La marraskuu 2016
- Ketjun aloittaja Pilvisydän
- Aloituspäivämäärä
Aika iso ero...
Katjusha, oletko lukenut mitään synnytykseen liittyvää kirjallisuutta? Aina voi sattua yllättävää, mutta tiettyjä juttuja pystyy synnytyksessä ehkäisemään ennalta. Asento sekä avautumisvaiheessa että ponnistusvaiheessa vaikuttaa sikiön hapensaantiin. Ponnistamista voi harjoitella ennalta (sitä liikettä siis minkä keho tekee). Lantiota pystyy avaamaan raskausaikana joogalla, mikä helpottaa usein synnytystä. Niin ja vadelmalehtiteetä varaan itse kunnon satsin synnytykseen. Ehkäisee massiivisia vuotoja ja yleensä voimistaa supistuksia. Repeämistä pystyy ehkäisemään sillä, kun rasvaa välilihaa viimeiset viikot ennen synnytystä. Vauvan kokoon vaikuttaa geenien lisäksi äidin ruokavalio ja veren sokeritasapaino.
Bebesillä on se info-sivusto jossa on paljon tietoa. Tietysti tieto esim puudutusten riskeistä lisää tuskaa, mutta itse olen aina lukenut juttuja sillä asenteella, että ei aina kaikki mene niinkuin opaskirjoissa ja joskus puudutteille on paikkansa. Siihen kuitenkin pyrin, että pärjään tensillä alkuun ja lopussa vesi tai ilokaasu.
Bebesillä on se info-sivusto jossa on paljon tietoa. Tietysti tieto esim puudutusten riskeistä lisää tuskaa, mutta itse olen aina lukenut juttuja sillä asenteella, että ei aina kaikki mene niinkuin opaskirjoissa ja joskus puudutteille on paikkansa. Siihen kuitenkin pyrin, että pärjään tensillä alkuun ja lopussa vesi tai ilokaasu.
Uusperheellinen-84, onko sulla antaa vinkkiä mistä kirjoista voi lukea kyseisistä asioista? Kuulostaa mielenkiintoiselta enkä ole tiennyt, että noihin asioihin voi vaikuttaa itse. Itse myös pyrin pärjäämään ilokaasulla (olettaen sen olevan alatiesynnytys) kuten viime synnytyksen.
Uusperheellinen tai muutkin, jos tiedätte, niin mistäköhän noita tens-laitteita saisi? Olen ymmärtänyt, että jotkut vuokraa sellaisen synnytykseen, eikä siis tarvitse ostaa omaa... Mutta mistä vois etsiä ja millaisia hintoja on? Mä oon tosi kipuherkkä nyhverö, joten en edes kuvittele pärjääväni ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, varsinkaan jos synnytys on yhtä pitkä kuin edelliset (16h ja 18h) ja jossain vaiheessa tulee eteen se hetki, kun on pakko saada vähän levättyä ja kerättyä voimia ponnistusvaihetta varten... mutta mulla on ollu mielessä myös toisen synnytyksen jälkeiset, todella kipeät jälkisupistukset. Ekassa niitä ei onneksi ollutkaan, mutta toisen jälkeen, varsinkin imettäessä oli todella kipeää ja panadol ei tehonnut millään tavalla. Jotenkin on tullut mieleen, että siinä kohtaa voisi olla siitä tens-laitteesta hyötyä. Tosin nyt en edes tiedä onko vauva mun kanssa ensimmäisiä päiviä ollenkaan ja näin ollen voi olla, että imetystäkään ei ole ja joudun vain pumppailemaan. Silti noita jälkisupistuksia voi toki olla. Mutta tosiaan melko usein down-vauvat viedään kai suoraan teholle synnytyksestä, kun eivät oikein lähde hengittämään itse ja voivat olla velttoja ja voimattomia muutenkin, että imetys ei edes onnistu, vaan ravinto menee nenä-maha-letkulla. Yritän toki semmoisessakin tilanteessa pumppailemalla saada maidontuotannon käyntiin ja pitää sitä yllä, jotta imetys vois onnistua sitten, kun vauva virkistyy. Mutta toisaalta yritän olla luomatta itselleni paineita tuostakaan asiasta. Moni asia riippuu omasta jaksamisesta,, niin henkisestä kuin fyysisestäkin ja vaikka tiedän jo nyt downista, niin epäilen, että syntymän jälkeen asia vasta oikeasti konkretisoituu ja voi olla, että romahdan, varsinkin jos vauva viedään pois... Lähinnä yritän valmistautua siihen, että olen avoin kaikelle, mitä vastaan tulee ja otan asiat kerrallaan vastaan. Siksi en varmaankaan tee mitään kovin suuria suunnitelmiakaan minkään varalle.
