La marraskuu 2016

Plärgh, äsken iski huono olo ja ties, et pitäis syödä jotain, mutta jääkaapista tai pakastimesta ei tuntunut löytyvän yhtään mitään mitä tekisi mieli. Lopulta löytyi kurkkua, joka tuntui houkuttelevalta ja upposikin hyvin. Tarttee käydä kohta kaupassa ja ostella jääkaappi ja pakastin täyteen kaikkea, mikä voisi helpottaa kun yhtäkkinen huono olo iskee.

Valittelin tossa joku aika sitten, kun mun uusi doppler ei vaikuttanut oikein toimivan. No mies sitten testasi sitä ja huomasi, että kuulokkeen liitinosa on huono, eli sitä liitintä ei saa työntää ihan pohjaan asti, vaan oltava just tietyssä kohdassa toimiakseen. Ja jos kädellä menee tökkimään liitintä niin saattaa taas kontakti hävitä. Mutta siis toimii, kunhan säätää sen liittimen ensin oikeaan kohtaan ja varoo koskemasta siihen käytettäessä. Eilen sitten pitkästä aikaa kokeilin ja sain ekaa kertaa ne sydänäänet kuulumaan! :happy: Voi onnea ja riemua. Tänään kuuntelin taas ja poikakin kuunteli ja sieltähän ne taas löytyi. Tällä kertaa hiukan vaimeampana kuin eilen, mutta ihan selvästi kuitenkin. Mies kun tulee illalla reissultaan niin saa kanssa kuunnella. Eli ei nyt sitten ollutkaan täysin hukkaan heitettyä rahaa ja jos epävarmuus iskee niin voi sitten aina kuunnella.

Muutoin mun on jotenkin vaikea sisäistää, että meille on vauva tulossa. Ehdin jo niin olla varma, että oma lapsiluku jäi siihen yhteen ja olin niin orientoitunut siihen. Ja tää raskaus tuli melko puskista. Eli tässä ei ollut mitään yritystä ja vauvakuumeilua takana. Tietysti tämä oli positiivinen ylläri meille molemmille, mut jotenkin vaikea orientoitua, kun tosiaan oli ehtinyt jo totuttautua täysin siihen, että vauva-arjet on nyt eletty. Vaikka malttamaton olenkin niin ihan hyvä, että tässä on aikaa selvitellä päätä ja sisäistää tämä tapahtuma. Jotenkin ristiriitaiset fiilikset, toisaalta tuntuu, et ollaan niin valmiita tähän koko perhe ja tää tulee niin oikeaan aikaan ja toisaalta on taas ihan WTF? Vauva-arkeenkin suhtaudun ristiriitaisesti, yhtään en innolla odota unettomia öitä, "en nuku vaikka väsyttää"-raivareita, ensimmäisiä uhmia ja julkisten paikkojen raivareita yms. mutta toisaalta taas se rakkaus ja ilo ja onni ja ylpeys omasta lapsesta, vauvan tuoksu, ensimmäinen hymy, ensimmäiset sanat, askeleet jne. niin paljon ihania asioita. Ja se, että voidaan miehen kanssa jakaa se ilo, rakkaus ja ylpeys, koska tämä on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi. Hmmm joo, onneksi tosiaan ehtii tässä totutella ajatukseen ihan ajan kanssa. Millaisia fiiliksiä muilla?
 
Ai niin. Hormoneista vielä, käytiin siis kattomassa se uusi Angry Birds leffa ja mua alkoi itkettämään siinäkin. :rolleyes:
Sama täällä! :laughing002 Sain kuitenkin koottua itseni. :D

Mustakin tuntuu, että mahan kasvu on pysähtynyt paikoilleen. Huolettaa myös se, että en ole nyt viikkoon tuntenut enää liikkeitä. :sad001 Tai jotakin pientä tuntui yhtenä iltana kun olin syönyt kasan irtokarkkeja. Mutta vielä yli viikko sitten tunsin liikkeitä jo päivittäin ja pystyin aina kertomaan miehellekin, että koska siellä masussa meidän vauva liikkuu. Doppleri on nyt ollut käytössä melkein joka päivä ja aina sydänäänet kyllä kuuluu hyvin. Huomenna soitan asiasta neuvolaan. Kuopusta odottaessani tunsin päivittäin oikein hyvin liikkeitä näillä viikoilla. :eek: Kamalaa kun yhtäkkiä ei mitään.

