La marraskuu 2016

Eipäs oo mulle koskaan neuvolan th sanonut enkä oo mistään lukenut että painoa voi tullakin tolleen kerralla kunnolla. Aiemmin raskaana menty tasaiseen tahtiin, ilman turvotuksia. Noh, uusia kokemuksia :)
Tällä kertaa se th (joka muuten on eri kun kolmessa aiemmassa raskaudessa), vähän säikähti tota painoo+yläkäyrälle loikannutta sf mittaa. Katsoi mun lasten syntymäpainot ja kyseli millä käyrillä on menty.
Noh, onneksi on ultra vajaa 2 vko päästä.

Onko jo tässä kohtaa kellään muulla vähän ristiriitaiset tunteet vauvamahan suhteen ? niin että odottaa jo innolla, välillä tuskissaankin, synnytystä ja että sais jo vauvan syliin, olis jo se aika. Ja samalla valmiiksi ikävä raskausmahaa. Kaikkine vaivoineen mie ainakin tykkään mun mahasta ja toisinaan on jopa nätti olo.
 
Mulla loppui ne yölliset melkein-pohkeen-suonenvedot (kun heräsin aina juuri ennen suonenvetoa venyttämään pohjetta) ihan seinään työpäivien loppumisen myötä! :eek: Myös selkä on ollut paljon paremmassa kunnossa, aamuisinkaan selkä ei ole yhtään kipeä kun työaamuina se kipuili heti ylös noustessa. Toki pitää edelleen välttää äkkinäisiä liikkeitä ja ottaa rauhallisemmin.

Meillä on tukiverkkoa samassa kaupungissa paljon, mutta silti mulle ei ole kovin helppoa pyytää apua. Eläkkeellä oleva isoisäni oli ihana, kun tarjoutui itse koulukyyditsemään esikoistani tokan ollessa pieni huonouninen vauva. :Heartred

Me olemme tästä pian lähdössä mökille viettämään huvilakauden päättäjäisiä. Luvassa on mukavaa seuraa, rentoilua, hyvää ruokaa, herkuttelua, saunomista ja rakettien ampumista. :)
 
Täällä jyllää enterorokko, mies on kovassa kuumeessa ja nyt jänskätään tarttuuko minuun :/

ellami, mä oon nyt vasta alkanut kiintymään tähän mahaan. Tai tottakai oon kiintynyt jo aiemmin mutta nyt kun viikkoja on enemmän niin uskaltaa vähän rennommin ottaa ja oikeasti nauttia raskaudesta. Luulen että juuri kun olen päässyt tähän seesteiseen olotilaan niin synnytys onkin ajankohtainen :D voi olla että sen jälkeen mahaa tulee ikävä.

Rv 28+0
 
Mun vanhemmat asuu noin 20km päässä mutta olen aika tarkka, mihin pyydän apua. Mun äiti esimerkiksi on fyysisesti ja miksei myös henkisestikin vaativassa työssä niin en mä halua liikaa väsyttää. Itsekin on pärjättävä ja joka pikkujuttuun ei voi pyytää apua. Tiedän kuitenkin, että apua on aina saatavilla jos sitä pyytää. Anopista ja apesta on apua sitten kun lapset ovat isompia eli voivat heitä joskus hoitaa (välimatkaa lähes 400km). Anoppi esimerkiksi pelkää, että vauva käy itkemään; esimerkiksi kieltäytyi ottamasta meidän nro kakkosta syliin kerran vauvana kun pilkoin isommalle välipalahedelmiä ja pienempi vaan kyhnäsi mussa kiinni. Ja meidän lapset oli anopilla ja apella nyt kesällä yökylässä ja pienempi oli sitten nukkumaan mennessä käynyt itkemään vähän ikävää ja yliempaattinen esikoinen oli sitten itkahtanut myös, niin anoppi oli apen pyytänyt tilanteeseen, että en mä tiedä miten voi olla noin hirveän vaikeaa lohduttaa lasta ja aikuisena pitäisi jo vähän enemmän olla itseluottamusta eikä luovuttaa jos tulee vähän vaikeampi tilanne eteen. Joten tämmöisten takia en anopin ja apen apuun hirveästi luota, mielellään kyllä siis hoitavat lapsia jne. Mun äiti taas on hoitanut niin paljon vähän kaikkien lapsia, että luotan siihen enemmän. Ja kun miehenkin mielestä, jos meille sattuisi jotain, lasten olisi parasta olla mun vanhemmilla eikä hänen vanhemmillaan tai siskollaan, mikä jotenkin kertoo jo tarpeeksi... Itse toivoisin omiin lapsiini vähän läheisempää suhdetta kuin mitä mun miehellä on omiin vanhempiinsa.
 