Ekaa odottaessa luin aivan älyttömän määrän kirjoja ja oppaita ja esimerkiksi petyin tosi pahasti itseeni synnytyksessä, kun en kestänytkään sitä kipua ilman epiduraalia, enkä osannut rentoutua ja muutenkin olin paljon heikompi kuin olin etukäteen luullut. Ja sen jälkeenkin kaikki meni jotenkin ihan eri tavalla kuin olin kuvitellut. En kiintynyt heti vauvaan, imetys sattui aivan kamalasti ja kesti kauan ennenkuin maito nousi, vaikka vauva oli rinnalla koko ajan. En pystynyt istumaan 6 viikkoon repeämien vuoksi, jotka vielä oikein hautoivat heinäkuun helteessä ja lämpö oli ahdistavaa myösuvastasyntyneen kanssa muutenkin. Vauva ei oikein nukkunut koskaan, paitsi silloin kun sai olla liikkeessä olevan äidin tai isän sylissä, mutta perhepeti tai kantoliina eivät tuoneet helpotusta. Ja muutenkin hermostuin kaikesta ja olin aina väsynyt ja itkuinen ja sairastuinkin sitten siihen masennukseen, jossa suurin juttu oli juuri se, että mä olen maailman paskin synnyttäjä ja imettäjä ja äiti ja mun lapsi inhoaa mua ja vaikka mitä. Kunpa olisin vain antanut itselleni enemmän armoa! Se on se syy miksi myös kirjoitan tuosta kokemuksesta tähän. Haluaisin, varsinkin esikoista odottavia muistuttaa siitä, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja äitinä oppii koko ajan. Mä en osannut yhtään nauttia vauva-ajasta, kun syyllistyin vaan kaikesta ja pelkäsin ja stressasin aina. Luulin, että mun pitää olla heti valmis ja vahva ja vieläpä joka osa-alueella. Jos teissä on suorittajaluonnetta, niin toivottavasti osaatte kuitenkin antaa itsellenne armoa! <3
Ekaa odottaessa luin aivan älyttömän määrän kirjoja ja oppaita ja esimerkiksi petyin tosi pahasti itseeni synnytyksessä, kun en kestänytkään sitä kipua ilman epiduraalia, enkä osannut rentoutua ja muutenkin olin paljon heikompi kuin olin etukäteen luullut. Ja sen jälkeenkin kaikki meni jotenkin ihan eri tavalla kuin olin kuvitellut. En kiintynyt heti vauvaan, imetys sattui aivan kamalasti ja kesti kauan ennenkuin maito nousi, vaikka vauva oli rinnalla koko ajan. En pystynyt istumaan 6 viikkoon repeämien vuoksi, jotka vielä oikein hautoivat heinäkuun helteessä ja lämpö oli ahdistavaa myösuvastasyntyneen kanssa muutenkin. Vauva ei oikein nukkunut koskaan, paitsi silloin kun sai olla liikkeessä olevan äidin tai isän sylissä, mutta perhepeti tai kantoliina eivät tuoneet helpotusta. Ja muutenkin hermostuin kaikesta ja olin aina väsynyt ja itkuinen ja sairastuinkin sitten siihen masennukseen, jossa suurin juttu oli juuri se, että mä olen maailman paskin synnyttäjä ja imettäjä ja äiti ja mun lapsi inhoaa mua ja vaikka mitä. Kunpa olisin vain antanut itselleni enemmän armoa! Se on se syy miksi myös kirjoitan tuosta kokemuksesta tähän. Haluaisin, varsinkin esikoista odottavia muistuttaa siitä, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja äitinä oppii koko ajan. Mä en osannut yhtään nauttia vauva-ajasta, kun syyllistyin vaan kaikesta ja pelkäsin ja stressasin aina. Luulin, että mun pitää olla heti valmis ja vahva ja vieläpä joka osa-alueella. Jos teissä on suorittajaluonnetta, niin toivottavasti osaatte kuitenkin antaa itsellenne armoa! <3
Kaisukkene
Puuhakas puhuja
Kiitos Nassupossu tuosta sun tekstistä. Siinä on paljon sellaista mitä itse hiljaa omassa mielessäni juurikin pelkään. Että jos en osaakaan, jos en kiinny lapseen, mitä jos mitä jos mitä jos... On niin helpottavaa jotenkin tajuta, ettei ole ainoa joka näitä pelkää. Ja että joku on oikeasti käynyt ne ihan konkreettisesti läpi. Vaikka kyllähän sen pää tajuaa, ettei ole näiden kanssa yksin, mutta jotenkin sitä vain osaa ajatella kaikki ittensä kautta ja kuvittelee olevansa ainoa...
