La marraskuu 2016

Ihanaa Eea! :wav

Meitä saa lähimmät tulla sairaalaan katsomaan. Eli omat vanhemmat ja sisarukset sekä miehen. Sitten yksi (ehkä) tuleva kummi, joka ei ole sisarus vaan hyvä ystäväni puudetään varmaan myös käymään, että saadaan samalla pyytää kummiksi :)

19+5

ps. Kaksi päivää rakenneultraan! Oon tätä toitottanut, mutta missä välissä tuli kesäkuun puoliväli? Ja kohtahan on jo marraskuu!
 
Täällä 19+2 ja vielä melkein kaksi viikkoa rakenneultraan. Olisi jo kiva päästä katsomaan mitä sinne kuuluu ja onko kaikki hyvin. Tämä raskaus on ollut aivan erilainen kuin ensimmäinen, niin hermostuttaa kuin ensimmäistä odottaisi. Täällä (Oulu) saa vain isä ja vauvan sisarukset käydä tiettyyn aikaan katsomassa sairaalassa, muita ei päästetä. Anoppi luultavimmin tulee esikoista vahtimaan sillä aikaa kun ollaan sairaalassa, mutta en tiedä onko meillä siihen asti että päästään kotiin. Muita vieraita en ainakaan viikkoon-kahteen varmaan ota vastaan ja aion sen myös etukäteen ilmoittaa. Esikoisen kohdalla sanoin kaikille, että ollaan ensin perheen kanssa keskenään kotona ja ilmoitetaan kun saa tulla katsomaan. :)
 
Meilläkin rakenneultraan vielä aikaa kolmisen viikkoa. En malttaisi odottaa! :joyful: Uskon, että kaikki on juniorilla hyvin, liikkeitä tuntuu päivittäin, ehkä enemmän iltapainotteisesti.


Onneksi meillä ei ole tuppautuvia sukulaisia (suurin osa asuu kaukana). Läheisimmät saavat tulla vaikka heti synnärille, muut osaavat odottaa meidän kutsua kylään :woot:


Mulla on varmaan hemoglobiini rautakuurista huolimatta huono, kun tuntuu, että väsymys ja huono olo ei hellitä. Aamupäivisin myös huippaa, mutta se taitaa liittyä matalaan verenpaineeseen :dead: Jotenkin sellainen vaivainen ja energiaton olo! Plääh.
 
Vasta heräsin ja edelleen alavatsa aika kipee. Just sellasta menkkamaista jomotusta niin kun alkais menkat. Aika inhottava kipu. Harjotussupistuksia mietin illalla, että voisko olla niitä, mut en osaa sanoa.. Ehkä ei kun tää jomotus on aikalailla jatkuvaa. Voisko johtua vaan, että kohtu kasvaa?

Tänään on taas iltavuoro edessä.. Toivottavasti vähän helpottaa, ettei tarvi koko päivää kärsiä!


16+2
 
Mango16 käy mielenrauhaksi lääkärillä tai soita neuvolaan ? Mulla ne katto sen kohdunsuun tilanteen kun oli paljon kipua ja pitkiä masun jännittymisiä. Se helpotti mulla mieltä

Eea! Ihania uutisia meilläkin yksityinen varattu ku maksaa 65€ + toimisto maksu.. niin päästään kattoo sukupuoli kahden viikon päästä :)

Jännää.. tää on meille eka ja kovasti ollaan arvailtu olisko tyttö vai poika :)

15+6
 
Me mennään Lakritsi samoilla viikoilla! :) En muista ollaanko huomattu asiaa aikaisemmin. :) Millos sulla on laskettu aika? :smug: Minulla on 1.12. Varmistui ekassa ultrassa. Itse laskin alussa, että olisi marraskuun lopussa sen takia tänne tulinkin.

15+6
 
Mulla on vielä melkein kuukausi rakenneultraan, 11.7 vasta. Ei malttaisi odottaa..

