La Toukokuussa 2012

Surullisia uutisia tullut... Paljon voimia Puntsille ja perheelle <3
Ja Roosalle kovasti Onnea, ihanaa että pikkuinen oli voimissaan

Ja kovasti toivotan Onnea myös uusille plussanneille emoticon

Minullakin valitettavasti on pahoinvointi nostanut päätään tällä viikolla, melkein pitäisi tunnin parin välein syödä jotain ettei iskisi ja se on välillä aika mahdotonta...
Esikoista odottaessa en kokenut pahoinvointia ollenkaan, mutta naama kukki ja päätä särki harvasen päivä ja nytkin on päätä koskenut useempana päivänä. Yritän kaikin tavoin välttää särkylääkkeitten syöntiä mutta joissain tilanteissa sekin on mahdotonta :( Mutta kestän kyllä kaiken mitä eteen tulee mikäli vaan pikkuinen kyydissä pysyy ja sitähän tässä toivotaan....


 
Kiitos kaikille tuesta.

Täällä vielä vaan vuodetaan, vuoto on koko ajan ollut niukempaa kuin menkkojen aikana ja samanlaisia hyytymiä tulee kuin menkkareissa. Minkäänlaisia kipuja ei missään vaiheessa ole ollut, toisaalta tietyst hyvä ettei tarvitse kärsiä mutta toisaalta toivon et koskis edes jonkun verran että tää kaikki tuntuis todemmalta. 
Nyt vaan ootellaan että päivät kuluis nopeesti sinne tarkistusultraan ja vuoto loppuis että pääsis yrittämään taasen. 
 
Hohhoh.. Tottakai se ensimmäisen lapsen tulo oli aikanaan yllätys mutta silloin mentiin miehen kanssa yhdessä että "kyllä tästä selvitään"-asenteella. Nyt kun toinen ilmoitti tulostaan niin parisuhde mennyt erittäin hankalaksi.. Äskön visiin kihlauskin purkautui... Tän pitäis olla iloinen asia... Anteeksi valitus :/
 
Niin ja pahoitteluni Puntsi ja voimia jatkoon! Sitä hölmönä valittaa omistaan vaikka toisilla ikäviä asioita :( sori!
 
pahoitteluni näin aluksi etten saa aikaiseksi kommentoida edellisiä viestejä..
tänä aamuna alkoi alaselän särky ja kipu alavatsassa. samanlaista kipuilua kun menkkojen alkaessa. verta tulee enemmän kuin aikaisemmin muttei läheskään yhtä paljon kun menkkojen aikaan. v*tuttaa suoraan sanottuna! Huomenna on aika sinne yksityiselle ultraan. toisaalta tuntuu että kannataako edes mennä.. toisaalta ne sitte osaa sanoa että miltä sielä näyttää. toisaalta vois soittaa aamulla terveyskeskukseen josko ne suostuis ultraan ja kattoon missä mennään..
paaah, en tiedä ...   :'( 
 
Toivotaan että kaikilla pysyy pikkuiset kyytiläiset mukana loppuun asti.

Itse tein plussatestin 9.9 perjantaina kun menkkoja ei alkanut kuulua. Laskettu aika laskurin mukaan 13.5, mutta ultrassa katsotaan muuttuuko. Toinen lapsukainen olisi tulossa. Kohta muuten vietetään 1-v synttäreitä :)

Yli kyllä suuri yllätys että olen raskaana kun synnytyksen jälkeen mulla oli kolmet menkat, joiden jälkeen tuli puolen vuoden tauko. Nyt elokuussa oli sitten tuon tauon jälkeen menkat, joista sitten heti tärppäsi. Ajattelin tuon puolen vuoden aikana että onko mun hormonit menneet lopullisesti sekaisin, koska aiemmin ne on olleet tosi säännölliset.

Pelottaa vähän jo näin aikaisin kirjoitella tänne kun eka raskauteni päättyi keskenmenoon. No toivotaan että kaikki menee yhtä hyvin kuin edellisessä raskaudessa.
 
Huomenia, tiy* hyvä on varmaan käydä tarkistamassa että ulos tulossa on kaikki mikä on tullakseen. Ootko uutta testiä tehnyt? Peukut pystyssä!!!

