La marraskuu 2016

Mulla on ollut linea negra ainoastaan esikoista odottaessa ja tyttö tuli :) en ole aikaisemmin kuullut,että poika olis tulossa jos tuo linis on :) itse en jostain syystä tykännyt siitä viivasta,vaikka eihän se mitään siinä haitannut. Saa nähä miten tän viidennen kans nyt käy,tuleeko viiva vai ei.
 
Mulla on ollu linea negra nyt about 3 viikkoa ja tällä hetkellä menossa rv 17+2, ettäettä.. Olisko sieltä sitten poika tulossa :D

Meillä oli mies käyny isyysneuvolassa (kyllä täälläpäin on luksusta) ja siellä oli kerrottu kaikesta kuinka hirviöitä kaikista äideistä tulee ja mitenkä masentuu eikä jaksa jos ei oo tottunu liikkumaan. Joo no ihan hyvä että varautuu, mutta mua jotenkin ärsyttää ja rupes itseäkin vähän pelottamaan kun uskoisin että tuo hirviö-sana on vähän karrikoitu.. Toki itse en tiedä kun kokemusta ei ole. Varmasti hormonit vetää perässään vauhdilla, mutta että hirviöksi asti.
 
Täälläkin ois tuo rakenneultra 11.7. =)

Vauvan liikkeet alkaneet nyt muutamana päivänä tuntumaan napakammin, kyllä varmaan pian saadaan tuntea niitä jo vatsan päältä =) Istukan paikasta lääkäri jotain mainitsi mutta meni vähän ohi niin arvelin kysästä ens kerralla että missä se onkaan.

Auringonkukka rv 18 + 4 (hurjaa että puoliväli jo häämöttää!! :) )
 
sonic, haha vai että hirviö :) Naisena olo on kyllä aikamoista hormoniheilutusta murkkuiästä vaihdevuosiin, moni mies on jo nähnyt millaisista energioista puhutaan
Aloin kans tänä aamuna etsimään linea negraa, ei häivettäkään, vaikka nännit on ihan tummanruskeat ja iho kauttaaltaan on normaalia tummempi eli pigmentit on muuttuneet raskauden myötä. Tyttöolo, katsotaan, mitä siellä rakenneultrassa 5.7. sitten näkyy.
Huomenna neuvolat, ja mies ilmoitti tänä aamuna, että hän tulee mukaan. Aika herttaista. Ihan hyvä, että tulee mukaan, sillä tällä lahopäällä voi mennä radi-ohjeet toisesta korvasta sisään ja humisevan pään kautta toisesta korvasta ulos. Plus tavataan lääkäri.
Katjusha rv. 18+5
 
Aamulenkillä pääsi taas huono olo yllättämään ja eikun penkkaan yökkäämään. :sick006 Viikkoja jo kuitenkin 20+2 ja edelleen näitä sattuu. Esikoinen jo tilanteeseen tottuneena huuteli vaunuista, että potkiiko äiti vauva. :laughing002
 
Musta tuli kyllä hetkellisesti hirviö kun kakkonen oli vauva. Ei ihan heti, mutta sitten kun vauva oli kauan aikaa nukahtanut kunnolla yöunille aina vasta klo 04-06 aamulla! Ja mun piti kuitenkin herätä arkiaamuisin laittamaan esikoista kouluun klo 07-08 aikaan. Johtui siis väsymyksestä... Mutta myös mies oli väsynyt.

Sonic ihanaa, että sun mies meni isyysneuvolaan. :) Mun mies ei (tälläkään kertaa) halua sinne mennä. :shifty:
 
Mä en oo saanut miestä menee edes terveystarkastukseen, jonka neuvola tarjoaisi... labrat yms. Yksityisyrittäjä, ni saisi mielestäni mennä, mutmut...

Kävin itse just labrassa... Olen sit altistunut parvorokolle ja nyt pitää seurata... Ei oo vissiin tokalla kolmanneksella enää niin paha, kuin ois ekalla... vikalla kolmanneksella ei ois enää huolta lainkaan...
 
Terveisiä rakenneultrasta! Ei tosiaan jaksettu odottaa siihen kunnan tarjoamaan ultraan vaan käytiin samalla ihanalla lääkärillä kuin käytiin rv 9+3. Kaikki rakenteet oli viikkoja nähden just eikä melkein oikean kokoiset ja kaikki oli todella täydellisesti. Vähän lääkäri yritti katsoa 3D:llä ja 4D:llä mut näihin viikkoihin nähden näkyvyys on vielä hieman huono kun lapsivettä on vähän. Mutta sen verran ainakin nähtiin, että ei todellakaan jäänyt epäselväksi vauvan sukupuoli vaikka lääkäri ei olisi sanonutkaan mitään. Sen verran auliisti vehkeitään näytteli! :D Eli meille on tulossa pikku prinssi. <3 Ah, ihana tunne kun tietää kaiken olevan hyvin!

