La marraskuu 2016

Tänään neuvolassa käyty terveydenhoitajalla. Sydänääniä ei saatu kuulumaan vaikka pitkään yrittikin niin siitäs sitten vielä lääkärille suoraan katsomaan vauvaa ja siellä kaikki oli hyvin =) oli vaan pikkuinen piilossa terkkarilta :D

Auringonkukka rv 15+2
 
Käytin esikoisesta primperamia jonkin aikaa. Kyllä se auttoi pahoinvointiin. Käsittääkseni ihan turvallinen raskausaikana kovaan pahoinvointiin. Vaikka itse vähän vierastinkin niiden syöntiä...
 
Onko sulla ellami mahdollisuutta nukkua päiväunia töiden jälkeen? Yritä levätä mahdollisimman paljon ja sairasloma varmasti olisi hyvä idea jos kerran mielesikin on todella matalalla väsymyksen takia. :/ Munkin olo tuntui aivan masentuneelta kun oli pahoinvointia ja väsymystä koko ajan päivästä toiseen. Ei jaksanut tehdä mitään ja siitä oli huono omatunto.

Voikukka mäkin oon huomannut kahdessa raskaudessa, erityisesti alkuraskauksissa, että yksi raskausoire on ollut miehen muuttuminen ääliöksi. :grin

Mä eilen panikon sitä kun en tuntenut enää liikkeitä. No eilen illalla ja tänään on taas tuntunut muutama tönäisy, ihanaa ja huh! :Heartred:)
 
Väsymys ja paha olo ovat olleet poissa muutaman viikon, mutta tänään iski älytön kipu vatsan sivussa ja neuvolatäti käski puhelimessa lähteä töistä kotiin lepäämään vaaka-asentoon.

Todella väsynyt olo ja hieman jopa pahakin..:meh:
No nukuin pari tuntia ja on kyllä tosi tylsä olo kun ei voi nauttia nyt lämpimästä säästä kun makaan vain sängyn pohjalla :(
Huomenna ajattelin mennä avoimeen neuvolaan tarkistamaan että kaikki on ok, niin saa mielenrauhan:oops:
 
Icequeen, soittelin neuvolaan ja sieltä sanovatkin et jos tulee tavaksi kivuliaat supistelut nii pitää jäädä sairaslomalle.. innolla odotan et miten käy ku tunnin päästä olis treenit :p
 
Mulla enää vain välillä aamusin ja myöhään iltaisin lievää pahoinvointia mutta nyt ei maistuisi enää mikään ruoka! Näkkäriä ja jäätelöä menis kyl vaikka kuinka mut kaikki muu maistuu pahalta :D semmosetkin ruuat mistä oon tykänny ennen raskautta ylipaljon ei enää uppoa. Toisaalta tää on hyvä kun ei tee mieli enää käydä ulkona syömässä, tulee tehtyä sitä perus kotiruokaa sitten.
Lapsuusajan perusmaut menee, just joku muusi ja jauhelihakastike, ilman mitään sovelluksia :D
Täällä pien potkii ja liikkuu jo hyvää tahtia, mies malttamattomana odottaa et pääsis tuntemaan potkut kans! :)

Jeanney 17+3
 
Mä onnistuin vihdoin tekemään toimivan kestovaipan!! Oon tehny ainakin neljä versiota aiemmin ja kaikissa mokasin jalansuun kuminauhan kanssa. Nyt se meni niin hienosti! Tosin kone päätti tehdä joka väliin hyppytikkiä. :banghead:

Oliko sulla tuohon joku ohje? ☺️ Minusta ei ompelijaksi olisi, mutta onneksi on anoppi...
 
Huomasin, että pahoinvoinnista oli ollut jotain puhetta. Täällä myös yksi, jota vieläkin tai taas oksettaa, ajankohta vain on painottunut enemmän iltaan. :yuck:
Aioinkin kysyä onko mahdollisesti kukaan käyttänyt Primperan-nimistä läkettä raskauspahoinvointiin? Sain reseptin, mutta enpä hankkinut vielä, kun tuote näytti olevan kehitelty lähinnä närästyksen stabilointiin, ja muutenkin toive elää että tämä jo menisi pian ohi. Aikaisemmin en ole voinut näin huonosti enkä varsinkaan näin pitkään!

Minullehan tehtiin istukkabiopsia, minkä jälkeen pahoinvoinnin huippu realisoitui. Ei niillä kylläkään pitäisi olla tekemistä toistensa kanssa, ellei sitten psykosomaattisesti...
Tulokset trisomioiden osalta normaalit - oikein hyvä niin, mutta toisaalta huolenaihe jatkuu. Lääkäri olisi muuten laittanut halutessani lähetteen keskeytykseen jo tuon ultrakuvan (turvotuksen) perusteella. Valitsin siis tutkimukset.

EDIT: Vielä piti sanoa, että kannustan ottamaan sairauslomaa jos siltä tuntuu, parikin päivää lepoa voi tehdä jo ihmeitä!


