La marraskuu 2016

Kyllä tuolla alavatsassa/kohdussa/munasarjojen suunnalla tuntuu melkein päivittäin sellaisia nipistyksiä/kramppeja/pistoja, mutta mä olen ainakin mieltänyt ne täysin asiaan kuuluviksi. Kun kyse ei kuitenkaan ole mistään pysäyttävästä tai pitkäkestoisesta kivusta en usko, että on syytä huoleen.

Ja pim! Niin se vaan ilmeistyi meikällekkin ensimmäinen suonikohju koipeen - ja näyttäis kasvavan aika melleväksi kaiken hyvän lisäksi.. great. :meh: On muutenkin niin pinnassa kintuissa verisuonet ettei niitä paljon esitellä, niin tämähän tästä vielä puuttuikin.. isännälle näytin, niin kommentti oli "ei sulla vielä viime vuonna tollaisia ollut, susta on tullut vanha!", kun mähän olen sitä muutaman vuoden vanhempi ja keväällä täytin siis kolmekymmentä. Kyllä nää miehet osaa sitten välillä olla kannustavia. :grin

Meilläkään mies ei kuulu kirkkoon, mutta mä haluaisin silti, että lapsi kastettaisiin, vaikken itse mitenkään uskonnollinen olekkaan - saa sitten itse halutessaan erota, mikäli katsoo sen aiheelliseksi.
 
Kyllä mullakin on koko raskausajan ollu noita alavatsan vihlasuja ja kipuiluja, sitä kipeämpi on mitä vähemmän on levännyt mutta on niitä muutenkin. Välillä vihloo makuullaankin koko ajan, etenkin nyt pari päivää sitä tehny.
Meillä taitaa tulla vain nimijäiset ellen saa miehen päätä pyörrettyä.. Hän ei kuulu kirkkoon mutta minä kuulun ja meillä kuulunut perinteeseen tuo kaste... Yritin mäkin sanoa että voi erota jos haluaa mutta ei menny läpi :/ hän ei haluaisi lapsikastetta kun entisenä uskovana on sitä vastaan edelleen :/ kummeista en tiedä, haluaisin kyllä kummit kun itsellänikin ihanat kummit <3

Jeanney 16+1
 
Varpahat, sua huoletti tuo down -riskiluku ja ajattelin sanoa että muakin on kovasti mietityttänyt sama asia. Niskaturvotus oli siis 2,0 mm ja riskilukemaksemme muodostui 1/1635. Olen 31 v. Kuitenkaan kutsua jatkotutkimuksiin ei tullut joten oon yrittänyt rauhoittua. Mieskin sanoi että noilla lukemilla 1634 lasta on terveitä ja vain yhdellä kromosomihäiriö, joten eiköhän tuohon kannata olla ihan tyytyväinen :) lääkäri sanoi nt-ultrassa, että kaikki vaikuttaa normaalilta.

Täällä myös kummit mietinnän alla. Hyviä vaihtoehtoja on kovin vähän. Mulla on rakkaita ja läheisiä siskoja miehineen, mutta he tulevat nyt muutenkin olemaan lapselle erittäin läheisiä... no onneksi on vielä hyvin aikaa pohtia :)

Olin tänään hierojalla ja ai että teki hyvää. Hieronta onnistui kylkiasennossa ihan hyvin, ja hieroja käsitteli vain hartioiden ja niskan/lapojen seutua. Sitten iltapäivällä tuli tehtyä pieni hairahdus jota nyt murehdin; tutustuttiin ravintolapäivän antimiin ja katukojussa söin palan herkullista kakkua. Kysyin tarkasti mitä se sisälsi ja ilokseni totesin että sitä on varmasti turvallista syödä, mutta vasta palasen pisteltyäni tulin ajatelleeksi että sehän on voinut olla tuolla ulkoilmassa pöydällä vaikka kuinka monta tuntia ja tämä ei nyt tainnutkaan olla niin hyvä idea... tämä on niin tätä...ei voi muuta kuin yrittää ottaa opiksi ja toivoa parasta!