18+2
 
Täytyy myöntää, että minä olen juuri sellainen hirviö :oops: Raskaana sekä vauvavuotena en todellakaan voi ylpeillä käytökselläni..
Kun tämän kakkosen yrittämistä alettiin miettiä, niin minä kysyin ja varmistelin, että onko mies nyt IHAN OIKEASTI valmis tähän kaikkeen uudestaan? :grin Juuri kun olin suunnilleen jo palannut entiselleni. Kyllä hän oli ja on, en edes voi ymmärtää tuollaista kärsivällisyyttä!
Minulla oli esikoisen raskaudessa linea negra ja poika tuli. Nyt tässä alkuraskaudessa olin vakuuttunut, että tyttö tulee, mutta olen kääntänyt kelkkani. On kyllä niin poikaolo, mutta sama se kun vaan saa pikkumussukan syliin :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Oi vitsi, ihana kuulla, että täällä on muitakin hirviöitä. Mä olen kans välillä niin huono hermoinen, kun isommat lapset sattuvat kiukkuilu tuulelle ja eivät usko mitään. Välillä ääntä tulee korotettua turhankin kovasti :sad001 sitten illalla on paska olo, kun on tullut hermottua. Miehelle ei tule niin kiukuteltua, me riidellään todella todella harvoin. Mutta jostain syystä mua alkaa hirveesti keittää, kun lapsille joutuu sanomaan samasta asiasta monta kertaa. Ensin yritän kauniisti sanoa ja pari kertaa uudelleen, mutta kukaan ei ota kuuleviin korviinsa.. Sitten mä oon just tollanen -> :smiley-angry019 Muuten mä oon oikein leppoisa ja kärsivällinen ihminen. Monet ihmiset sanovat mulle, että ihana kun sä osaat olla noin rauhallinen sun lasten kanssa,enkä turhaan hermoile. Silloin tulee mietittyä, että tietäisittepä vaan. Onneksi meillä on lasten kanssa myös tosi usein mukavaa ja puuhataan paljon yhdessä, mutta sellaiset hankalat päivät tulee illalla sitten mieleen, kun lapset ovat jo nukkumassa. Joka ilta annan heille iltapusut ja toivotan muruille kauniita unia ja pyydän anteeksi, jos on tullut päivän aikana hermottua puolin ja toisin. Noh, tämä on varmaan viimeinen raskauteni ja imetysjakso,niin jospa tässä jo voiton puolella ollaan ja alkaisi hormoonien heittelyt hellittää.
Mies monesti aina halaa minua ja sanoo, että: voi, hormoonitko ne taas heittelee. :Heartred Aika sulosta, ja kyllä se halaus siinä kohtaa kummasti viilentää tunteita :)
 
Oi vitsi, ihana kuulla, että täällä on muitakin hirviöitä. Mä olen kans välillä niin huono hermoinen, kun isommat lapset sattuvat kiukkuilu tuulelle ja eivät usko mitään. Välillä ääntä tulee korotettua turhankin kovasti :sad001 sitten illalla on paska olo, kun on tullut hermottua. Miehelle ei tule niin kiukuteltua, me riidellään todella todella harvoin. Mutta jostain syystä mua alkaa hirveesti keittää, kun lapsille joutuu sanomaan samasta asiasta monta kertaa. Ensin yritän kauniisti sanoa ja pari kertaa uudelleen, mutta kukaan ei ota kuuleviin korviinsa.. Sitten mä oon just tollanen -> :smiley-angry019 Muuten mä oon oikein leppoisa ja kärsivällinen ihminen. Monet ihmiset sanovat mulle, että ihana kun sä osaat olla noin rauhallinen sun lasten kanssa,enkä turhaan hermoile. Silloin tulee mietittyä, että tietäisittepä vaan. Onneksi meillä on lasten kanssa myös tosi usein mukavaa ja puuhataan paljon yhdessä, mutta sellaiset hankalat päivät tulee illalla sitten mieleen, kun lapset ovat jo nukkumassa. Joka ilta annan heille iltapusut ja toivotan muruille kauniita unia ja pyydän anteeksi, jos on tullut päivän aikana hermottua puolin ja toisin. Noh, tämä on varmaan viimeinen raskauteni ja imetysjakso,niin jospa tässä jo voiton puolella ollaan ja alkaisi hormoonien heittelyt hellittää.
Mies monesti aina halaa minua ja sanoo, että: voi, hormoonitko ne taas heittelee. :Heartred Aika sulosta, ja kyllä se halaus siinä kohtaa kummasti viilentää tunteita :)