Mulla on ollut Primperan lääkkeenä pahoihin migreenikohtauksiin yhdessä migreenilääkkeen kanssa. On vienyt pahoinvointia pois ihan tehokkaasti. Juuri ultrassa kätilö kertoi, että tuota pidetään täysin turvallisena lääkkeenä myös raskauden aikana. Itse en ole (onneksi) joutunut nyt raskausaikana migreenikohtauksista kärsimään ja aamuoksentelutkin olen toistaiseksi selättänyt lääkkeettä, mutta jos huono olo ei rajautuisi aamuihin, uskaltaisin varmasti tuolta kaapista Primperania napata. Toivottavasti sielläkin menee kuitenkin huonovointisuus ohi ihan ilman lääkkeitä!
 
Sama juttu, hyvä vaihe menossa! Nauttinut olenkin, päivät pitkät ollaan oltu koko perheen voimin Saimaalla kalassa. Kyllä on 1v pikkumieskin nauttinut kesästä ja moottorin hyrinässä hyvin nukuttanut :Heartred
Yyyyh, tänään oli se ihana sokerirasitus ja tulipa huono olo ja päänsärky.
Voi että, vaikka tämä kesäaika ihanaa onkin, niin saisi kyllä olla jo marraskuu :rolleyes:
Ja sitten vielä lohdutukseksi niille, jotka eivät tunne nyt olevansa onnensa kukkuloilla ja joita tuleva jännittää ja huolettaa: Edellisessä raskaudessa minä en kokenut raskausaikana mitään suuria onnentunteita ja koko tunne-elämäni taisi olla ihan sekaisin. Olin ihan epätoivoinenkin välillä, vaikka lapsi oli toivottu. Olin valmis eroamaan miehestäkin. Mutta niin vain ne vaikeat ajat oli valmistanut tulevaan ja olen nyt todella onnellinen äiti ja vieläpä todella äitiyteen heittäytynyt äiti.. Ehkä välillä jopa liikaakin, ainakin muiden mielestä :grin Mutta eihän tässä maailmassa ole mitään niin tärkeää ja rakasta kuin nämä tulevat ja jo olevat pikkuisemme :Heartred

Kaikille tsemppiä, hyviä vointeja ja ihan kaikkea hyvää tähän kesään ja odotukseen!

Rv 14+3
 
Kelläs täällä alkaa olemaan ensimmäiset rakenneultrat? Odottavan aika on pitkä, mulla vasta 6.7.

Rv 15+2
 
Mulla Juhannuksen aaton aattona, reilu 3vkoa vielä... Jaksaa jaksaa... :)
 
Tänään on kyllä niin huono päivä.. Ärsyttää mies ihan kunnolla. Tuntuu että mun pitäis kyetä mahottomuuksiin. Ja joustaa kaikessa. Hän ei voi tulla missään asiassa vastaan.. Aamulla vielä kun laitoin pyykkiä koneeseen, tuli mieleen miehen sanat yks ilta kun kyseli miksen oo pessyt pyykkiä.. Olin sen päivän aikana hoitanut kaupassakäynnit ja siivoomiset sekä tietysti tärkeimmän, meidän tytön. Hällä on joo työt mutta välillä ne tuntuu aika lepposilta verrattuna mun päiviin. Tuntuu että tällä kertaa miehen on vaikeeta käsittää että tää raskaus vaikuttaa mun jaksamiseen. Tosin muistan että viime raskauden aikana olin pari kertaa laittamassa tavaroita jakoon (sitä ei oo tapahtunut muulloin) semmoisten asioitten takia mitkä myöhemmin tuntunut mitättömiltä, joten paras ehkä vähän rauhoittua :smiley-ashamed004

Kaiken lisäks just tänään mulle on tullut ahistus ton mahan takia kun näyttää just siltä että olis tullu muutama kilo lisää ainoostaan mahan kohdalle. Ei mua haittaa vaikka se olis kuinka iso, kunhan se vaan näyttäiskin siltä vauvamahalta.

Anteeksi avautuminen mutta se helpotti :)
Juu, ei sitä kannata tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä hormonihöyryissä. Itsekin tullut raivottua ihan mitättömistä asioista ja itkettyä kuinka kukaan ei tajua mua. Äkkiä ne menee sitten ohi.

Kaverini oli raskaana ollessa yltiömustasukkainen kun miehensä ja tämän naispuolinen ystävä kävi yhdessä lenkillä. Lopulta ystäväni ilmoitti ettei lenkit enää käy päinsä vaikka mitään pelättävää ei olisi ollut. :)
 
Mulla rakenneultra 29.6., vasta. Ensin odotti että pahoinvointi loppuu, nyt odottaa rakenneultraa jospa saisi selville kumpi on tulossa niin voi alkaa ostelemaan vaatteita. Aiotteko muut kysyä kumpi tulossa, toki terveys on tärkein ja meillä saatta vauvalla olla neurofibromatoosi. Silti haluan tietää onko vauva tyttö vai poika niin jotenkin raskauskin tuntuu todemmalta ja tuntuu että oppii tuntemaan vauvan paremmin. En tiedä ymmärtääkö kukaan ajatuksenjuoksuani.

15+5
 
Takaisin
Top