Onnenkäpy kuulostaa siltä, että teillä on molemmilla pientä hormonipyörrettä! Toivottavasti asiat lutviutuvat myös teillä ja lapsen odottaminen muuttuu parisuhdetta lujittavaksi tekijäksi. En oikein osaa lohduttaa enempää, kun meillä on hyvin erilaiset lähdökohdat, mutta tiedän ettei riidan keskellä ole helppoa rakentaa tulevaisuutta. Voimia!

Tervetuloa uusille toukomammoille, voitaisko oikeasti viedä tämä toukolista tuonne etusivulle? Tai johonkin uuteen ketjuun? Olisi mukava seurata kasvavaa toukomammojen listaa ja toivoa lisää LA päivä kamuja.


ON: Ei mitään ihmeellistä. Tosta piikittelemisestä on ilmestynyt vatsanahkaan tuollainen megamustelma, joka vaatii kyllä varmasti useamman viikon lähteäkseen.
 
Onnenkäpy, tottakai jokainen saa valittaa täällä, kenenkään ongelmat tai vastoinkäymiset ei ole mielestäni vähäpätöisempiä kuin toisten. Jaksamisia sinullekkin!

Kävikö Tiy* terveyskeskuksessa?

Onnea Hansulle myös, ja muillekkin tottakai! Hansu84, mielenkiinnosta kysyn, että koska teillä on esikoisella 1-vuotis syntsät? Meillä täytetään myös reilun viikon päästä yksi vuotta! :)

Itsellä oli niin kiirus viikonloppu, että ihan unohdin olevani raskaana :D Menipähän ainakin muutama päivä nopeammin eteenpäin. Olin kaverin polttareissa lauantaina koko päivän ja illan ja vähän jännitti että kyseenalaistaako joku sen että en juo alkoholia lainkaan :D Ei ainakaan ääneen kukaan kysellyt mitään.....
 
Jonzu86 - en oo käyny tk:ssa, tänään oon menossa yksityiselle. varasin sinne ajan silloin kun vuoto alkoi.
enää ei niin kovat kivut kun eilen, mutta vuotoa on edelleen. nyt tulee oikein sellaista paksua verta ja sen lisäksi kaikkea mahdollista. tuntuu jotenkin, että tää oli nyt tässä. jos siellä alun perin mitää on edes ollu. rinnat aristaa vähän, mahan turvotus on kadonnut. :( noh, iltapäivällä sen sitten näkee/kuulee.
 
Kävin tänään lekurilla kun vuoto lisääntyi dramaattisesti viikonloppuna. Ruskuaispussi oli tyhjentynyt ja nyt odotetaan sitä "kunnon" vuotoa alkavaksi. Tämä siis sit kuitenkin oli tässä. *nyyh*

Voimia Tiy* sinulle ja toivottavasti sinulla kuitenkin kaikki hyvin!

Halaukset kaikille!
 
Huomenta kaikille!

Aluksikin osanottoni Roosalle ja Puntsille! Ikävää kuulla surullisia uutisia... Voimia teille!

Ja tiy*, jospa matkalainen kaikesta huolimatta olisi vielä kyydissä, toivotaan parasta! Voimia sinullekkin!

Tervetuloa myös kaikille uusille toukomammoille! Ja kevätneito kiitos onnitteluista ja mukava löytää myös sinut täältä! Oli kyllä kiva päästä tälle puolelle :) Mut toisaalta ihan yhtä epäuskoinen olen vielä itsekkin raskauden suhteen kuin sinäkin, vaikka toisaalta se alkaa tuntua todemmalta päivä päivältä! Jotenkin vaan on niin malttamaton olo, ois niin ihana kun olis jo vauvamaha ja liikkeet tuntuisi jne. Mutta niihin on vielä aikaa....valitettavasti...Onhan tämä nyt toki toinen raskaus vähälle aikaa, josko mahakin pullahtaisi aiemmin kun ei oo niin napakassa kunnossa esikoisen jäljiltä :) ja oon kuullu, että liikkeetkin joku tuntee aiemmin toisessa raskaudessa, kun jo tietää millaisia hipaisuja odottaa. Esikoisen aikaan tunsin ekat liikkeet rv14 ja mahan päällekkin näkyi mulahdus jo muistaakseni rv16 (tai sit rv18, en nyt oo ihan varma). Pitää nyt vaan malttaa mielensä ja yrittää keskittyä nauttimaan tästä alun huumasta :D

Ootko muuten kevätneito tietoinen minne starry on kadonnu? Mitähän sille kuuluu kun ei oo näkyny, ei kuulunu...toivottavasti kaikki hyvin hänellä!

