La marraskuu 2016

Onko kellään muulla tavallista epäsosiaalisempi olo? Mulla ollu kohta kolme viikkoa.. Oikeastaan lähipiirissä vaan yksi ihminen miehen ja tytön lisäksi, jota jaksan nähdä. Kaikkien muiden näkeminen tuntuu pakkopullalta.

Musta tuntuu et mä oon ollu iha koko raskauden tosi epäsosiaalinen.. alkuraskaudessa oli se jäätävä väsymys ni ei jaksanu ketää nähä.. ja nyt on kans joku ihme väsymyskausi meneillää ni tuntuu välil siltä et jos vois ni oisin vaa pedissä peiton alla hyvän kirjan kera... sit ku ihmiset viel kyselee lenkille ja kylään ja joka paikkaan.. kiva aina kieltäytyä millo minkäki syyn takia..

Rv 25+2
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Eea, voi kyllä! Ja mua ärsyttää jo nyt kaikki kyselijät! "Kuinka voit?", "Joko supistaa?", "Meneeköhän tääkin yliajalle?"...

Mä en ylipäätään tykkää puhua omista asioistani kellekään, kun teininä sain oikein opettavaisen kokemuksen siitä, kuinka vähän ihmisiin (tai no, naispuolisiin ihmisiin) noin ylipäätään kannattaa luottaa. Mulla on se pari kolme ystävää, joiden kanssa voin luontevasti viettää aikaa. Valitettavasti kukaan niistä ei asu tässä lähellä.

Mä olen paniikkihäiriön ja masennuksenkin takia hyvin epäsosiaalinen ja joudun isein pakottamaan itseni ylipäätään lähtemään pois kotoa.
 
Eea, kyllö tuntuu! Ärsyttää työkaverit, puolituttujen kyselyt raskaudesta ja etenkin painon noususta(miksi raskaana olevalta saa udella suoraan painonnousua, kun normaalisti se luokitellaan epäkohteliaaksi???) Ainoa ketä jaksan tällähetkellä on mun mies :D Olen töissä aina hiljaa mielessäni ihan hermona mm. Kaikesta :D kumpa tätä ei kestäis kauaa..
 
Ja yks mikä otti yhessä vaiheessa päähän oli se et kaikki,siis ihan kaikki, uteli et joko se liikkuu... ku ite ootti hirveen kovasti niitä ekoja liikkeitä..

nyt sit kaikki vaa sanoo et koita jaksaa ja esim. Eile puoles välis piiiitkää automatkaa multa kysyttii et "jaksatko sä istua autossa" no onko vaihtoehtoja?!
 
Onko kellään muulla tavallista epäsosiaalisempi olo? Mulla ollu kohta kolme viikkoa.. Oikeastaan lähipiirissä vaan yksi ihminen miehen ja tytön lisäksi, jota jaksan nähdä. Kaikkien muiden näkeminen tuntuu pakkopullalta.

Mulla kyllä kanssa ollut tollanen olo ja jotenki ei jaksa innostua samalla lailla ? Vaikka kuin yrittäisi jotain kivaa miehetkin kanssa puuhata / lomailla/ ym. Ei mikään tunnu oikeen kivalta.. parasta on hotelli huoneessa nukkuminen :p

Ja tosiaan en jaksa oikein ketään hyvin. Paras ystävä on ihan pelastus , koska sitä mä jaksan ja se saa mut nauramaan. Tuntuu että olen jotenkin käpertynyt kuoreeni. Toisaalta tykkään kun ihmiset kyselee - kuhan ei rupea kertomaan "totuuksia " ja olettamaan asioita / mun ajatuksia.. mun kanssa saa keskustella mutten kaipaa mitään pätemistä - vaikka tiedän kyllä ettei kukaan pahaa tarkoita. :)
 
Eea, voi kyllä! Ja mua ärsyttää jo nyt kaikki kyselijät! "Kuinka voit?", "Joko supistaa?", "Meneeköhän tääkin yliajalle?"...

Mä en ylipäätään tykkää puhua omista asioistani kellekään, kun teininä sain oikein opettavaisen kokemuksen siitä, kuinka vähän ihmisiin (tai no, naispuolisiin ihmisiin) noin ylipäätään kannattaa luottaa. Mulla on se pari kolme ystävää, joiden kanssa voin luontevasti viettää aikaa. Valitettavasti kukaan niistä ei asu tässä lähellä.