Kiitos <3
Kiitos <3
ErykahB
Puuhakas puhuja
Mä taas ajattelen niin, että vaikka luomuna ilman mitään lääketieteellistä kivunlievitystä synnyttäisi, ei siitä sen ihmeempää kunniamainintaa saa kuin sektiosta, tai kivunlievityksellä synnytetystä. Olen itse halunnut aina jonkun puudutuksen ja vaikka kolmannen kohdalla puutuikin vaan jalka ja lapsi syntyi ilokaasun voimalla, ei se muuttanut syntymän ihmettä.
Ensimmäistä kun odotin, käytiin synnytysvalmennuksessa ja kätilö siellä sanoi, että monet äidit tulee synnyttämään mukanaan valaanlaulua ja kristallikiteitä ja sitten kun päästään siihen vaiheeseen synnytystä, että kipu on ihan oikeasti niin raakaa, että mikään hengittämisrytmi tai murina ei autakaan aletaan ulvomaan kivunlievitystä ja silloin se on sitten noiden puudutteiden osalta jo myöhäistä. Olen samaa mieltä siinä mielessä, että liiallinen kipu vie kyvyn keskittyä siihen mitä pitää tehdä, kun taas nuo puudutteet ei mulla ole koskaan poistaneet kipua kokonaan, tai vieneet kykyä ponnistaa tarvittaessa.
Kannattaa synnytyksen osalta oikeasti miettiä mitä haluaa. Kirjoittaa toiveensa paperille ja varmistaa, että puolisokin tietää ne toiveet. Ja jos jokin toive muuttuu odotuksen aikana, niin muistaa päivittää listan. Kannattaa myös miettiä semmoisia "jos kuitenkin" ja "jos päädytään" asioita ja muistaa, että Suomessa on liki poikkeuksetta lujan ammattitaidon omaavat ihmiset töissä noissa paikoissa ja viime kädessä luottaa siihen, että he näkevät ja osaavat myös lukea tilannetta. Itsellä ainakin on ollut luotto aina kätilöiden ammattitaidossa ja oma epävarmuus on karissut, kun ohjaksissa on joku, joka osaa todellakin asiansa.
Mulla on ollut yksi ehdoton toive, en halua semmosta lässyttävää kätilöä, joka puhuu kuin vajaajärkiselle. Selkeät kehoitukset mitä mun halutaan tekevän ja jos alan uikuttaa, että en jaksa/pysty jne. niin sanoo suoraa, että "lopeta nainen nillitys ja ponnista!" Mun mies kammoaa verta ja kaikkia mahdollisia kudoksia, niin ollaan myös heti sanottu, että hän ei leikkaa napanuoraa ja istukkaa ei kumpikaan ole hallunnut nähdä, en tiedä miksi mun pitäisi sitä katsoa edes.
Ja syntyipä lapsi miten tahansa, hän on aina ihme!