Rv 16+3
 
Kätkythälyttimestä, esikoiselle en hankkinu enkä varmasti nytkään. Hyvä keksintö ja varmasti antaa mielenrauhaa joillekkin. Mie tiiän et mie säikkyisin niistä vääristä hälytyksistä ihan liikaa, ja niitähän tulee jonkun verran, joten pakko varmaan jättää hankkimatta. Mitenköhän kätkythälytin kaksosilla toimii vai toimiiko, kun eikös kaksosia nukuteta alkuun vierekkäin että saavat olla sen kaverin vieressä jonka kanssa mahassa vietti aikansa :) Sit ei taida alkuun voida käyttää ja eihän sen käyttöaika ole kun muutaman kuukauden muutenkin et jäiskö käyttämättä.
 
Kätkythälyttimiä on erilaisia. Ns.klipsit aiheuttavat vääriähälytyksiä kun irtoavat helposti.
Minulla on hälytin patja. Se on kuin iso tarjotin mikä tulee pinnasängyn patjan alle. Se on niin iso, että pieni vauva ei siitä pääse liikkumaan siltä"karkuun".

Hommasin lähinnä se, koska pelkäsin kissan, peiton tai flunssan tukkivan hengitystiet. ..ja onneksi hommasin. Esikoisen ollessa 3 viikkoa, oli hänelle ensimmäin flunssa. Nenä oli tukkoinen ja uni syvää...unohti unessa vetää henkeä. Patja hälytti 20sekunnin hengityskatkoksesta ja nostin reagoimattoman pojan syliini. :eek: Onneksi pienen taputteluen ja herättelyn jälkeen veti syvään henkeä ja jatkoi untaan. :oops:

Tuo on kuulemma yleistä, etenkin keskosilla(esikko oli kyllä täysaikainen), että pieni vauva "unohtaa" hengittää säännöllisesti. Yleensä refleksi toimii ja taukoa voi olla useampikin kymmenensekuntia, mutta nyt ei tarvinut jossitella. Pojan alkaessa kääntyillä sängyssä, "pienensin" tilaa peittorullin tai pehmoleluin. JA voin sanoa, että nukuin yöni paremmin kun tiesin patjan toimivan. Meillä se oli käytössä vuoden,koska pelästyin niin paljon tuota flunssatukkoisuutta. Väärät hälytykset tulivat silloin kun lapsi nostettiin syliin ja patja unohtui sammuttaa.:grin

http://www.nannysuomi.info/nanny.html Minulla on tuollainen. Maksaa uutena noin 120€, mutta ostin käytettynä 60€ ja on todella ollut yöunieni levollisuuden väärti.:smug:
 
Meille tulee kätkythälytin. Olen alusta asti ollut hysteerinen, että selviääkö tämä vauvaksi asti.

Marras, minä olin myös jo luopunut vauva-ajatuksista. Olen säästänyt leluja ja vaatteita sillä ajatuksella, että minusta tulee pian mummu... Niin se mieli muuttuu :)
 
Plärgh, äsken iski huono olo ja ties, et pitäis syödä jotain, mutta jääkaapista tai pakastimesta ei tuntunut löytyvän yhtään mitään mitä tekisi mieli. Lopulta löytyi kurkkua, joka tuntui houkuttelevalta ja upposikin hyvin. Tarttee käydä kohta kaupassa ja ostella jääkaappi ja pakastin täyteen kaikkea, mikä voisi helpottaa kun yhtäkkinen huono olo iskee.