Miulla on ellami ainakii jo ikävä mahaa :) Millään en malttais odottaa et sais jo vauvan syliin ja pääsis eroon näistä vaivoista, mut tykkään mahasta kun ei oo ulkonäköpaineita, se on kaunis pallo :grin Ja tää on todennäkösesti miun viimenen raskaus niin en saa enää ikinä tällasta ihanaa mahaa kantaa...
 
Tietääkö kukaan mitään rohtoja tai keinoja millä kuumeen saisi alennettua, jos lääkkeitä ei haluaisi syödä? Miehen lähes 40 asteen kuume vähän pelottaa, että jos se tarttuu minuunkin. Viimeksi varmaan oli vain sattumaa, mutta kun otin päänsärkyyn 500mg panadolin niin silloin illalla aloin vuotamaan verta..
 
Jalat mahdollisimman lämpöiseen pesuvatiin, niin lämpöiseen kuin vaan iho kestää. Paljon kasviksia, minimaalisesti sokeria ja hiivaa sisältäviä tuotteita. Sokeri antaa parhaan kasvu-alustan pöpöille. Valkosipulia, hunajaa, muutama kuppi kamomillateetä.
 
Minä olen maailman onnellisin mieheni vanhemmista. :love2 He asuvat n.7km päässä ja ovat aina innoissaan ottamassa esikoista hoitoon. Esikoisen syntymästä asti he ovat pitäneet huolen, että näkivät lasta jo vauvana kolmen päivän välein ettei vierastusta syntyisi.
Kuitenkaan he eivät tyrkytä tai ole ohjeistamassa misssään asiassa. Ovat vain ikionnellisia lapsenlapsestaan. Minun haaveeni oli aina, että jos lapsia saan, että heillä olisi hyvät ja lämpimät välit isovanhempiin kuten minulla on ollut lapsena.

Oma äitini kuoli hieman ennen kuin vihdoin tulin raskaaksi. :sad001Hän oli minulle suurin tuki, turva, terapeutti ja ystävä. Ei ollut mitään mistä emme olisi voineet puhua.
Esikoisen synnyttyä..ja yhä.. kipuilin tosi paljon ikävää äitiini. Miten paljon olisin häneltä halunnut kysellä miten hän aikoinaan selvisi siitä ja tästä, tai kertoa mitä itse havainnoin omasta äitiydestäni.:oops: Joka päivä tunnistan itsestäni äitini tapoja, sanontoja ja hetkiä joissa toimin kuin äitini. :Heartred
Onneksi löysin äitini neuvolakortin minun odotuksesta..sain edes siitä vertailla omaa raskauttani äitini kokemukseen. Paljon puhuimme pikkulapsiajasta ja kasvatusasioista, mutta ei niitä osaa kuunnella samalla tavalla kuin ollessaan itsekin äiti.
Lähes joka päivä mielessäni käy miten ihana mummu äitini olisi ollut ja miten paljon hän olisi lapsenlapsiaan rakastanut.. :sad001
Vaikka äitini menetin yli kolmekymppisenä..niin voin sanoa, että lopullinen aikuistuminen ja henkinen itsenäistyminen tapahtui vasta sen myötä. Niin suuri henkinen tuki ja rooli on Äiti parhaimmassa tapauksessa. Ja ajatelkaa, että niitä saappaita täytätte tekin...osa jo nyt ja osa kohta ensimmäistä kertaa. :rolleyes:


Varpahat: kuumeeseen. Paljon nestettä, lepoa, viileä huone ja kevyt vaatetus. Vitamiinit kohdilleen. Etenkin c-vitamiinista sanotaan, että edistää toipumista.

