Olen vallan unohtanut ja muutenkin jaksamisen kanssa ollu ongelmia, ajatukset ja mieli ihan sekaisin, ni tänne päivitellä kuulumisia.
Elikkäs tässä lyhyesti meijän kuulumiset, silmäilen sen jälkeen mitä te tänne olette päivitelleet teidän odotus ajastanne.
Aika vauhdilla alkoi asiat kulkemaan tuon FFTO löydöksen jälkeen, ekaksi Porin päässä puhuivat todennäkösestä Saksan reissusta kun niin vähän viikkoja oli ja tilanne todella huono. Mutta Helsingissä tutkittavana kun käytiin niin lupailivat että hoito onnistuu siellä heillä. Toivoa eivät antaneet kun olivat niin huonossa kunnossa jo ja niin varhasessa vaiheessa, mutta varasivat ajan Aydenille(joka leikkauksen tekisi) että saa itse arvioida tilanteen. Takasin Poriin ja odottaman muutama päivä Aydenin tapaamista Hesassa. Ohjeistus että jos kipuja/poikkeavaa tulee niin yhteys samantien Porin synnärille.
Ayden tutki ja totesi samat asiat eli tilanne näytti todella huonolta ja että todennäköstä että menehtyvät, mutta voivat yrittää tehdä leikkauksen jos vielä sitä haluamme. Leikkauksessa suuri riski että toinen tai molemmat menehtyvät ekan yön ja ekan viikon aikana, istukkakin edessä joka hankaloitti itse toimenpidettä. Ja kun olivat jo niin heikossa kunnossa niin vaikka leikkaus onnistuisi täydellisesti niin riskit suuret. Tästä olin kyllä tyytyväinen kun tosiasiat iskettiin heti ja monet kerrat pöytään, ettei oleta leikkauksen olevan ihme ja jos tuleekin takapakkia. Saimme jtn prosenttejakin selviämisestä, mutta ne olivat niin karuja etten niitä edes muista/halua muistaa.
Ayden päätti siis leikkauksen suorittaa seuraavana päivänä, ylimäärästä aikaa kun heillä ei ollut. Toisella ei yhtään lapsivettä eikä virtsarakosta tietoakaan, kuihtunut. Toisella sydän ylikierroksilla (jotkut hienot termit tähänkin olin että mitä vikaa, en muista mitä), lapsivettä liikaa, eli siis turvonneessa tilassa. Molemmilla napanuorien virtauksissa katkoja. Leikkaus tapahtui hereillä ollessani, puudute selkäytimeen ja rauhottavia naamaan, jotta sikiötkin pysyivät aloillaan. En tuntenut paljon mitään toimenpiteen aikana, mies sanoi että neljä lääkäriä hääräs ja salissa oli väkeä jonkin verran, edessämme suoja ettemme nähneet mitään. Olin itse ihan sekasin rauhottavista ja joku kävi sanomassakin että älä ihmettele jos nukahdat kun ovat joutuneet paljon niitä antamaan. Lapuissa lukee että kohdussa olo aika 36min. Eli Ayden poltti kaksosten yhteiset ravintoverisuonet istukasta, kunneivat tasaisesti toimineet. Leikkaus loppui ja hän totesi että onnistui hyvin ja sai kaikki yhteiset suonet laserilla katkaistua ja nyt vaan toivotaan parasta että molemmat selviävät. Heräämön kautta osastolle loppupäiväksi ja yöksi tarkkailuun, pakko levossa olin 8h leikkauksen jälkeen. Sitten sainkin voimien mukaan liikkua. Maha vähän aristi ja leikkaushaava kirveli, mutta oli todella pieni. Muuten voin oikein hyvin. Yö meni hyvin ja seuraavana aamuna, ultrattavaksi että ovatko hengissä ja siellähän molemmat olivat:) Pääsin pois ja ohjeiksi viikon verran lepäämistä ja herkästi soittoa jos jtn kipua yms ilmenee.
Viikko kului ilman kipuja/vuotoja/supisteluja ja taas auto kohti Hesaa tarkistukseen. Tämä ultraus kerta oli kamalin, pelotti ihan saa*anasti tärisin ja voin pahoin. Mutta niin vaan lääkärinkin yllätykseksi molempien sydän löi kun ultra anturin sai maahani laitettua. Pahin jännitys laukesi ja meinasin pyörtyä pöydälle, hikoilin ihan hulluna. Ultrassa näkyi pienemmällä virtsarakko mitä ei ole näkynyt pitkään aikaan ja n.1,5cm lapsivettä oli viikossa saanut pussukkaansa, liikkui hyvin (ollut laiska liikkeinen). Isommalla sydämmessä näkyi vielä jtn häikkää, mutta vähemmän kuin ennen. Lapsivettä oli vielä 9cm pussukassa, mutta lääkäri sanoi ettei ihan heti siitä tasaannukkaan ja liikkui paljon mitä on aina tehnyt. Virtauksissa ei huomannut katkoja! :) Oli oikein yllättynyt näistä pienistä muutoksista, eivät tainneet osata varautua heijän hengissä oloon. En silti itsekään. Mutta riskit edelleen suuret koskaan ei tiedä mikä ultra kerta näyttää sydämen/sydämien pysähtyneen. Ja mitä tämä on saanut aikaan kehityksessä.
Mutta elämme päivä ja ultra kerrallaan, huomenna taas Hesaan. Liikkeitä olen nyt tän viikon tuntenut, taisi pienet positiiviset uutiset asiaa auttaa. Kirjoitin varmaan sekavasti, jos nyt jtn tolkkua tilanteestamme edes joku saa.
Viikoissa olen nyt sekaisin mutta siinä rv20 paikkeilla ollaan.
En edes oo koskaan ollut huippukuntoinen ja juokseminen on mun mielestä tylsää. Joogaa harrastin aikoinaan kymmenkunta vuotta mutta sen mielsin enemmän kehonhuolloksi kuin varsinaiseksi liikunnaksi. Kaikista paras olo tulee jos on kunnon hikiliikuntaa ja tietää oikeasti tehneensä jotain. Mutta nykyisellään liikunta on epäsäännöllistä ja lähinnä jotain lenkkeilyn tasoista. Raskauden jälkeen aion rehkiä itseni parempaan kuntoon sitten.
Viimeksi oli selkäranka napaani vasten, niin tänään oli napa napaani vasten eli kaiken lisäksi istukan takana piilossa. 
Kraah.. No, onneksi 45minuutin ultrassa sen verran ojenteli itseään, että saatiin kaikki oleellinen katsottua kuten se, että ei ole huulihalkiota, ei kampurajalkoja, sydän normaali, aivot normaalit ym kaikki sisuskalut ja mittasuhteet. huh.
napanuora seikkaili jalkojen välissä luoden varjoja.. Höh.. 
Kaarinassa tosiaan olisi edullisinta, mutta hänkin on lomalla tämän kuun.. Turhamaisesti harmittaa..olisin niin halunnut kuulla vielä kolmannen siunauksen tyttölupaukselle.. 
Ja ihan hirvittävän rauhallinen tyyppi..Esikoinen veti kuuttasataa koko raskauden..tämä vain ojenteli vähän raajojaan. 
Ihan itku pääsi, kun luki tuon tarinan. Todellakin täällä kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että kaikki jatkaa hyvin menemistään!! Tsemppiä ja onnea ja kaikkea hyvää teille matkaan! :)
Tsemppiä jatkoon!