Tavallaan ihan koomistakin välillä, kun ero normaaliin on niin valtava. Minua on aina sanottu lehmänhermoiseksi ja viilipytyksi :grin Nyt ei kyllä sellaisesta ole tietoakaan. Onneksi ihmiset kuitenkin ymmärtää, että ne on ne hormonit! :grin
 
Mies monesti aina halaa minua ja sanoo, että: voi, hormoonitko ne taas heittelee. :Heartred Aika sulosta, ja kyllä se halaus siinä kohtaa kummasti viilentää tunteita :)

Lause, joka saa mut näkemään vielä enemmän punaista. :shy: Myönnän kyllä kuuluvani myös tähän hirviö-laumaan, välillä oikein ihmetyttää itseänikin, että miten sitä pystyi taas kiihtymään nollasta sataan ihan muutamassa sekunnissa..

Lomat olis tältä erää lusittu ja pitäisi lähteä iltavuoroon töihin.. arveluttaa vaan tuo selän kestäminen, kun viime viikolla alkoi ihan älytön alaselkäkipu, johon ei tunnu auttavan oikein mikään. Ja kyseessä on selkeästi hermoperäinen särky, koska ikävä kyllä ei ole ensimmäinen kerta, kun kärsin tästä vaivasta.. :meh: Ei voi istua eikä oikein kävellä, sit kun koitan varoa selkää, niin maha alkaa kramppaamaan (harkkasuppareita?) ja olo on tuplasti tukalampi.. parasta olis vaan maata sohvalla kyljellään ja ottaa iisisti. :p
 
Huh kun oli paljon luettavaa yli viikon tauon jälkeen! En edes muista mitä piti kommentoida! Tunteita ja uutisia laidasta laitaan, tsemppiä kaikille!!
Me ollaan kotiuduttu Italiasta. Reissu oli ihana, mutta kotiin matkustamisessa oli kaikenlaisia hankaluuksia, jotka johtivat esimerkiksi siihen, että oltiin kotona vasta 01.30, vaikka piti ysin tienoilla olla ja matkatavarat jäivät jonnekin matkan varrelle.
Eka päivä ton matkustuspäivän jälkeen oli kauhea. Kipeitä supistuksia, huonovointisuutta ja vatsa lopulta sekaisinkin. Mielikin oli maassa ja kovin olin väsynyt. Muuten raskaus ei reissussa tuntunut oikeastaan mitenkään. Mitä nyt poika myllersi kauheaa vauhtia varsinkin lentokoneessa ja syömisen jälkeen aina.
Maanantaina kävin Helsingissä, lastenklinikalla, jossa sydänlääkäri ultrasi ja tutki vauvan sydämen ja katsoi samalla vatsaa ja suolistoa. Tosiaan, koska 40-50% downeista on sydänvika ja suolistosairaudet myös yleisiä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, vaan kaikki oli normaalisti. Vähän oli tylsä reissu siinä mielessä, että itse en nähnyt ruutua ollenkaan, vaan makasin hiljaa selällään puoli tuntia. Miehen kanssa puhuttiin, että nyt ollaan siinä pisteessä, että ei voida (eikä tarvitse) enää miettiä sitä keskeytysvaihtoehtoa, kun vauva tuntuu olevan elinkelpoinen.
Seuraavaksi täytyisi opetella uudestaan iloitsemaan tulevasta lapsesta ja raskaudesta. Hiukan se on kyllä vaikeaa. Mies tuntuu vetäytyvän ja itselläkin ongelmia... Esimerkiksi, jos kertoo jollekin raskaudesta tai se huomataan ja onnitellaan, niin vähän vaisuna ottaa niitä onnitteluja vastaan ja miettii, kertoisiko downista vai ei... Ei mulla ole tarvetta salailla sitä, mutta välillä tuntuu turhalta puolititulle kertoa...
Mutta päivä kerrallaan... Vähän iloisempi mieli tulee, kun isosiskot niin kovasti jo veljeä odottaa ja päivittäin juttelevat mahalle ja ehdottelevat nimiä jne. Sanoinkin eilen miehelle, että täytyy ottaa heistä mallia!
Nasupossu ja poikanen rv21+3
 