Rv 16+0
 
Fasu, kiitti huojentavasta tiedosta :)

Minäkin istuttelin tänään kukkia vaikka multaa ei saisi käsitellä.. Mutta ollaanhan sitä ennenvanhaankin pellolla oltu raskaanakin. Mä luulen että suurinosa kaikesta kielletystä on hätävarjelun liioittelua.
 
Me ei kuuluta kirkkoon niin meillä tulee olemaan nimiäiset eikä lapsilla ole kummeja.

Liikkeitä tuntuu ihan päivittäin pitkin päivää :)
 
Täällä on ollut jo monta päivää migreeniä ja iltaisin iskee huono olo. Olin 2 vuoden jälkeen hierojalla, olisiko migreeni voinut laueta sen hieronnan takia? Esikoisen raskaudessa en kärsinyt migreenistä paljon yhtään ja nyt tosiaan ollut jo monta päivää! Panadolia en viitsi koko ajan napsia, niin pitää kärsiä. Tosin välillä tulee laimeampana ja sitten taas rajumpana. Väsyttää myös hurjasti, tänäänkin ottanut kahdet päikyt tuon poitsun kanssa yhtäaikaa. :) Onneksi mies on hoitanut poitsua myös paljon, joten on saanut ottaa rennommin.
Omakantaan oli tullut veriseulonnan tuloksia mutta enhän ymmärtänyt niistä mitään, ultra siis vasta keskiviikkona. Esikoisen raskaudessa riskiluvut oli todella pienet, toivottavasti nytkin!
 
Mulla on nyt illalla ollut päänsärkyä mutta en uskalla ottaa sitä särkylääkettä.. Toivottavasti ei ylly migreeniksi.

Ja kyllä se hieronta aiheuttaa päänsärkyä/migreeniä kun kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Pitäisi vain muistaa juoda ennen ja jälkeen paljon vettä.

Rv 14+0
 
No nyt tuli semmoinen mieleen, että, onko kukaan ajatellut mennä 3D ultraan? Vai onko nykyään jo jotain vielä hienompaa?
Itellä ei käyny mielessäkään...ennenkun kuulin aiheesta keskustelua ohimennen....
Sinällään ei kiinnosta mennä. Riittää se rakenneultra ja maltan kyllä odottaa vauvan syntymää että hänet näen. Mutta, valmiiksi stressaa ja harmittaa jos mies ei pääse rakenneultraankaan... Että pitäskö sitten hälle suoda ultran ihme ja ilo yksityisellä...

Mua ei kiinnosta se 3D ultra. Joskus ne kuvatkin on suorastaan kamalan näköisiä. Toki ymmärrän, että jotkut haluaa mennä ja olen kuullut monen kehuvan sitä. Tuossa tilanteessa voisi harkita jos mies ei pääse rakenneultraan.
 
Jeanney, jos vanhemmat eivät pääse yksimielisyyteen lapsen uskonnosta, lapsi seuraa äidin uskontoa. Sama pätee sukunimeen.

Minusta on hassua vastustaa kastetta. Jos itse ei usko siihen, niin eihän siitä mitään haittaa ole. Ehkä siinä tilanteessa ymmärrän, jos on eri uskonto. Mutta jos ei usko mihinkään. Joka tapauksessa vanhemmat kasvattavat lasta johonkin katsomukseen, joko tiedostetusti tai tiedostamatta.
 
Sitä mä oon yrittänyt miehellekkin sanoa että ei tuosta mitään haittaa ole.. Mutta häntä ei ole lapsikastettu niin ei tietysti yhtä hyvin ymmärrä mun kantaa. Itselle tuo on lähinnä perinnekysymys, haluaisin kyllä mielummin ristiäiset kuin nimijäiset... Ajatellen sitten juuri rippikoulua, naimisiinmenoa jne.. Erotkoon sitten jos siltä myöhemmin tuntuu. Nojaa saa nähdä :D en haluais mitään riitaa tästä aikaseks kuitenkaan..
 