Valittelin tossa joku aika sitten, kun mun uusi doppler ei vaikuttanut oikein toimivan. No mies sitten testasi sitä ja huomasi, että kuulokkeen liitinosa on huono, eli sitä liitintä ei saa työntää ihan pohjaan asti, vaan oltava just tietyssä kohdassa toimiakseen. Ja jos kädellä menee tökkimään liitintä niin saattaa taas kontakti hävitä. Mutta siis toimii, kunhan säätää sen liittimen ensin oikeaan kohtaan ja varoo koskemasta siihen käytettäessä. Eilen sitten pitkästä aikaa kokeilin ja sain ekaa kertaa ne sydänäänet kuulumaan! :happy: Voi onnea ja riemua. Tänään kuuntelin taas ja poikakin kuunteli ja sieltähän ne taas löytyi. Tällä kertaa hiukan vaimeampana kuin eilen, mutta ihan selvästi kuitenkin. Mies kun tulee illalla reissultaan niin saa kanssa kuunnella. Eli ei nyt sitten ollutkaan täysin hukkaan heitettyä rahaa ja jos epävarmuus iskee niin voi sitten aina kuunnella.

Muutoin mun on jotenkin vaikea sisäistää, että meille on vauva tulossa. Ehdin jo niin olla varma, että oma lapsiluku jäi siihen yhteen ja olin niin orientoitunut siihen. Ja tää raskaus tuli melko puskista. Eli tässä ei ollut mitään yritystä ja vauvakuumeilua takana. Tietysti tämä oli positiivinen ylläri meille molemmille, mut jotenkin vaikea orientoitua, kun tosiaan oli ehtinyt jo totuttautua täysin siihen, että vauva-arjet on nyt eletty. Vaikka malttamaton olenkin niin ihan hyvä, että tässä on aikaa selvitellä päätä ja sisäistää tämä tapahtuma. Jotenkin ristiriitaiset fiilikset, toisaalta tuntuu, et ollaan niin valmiita tähän koko perhe ja tää tulee niin oikeaan aikaan ja toisaalta on taas ihan WTF? Vauva-arkeenkin suhtaudun ristiriitaisesti, yhtään en innolla odota unettomia öitä, "en nuku vaikka väsyttää"-raivareita, ensimmäisiä uhmia ja julkisten paikkojen raivareita yms. mutta toisaalta taas se rakkaus ja ilo ja onni ja ylpeys omasta lapsesta, vauvan tuoksu, ensimmäinen hymy, ensimmäiset sanat, askeleet jne. niin paljon ihania asioita. Ja se, että voidaan miehen kanssa jakaa se ilo, rakkaus ja ylpeys, koska tämä on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi. Hmmm joo, onneksi tosiaan ehtii tässä totutella ajatukseen ihan ajan kanssa. Millaisia fiiliksiä muilla?

Täällä kanssa monesti ristiriitasia mielipiteitä. Päällisin puolin tää on kokonaisuudessaan ihana asia mutta aina välillä iskee epätoivo ja usko omaan tekemiseen. Jaksanko, osaanko, pystynkö ja haluanko tätä oikeesti? Mies on varma että mä osaan, mutta epäilee monesti omia kykyjään. Vauvat on meille molemmille uus asia vaikka mies on ollu teini-iässä saadessaan pikkusisaruksia. Siitä ajasta on kuitenkin jääny vähän semmonen "vauvat on hyi"-asenne koska siinä iässä ne on varmasti sitä ollu :D tämä lapsi on kuitenkin meille erittäin toivottu ja tarkotuksella aluilleen laitettu, mutta en silti koe suuren kiintymyksen ja innostuksen lisäksi aina sillointällöin ilmenevää epävarmuutta täysin vääränäkään asiana!
 
Mä oon varmaan kanssa tehnyt vauvanvaatteita lähinnä siksi, että annan sitten mummuna niitä eteenpäin. :joyful:

Pitkään valehtelin itselleni, että myyn niitä, tai annan ystävien vauvoille. Mutta en mä raaskinu, kun kaikkiin oon käyttänyt tosi kalliita lankoja ja kankaita ja työtunnit siihen päälle.