Mutta hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Kuulumisiin...
 
Voi ei Roosa! Isosti voimia ja jaksuja teidän perheelle!!!! Ja toivottavasti uskallatte ja jaksatte jatkaa vielä hoitoja, vaikka epäreilulta ja musertavalta maailma tällä hetkellä tuntuisikin.


Off Topic: Huomasin juuri, että StarryNight on ilmeisesti vetänyt herneen nenäänsä siitä, että olemme kyselleet tuon päivitetyn listan perään, vaikka olisi itse sitä halunnut ylläpitää. Tehdäänkö nyt niin, että joku teistä suloisista toukomammoista ottaisi tämän? Itse lueskelen palstaa yleensä kännykän välityksellä, joten mieluusti (jos joku teistä ehtisi???) toivoisin, että se olisi joku vähän tekniikan kanssa kätevämpi emäntä, kuin minä. StarryNightiltä pyydän nöyrästi anteeksi, toivottavasti kuitenkin ilmestyt palstalle takaisin ja jaat meille kuulumisesi, jotta olisi helpompi sinua tukea!Niin mieluusti kuitenkin selaisin tällaista mammalistaa, jotta olisin valmis unohtamaan nämä palstalla käydyt täysin hormonien aiheuttamat mielialan vaihtelut ja keskittyisin ihan aiheeseen. Mitäs sanotte?

 
Jonzu86 ihanaa, anna mennä! <3 <3 <3
Jaksatko kerätä myös nämä aikaisemmat tiedot vai laitellaanko uudelleen?
 
Jaksamisia Roosa ja tiy*

Jonzu86: Meillä vietetään synttäreitä 21.pvä. :) Mikä päivä teidän neitonen on syntynyt? Aivan älyttömän nopeaa on vuosi mennyt. Tuntuu että vastahan sitä oli synnyttämässä :D

Olis kyllä kiva sellanen lista johon aina päivitetään uudet toukomammat. Mun puolesta Jonzu saa vapaat kädet tehdä listan ja sitten päivitellä sitä. Itekki pääsääntösesti käyn lukemassa tätä kännykän välityksellä, niin mulla ois hankalaa päivitellä.

ON: Meikä hurahti kolmisen viikkoa sitten zumbaan :) Aivan mahtava liikunta muoto ja hiki tulee varmasti. Onkos kukaan muu toukomamma kokeillut zumbaa? Aion kyllä reenata niin kauan kuin tuntuu hyvältä, pitää vaan asettaa sykemittariin rajoitus ettei mee sykkeet sitten liian ylös.

 
Meidän neiti on syntynyt 22.9 :D Päivä siis on ikäeroa. On kyllä mennyt vuosi nopsaa! Multa on mennyt ihan ohi, että missä vaiheessa neiti muuttui sylivauvasta vilkkaaksi pikkuneidiksi :)
 

Hei!

Ihan aluks kiitos Kevätpörriäiselle, joka ystävällisesti kertoi, että jo alkuraskauteen kuuluu vessassa ravaaminen. Asian kylläkin jo tiesin.. Aikaisemmassa kirjoituksessani asiasta kerroin ja jäi mainitsematta, että puhuin omasta kokemuksestani. Esikoisen odotusaikana, kun ÖINEN vessassa ravaaminen oli yleisempää vasta loppuraskaudessa. Vessassa toki ravasin jo alkuraskauden aikana.. Mutta kiitokset!!

Capricorn: Kiva munkin mielestä, et tavataan täällä! Alan sun tavoin päivä päivältä enemmän uskoa enemmän raskauteen. onneks on näitä tuntemuksia, joita toiset vaivoiksikin sanoo, niin tietää, että kyllä sisälläni joku elelee. Olen muuten kans valmistautunut tohon mahan pullistumiseen. Toinen raskaus kun menossa myös ja päässyyt löystyyn, niin voi pullahtaa piankin. Odotushousut jo kaivoin vaatekaappiin ja niitä sovittelinkin salaa.. Ekoja liikkeitä odotellaan myös.. Mä kans olin tuntevani esikoisen sipaisut joskus viikon 18 paikkeilla. Miehelleni nämä ovat ekat tuntemat liikkeet, sit kun tuntuu, joten ymmärrän että hän niitä odottaa..