Mä olen paniikkihäiriön ja masennuksenkin takia hyvin epäsosiaalinen ja joudun isein pakottamaan itseni ylipäätään lähtemään pois kotoa.

Olen TÄYSIN samanlainen!!
 
Huh, jotenki mun tarvii just nyt kuulla, et oo yksin tän mun kuoreen vetäytymisen kanssa...

Ehkä tässäkin asiassa pitää saaha vaan iteltä lupa olla just tälleen ku hyvältä tuntuu. Huomaan että tytön fyysinen läsnäolo sylissä tai se kun se yleensä ottaenkin vaan rimpuilee päällä, ni en meinaa jaksaa välillä yhtään. Maha tuntuu vievän voimat ja sen "sylin". Tykkään ottaa tyttöä nykyään kainaloon paijjattavaksi. :)
 
Marras16 mä kävin kans tänään paikallisessa lidlissä toteamassa, että tyynyjä ois vielä jäljellä. Ja vieressä ois pariki kirppistä, joista toisesta oon löytäny hyvin lastenvaatteita. Mahdetaankohan me olla parin viikon päästä samassa perhevalmennuksessa..? :)
 
Voi että,muakin ottaa tosi usein pataan ihmisten ns puuttuminen mun raskaana olemiseen. Mm kyselyt,joko on alkanut voimat loppumaan,supisteleeko ja älä rehki liikaa yms. Ihan kun en itse osaisi pitää huolta omasta jaksamisesta. Toinen on että,kun ihmiset kommentoi mahan muotoa ja kokoa. " voi kun se on noin söpö" tai " herraisä mikä maha" välillä tekis mieli heittää kommentti,että kiitos samoin. Nyt tuntuu,että mun vartalo on vapaata riistaa,jota saa kommentoida kuka vaan noin vaan :\ oma perhe ei onneksi ärsytä ollenkaan,mutta kaikki muut jostain syystä saa savun nousemaan korvista,kiva etten ole ainoa jolla tämmöset fiilikset..
 
Nyt on pakko tulla avautuun. Mun vanhemmat on eronneet ku olin 7- vuotias ja sen jälkeen isä asui reilu kymmenen vuotta toisella puolella Suomea, joten lapsuus aikana ei siis olla kauheasti yhdessä aikaa vietetty. Johtuen myös hänen päihde ongelmistaan. Nyt hänellä mennyt hyvin noin viitisen vuotta ja asuukin lähempänä. No, tänään hän sitten oli ratkennut juomaan piiiitkän ajan jälkeen ihan kunnolla ja on vaimonsa kanssa vierailulla minun asuinkupungissa. Hän siis soitti ja pyysi minua kuskaamaan häntä. Vauva asiasta ei oo paljo mitään puhuttu, tulossa siis hänen eka lapsenlapsi ja olinkin varautunut siihen että hän ei asiaan ota mitään kantaa. Nyt hän kuitenkin pasautti kesken kaiken kyydissä istuessaan että "Hyi kamala, ihan puistuttaa ajatus lapsenlapsesta". Vähän niinkuin vitsi mielessä. En vastannut mitään ja kotona sitten purskahdin itkuun. En tiiä miksi se oli mulle niin kova paikka, vaikka tiesin että hän ei mikään vuoden pappa ole eikä tule olemaankaan.. Hohhoi, jos vielä tähän päälle valvon taaaaas ens yön niin alkaa kyllä huumori olla vähissä :(

Pikkumyy 27+1
 
Mulla taas on kyl tosi sosiaalinen olo. (Oon kyllä sosiaalinen muutenkin) Oon käyny paljo normaalia enemmän kavereiden luona ja nähny sellasiakin tyyppejä joita en ole muka kiireiden takia ehtinyt pitkään aikaan näkemään.
Ja vastailen mielelläni kun joku kyselee voinnista tai muusta vauvaan liittyvästä. On hienoa että ympärillä on ihmisiä jotka välittää. Pelkkää hyvää aina tarkoittavat. Ja oon saanut paljon vauvakamaa ja vauvatietoa lähipiiristä.
Ens viikolla jatkuu työt kolmen vkon lomailun jälkeen. Kaks kolmen viikon putkea joiden välissä viikon kesäloma. Sitten oliskin äippäloman aika, hui!
 