Mä halusin neljännen heti kun kolmas syntyi, mutta mies sanoi silloin että tää riittää. Tyydyin kohtalooni, kun mitäpä siihen voi sanoa. Aina ajoittain kuitenkin ilmaisin kaipuuni neljännestä ja sitten mies jo olikin, että samapa tuo on onko kolme vai neljä. Itse ajattelin, että jos ennen 40v rajaa kuitenkin, tai sitten käyn sterilaatiossa. Arvuuttelin näiden kahden ajatuksen välillä, kun tajusin pääsiäisenä, että menkat ei ole alkaneet ja ovat itsas tosi paljon myöhässä ja mun kierto on kuitenkin aina ollut (muutama poikkeus) todella säännöllinen 28 päivää. :joyful:

Nyt olen edelleen epäuskon ja epävarmuuden välimaastossa. Olen niin paljon toivonut ja halunnut tätä lasta, että on vaikea uskoa koko raskautta. Siksi en varmaan ole halunnut edes kertoa kellekään sukulaiselle, ystävälle. Toisaalta myös tiedän, että tämä vauva ei ylitä uutiskynnystä kuten esikoinen tai toinen lapsi. Jo kolmannen kohdalla huomasin, että ei varsin ketään enää kiinnostanut. Se on myös yksi syy, miksi en halua kertoa raskaudesta, kun meille tämä lapsi on yhtä suuri ihme ja onni kuin edelliset.

Joten joo, ristiriitaisia ovat tunteet täälläkin.
 
Belle minäkään en välillä tuntenut liikkeitä yli viikkoon ja nyt on ollut välillä että en tunne liikkeitä 2-3 päivään. Kyllähän se säikäyttää, että onko siellä masussa kaikki hyvin. Mulla ei ole edes doppleria. Alkuun meinasin hommata sellaisen, mutta sitten se vain jäi hankkimatta. Ajattelin että kyllä mä sitten liikkeistä tiedän.

Mietinkin että mitenköhän se kätkythälytin toimii, kun vauvat nukkuvat alkuun vierekkäin. Kaksoset saattavat helposti syntyä keskosina, niin se olisi sen takia hyvä olla. Saa nyt nähdä mitä teen.
 
Täällä tuntui eilen liikkeitä pitkin päivää, ja tänäänkin muutaman olen tuntenut <3

Minäkin olen miettinyt tuota kätkythälytintä ja nimenomaan tuota patjamallia.. Ei olla kuitenkaan vielä varmoja, hankitaanko..
 
Voi että marre, mä olisin jo ihan hermoraunio, jos meillä ei olisi doppleria. Mutta huojentavaa kuulla, että jollakin muullakin käynyt näin ettei yhtäkkiä liikkeet tunnu pitkään aikaan. Jep, säikäyttää, tänään jo itkin asiaa miehelle ja mies yritti rauhoitella, että varmasti on kaikki hyvin, että en vaan oo nyt tuntenut niitä liikkeitä.
 
Täällä kanssa monesti ristiriitasia mielipiteitä. Päällisin puolin tää on kokonaisuudessaan ihana asia mutta aina välillä iskee epätoivo ja usko omaan tekemiseen. Jaksanko, osaanko, pystynkö ja haluanko tätä oikeesti? Mies on varma että mä osaan, mutta epäilee monesti omia kykyjään. Vauvat on meille molemmille uus asia vaikka mies on ollu teini-iässä saadessaan pikkusisaruksia. Siitä ajasta on kuitenkin jääny vähän semmonen "vauvat on hyi"-asenne koska siinä iässä ne on varmasti sitä ollu :D tämä lapsi on kuitenkin meille erittäin toivottu ja tarkotuksella aluilleen laitettu, mutta en silti koe suuren kiintymyksen ja innostuksen lisäksi aina sillointällöin ilmenevää epävarmuutta täysin vääränäkään asiana!