26+3
 
Tammikuisista tulin tänne...voi Laalaa82, oon niin pahoillani sun puolesta :( minä odotan siis ensimmäistäni ja oma äitini on vakavasti sairas eikä aikaa valitettavasti enää ole paljoa hänellä jäljellä. Meidän suhde on ollut aina juuri tuollainen kun kuvailit omaa suhdettasi äitiisi enkä tosiaan tiedä miten tuun menetyksestä selviämään kun nyt on jo tuntuu niin vaikealta.

Itse olen hakenut apua perheneuvolasta ja toivon todella että siitä olisi mulle edes jotain hyötyä verrattuna siihen, että yrittäisin ilman tätä tukea selviytyä. Toki oma mies on paras tukeni mutta tuntuu etten voi ihan kaikkea suruani hänenkään niskaansa kaataa.

Onneksi olen ehtinyt nyt kyselemään äitiltä hänen omasta raskausajastaan ja oon äärettömän kiitollinen että saan ees tämän ajan jakaa hänen kanssaan vaikka asiat olisivat kyllä hyvin erilailla mikäli hän olisi terve.

Toivon sulle hyvää jatkoa ja onnea uuden tulokkaan odotukseen :)
 
Meilläkin tukiverkko on pieni. Kukaan ei oikein tarjoa apua, enkä minä sitten kehtaa pyytää. Kaikki isovanhemmat asuu 30km päässä. Äitini auttaa eniten ja ihan mielellään, mutta hän on vuorotyössä ja hänellä on reuma niin ei tosiaan haluaisi liikoja rasittaa. Miehen vanhemmat taas ovat vaan niin etäisiä. Mieskään ei oikein koskaan käy vanhemmillaan, niin ei heiltä kyllä todellakaan kehtaa apua pyytää. Minun veljeni on nyt pari kertaa ollut esikoisen kanssa, kun minulla ollut näitä raskauteen liittyviä menoja. En todellakaan tiedä, kuka ottaa esikoisen ja koiran huolehdittavakseen kun lähdetään synnyttämään. Ehkä mies jää sitten kotiin... Esikoisella on ollut hoitaja max 3h kerrallaan, kaksi kertaa. Mutta kun tuntuu että kukaan ei tarjoa apua, niin pärjätään sitten näin. Hoida tässä sitten parisuhdetta, kun viimeeksi käyty kahdestaan jossain 2 vuotta sitten :grin
Ei minulla ole tässä tarkoitus nyt valittaa, vaan olen oikeasti sitä mieltä että kyllä me hyvin pärjätään näinkin. Enkä oikeastaan edes kaipaa muuta, mitä nyt olisi ihan kiva kun saisi pakolliset menot järjestymään. Äitini on myös minulle paras ystävä ja ymmärtäjä sekä lapselleni hyvin tärkeä.

Tuo on Laalaa82 niin kauniisti kirjoitettu äidistäsi, että itku pääsi. Kyllä sitä toivoo, että olisi omiin lapsiin yhtä suuri vaikutus myönteisessä mielessä.

Täällä pimeässä kirjoitellaan, kun sähköt meni poikki tietenkin! Pari piirakkaa odottaa uuniin pääsyä, sauna (sähkö sellainen) oli lämpiämässä ja pyykit pyörimässä... :sour:
 
Voi Laalaa! Niin pahoillani kuin olenkin puolestasi en voi millään edes ymmärtää mitä käyt läpi. Oma äitini on aina ollut ja on varsinkin nyt lasten kanssa suurin ulkopuolinen tuki ja turva meidän perheelle! Osaan vain kuvitella mitä kipuilua käyt läpi! Oma äitini on sairastanut vakavasti siitä saakka kun olin pieni ja hänen menettämisen pelko on kulkenut mukanani lähes koko yli 30-vuotisen elämäni. Väliin on tuntunut epäreilulta, että joudun aina miettimään ja pelkäämään kuinka äidin kanssa käy, mutta olen ollut samalla äärimmäisen onnellinen, että olen saanut hänet pitää!