Eilen näkyi ensimmäistä kertaa pienen liikkeet mahan päällä kun olin selälteni, mieskin ne kädellä tunsi :) pitkään jo halunnut tuntea ja aina välillä kokeillutkin. Kiva että alkaa muutenkin oleen liikkeitten tunteminen päivittäistä niin ei tarvitse murehtia, onko kaikki kunnossa.
 
Ei vitsi, olenko tosiaan ainut kellä rakenneultra VASTA elokuussa?! Arvatkaa malttaisiko sitä odottaa.. Pitää kai ihan tosissaan alkaa harkita tuota yksityisen ultraa, vaikka tosiaan hoitotuella senkin hinta on iso raha! :eek: Oikeastaan tämä on miehen vika, koska eihän hän voi lomalla ultraan lähteä..Pitääkin sanoa, että hänen kuuluu maksaa tuo yksityinen :grin

Rv 16+5
 
Muruliini83, siihen on kyllä tosiaan pitkä aika.. :wideyed: Huomasin eilen kun katselin tuota marraskuisten listaa, että meillä sama synnytyssairaala ja lasketuissa ajoissa kahden päivän ero :)
 
mulla on rakenneultra 8.7. ja mun mielestä se on ihan kohta. Aivan rauhallisin mielin olen, eikä mitään hönkää ole aikaisemmin mennä. Tuntuu, että tässä vaiheessa aika kuluu niin nopeesti, että ei ehdi kissaa sanoa. Sitten ne viimeiset pari kuukautta onkin piiitkät. Mulla on eka ja kolmas menneet yli lasketun ajan reilusti (10 ja 12 päivää), joten olen jo asennoitunut siihen, että tämäkin varmasti menee (toinen syntyi 3 päivää ennen laskettua). Säästän kaiken hötkyilyn ja hermoilun sinne loppuun.

Mulla on ihan laskut sekaisin, mutta nyt on kai 17+0 jo! Tuntuu, että ihan vasta tuli se 12 viikkoa täyteen.

Onko muilla edelleen pahoinvointia? Mulla ei laatta lennä enää, mutta jos ruokailuväli venähtää vähänkään liikaa alkaa yökkiminen ja syöminen ei paranna vointia, vaan yökkiminen jatkuu vielä pitkään. Myös yskiminen, niistäminen, hikka, aivastelu ja hampaiden harjaus saa edelleen yökkimään. Samoin voimakkaat hajut.
 
Muruliini83, siihen on kyllä tosiaan pitkä aika.. :wideyed: Huomasin eilen kun katselin tuota marraskuisten listaa, että meillä sama synnytyssairaala ja lasketuissa ajoissa kahden päivän ero :)
Oho! :wideyed: Minä katselin sitä listaa jossain vaiheessa myös, enkä silloin löytänyt ketään tältä suunnalta! Onko sinulle ensimmäinen lapsi tulossa?
 
Heips kaikki!

Sykekontrollissa taas eilen neuvolassa käyty ja kaikki oli onneksi oikein mallikkaasti, syke näytti 150 ja vauvalla taisi kuulemma olla hikka. <3 Söpöä! Kahden viikon päästä taas uudestaan.

Sokeriarvoja mittailin kotona 2 viikkoa ja kertaakaan ei mennyt yli joten kaikki kunnossa. Myöhemmin raskaudessa mittailen vielä paastoarvoja aamulla kun siinä mulla alunperin sitä ongelmaa olikin.

Liikkeitä ei vieläkään tunnu, joskus vaan jotain epämääräisiä muljahduksia. :D Rakenneultra olisi 12.7. mutta jotenkin olisi kova hinku päästä jo ennen sitä! Tässä olisi vielä 2 viikkoa aikaa varailla jos löytyisi sopiva aika, ennen kuin lääkäri jää lomalle. :) 140 euroa kyllä maksaisi, että sinänsä suuri investointi kyllä. :/

ErykahB, täällä myös yökkimistä! Ja ihan niin että oksennus nousee melkein kurkkuun asti.. Mulla on jatkuvasti mukana vesipullo ja jotain pastilleja, sillä saan sen taltutettua. Itse en ole osannut yhdistää mistä se yökkiminen johtuu, ei ole ainakaan ollu nälästä kiinni. Ehkä stressi tai jokin muukin voi vaikuttaa, hampaiden harjaus on täälläkin myös vaikeaa. Kerran jopa oksensin hampaita harjatessa. Siksi en ole VIELÄKÄÄN varannut aikaa hammaslääkäriin, voi ei..