Mulla kans samanlainen olo. Esikoista odotan ja haluttu on lapsi ♡ kai tää kaikki on pelkoa tulevasta kun ei tiedä mitä tulee.

Itse olen työskennellyt päiväkodissa mutta eri asia se oman vauva - arki.

Joskus ihana tunne ja välillä jotenkin en osaa suhtautua. Kun katsoo muiden mahoja, ihan pelottaa miten muhun lapsi mahtuu..

Ristiriitaista siis täälläkin..
 
Tuosta kätkythälyttimestä, miten se sensoripatja tuntee sen vauvan hengityksen? Sehän on sen normipatjan alla. Katoin videot, mutta tällä enkun taidolla ei ainakaan selvinnyt mitään.

Rupesin miettimään tosiaan tuon ostamista, jos se vaan ajaa asiansa.

Heitar 17+3
 
Olen ymmärtänyt, että vauva harvemmin unohtaa hengittää jos toinen hengittää vieressä, joten varmaankin kaksoset jotka kimpassa nukkuu saavat tuon turvan toisiltaan :) ?

varmasti käteviä nuo kätkyt hälyttimet, itse esikoista odottaessa pelkäsin ja mietin paljon kätkyä. juttelinkin asiasta oman äitini kanssa ja otin asian puheeksi myös synnytyksen jälkeen kätilön kanssa. Kun vauvan kanssa päästiin kotiin, asia oli paljon vähemmän mielessä.
Oma ehdoton ei perhepedillekin sai väistyä, kun huomasin kuinka hyvä se olikin meille. Kauhistelin miehellekin miten jotkut voi nukkua sellaisen pienen kanssa samassa sängyssä... :D olisi se kätkytpatjan osto ollut aivan turhaa, että onneksi jäi kauppaan kuitenkin silloin!

On mahtavaa, että on olemassa elämää helpottavia asioita. Toiselle se on tuttipullonlämmitin ja toiselle kätkytpatja. Jos itsestä tuntuu siltä, tulee se hankkia. Vauva arjessa äidin hyvinvointi ja yöunet on helkkarin tärkeitä! :)
 
Ehdottomasti h-an puhuu asiaa! Äitiys ja vanhemmuus on muutenkin täynnä epäilyä ja itsesyytöksiä, joten kannattaa aina tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaalta ja että oma jaksaminen ja parisuhde ovat myös korkealla tärkeysjärjestyksessä! Aina löytyy niitä, jotka kehtaavat arvostella ja jopa syytellä, mutta jos ei toisen kengissä ole metriäkään kulkenut, ei voi toisen päätöksiä kyseenalaistaa.

Esikoista odottaessa mun yksi kaveri sanoi mulle, kun oksensin aamusta iltaan, eikä mikään pysynyt sisällä, että "kannattais lopettaa esittämästä että raskaus on sairaus ja ottaa vaikka jotain vitamiineja ja reipastua". Ai hemmetti, että käytiin lähellä sitä, etten tirvaissut lättyyn! :mad:

Itse olen saanut kokea kolme helppoa alatiesynnytystä ja jokaisesta olen kotiutunut nopeasti. Esikoisesta olin reilun vuorokauden ja seuraavista kummastakin vajaan vuorokauden. Takana on kaksi onnistunutta imetystä (7kk ja 8,5kk) sekä yksi imetys, joka meni pieleen ja taistelin koliikkivauvan ja jatkuvan univajeen kourissa sen 3kk, kunnes neuvolatäti sanoi, että turha itseään on ajaa ihan piippuun, lapsi kasvaa korvikkeellakin. Kaksi on nukkunut perhepedissä, yksi vaunuissa/pinniksessä. Yhden olen kestovaipattanut ja toisen 50/50 ja yksi meni pelkillä kertiksillä.