Elämä on arvaamatonta ja korvaamatonta! Koitan pitää sen aina mielessä ja pysyä kiitollisena! Huomaan, että näin raskausaikana kaikki tunteetkin voimistuvat ja asioita alkaa pohtimaan ihan uusilta kanteilta! Paljon jaksamista etenkin sinulle Laalaa - osaan vain kuvitella niitä tunteita mitä käyt läpi <3
 
Minuakin niin surettaa nuo puheet menetetyistä perheenjäsenistä tai pelosta että niin pian käy :( itselleni lähiperhe on niin läheinen ja tärkeä..

Täällä kuunnellaan kun myrsky pauhaa ja stressaillaan miehen korkeasta kuumeesta joka ei millään laske. Mitähän se sitten on kun lapsi sairastaa, kyllä saa itsekin olla ihan sydän syrjällään :(

Rv 28+0
 
Täällä ollaan myös kiitollisia hyvästä tukiverkosta. <3 Miestä välillä harmittaa kun hänen vanhemmat asuu tunnin ajomatkan päässä, niin ei tule koskaan silleen vain piipahdettua käymään eikä tietystikään lastenhoitoapua ole saatavilla samalla tavalla kuin mun vanhemmilta saa. Mun äiti on myös mun paras kaveri, ihana tuki ja turva, en tulisi toimeen ilman häntä. <3 Mun vanhemmat asuu ihan muutamien kilometrien päässä, joten siellä tulee kyllä piipahdettua usein ja uutta tulokasta jo kovasti odotellaan ja masua silitellään. <3 Mun koko elämää on myös varjostanut äidin sairaus, joka on hitaasti vuosien aikana edennyt huonommaksi. Munuaiset eivät enää toimi ja on ollut pian vuoden jo dialyysissa, menettämisen pelko on välillä niin valtava että tekisi mieli vaan itkeä. :'( Elinsiirtolistallekaan ei ole vielä päästy, olisi vielä yksi leikkaus reilun viikon päästä ja sen jälkeen ehkä koittaa jo maaginen listalle pääsy. On tämä kyllä rankkaa, mutta tämä ihka ensimmäinen lapsenlapsi antaa sitä toivottua toivoa ja hyvää mieltä jaksamiseen. :) Mun ystävä, lapsen tuleva kummitäti, muuttaa myös tähän ihan meidän lähelle lähipäivinä ja yksi miehen veljistä asuu meidän yläkerrassa. :D Apuja on, onneksi. Mun omat sukulaisetkin on kaikki tässä lähistöllä.

Täällä ei ole onneksi paino noussut kuin 400 grammaa raskauden aikana. Mä olin ihan varma, että paisun kuin pullataikina, mutta tuo jo kolme kuukautta kestänyt oksentelu alkaa ilmeisesti vaatimaan verojansa ja vauva ottaa ravintonsa musta kun ei sitä muualtakaan saa. Onneksi on kyl paljon vararavintoa :D
 
Mä sain tänää meiän äitiltä luettavaks ja vertailtavaks äitin äitiyskortin ja mun neuvolakortin. :) kylläpä onkin ollu useita neuvolakäyntejä vuonna -87.. pikkuse enempi ku nykyään..

Me muutettii viime kesänä lähemmäs mun porukoita juurikin siks et edellisessä kaupungissa ei ollu minkäänäköstä tukiverkkoo.. porukat asuu nyt n.60km päässä,mut äitiki käy töissä,tekee pitkää päivää jne ni tiiän etten hirveesti viiti vaivata.. miehen äiti taas asuu 250km päässä,tiiän et häneltä apua sais mut ku tuo matka.. mä oon onneks tottunu pärjäämään,kovissa liemissä keitetty.. vaikka vähä toi vauvan tulo hirvittääkin. Mut uskon et miehen tuki on korvaamatonta (miehellä ennestää 2lasta) ja varmasti myös porukat auttaa sen minkä kerkiää..

