monta kertaa olen sanonut, että olisi ihan sama, jos olisin virallisesti yh-äiti, kun koen sitä nytkin olevani. Eroa en halua, koska ajattelen sen niin, että tilanne helpottuu, kun menen itse töihin takaisin eikä miestä stressaa niin paljon raha-asiat sitten. Ja silloin hänen on pakko olla pojan kanssa kaksin, koska hakee hänet äidiltäni hoidosta, kun todennäköisesti itse teen sitten iltavuoroa.

Silti haluaisin toisen lapsen, vaikka tiedän, että silloin hoidan yksin kaksi lasta. Se ei haittaa, koska olen huomannut, että pärjään varsin hyvin näinkin. Oikeastaan ne päivät ovat helpompia, kun mies ei ole kotona ja saan hoitaa kaikki asiat yksin. On joskus jopa vaikea käydä vessassa, kun mies "vahtii" lasta ja oikeasti yleensä siinä käy niin, että jotakin sattuu, kun ei olekaan vahtinut poikaa ja jättänyt sen esim. huoneeseen (johon ei saisi jäpikkää jättää) yksin ja sitten vetänyt tietokoneen näppiksen alas ja muuta vastaavaa. Ja jos sille asiasta mainitsen, niin suuttuu verisesti ja alkaa mulle huutamaan, että hoida sitten ite, kun mä en mitään osaa. Ei osaa keskustella tästä asiasta rakentavasti ollenkaan. Mutta eihän se multa ole pois, jos hänen tietokone menee rikki, kunhan poikaa ei satu.

 

[Nassukka87]

Miehen ex vaimo on kyllä ihan yks tyrannosaurus.. Ikinä en sitä ole nähnyt, mutta puhelimessa olen puhunut miehen lapsentapaamissuunnitelmia, ja heti kyllä huomasin etten tule toimeen hänen kans..

Mä en oikein tiiä ku tuo ukko on niin tuulella käyvä ihminen.. Se pärjää ku se haluaa pärjätä ja sitte ku laiskottaa nii mikään ei onnistu ja se kiukuttelee ku pikku kakara. Vaikka millä tavalla keskustelun aloittaisin,mies päättää sen heti niin että "ei nyt jaksa puhua" tai että "voidaanko jutella tämän ohjelman jälkeen", "etkö voi vaan olla nalkuttamatta" "mä oon mies ja mulle kuuluu vaan miehen työt" "oonhan mä ollu tuon tytön kans, eilenki olin sen aikaa että pääsit suihkussa käymään" "no mun pitää mennä saha huoltamaan" "jatka vielä niin lähen ryyppäämään".. Se ei ikinä oo alkanu puhumaan, sitte ku mä suutun sille nii se vähän ajan päästä laittaa viestiä että "anteeksi, rakastan sua" ja tulee pussaamaan ja vonkaamaan seksiä. Ja ku mua ei huvita koska mökötän, nii se alkaa vänkyttään että "mikä parisuhde se tämmönen on ku ei ees saa p*****!" . Mulla taitaa olla maailman hankalin mies tai sitte minä oon se hankala.. Jatkan myöhemmin tätä ku tyttö kutsuu ->

 

[Nassukka87]

Mä kans haaveilen toisesta lapsesta, mutta joku muu sais sen synnyttää mun puolesta koska jäi niin paha kammo tästä ekasta.. Nyt on vaan parempi parannella "haavoja", oon miettiny että seuraavassa neuvolassa otan puheeksi että pääsiskö jonku kans juttelemaan, koska tuo synnytys on ihan parin viimeviikon aikana tullut uniin ja painajaisen merkeissä =(

Mutta silti on nyt tänään parempi mieli, lunta on maassa
Ihanan virkeä olo oli heti herätessä ja tuskin maltan odottaa että tyttö herää ja on syöny aamiaisen niin päästään vaunuilemaan =) Ja saattaa sekin tehdä hyvän olon ku mies ehdotti itse eilen töistä tullessaan että haluaisinko käydä pyöräilemässä ja kaupassa. Mulla meni reissulla se 40 minuuttia ja oli ihan hyvin pärjänny tytön kans =) Pikkuhiljaa,pikkuhiljaa
Paitsi illalla sänkyyn mentäess sanoi että tyttö oli hepuloinut koko sen ajan mitä kaupassa olin, mutta kehuin vain että hyvinhän sä pärjäsit! =)