Täälä ei kyllä hermot oo tiukalla ollut vielä toistaseksi missään vaiheessa, en tiiä sitte tosiaan jos täsä jo yks mukula pyöris jaloissa että mitenkäs ois asian laita :D mutta senki eestä oon empaattisuus hirviö! En ikinä oo oikein ollut mikään itkuherkkä mutta nyt oon vollottanu koko ikäni eestä milloin mistäkin asiasta :D jopa niinkin tyhmästä asiasta kun huomasin keväällä että lumi on sulanut, vakuutusmainos avasi myös kyynelkanavat :D enää ei tunteet oo niin pinnassa kuin alussa, mutta yhä erityisesti väsyneenä saatan vaan itkeä enkä edes oikein välttämättä itsekään tiedä miksi :o kyllä ne on kummallisia nämä hormonit.. ja mieheltä ei kyllä tunnu myötätuntoa löytyvän näihin itkukohtauksiin. Se on semmonen mörrikkä. Oishan se näös ku ukkokin alkas ulvomaan vertaistukena :D

Pikkumyy 20+5
 
No just niin, välillä tulee huudettua lapsille ja sitten pyydettyä anteeksi. Ja minäkin olen normaalisti hyvin kärsivällinen ja rauhallinen. Vannoin esikoista odottaessani, että en ikinä huuda lapsilleni. Joopajoo... Mulla oli kyllä tosi ihana seesteinen vaihe ennen tätä raskautta, mutta heti kun raskaus alkoi niin rupes oikein itteäkin ärsyttämään kun välillä kiihtyy taas nollasta sataan sekunnissa. :angry5
 
Nasupossu, en kyllä kans itse tietäis millä lailla jakaisi tietoa pienokaisen tilanteesta. Ja tietokin on teillä juuri lisääntynyt, että millainen on odotettavissa oleva terveydentila karkealla tasolla. Tavallaan se etukäteen tietäminen voi kai auttaa ympäristöäkin sopeutumaan, millainen uusi sukulainen tai läheinen on tulossa. Toki downistakin on monenlaisia erilaisia "tasoja" ja lapset ovat kaikki yksilöitä - että tilanne näyttäytyy sitten kuitenkin sellaisena, kuin se teidän pienokaiselle tulee.
Mutta lapset on kyllä ihania, kun monet jutut tuntuvat heistä vaan ihan luonnollisilta - aikuisilla (vaikka onkin paljon pohdittavaa) on paljon ammennettavaa siitä asenteesta.
 
Niinpä, en tavallaan halua tehdä siitä downista nyt suurempaa numeroa, mutta toisaalta kiva kun mahdollisimman moni jo tietää valmiiksi, niin ei tarvitse sitten ihmetellä ja kysellä, kun näkee lapsen. Jotenkin oon ajatellut, että olis itselle turhan rankkaa, jos sais downin yllärinä ja pitäis kohdata kaikki ihmiset ja selittää samat asiat uudestaan ja uudestaan... Nyt on mahdollisuus itse jo valmistautua ja opetella hyväksymään ja yrittää vähän kertoa lähipiirillekin mistä on oikein kysymys jne.
 
Nasupossu, mahtavaa, että pojalla sydän ja muut vaikuttaa olevan kunnossa. Todella hienoja uutisia :)

Mä en kanskaan tietäis, että kertoisinko teidän tilanteessa muille ihmisille. Varmasti lähimmät ystävät kuulis luonnostaan, että mitkä asiat mulla on mielenpäällä, mutta ei sitä kyllä kaikille tuntus luontevalta sanoa. Olis hassu ajatus itelle, et sanosin et oon raskaana ja siihen perään, et lapsi on kehitysvammainen tms.

Oon muuten lukemassa kirjaa "Isän raskausajan päiväkirja", jossa isä kertoo down-pojan odotuksesta. Todella tykkään tosta kirjasta :) suosittelen kyllä!
 
Mulla on kaksi ystävää joilla kummallakin down-tytär. Toinen on jo 9-vuotias ja kävi syntymän jälkeen ensimmäisten kolmen vuoden aikana pari sydänleikkausta. Nyt kaikki hyvin ja reipas koululainen. Ja toinen on ihana kohta viiden vanha neiti, joka tanssii balettia ja hoitaa nukkevauvoja. Molemmat aivan ihastuttavia ihmisiä! :Heartbigred
 
Takaisin
Top