Ensimmäistä kun odotin, käytiin synnytysvalmennuksessa ja kätilö siellä sanoi, että monet äidit tulee synnyttämään mukanaan valaanlaulua ja kristallikiteitä ja sitten kun päästään siihen vaiheeseen synnytystä, että kipu on ihan oikeasti niin raakaa, että mikään hengittämisrytmi tai murina ei autakaan aletaan ulvomaan kivunlievitystä ja silloin se on sitten noiden puudutteiden osalta jo myöhäistä. Olen samaa mieltä siinä mielessä, että liiallinen kipu vie kyvyn keskittyä siihen mitä pitää tehdä, kun taas nuo puudutteet ei mulla ole koskaan poistaneet kipua kokonaan, tai vieneet kykyä ponnistaa tarvittaessa.
Kannattaa synnytyksen osalta oikeasti miettiä mitä haluaa. Kirjoittaa toiveensa paperille ja varmistaa, että puolisokin tietää ne toiveet. Ja jos jokin toive muuttuu odotuksen aikana, niin muistaa päivittää listan. Kannattaa myös miettiä semmoisia "jos kuitenkin" ja "jos päädytään" asioita ja muistaa, että Suomessa on liki poikkeuksetta lujan ammattitaidon omaavat ihmiset töissä noissa paikoissa ja viime kädessä luottaa siihen, että he näkevät ja osaavat myös lukea tilannetta. Itsellä ainakin on ollut luotto aina kätilöiden ammattitaidossa ja oma epävarmuus on karissut, kun ohjaksissa on joku, joka osaa todellakin asiansa.
Mulla on ollut yksi ehdoton toive, en halua semmosta lässyttävää kätilöä, joka puhuu kuin vajaajärkiselle. Selkeät kehoitukset mitä mun halutaan tekevän ja jos alan uikuttaa, että en jaksa/pysty jne. niin sanoo suoraa, että "lopeta nainen nillitys ja ponnista!" Mun mies kammoaa verta ja kaikkia mahdollisia kudoksia, niin ollaan myös heti sanottu, että hän ei leikkaa napanuoraa ja istukkaa ei kumpikaan ole hallunnut nähdä, en tiedä miksi mun pitäisi sitä katsoa edes.
Ja syntyipä lapsi miten tahansa, hän on aina ihme!
ErykahB
Puuhakas puhuja
Nasupossu, aivan rautaista asiaa! Raskaus, synnytys, äitiys kuten elämä ylipäätään ei ole mikään edustustehtävä, tai kilpailu siitä, kuka on täydellisin!
Ja vaikka kuinka etukäteen suunnittelisi ja valmistautuisi, elämä voi muuttua silmänräpäyksessä ja se kaikki suunnittelu ja valmistautuminen onkin ollut ajanhukkaa.
Armoa itselle ja puolisolle, armoa isommille sisaruksille, armoa kotitöihin jne. Elämä ei ole mikään kiiltokuva, tai Ikean esittelykoti, se on kuin korttipeli, jossa kädestä löytyy mustapekka-kortteja, tavallisia pelikortteja, uno-kortteja, postikortti Rovaniemeltä ja vanhaksi mennyt visa-kortti. Säännöt muuttuu kokoajan, eikä kukaan meistä loppuviimein tiedä miten pitää pelata, mutta jokainen voi silti yrittää tasan vain ja ainoastaan parhaansa.
Ja vaikka kuinka etukäteen suunnittelisi ja valmistautuisi, elämä voi muuttua silmänräpäyksessä ja se kaikki suunnittelu ja valmistautuminen onkin ollut ajanhukkaa.
Armoa itselle ja puolisolle, armoa isommille sisaruksille, armoa kotitöihin jne. Elämä ei ole mikään kiiltokuva, tai Ikean esittelykoti, se on kuin korttipeli, jossa kädestä löytyy mustapekka-kortteja, tavallisia pelikortteja, uno-kortteja, postikortti Rovaniemeltä ja vanhaksi mennyt visa-kortti. Säännöt muuttuu kokoajan, eikä kukaan meistä loppuviimein tiedä miten pitää pelata, mutta jokainen voi silti yrittää tasan vain ja ainoastaan parhaansa.
Nasupossu: hyvä kun joku uskaltaa sanoa ääneen noita juttuja. Ja niissä ei ole mitään väärää. Täytyy olla armollinen itselleen. Varmasti jokainen on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen vaikka mullakin menee hermot usein lasten kanssa. Oonpa minäkin sairastunut masennukseen ja käynyt osastolla lepäämässä. Täydellisyyteen pyrkivä kun olen. Käyn vieläkin terapiassa juttelemassa. 2010 todettiin masennus.