Oon niin onnellinen ku löysin tämän foorumin

 

[Suviii]

Juu ei mullakaan mitkään hehkeät muistot pojan syntymästä ole. Tai joo synnytys oli helppo ja tosi mukava kokemus, mutta se mitä sen jälkeen tapahtu ei ollut niin kiva kokemus. Mä tiedän, että tarviin seuraavan raskauden yhteydessä varmasti useammankin kerran käyntejä pelkopolilla tai jonkun ihmisen luona. Pelkään ihan hirveesti, että seuraavallakaan lapsella ei olis kaikki kunnossa ja taas sama kuoleman pelko tulee eteen. Meidän pojalla siis vakava sydänvika, jota ei kukaan tiennyt ennen kuin syntyi.

Hienoa, että sait omaa aikaa ja mies oli tytön kanssa! Ja kun muistaa kehua ja kerran itse oma-aloitteisesti tuommosta ehdottaa, niin eiköhän se siitä. :) Meillä vaan taitaa nuo miehen pitkät työpäivät tehdä sen, ettei jaksa kotona sitten olla lapsen kanssa. Siihen ei auta mikään...

 

[anhe]

Nassukka, samaa kehumistaktiikkaa mie käytän omaan mieheen. Mies on välillä tosi epävarma, että osaako hoitaa tyttöä oikein ja sen takia arka tekemään vauvanhoitoon liittyviä toimenpiteitä, mutta uskaltaessaan pärjää tosi hyvin ja tyttö on kyllä ihan lääpällään isäänsä, heti kun iskä tulee näköpiiriiin tytön elämä muuttuu aurinkoisemmaksi.

 

[Nassukka87]

Suviii : Saivatkö lääkärit parannettua poikasi sydänvian? Se kai se mullaki oli pahin pelko että tytöllä ei kaikki oo kunnossa, ku käynnistyksen loppuvaiheessa sydänäänet meni liian nopeiksi ja heitteli ihan liikaa, ei tullu 10 lapsi mutta terve kuitenkin. Paitsi tyttö on 6kk ja 4kkn iässä sairasti pahan flunssan ja korvatulehduksen ja flunssa kesti melkein 1,5kk raasu nyt ollu pari viikkoa terveenä ja sairastui taas.. Sydäntä särkee kun lapsi sairastaa :'(
Mutta nyt on pahin pelko se, että kuolen seuraavaan synnytykseen koska tämä ensimmäinenki meni niin rajoilla..

anhe : Niin se munki mies on väsynyt silloin ku töitä on, silloin tekeeki 12-14 tunnin päivää joka on mun mielestä liikaa ja olen asiasta maininnukki vaan jääräpää mikä jääräpää :D Toisaalta ku näin miettii niin työpäivinä mies on ehkä hitusen reippaampi tuon tytön kans, entä vapaapäivinä.. Mutta mä oon niin sanoinkuvaamattoman tyytyväinen siitä pienestäkin mitä se tytön kans viettää :)

Mun oma isä ei ikinä viettänyt meidän kanssa aikaa, vaan sille oli alkoholi tärkeämpää ja rekkamies kun oli niin oli paljon pois ja sitten ku oli kotona niin kalja maistui niinkin paljon että pitiä äitiä ja meitä sisaruksia vähän "kouluttaa".. Ehkä tämän takia otan mieheni alkoholismin (mikä ei onneksi tuu enää niin usein esille ku vain silloin kun vaihtaa vapaalle eli 2-3kkn välein =) ) niin raskaasti, ku tuntuu että siitä viinasta ei pääse eroon.. Niin moni läheinen sukulainen kuollut alkoholiin.. Ja en halua että lapsi näkee ja kokee samanlaista lapsuutta kuin minä.. Mutta "koulutukseni" ainakin sen alkoholin suhteen on hieman helpottanut

 

[Aaria]

