Marras16
Näppärä viestien naputtelija
Plärgh, äsken iski huono olo ja ties, et pitäis syödä jotain, mutta jääkaapista tai pakastimesta ei tuntunut löytyvän yhtään mitään mitä tekisi mieli. Lopulta löytyi kurkkua, joka tuntui houkuttelevalta ja upposikin hyvin. Tarttee käydä kohta kaupassa ja ostella jääkaappi ja pakastin täyteen kaikkea, mikä voisi helpottaa kun yhtäkkinen huono olo iskee.
Valittelin tossa joku aika sitten, kun mun uusi doppler ei vaikuttanut oikein toimivan. No mies sitten testasi sitä ja huomasi, että kuulokkeen liitinosa on huono, eli sitä liitintä ei saa työntää ihan pohjaan asti, vaan oltava just tietyssä kohdassa toimiakseen. Ja jos kädellä menee tökkimään liitintä niin saattaa taas kontakti hävitä. Mutta siis toimii, kunhan säätää sen liittimen ensin oikeaan kohtaan ja varoo koskemasta siihen käytettäessä. Eilen sitten pitkästä aikaa kokeilin ja sain ekaa kertaa ne sydänäänet kuulumaan!
Voi onnea ja riemua. Tänään kuuntelin taas ja poikakin kuunteli ja sieltähän ne taas löytyi. Tällä kertaa hiukan vaimeampana kuin eilen, mutta ihan selvästi kuitenkin. Mies kun tulee illalla reissultaan niin saa kanssa kuunnella. Eli ei nyt sitten ollutkaan täysin hukkaan heitettyä rahaa ja jos epävarmuus iskee niin voi sitten aina kuunnella.
Muutoin mun on jotenkin vaikea sisäistää, että meille on vauva tulossa. Ehdin jo niin olla varma, että oma lapsiluku jäi siihen yhteen ja olin niin orientoitunut siihen. Ja tää raskaus tuli melko puskista. Eli tässä ei ollut mitään yritystä ja vauvakuumeilua takana. Tietysti tämä oli positiivinen ylläri meille molemmille, mut jotenkin vaikea orientoitua, kun tosiaan oli ehtinyt jo totuttautua täysin siihen, että vauva-arjet on nyt eletty. Vaikka malttamaton olenkin niin ihan hyvä, että tässä on aikaa selvitellä päätä ja sisäistää tämä tapahtuma. Jotenkin ristiriitaiset fiilikset, toisaalta tuntuu, et ollaan niin valmiita tähän koko perhe ja tää tulee niin oikeaan aikaan ja toisaalta on taas ihan WTF? Vauva-arkeenkin suhtaudun ristiriitaisesti, yhtään en innolla odota unettomia öitä, "en nuku vaikka väsyttää"-raivareita, ensimmäisiä uhmia ja julkisten paikkojen raivareita yms. mutta toisaalta taas se rakkaus ja ilo ja onni ja ylpeys omasta lapsesta, vauvan tuoksu, ensimmäinen hymy, ensimmäiset sanat, askeleet jne. niin paljon ihania asioita. Ja se, että voidaan miehen kanssa jakaa se ilo, rakkaus ja ylpeys, koska tämä on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi. Hmmm joo, onneksi tosiaan ehtii tässä totutella ajatukseen ihan ajan kanssa. Millaisia fiiliksiä muilla?
Valittelin tossa joku aika sitten, kun mun uusi doppler ei vaikuttanut oikein toimivan. No mies sitten testasi sitä ja huomasi, että kuulokkeen liitinosa on huono, eli sitä liitintä ei saa työntää ihan pohjaan asti, vaan oltava just tietyssä kohdassa toimiakseen. Ja jos kädellä menee tökkimään liitintä niin saattaa taas kontakti hävitä. Mutta siis toimii, kunhan säätää sen liittimen ensin oikeaan kohtaan ja varoo koskemasta siihen käytettäessä. Eilen sitten pitkästä aikaa kokeilin ja sain ekaa kertaa ne sydänäänet kuulumaan!
Voi onnea ja riemua. Tänään kuuntelin taas ja poikakin kuunteli ja sieltähän ne taas löytyi. Tällä kertaa hiukan vaimeampana kuin eilen, mutta ihan selvästi kuitenkin. Mies kun tulee illalla reissultaan niin saa kanssa kuunnella. Eli ei nyt sitten ollutkaan täysin hukkaan heitettyä rahaa ja jos epävarmuus iskee niin voi sitten aina kuunnella. Muutoin mun on jotenkin vaikea sisäistää, että meille on vauva tulossa. Ehdin jo niin olla varma, että oma lapsiluku jäi siihen yhteen ja olin niin orientoitunut siihen. Ja tää raskaus tuli melko puskista. Eli tässä ei ollut mitään yritystä ja vauvakuumeilua takana. Tietysti tämä oli positiivinen ylläri meille molemmille, mut jotenkin vaikea orientoitua, kun tosiaan oli ehtinyt jo totuttautua täysin siihen, että vauva-arjet on nyt eletty. Vaikka malttamaton olenkin niin ihan hyvä, että tässä on aikaa selvitellä päätä ja sisäistää tämä tapahtuma. Jotenkin ristiriitaiset fiilikset, toisaalta tuntuu, et ollaan niin valmiita tähän koko perhe ja tää tulee niin oikeaan aikaan ja toisaalta on taas ihan WTF? Vauva-arkeenkin suhtaudun ristiriitaisesti, yhtään en innolla odota unettomia öitä, "en nuku vaikka väsyttää"-raivareita, ensimmäisiä uhmia ja julkisten paikkojen raivareita yms. mutta toisaalta taas se rakkaus ja ilo ja onni ja ylpeys omasta lapsesta, vauvan tuoksu, ensimmäinen hymy, ensimmäiset sanat, askeleet jne. niin paljon ihania asioita. Ja se, että voidaan miehen kanssa jakaa se ilo, rakkaus ja ylpeys, koska tämä on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi. Hmmm joo, onneksi tosiaan ehtii tässä totutella ajatukseen ihan ajan kanssa. Millaisia fiiliksiä muilla?
Sain kuitenkin koottua itseni. :D 
Tai jotakin pientä tuntui yhtenä iltana kun olin syönyt kasan irtokarkkeja. Mutta vielä yli viikko sitten tunsin liikkeitä jo päivittäin ja pystyin aina kertomaan miehellekin, että koska siellä masussa meidän vauva liikkuu. Doppleri on nyt ollut käytössä melkein joka päivä ja aina sydänäänet kyllä kuuluu hyvin. Huomenna soitan asiasta neuvolaan. Kuopusta odottaessani tunsin päivittäin oikein hyvin liikkeitä näillä viikoilla. 
Kamalaa kun yhtäkkiä ei mitään.
Miksiköhän noin? Muistatko mitä sanoivat? ettei voisi olla kyse väärinkäsityksestä? Voi olla myös sitä kun jotkut ihmiset eivät vaan osaa suhtautua mitenkään vauvauutisiin, ite saanu joltain joskus vaivautuneen onnittelun ja sit oon ihmetelly asiaa. Myös se voi olla syynä ettei uutisen kuulijalla lapset ole ajankohtainen aihe niin ei osaa sanoa mitään tai vaikuttaa siksi välinpitämättömältä. Myös se jos joku kärsii lapsettomuudesta voi aiheuttaa sen että sanoo jotain väärin vauvauutisen kertojalle, tai ei sano yhtään mitään. Syitä on monia, ei pidä ottaa ihteensä vaan koita iloita tulevasta vauvasta :)