Voimia ja tsemppiä teille,joilla ei ole omaa äitiä tukena. En voi edes kuvitella miltä se tuntuu!
 
Mulla olisi ihan eri kysymys tähän väliin:grin Minkä ikäisestä lähtien vauvaa saa nukuttaa ulkona esim. parvekkeella (lämpimästi tietenkin puettuna :) )vaunuissa?:anyone

rv 30+0 ❤️
 
Kaitsu_ neuvolasta saanut ohjeena,että viikon ikäisenä tai kun syntymäpaino on saavutettu voi lähteä ulkoilemaan. Mutta olen käyttäynyt vauvat vaunulenkillä ihan muutaman päivän ikäisenä,kun on ollut suht lämpimät kelit. Ja kun on neuvottu että ulkoilua ensin 5min, seuraavana päivänä 10min jne. Mutta olen käynyt heti vähän pidempiä lenkkejä. Maalaisjärjelllä aika hyvin pärjää,huolehtii vain ettei kylmä tuuli pääse vaunuihin,niin sama asia kun sisällö nukkuisi,raikkaampi ilma vain. Meillä vauvat nukkuneet aina päiväunet paremmin ulkona :)
 
Kiitos myötätunnosta :Heartpink

Kaitsu, 1-2 viikon ikäisenä voi tosiaan ulkoilla, jos kaikki on sujunut hyvin.
Esikoisen kohdalla kokeilin paukkupakkasilla vaunukopan lämpötilaa lämpömittarilla. Ulkona oli -20, vaunut ulkoterassilla ja vauva oli tietty haalarissa ja untuvapussissa ja vaunukopan pohjalla oli villapeitto ym..vaunujen kuomu oli kevyesti peitetty ohuella peitolla...Vaunujen sisällä oli +8!!! o_O:grin Ja siis ei edes makuupussin sisällä vaan siinä vauvan vieressä. :p
Eli ei kovin helpolla tule kylmä kun on suojaisa paikka ja pitää huolen että selän alla on eniten hengittävää lämpöeristettä kuten juurikin villa. Enemmän taitaa äideillä olla tapana pukea jopa liikaa kuin liian vähän..mutta sen kyllä huomaa ja oppii vauvasta äkkiä. :)

Mulla on täällä "ongelma". :rolleyes:Kukaan ei enää osta poikavauvalle/taaperolla halvallakaan vaatteita. o_O :laughing002 Kaikki varmaan saa niin paljon tuttaviltaan niitä, ettei ole kysyntää enää "ulkopuolisilta" tahoilta. Minulla on valtavasti poikavauvasta taaperoon siistejä vaatteita ja niitä ei Turun alueella kukaan tunnu tarvitsevan. :wtf Eikä ole hinnalla pilattu..lähes uloskantohintaan.. hmm..

26+4
 
Niin muuten kantotakin tai kantosuojan kanssa ei ole minkäänlaista ulkoilurajaa, jos vauvan saa sinne lämpöisesti huppuseen. Eli hengitysilma on lämpöistä. Tytön kanssa lähtenyt ulkoilemaan juuri ja juuri vuorokauden ikäisenä kantotakin ja villaliinan kanssa ja asialle tuli silloin "siunaus" sairaalan kantoliinailua tuntevalta kätilöltä :) .
 
Totta muuten..niin minäkin kävin tallissa jo seuraavina päivinä vauvan ollessa trikoisessa kantoliinassa toppatakin alla.. Enpäs muistanutkaan. :grin Siellä hän oli kuin kääpänä minussa kiedottuna kiinni. :love017 Muutenkin tykkäsin kantoliinast alkukuukausina tosi paljon..imurointa ym sujui vauva mukana. :laughing002 Vähän myöhemmin manduca oli helpompi. :)
 
Takaisin
Top