Jos neuvoa kysytään, kerron kyllä omat kokemukseni, mutta en edes yritä väittää, että mun tapa toimia on ainoa oikea, tai sopii kaikille. Tuen ystävien päätöksiä ja kuuntelen jos kaipaavat kuuntelijaa. Anoppi sanoi mulle kerran ihanasti: "Ei sun tarvitse olla maailman paras äiti. Riittää kun olet riittävän hyvä äiti juuri omille lapsillesi". Ja kuulkaa niin se on!
 
Mullakin on ristiriitaisia tuntemuksia raskaudesta. Alussa ei edes uskonut että siellä ketään on, vaikka selkeät oireet oli. Muutamalle "ystävälle" kerroin ennen ultraa (enemmän tai vähemmän vasten tahtoani) ja he vain kyseenalaistivat koko asian. Ja nyt kun tätä toista kaveria näin, niin ei suostunut edes katsomaan päin saatika puhumaan. Mulla itselläni on varma olo, mutta muiden tollaset reaktiot pelottaa koska ensimmäisen lapsen kohdalla haluaisin saada muiden tuen.. Nyt on vähän tullut sellainen olo, ettei halua ihmisille kertoa kun tuntuu että asian kanssa pitää olla varuillaan..
 
Sonic, kuulostaa erikoiselta ystäviesi reaktiot. Mikähän heitä tässä vaivaa?
Mä meinasin härskisti hakea täältä vertaistukea, kun ystävillä ja tutuilla on odotusajoista 10-20 vuotta. Ei ole ihan ajantasaiset ehkä heillä muistikuvat niistä tapahtumista :)
 
Hui ompa viikonloppuna tullut teiltä paljon asiaa ja uusia aiheita

Tässä ny muutamiin omia mietteitä:

Tulot onneks sattu mulla nii et 2014 on paremmat tulot ku 2015. Sanoinki ukkokullalle et toinen kakara pitäis sit koittaa tähdätä 3 vuoden sisään. Ukko huokas syvään (raukka kun joutuu kestämään näitä ihan pieniä kiukutteluja välillä :oops:)

Koitan kyl olla ihan loppuun asti töissä ja mielellään vasta 30 pv ennen la alottais äippäloman. Nythän meille tuli se lakimuutos voimaan et lomaa tosiaan ei kerry äippälomalta ku 6 eka kk. Jätin siis lmista lomista 2 vk äippäloman jälkee pidettäväksi. Toivottavasti voin jäädä kotiin muksun kans nii et se ois ainaki vuoden ennen ku tarhaan joutuu. Kaikki taitaa olla kiinni työtilanteista ja rahasta :meh:

Mulla ainaki töröttää sama pallo mahan kohdalla aamut ja illat. Ehkä mulla ln kestoturvotus :hilarious:

Rv 17+6
 
Liikkeistä piti viel laittaa et en oo tuntenut yhtään liikettä. Jotain pientä kramppia voi tull äkkiliikkeistä mut niitäki tosi vähä. Meinasin jo huolestua ku monet laitto et on liikkeitä ollu jo. Mut nettiä lukiessa sain jostain ymmärtää et voi mennä yli rv 20 ennen ku eka liikkkeet tuntee. Eli en huolestu enää tuostakaa. Dopplerilla kuulu kuitenki sykkeet torstaina :dance011
 
sonic outo reaktio siun ystäviltä o_O Miksiköhän noin? Muistatko mitä sanoivat? ettei voisi olla kyse väärinkäsityksestä? Voi olla myös sitä kun jotkut ihmiset eivät vaan osaa suhtautua mitenkään vauvauutisiin, ite saanu joltain joskus vaivautuneen onnittelun ja sit oon ihmetelly asiaa. Myös se voi olla syynä ettei uutisen kuulijalla lapset ole ajankohtainen aihe niin ei osaa sanoa mitään tai vaikuttaa siksi välinpitämättömältä. Myös se jos joku kärsii lapsettomuudesta voi aiheuttaa sen että sanoo jotain väärin vauvauutisen kertojalle, tai ei sano yhtään mitään. Syitä on monia, ei pidä ottaa ihteensä vaan koita iloita tulevasta vauvasta :)
 
Takaisin
Top