Strarrystä ei ole tietoa.. Tuolla vanhalla palstalla jotain kirjoitteli, eli toisesta haaveilijoiden puolella. Kävin siellä itsekin kuulumisia seuraamassa ja päivittämässä omia kuulumisia. Täällä jotain näköjään puhutaan, että olis jostain herneen nenään ottanut? Siitä en tiedä mitään.. Toivotaan, että kaikki hänellä kunnossa!                                                                 Mutta sellaista tällä kertaa.. Täytyy alkaa valmistautuun kotiin lähtöön. Esikoinen jo tarhalla odottelee, kun illaksi menen hänen kanssaan hoitaan veljeni tyttöä. Serkun hoito hänelle tärkeä tehtävä ja hyvä vaan, et hyväksyy pienemmät, niin vauva saa aikanaan hyvää hoitoa. Veljen tyttö siis 1,6kk ja hänen vanhemmista toinen tekee 3 vuorotyötä ja toinen opiskelee työ ohella. Kaikki heitä siis autetaan heidän pienensä kanssa.. Mutta ensi kertaan! 

 
Aa, sori jos turhaa tietoa kirjoittelin. En itse osaa niin öisiä ja päivisin tapahtuvia vessakäyntejä erotella, koska kyllähän se aineenvaihdunnan vilkastuminen vaikuttaa ihan kaikkiin vuorokauden aikoihin. :) Siksi en ehkä osannut tulkita, että ihmettelet nimenomaan sitä yöllistä vessassa ramppaamista.

Pieni pahoinvointi täällä nostelee päätään, lähinnä yökkäyttää välillä. Oksentanut en vielä ole ja toivottavasti ei kovin pahaksi menisikään, ettei tarvitsisi ainakaan töistä olla poissa.
 
hei! osanotot tiy ja roosa  kurjaa kun pikkuiset eivät jaksaneet.. itsellä ollut kaksi päivää oksettava olo..kai tämä nyt sit ehkä olisi oikeassa paikassa..
 
Heips!
osanottoni Roosalle <3
tuonne neuvola/ultra puolelle jo kirjoittelinkin mutta tässä vähän päivitystä..
eilen tosiaan varhaisultra yksityisellä. vuotoa ollut nyt 13päivää. vuoto ollut "kaikenlaista".
laskujen mukaan viikkoja olisi eilen pitänyt olla 6+3. ultra tehtiin sisäkautta. oli siellä merkkejä raskaudesta mutta lääkäri sanoi, että taitaa olla kesken menossa. näytöllä näkyi vain joku pyöreä juttu, en muista miksi lääkäri sitä kutsui. lääkäri ei ainakaan sanonut, että olisi alkioa nähnyt. hän sanoi, että ei tää ainakaa vastaa kooltaan noita viikkoja ja lisäsi, että onhan aina mahdollisuus, että se olisi alkanut myöhemmin...  en kuitenkaan jaksa uskoa siihen :(   hän antoi viikon sairaslomaa suuren keskenmenon uhan vuoksi. vuoto on jatkunut, kipua ei enää ole ollut mutta niin runsasta vuotoa ei ole ollut että uskoisin sen tulleen ulos.  lääkäri sanoi, ettei vielä halua hätäillä ainakaan minkään kaavinnan kanssa. käski odottaa neuvolan ultraan joka on 26.9 jos siihen menessä ei ole vielä tullut ulos...   kyllä meinaa olla vähän huono mieli..välillä koitan vielä itselleni jossitella mutta vaikken uskalla myöntääkään, olen luopunut toivosta. ajattelin kokeilla jos pääsisin terveyskeskuksen ultraan vielä ennen neuvolan ultraa.kamalaa tää kun on luopunut jo toivosta mutta välillä tulee miettineeksi, että voisiko olla niin, ettei siellä vaan näkynyt vielä mitään vaikka rv6+3 tai jos se olisikin alkanut vähän myöhemmin ja olisikin vasta 5+jotain eikä sen takia näkynyt vielä. pakko nyt yrittää olla rauhassa ja katsoa päivä kerrallaan mitä tapahtuu. kyllä varmaan soitan sinne terveyskeskukseen ennen tuota 26.9 neuvolaa..sekoan muuten..
 
Voi tiy*, paljon jaksamisia sinulle!

Ja sitten, täällä on myös alkanut vuoto. Ja menkkamaista kipua alavatsassa. Harmittaa ihan kauhiasti, enkä ite jaksa uskoa etteikö kesken menisi :( Taitaa yöunet mennä....
 
Takaisin
Top