Moi! Ite huomasin semmosen, että mies ajattelee helposti niin että nyt ku on töistä rasittunu niin ei halua tehdä ikävää lastenvahtihommaa.. Mutta ku esittää asian niin päin että susta on varmaan ihanaa ku ehdit vapaapäivänä rauhassa viettää aikaa lapsesi kanssa ja vielä silleen voi antaa vähän vinkkejä mikä vois olla kivaa, jos herkästi tossa vaiheesaa tippuu vähän kärryiltä.. esim jotain että viime päivinä kukkuu-leikki on ollut kova sana tms.. ja usein kerron että tyttö tykkää viettää aikaa hänen kanssa jne, niin hän huomaakin että itekkin on oikeasti mielellään lapsen kanssa ja se onkin semmosta mukavaa yhteistä aikaa. Jopa lohduttelu sujuu paremmin ku sillee varovaisen hienovaraisesti ehdottelee tai kyselee et mitähän vois keksiä mikä auttais.. Usein se epävarmuus piiloutuu siihen ettei oo kiinnostavinaan ja tuntuu et miehet ottaa kauheen herkästi lasten kitinät vähän henkilökohtaisesti.. Pitää kehua siitäki miten mukavaa lapselle on ku isä osaa lohduttaa vaikka paha olo ei heti häviäiskään :D Ja naisen neuvot on äkkiä suoritusvaatimuksia (eli hanskat tiskiin ennen ku mokaa..) joten niiden kanssa pitää kyl olla hyvällä fiiliksellä ja aika hienovarainen.. esim ehdottaa ennemmin jotain että tällanen saattaa esim auttaa mutta ei kuitenkaan odota, että miehen pitäis tehdä juuri niin.

 

[Suviii]

Suviii : Saivatkö lääkärit parannettua poikasi sydänvian? Se kai se mullaki oli pahin pelko että tytöllä ei kaikki oo kunnossa, ku käynnistyksen loppuvaiheessa sydänäänet meni liian nopeiksi ja heitteli ihan liikaa, ei tullu 10 lapsi mutta terve kuitenkin. Paitsi tyttö on 6kk ja 4kkn iässä sairasti pahan flunssan ja korvatulehduksen ja flunssa kesti melkein 1,5kk raasu nyt ollu pari viikkoa terveenä ja sairastui taas.. Sydäntä särkee kun lapsi sairastaa :'(
Mutta nyt on pahin pelko se, että kuolen seuraavaan synnytykseen koska tämä ensimmäinenki meni niin rajoilla..

Lapselle on vaihdettu keuhkovaltimon läppä ja aortan läppä. Ne toimii nyt hyvin, mutta koska poika sai todennäköisesti infarktin silloin, kun syntyi ja veti elottomaksi, niin on myöskin vasen kammio sen seurauksena vaurioitunut. Leikkauksessa poistettiin sitä kuollutta solukkoa kammion pinnalta, mutta edelleenkään supistuvuus ei ole normaalia. Tai onhan se normaalin alarajoilla, mutta kammio on myöskin hieman eri mallinen kuin normaalisti eli ei ole täysin kunnossa, eikä sitä tule ikinä varmasti olemaankaan. Pojasta sydänvikaa ei huomaa ollenkaan mikä on todella ihanaa, koska yleensä sydänlapset ovat huonoja syömään eivätkä jaksa peuhata yhtä paljon kuin normaali lapsi.

Ehkä suurin syy miksi pelkään ettei seuraavakaan lapsi olisi kunnossa on se, että lääkärit ovat suoraan sanoneet, että meillä on kohonnut riski saada lisääkin sydänlapsia. Varsinkin, kun jo esikoisella on selittämätön sydänvika minkä syytä ei tiedetä. Kaikista pahin olisi se ettei toisenkaan lapsen "vikoja" huomattaisi ultrassa ja synnytyksen jälkeen olisi taas se sama paniikki, että mitä nyt tapahtuu ja kuoleeko lapsi. Mutta nää on näitä pelkoja ja tilanteita joille ei voi yhtään mitään. Mutta kamalaahan sekin on, jos pelkää, että itse kuolee synnytykseen. Todellakin kannattaa puhua lääkäreiden kanssa ja selvittää miksi viimeksi meni niinkuin meni.