17+2
 
Voikukka9: Minulla 1v 2kk poika :) Aika hauska ajatus, että siellä saatetaan samaan aikaan olla ähryämässä lapsia ulos :grin

Voi ei!!! Hammaslääkäri..En ole yhtään muistanu, että sekin pitäis varata :sorry: Ja täällä myös meinaa joka kerta hampaita harjatessa tulla oksennus. Ja huono olo tulee, jos syömisessä pitempi väli.
 
mulla on rakenneultra 8.7. ja mun mielestä se on ihan kohta. Aivan rauhallisin mielin olen, eikä mitään hönkää ole aikaisemmin mennä. Tuntuu, että tässä vaiheessa aika kuluu niin nopeesti, että ei ehdi kissaa sanoa. Sitten ne viimeiset pari kuukautta onkin piiitkät. Mulla on eka ja kolmas menneet yli lasketun ajan reilusti (10 ja 12 päivää), joten olen jo asennoitunut siihen, että tämäkin varmasti menee (toinen syntyi 3 päivää ennen laskettua). Säästän kaiken hötkyilyn ja hermoilun sinne loppuun.

Mulla on ihan laskut sekaisin, mutta nyt on kai 17+0 jo! Tuntuu, että ihan vasta tuli se 12 viikkoa täyteen.

Onko muilla edelleen pahoinvointia? Mulla ei laatta lennä enää, mutta jos ruokailuväli venähtää vähänkään liikaa alkaa yökkiminen ja syöminen ei paranna vointia, vaan yökkiminen jatkuu vielä pitkään. Myös yskiminen, niistäminen, hikka, aivastelu ja hampaiden harjaus saa edelleen yökkimään. Samoin voimakkaat hajut.
Mulla ihan sama, jos syömisestä on pidempi aika niin alkaa yökkimään, sitä ennen tulee ihan hervoton päänsärky. Nyt lomalla ja viikonloppuisin unohtaa syödä. Eilenkin olisin halunnut siivota tytön huoneen loppuun mutta piti kesken kaiken lähteä syömään.
 
Te joilla yökkäyttää hampaan pesu käytättekö fluori hammastahnaa...ite en voi käyttää muutako fluoritonta etten oksenna se vaahtoavuus tekee mukla sen oksennuksen ja yökötyksen myös muullonki ku raskaana ollessa...itse käytän sellaista tahnaa jossa on eteerisiä öljyjä ja sanoisinko et paremmassa kunnossa suu ku sillon ku käytin fluoritahnaa....
 
Mua yököttää se itse harjaaminen. Eli taimmat hampaat ja kieli on suussa kohtia, joihin en voi koskea harjalla yökkimättä.
 
Tänään oli lääkärineuvola. Kyseli kuulumiset ja voinnin, tsekkasi kevyesti kohdunsuun ja katsottiin ultralla mitä vaaville kuuluu. Siellä se liikuskeli aktiivisesti. Syke n. 150 ja pään koko oli oikea suhteessa viikkoihin ja lapsivettä riittävästi. Kaikki siis hyvin. :happy:
Näillä tiedoilla jaksaa odotella ensi viikon rakenneultraa.
 
Tuossa oli puhetta sukulaisista ja muista vieraista synnytyksen jälkeen.. Todennäköisesti tyhmä kysymys, mutta kun vauva syntyy kovimpien pakkasien keskelle, niin olisko helpompi, että koira olisi jonkun aikaa muualla hoidossa..? Miten te viisaat ja kokeeneet koiraihmiset olette asian hoitaneet? :D
 
Takaisin
Top