Voi ei pikkumyy93, mun vanhemmat on eronneet kun oon ollut 3v ja isääni nähnyt ehkä kerran vuodessa kesälomalla viikon. Eli ei kovin läheisissä tekemisissä olla oltu. Isäni on sellainen,että töksäyttelee välillä tosi tökerösti asioista,varsinkin raskauksistani. Nytkin kysyi että oliko vahinko ja olisiko kannattanut miettiä,onnitteluja ei edelleenkään ole tullut. Pahalle se tuntuu,vaikka välit ei kovin läheiset ole,kun asenne on niin negatiivinen ollut kaikkeen. Voin siis kuvitella miltä sinusta tuntuu,vaikka en ihan noin tökeröä kommenttia ole isältäni kuullut.
 
Eea, voi kyllä! Ja mua ärsyttää jo nyt kaikki kyselijät! "Kuinka voit?", "Joko supistaa?", "Meneeköhän tääkin yliajalle?"...

Mä en ylipäätään tykkää puhua omista asioistani kellekään, kun teininä sain oikein opettavaisen kokemuksen siitä, kuinka vähän ihmisiin (tai no, naispuolisiin ihmisiin) noin ylipäätään kannattaa luottaa. Mulla on se pari kolme ystävää, joiden kanssa voin luontevasti viettää aikaa. Valitettavasti kukaan niistä ei asu tässä lähellä.

Mä olen paniikkihäiriön ja masennuksenkin takia hyvin epäsosiaalinen ja joudun isein pakottamaan itseni ylipäätään lähtemään pois kotoa.

Sama juttu. Ja nyt se vielä korostuu. Viime viikolla ihan nautin olostani yksin kotona iltapäivästä iltaan kun mies töissä ja lapset isovanhempien kanssa reissussa. Mietin et onko mussa joku vika kun en halua mennä mihinkään enkä nähdä ketään. No kävelyllä tai kirppiksellä saatan yksin käydä tai ruokakaupassa. Viihdyn kotona oikeen hyvin. Tuntuu ettei edes ole nyt ketään johon haluaisin pitää yhteyttä.

Jotenkin nyt väsyneenä käy hermoon kaikki hälinä ja meteli.

Ja jos jonkun näet kaupassa niin heti "milloin laskettuaika", "no onhan tuo maha jo iso".....

Mie vähän jo ootan et vauva syntyy ja palautuu normaali kunto. Pääsee reippaalle lenkille. Ottaa päähän kun mun vauhti on ihan hyytynyt ja pian alkaa supistaa. Enpä muista et alle 30 vuotiaana olis raskaudet ottanu näin voimille kun nyt 30+
Nautin silti paljon ihanasta vauvamahasta.

Tuli mieleen, että oliskohan Jyskissä edullista vartalotyynyä...jos joku kaipaa.

Mulle määräsi lääkäri ihan opamoxia. Aika kovaa tavaraa mun mielestä, enkä oo uskaltanut ottaa. Olen käyttänyt noin viikon aikanaan ei raskaana ja tarvittaessa puolikkaan joskus ei raskaana et kykenin mennä lasten kanssa yhteen tapahtumaan yms. Unettomuuteen ja ahdistukseen niitä sain.
Nyt oon pärjännyt ilman.
Kannattaa neuvolalääkärin kanssa jutella.
Pitkäaikainen unettomuus ei oo tosiaan hyvä.
 
Muokattu viimeksi:
Mä nyt olen muutenkin kotona viihtyvä introvertti mutta välillä sitä sitten huomaa kuitenkin, että olikin vaan kiva lähteä jonnekin ja nähdä ihmisiä. Vaikka tässä viikonlopun aikana oon tuskastellut, että menin pyytämään kaverin ens viikolla kahville meille, tällä hetkellä ei yhtään inspiroi tehdä tarjottavia tms.