 

[Hande93]

Täällä myös tilanne, että mies ei pidä tytärtämme (2 kuukautta) hyvä että 10 minuuttia itsellään. Jos pyydän häntä katsomaan lasta, että saisin tehtyä kotitöitä niin kohta alkaa typsy itkeä tuhruttamaan eikä mieheni osaa tehdä siinä tilanteessa mitään. Hän alkaa antamaan tuttipullosta maitoa jos vaikka tytöllä on nälkä, mutta eihän sitä nyt aina ruokaakaan haluta vaan hellyyttä ja haleja ja jutustelua. No mieheni nostaa vauvan sohvalle vierelleen huutamaan ja tässä vaiheessa huomaan hänen jo hieman alkavan hermostumaan, joten menen ja otan tytön syliin ja heti rauhoittuu. Mieheni tulee paremmin toimeen jopa oman kaverinsa tyttövauvan kanssa kuin oman vauvamme. Olen sanonut, että ei vauva opi häntä tuntemaan jos hän on kokoajan menossa jonnekin eikä pidä tyttöä sylissään. Mieheni siis käy joka ikinen päivä kavereidensa luona ja tulee vasta myöhään illalla kotiin. Hän on juuri nyt työtön joten kotona olo saa hänet levottomaksi. Öisin minä herään ja syötän tytön (annamme korviketta, koska oma maitoni ei riittänyt) ja ainoa hetki jolloin saan hieman rentoutua on silloin, kun pääsen saunaan. Tosin muutaman kerran on käynyt niin, että mies tuo vauvan heti minulle kun pääsen suihkusta pois ja häipyy sen kummempia sanomatta kavereidensa luokse.

 

[jaica]

Teillä on miehet kotona. Sevittäkää tilanteet.
Ehkä he eivät osaa olla lapsien kanssa ja jos muu ei auta hakekaa ulkopuolista apua!

 

[Nassukka87]

Minullahan mies käy töissä, silloin ei kun ei satu olemaan työmaata, on kotona. Ja useimmiten viikonloput on onneksi vapaata. Ja silloi kun on töitä, niitä on 12-15 tuntia vuorokaudessa joten automaattisesti en pyydä häntä hoitamaan lasta, mutta tarkoitinkin sitä että silloin ku on vapaalla niin ei viihdy pimun kans, ja olen tullut siihen tulokseen että hän on vain niin epävarma itsestään lapsen kanssa, koska tuo tyttö ei oo todellakaan ollut mikään helppo tapaus koliikista ja muista vaivoista johtuen. Olen minäki ollu helisemässä ku en oo tienny että miten pitää tuon lapsen kanssa toimia ku sattuu pahin hepulikohtaus tulemaan jne. Pikkuhiljaa olen saanut häntä viettämään aikaa lapsen kanssa ja olen ajoittanut sen yhdessäolon niin, että kun tyttö on hyvällä päällä niin mukavampi miehellä kerätä rohkeutta. Edelleen kuitenkin haluttomuutta siihen lapsenhoitoon ajoittain esiintyy..

jaica: Luuletko että tänne "valittaisin" jos mun mies olis semmoinen joka puhuis asioista? Se on just niin tyypillinen suomalainen junttura joka keskustelee mielellään lyhyesti ja ytimekkäästi, ei pitkästi ja hartaasti. Ja miten ja minkälaista ulkopuolista apua tarkoitat?


Mä kyllä luulen ja uskallan väittää että tosi monessa perheessä on tätä samaa, mutta se on vain vaiettu asia..

 

[Lila-Aurora]

Vielä miehistä (koitan jakaa sitä vähää mitä ite oon oppinut..)! Sanat koskaan ja aina pitää unohtaa tyystin. ("Sä et koskaan tee mitään, mä teen aina kaiken.") Itelle toi on tosi vaikeeta, mutta yritän keskittyä siihen etten sanois noin. Mies kokee sen niin suurena tekemistensä dissaamisena, eikä ymmärrä ettei nainen oikeesti tarkota sitä, vaan kunhan koittaa liiotella tilannetta - niinku naisten tapana on.

Ja sit super tärkeä: KEHU sitä miestäs _joka_ikininen_kerta_ kun se tekee jotain "oikein" tai hyvin. Vaihtaa lampun josta oot nalkuttanu (tai koittanu olla nalkuttamatta) puoli vuotta, vie roskat, läiskäsee ohimennen pepulle tai käyttäytyy muuten vaan niin että sulle tulee siitä hyvä mieli. Kehu, kiitä ja kerro että tuntui kivalta. Siis mainitse ihan niistä pienistäkin jutuista (saati sitten isoista) koska näin se mies pikkuhiljaa saattaa älytä että "siis mitä, noinko pienestä se eukko onkin tyytyväinen" ja tekee saman paljon mieluummin uudestaan!

Mä en sitten oo mikään sanomaan mitään muiden tilanteisiin, älkää siis kukaan ottako nokkiinne. -xxx- :D