Sitten ultra uutisia: Ultraaja oli innokas selvittämään sukupuolta mutta tämä vaavihan ei ollut samaa mieltä. Oli niin kippurassa, jalat ristissä ja vielä käsillä peitti alapäänsä
. Enemmän näytti kuulemma tytöltä, 60 prosentin varmuudella. Tytöt kuulemma häveliäämpiä ja pojat mieluummin esittelee alapäätään. 
Saas nähdä nyt sitten kannattaako ostaa niitä pinkkejä vaatteita.
Sitten ultra uutisia: Ultraaja oli innokas selvittämään sukupuolta mutta tämä vaavihan ei ollut samaa mieltä. Oli niin kippurassa, jalat ristissä ja vielä käsillä peitti alapäänsä
. Enemmän näytti kuulemma tytöltä, 60 prosentin varmuudella. Tytöt kuulemma häveliäämpiä ja pojat mieluummin esittelee alapäätään. Saas nähdä nyt sitten kannattaako ostaa niitä pinkkejä vaatteita.Kaisukkene, mun esikoinen täyttää parin viikon päästä 9 vuotta, joten tuosta on sen verran aikaa, että asiat uskaltaa jo sanoa ääneen ja ne on antanut itselleen anteeksi. Kuitenkin tuolloin, kun esikoinen oli vauva, tuntui, että kannan koko ajan raskasta salaisuutta siitä, että oikeasti olen ihan paska ihminen ja kaikki menee ihan väärin. Päällepäin kaikki varmasti näytti esimerkiksi neuvolassa oikein hyvältä ja enhän mä siellä uskaltanut tuntemuksistani puhua, kun se herkin asia oli juurikin se, että olen huono ja jos vaikka kaikki muutkin sen näkee
Mä olin silloin 22 ja joskus tuntui, että joku mummeli kadulla piti mua tyyliin 16-vuotiaana. Ja itseasiassa synnyttämässä yksi kätilö oli myös semmoinen...
Mä olin silloin 22 ja joskus tuntui, että joku mummeli kadulla piti mua tyyliin 16-vuotiaana. Ja itseasiassa synnyttämässä yksi kätilö oli myös semmoinen...
ErykahB
Puuhakas puhuja
Mä oon sanonut kerran neuvolassa toisen lapsen syntymän jälkeen, kun oltiin se 2kk valvottu koliikin takia yöt, että mulla on käynyt mielessä kävellä eteiseen, vetää takki niskaan ja kengät jalkaan ja vaan kävellä ovesta ulos taakseen katsomatta. Ja että, kun se ajatus on tullut mieleen, olen samaan aikaan tiennyt, että vaikka se kovin houkuttelee, en voisi niin tehdä.
Terkka sanoi silloin, että se on hyvin luonnollinen tunne ja vaikka onkin kamala, se on myös oikeutettu ja osoittaa sen, että äitikin on vaan ihminen, ei kone tai jumalolento.
Terkka sanoi silloin, että se on hyvin luonnollinen tunne ja vaikka onkin kamala, se on myös oikeutettu ja osoittaa sen, että äitikin on vaan ihminen, ei kone tai jumalolento.
Voi että, ootte aivan ihania kun kerrotte näistä <3 mulle ei käynyt esikoisen kanssa vastaavaa, en masentunut tms, mutta todella kiva kuulla kuinka muutkin on kokenut näitä huono äiti fiiliksiä ja oppinut, että riittää kun tekee parhaansa.
Marras16
Näppärä viestien naputtelija
Mulla esikoisen kanssa meni niin, että olin mielestäni valmistautunut synnytykseen hyvin, joogannut koko raskauden ajan ihan ohjatussa ryhmässä, jossa treenattiin myös hengittämistä ja kipua lievittäviä asentoja jne. Synnytyksessä kaikki noi opitut unohtuivat taivaan tuuliin. Olisin alunperinkin halunnut epiduraalin, mutta avautuminen tapahtui niin vauhdilla, ettei sitä ehitty laittaa. Ilokaasusta tuli vaan huono ja sekava olo. Sen verran se vaikutti, että nyt haluaisin pelkopolille. Toki valmistautuminen ja valmentautuminen on hyväksi, nytkin aion joogata niin kauan kuin vaan pystyn, mutta tosiaan hyvä muistaa, että synnyttäminen ei ole mikään suoritus josta jaetaan mitaleita paremmuusjärjestyksessä vaan kaikki ovat kultamitalien arvoisia.