Mutta nuo kyselyt kyllä on alkaneet lisääntyä. Ja ilmeisesti tässä vaiheessa pitäisi olla jo kysyjien mielestä työkyvytön... Tällä viikolla mulle on mm. ihmetelty sitä, että käynkö edelleen tosiaan töissä (huom! oon tosiaan vaan osa-aikaisesti töissä eli mulla on aika paljon ns vapaata, jos sitä nyt voi pikkulapsiperheessä ylipäätään olla) ja tänään viimeksi miehen sisko kysyi, että miten olen pystynyt käymään vielä töissä. Ei mua sellaiset normaalit voinnin kyselyt ärsytä mutta on alkanut hiljalleen ärsyttää töissä mm se että kun huikkasin meneväni syömään niin vastaukseksi saan, että kyllä se pikku-Ville tarvitsee ruokaa (siis mikä ihmeen Ville?).
 
Muakin ärsyttää,kun osa ihmisistä luulee tai olettaa että raskaana menee toimintakyky kokonaan. Mullekin on tullut kyselyjä,että miten jaksan mennä lasten kans jalan puistoon tai tehdä kotona itse ruokaa,että oletpa tosi reipas. Ja mitä lähemmäs synnytys tulee,niin tiedän että pahenee vaan. Kolmatta odotin ja syntyi syksyllä,niin olin pihalla haravoimassa lehtiä ja pihahommia muutenkin,niin kaksi naapurin vanhempaa rouvaa tuli naureskelemaan,että yritätkö huhkia että saisit synnytyksen käynnistymään,ei ne tahdo millään tulla ulos,vaikka tekisit mitä. Muistan,että mua alko ärsyttää ihan sikana.. No ei passaa muistella ettei taas ala potuttaa :) hyvää yötä kanssa sisaret,tää mamma lähtee unille!
 
Me katottiin just Twin Peaksin tuottis loppuun ja nyt pelottaa alkaa nukkumaan :( viime yönäkin heräsin kirosanojen saattelemana siihen, kun näin unessani mieheni seisovan sängynpäädyssä ihmeellinen virne kasvoillaan? Siis hui helv.. en kyllä ala jos painajaiset alkaa tulemaan kuvioihin!!
 
Mä näin kans painajaista, että Munanen syntyi kolme kuukautta etuajassa ja vaikka kuinka koitettiin saada paikalle ambulanssia, se ei tullut kuin vasta tosi pitkän ajan päästä ja silloinko ensihoitohenkilöt keskittyivät vaan muhun - eli olivat vähän sellaisella asenteella, että kun se kerta noin aikaisin syntyi, niin tuskin kannattaa mitään hoitotoimenpiteitä alkaa tekemään. :arghh::dead::nailbiting: Oli kyllä paskin uni ikinä.

Muuten nukuin kyllä hyvin, kymmenen tuntia vaan yhdellä heräämisellä, mutta ärsyttää, kun noi painajaiset tulee aina silloin kun oon yksin. Jotenkin lohdutonta herätä siihen, että on yksin sängyssä tyhjässä kämpässä eikä ketään ole halaamassa pahaa mieltä pois.

Mä en edes ole tajunnut, että tää epäsosiaalisuus olis joku raskausoire, just sain toissapäivänä mieheltä noottia, kun en ikinä nykyään halua, että meille tulee sen sukulaisia/kavereita kylään enkä välttämättä jaksa lähteä näkemään niitä kodin ulkopuolellekkaan. Myös omien kavereiden näkeminen on jotenkin vastenmielistä - olisin vaan koko ajan kahdestaan miehen kanssa.

Töissäkin ärsyttää, kun kaikki kyselee joka päivä kuulumisia - ei ne olotilat yön aikan muutu enkä koe luontevaksi alkaa kertomaan mistään liitoskivuista/suonikohjuista/turvotuksesta/levinneestä takapuolesta yms. vaikka joku ehkä jaksaisikin kuunnella. Mä yritän olla valittamatta jopa isännälle mahdollisista krempoista, hävettää alkuraskauden mielialanvaihtelutkin näin jälkeenpäin ajateltuna, vaikka mies niille nykyään jaksaakin nauraa - ja töissä ne vaan sanoo, että oon pehmennyt raskauden aikana: oon kuulema nykyään tosi lempeä ja hellämielinen entisen teräväkielisyyden sijaan.. :facepalm::rolleyes:

Ja tänään viimeksi työkaveri kysyi, meinaanko tulla vielä ensi viikolla töihin. Yllättyi, kun vastasin, että vielä olis reilu kuukausi jäljellä ennen äitiysloman alkua - ja siis mähän kuitenkin aloitan sen 50 päivää ennen laskettua aikaa. Oli sitä mieltä etten jaksa. En tajua, eihän tässä mitenkään puolikuntoisia olla - jos jaksan käydä töissä eikä lääkäri sitä kiellä, en näe mitään syytä jäädä kotiin makaamaan. Toki joudun ottamaan iisisti välillä ja joissain hommissa pyytämään apua, mutta en mä viitsi "keksiä" etten pysty tekemään töitäni. Ja jos se tilanne kuitenkin tulee eteen, niin sit mä en tule töihin. Turha panikoida ennakkoon. :wideyed:

Huh. Sori avautuminen, mutta ärsytti ehkä semisti. :rolleyes:
 
Muokattu viimeksi:
Marras16 mä kävin kans tänään paikallisessa lidlissä toteamassa, että tyynyjä ois vielä jäljellä. Ja vieressä ois pariki kirppistä, joista toisesta oon löytäny hyvin lastenvaatteita. Mahdetaankohan me olla parin viikon päästä samassa perhevalmennuksessa..? :)

Mua ei huolita perhevalmennukseen, kun on "jo" toinen lapsi tulossa, mutta Tampereen seutuvilla asun. :)

Sosiaalisuudesta/epäsosiaalisuudesta: Täytyy myöntää, että mieluiten kanssa käpertyisin sängyn nurkkaan kirjan/läppärin/padin kanssa koko päiväksi. Tosin nyt oli huippusosiaalinen viikko, kun monena päivänä vieraita, eikä sellaista omaa rauhaa juurikaan ollut. Se teki kyllä oikein hyvää, mutta kyllä tässä on nyt mennyt eilisen jälkeen aika ihan vaan toipuillessa, eikä ole tarvetta nähdä ketään vähään aikaan. Mä olen vähän sellainen, et tykkään kyllä viettää aikaa sosiaalisissakin merkeissä, mutta harvemmin itse hakemalla haen tilaisuuksia eli riittää ihan se mitä tulee muutoin. Joskus kyllä havahdun siihen, et eipä ole ketään tullut nähtyä aikoihin, et pitäisköhän tehdä asialle jotain. Eli viihdyn hyvin yksin, mutta joskus on ihan kiva nähdäkin ihmisiä. Ehkä nyt raskausaikana on hiukan vielä enempi kotona viihtyvä kuin normaalisti, mulla vanhemmat, sisko ja lähimmät kaveritkin asuvat n. 3h:n ajomatkan päässä, eikä nyt enää jaksa erityisemmin autossa/bussissa körötellä, kuin ihan pakolliset.

Mua ei ihmisten kyselyt haittaa, ehkä siksi, kun kukaan ei erityisemmin kysele. Nähdessä kyllä heti ekana kysyy vointia, mikä sinänsä tuntuu hassulta, kun en vieläkään kunnolla sisäistä olevani raskaana ja tulee ihmeteltyä, et mikäs mulla voinnissa olisi vikana? Sitten tietty muistan heti, et ai niin tollaista nyt vaan kuuluu kysyä, kun olen raskaana. Mut siis ylipäätään melko vähän vointikyselyjä tullut.

Jaaha, pitäiskö sitä nukkumista yrittää uuden tyynyn kanssa. Mitenköhän mahutaan sen kanssa, kun meillä on melko kapea sänky? o_O
 
Millä viikoilla se perhevalmennus pitäs olla jne? Mulle ei ole edes neuvolassa puhuttu moisesta ja ensimmäistä odotan. Seuraava neuvola rv 30 ja seki lääkärineuvola,jääkö mulla nyt sit välistä se?

Tonttu rv 26+2
 
En tiiä miten muualla, mutta esikoisen aikaan 2014 oli Oulussa aika loppuvaiheessa raskautta ne valmennukset.
 
Takaisin
Top