Mullekin tuli synnytyksen jälkeinen masennus. Puoli vuotta esitin reipasta ja hyvää äitiä, joka jaksaa ja touhuaa, sitten eräänä päivänä kun piti vaihtaa vauvalle vaippa, tajusin etten pysty. En vaan pystynyt vaihtamaan edes yhtä vaippaa. Se oli tavallaan romahdus suorilta jaloilta. Samalla siis koko odotus-ja vauvan syntymän jälkeen jouduin kattomaan alkoholistiexäni sekoiluja ja siivoamaan myös sen sotkuja, tämä siis varmasti edesauttoi tota totaalista romahdusta. Onneksi sain heti hyvää hoitoa, pääsin lepäämään ja vanhempani auttoivat paljon. Exä lopetti juomisen, päästiin muuttamaan isompaan kämppään rauhalliselle alueelle Helsingin keskustan melusta, esikoinen sai oman huoneen ja alkoi nukkumaan yönsä paremmin ja elämä alkoi taas hymyilemään.
Eli tosiaan odotus, synnytys ja äitiys mitään suoritusta, joita pitäisi hampaat irveessä suorittaa. Edeltävät tossa ovatkin jo oikein osuvasti kirjoittaneet.
Sori jos tää oli jokseenkin sekavaa, kiireellä kirjoitan. Jätin Iron Maiden keikan väliin, kun aamulla herätys jo 3.30 ja oltais oltu keikalta kotona vasta puolen yön jälkeen. Oon nukkunut jo pari edeltävää yötä huonosti niin ei vaan pysty. Harmittaa, mutta uskon, et parempi näin. Huomenna koko päivä reissaamista ja sitten taas puoliltaöin perillä Visbyssä.
Mullekin tuli synnytyksen jälkeinen masennus. Puoli vuotta esitin reipasta ja hyvää äitiä, joka jaksaa ja touhuaa, sitten eräänä päivänä kun piti vaihtaa vauvalle vaippa, tajusin etten pysty. En vaan pystynyt vaihtamaan edes yhtä vaippaa. Se oli tavallaan romahdus suorilta jaloilta. Samalla siis koko odotus-ja vauvan syntymän jälkeen jouduin kattomaan alkoholistiexäni sekoiluja ja siivoamaan myös sen sotkuja, tämä siis varmasti edesauttoi tota totaalista romahdusta. Onneksi sain heti hyvää hoitoa, pääsin lepäämään ja vanhempani auttoivat paljon. Exä lopetti juomisen, päästiin muuttamaan isompaan kämppään rauhalliselle alueelle Helsingin keskustan melusta, esikoinen sai oman huoneen ja alkoi nukkumaan yönsä paremmin ja elämä alkoi taas hymyilemään.
Eli tosiaan odotus, synnytys ja äitiys mitään suoritusta, joita pitäisi hampaat irveessä suorittaa. Edeltävät tossa ovatkin jo oikein osuvasti kirjoittaneet.
Sori jos tää oli jokseenkin sekavaa, kiireellä kirjoitan. Jätin Iron Maiden keikan väliin, kun aamulla herätys jo 3.30 ja oltais oltu keikalta kotona vasta puolen yön jälkeen. Oon nukkunut jo pari edeltävää yötä huonosti niin ei vaan pysty. Harmittaa, mutta uskon, et parempi näin. Huomenna koko päivä reissaamista ja sitten taas puoliltaöin perillä Visbyssä.
Meidän tyyppi sai rakenneultrassa painoarvion 230g (19+0) joten lääkäri mainitsi että on pienikokoinen. Joten teidän muiden painot on varmasti painokäyrän keskivaiheilla jos vertaa meikäläisten käyrään..
Mä meen synnytyssuunnitteluun, koska toivon verenpaineen takia arviota siitä kannattaako edes yrittää alatiesynnytystä. Koska tiedän jo kokemuksesta sen, että jos paine nousee mun kohdalla liian ylös ja sitä lääkkeellisesti lasketaan niin mulle tulee niin heikko olo kun paine laskee etten jaksa ponnistaa.. joten kun olen ensisynnyttäjä enkä muutenkaan tiedä kuinka toimia niin haluan itselleni rauhan kun asia on suunniteltu huolella etukäteen.. vaikka asiat voi siltikin muuttua.. mut yritetty on kuitenkin..
Rv. 20 + 1.
Mä meen synnytyssuunnitteluun, koska toivon verenpaineen takia arviota siitä kannattaako edes yrittää alatiesynnytystä. Koska tiedän jo kokemuksesta sen, että jos paine nousee mun kohdalla liian ylös ja sitä lääkkeellisesti lasketaan niin mulle tulee niin heikko olo kun paine laskee etten jaksa ponnistaa.. joten kun olen ensisynnyttäjä enkä muutenkaan tiedä kuinka toimia niin haluan itselleni rauhan kun asia on suunniteltu huolella etukäteen.. vaikka asiat voi siltikin muuttua.. mut yritetty on kuitenkin..
Rv. 20 + 1.
Mulle luonnollinen synnytys ei ole ollut mikään suoritus, vaan asia, jossa kaikki menee omalla painollaan. Kolmesta synnytyksestä yksi ollut täysin luomu ja sen synnytyksen ottaisin mieluiten noista kolmesta takaisin :) .
Esim huonoa käyrää on mulla synnytyksessä tullut kerran ja mun asentoa muutettiin ja mulle annettiin lisähappea. Huono käyrä kylläkin johtui mitä ilmeisimmin epiduralista.
Nasupossu, elle tens on mulla, tämän hetken Suomi kaupoista ole selvillä, kannattaa googlata.
Esim huonoa käyrää on mulla synnytyksessä tullut kerran ja mun asentoa muutettiin ja mulle annettiin lisähappea. Huono käyrä kylläkin johtui mitä ilmeisimmin epiduralista.
Nasupossu, elle tens on mulla, tämän hetken Suomi kaupoista ole selvillä, kannattaa googlata.
Olen lukenut kirjat niin monta vuotta sitten ja muista enää mistä oli mikäkin. Ina Mays Guide to Childbirth on yksi kokonaisuudessaan hyvä kirja. Useita nettisaitteja löytyy. Myös aiheesta. Aktiivinen synnytys ry:llä on varmasti ajantasaisin linkkilista.
ErykahB
Puuhakas puhuja
Mulla tuli toisessa synnytyksessä tosi huono olo yhtäkkiä ja samalla joka supistuksella vauvan sykkeet romahti. Mulle tuli joku sisäinen tarve päästä kontalleen ja kysyin että voinko ja kätilö sanoi heti, että kokeillaan ihmeessä. Menin kontalleen ja olo koheni ja vauvan sykkeet parani. Syy oli lopulta hurjan pitkä napanuora, joka oli ensin tiukasti ranteen ympärillä ja sitten löyhemmin kaulan ympärillä ja kun makoilin kyljellään, se kiristyi joka supistuksella, mutta kontallaan jostain syystä ei. Muistan kun pojan käsi ranteen alapuolelta oli sinertävä vielä monta tuntia syntymän jälkeen. Kätilö sanoi kyllä heti, että onneksi oli kireästi ranteen, eikä kaulan ympärillä.
Katjusha
Kunnioitettu kommentaattori
Mä en ole muutoin uhrannut ajatusta synnytykselle vielä perustoiveen lisäksi. Aion tutustua aiheeseen, kun todennäköisyydet puhuvat sen puolesta, että synnyttämään päästään (tää on sitä kun on ainutkertainen ja tod näk viimeinen mahis, niin ei halua ennakkoon luoda liikaa.., enkä tee tällä tiedolla tai synnytystoiveilla lapsettomana mitään). Mutta joo, peruskuntoiluun kuuluu venyttely ja harrastinpa välillä useamman vuoden sitä astangaakin. Katsotaan, millaista harjoitusta saa elämäänsä vielä järjestettyä ennen marraskuuta :)