Huh, pelko osoittautui onneksi turhaksi. Söin jäätelön ja alettiin miehen kanssa kuuntelemaan vauvan sykettä. Viitisen minuuttia sai etsiä ja sitten kuulu taas semmonen älyttömän nopea viuhuna, parhaimmillaan jopa 207! Meidän bebellä oli pienet bileet mun vatsassa, varmaan sokerihumalassa. :D
 
Ja me tosiaan myös aiotaan pitää ihan ristiäiset, kumpikin meistä kuuluu kyllä kirkkoon. Mitään uskovaisia tms ei olla, mutta jotenkin ristiäiset tuntuu silti luontevammalta vaihtoehdolta. <3 Ja mä kyllä pyysin jo mun parhainta ystävää kummiksi ja se oli aivan mielettömän innoissaan. <3 Muista kummeista ei kyllä tiedetä, miehellä on paljon sellaisia harrastuskavereita, ei ehkä kukaan ole mitään kummiainesta kuitenkaan. Miehen pikkuveljeä voitaisiin ehkä harkita, silläkin kyllä on jo muutama kummilapsi..
 
Joo, kun baby saadaan maailmaan niin meillä pidetään ristiäiset. Mieheni on pappisperheestä, samoin minun suvussa ukki hengenmiehiä. Luonnollisena pidän ristiäisiä, samoin kuin tunnen saaneeni paljon siunausta liittomme kirkollisesta vihkimisestä. Mutta kummihomma on vaikea, mieheni kolmella siskolla on yht. 8 lasta, joten kaikki sisarukset on jo ristiin kummeja (minusta vähän mielikuvituksetonta jatkaa sitä perinnettä) ... Mulla on kaksi siskoa ja heiltä minulla on vasta yksi kummilapsi. En tiedä, mitä ajattelen kavereista kummeina - säilyykö tiiviit välit vuosikymmenet?
Täällä ei vielä liikkeitä tunnu, toivottavasti alkais pian tuntumaan.
Katjusha ja Pikku-Iippo rv. 14+2
 
Mulla se riskiluku oli 1:13000 (toinen 1:100000) ja niskaturvotusta oli 1,1mm. Oon kehitelly itelleni hirveen kriisin siitä että miks toi lukema on noin "pieni", kun muilla se tuntuu olevan just jotain 100000. Hermoheikko täällä terve!

13+4
Älä ressaa varpahat. Mää oon 24v, nt oli 2,2 ja riskiluku downille 1:3008. Esikon riskiluku oli 1:12000. Mää en ees aattele koko asiaa, koska munki tulos on normaali, nii älä sääkään :)
 
Myös mulle kastajaiset on lähinnä perinne juttu ja mietin myös jos haluavat ripille päästä tai kirkossa naimisiin.

Mun tädin häämekosta on tehty kastemekko siinä mekossa on kastettu kaikki mun serkkujen lapset. Nimet kirjaillaan mekon sisäpuolelle helmaan. Niitä nimiä on jo joku parisenkymmentä. :) Nyt käy niin että molemmat vauvat eivät voi pitää mekkoa yhtäaikaan.

Esikoiselle otettiin kummeiksi myös mun silloinen paras ystävä ja hänen miehensä. Meillä meni kuitenkin sukset ristiin kun poikani oli vuoden vanha eikä olla oltu sen jälkeen tekemisissä.

16+1
 
Myö ei kirkkoon kuuluta ni tulee nimiäiset, ei siis kummeja tarvii miettii kun ei ois ollu vaihtoehtojakaan :grin Mie en lasta haluu mihinkään uskoon kastaa, saa sit isompana ite valita uskontonsa :)

Winnie miulla ainakii iskee helposti migreeni päälle hieronnan jälkeen just sillee kun pitkän tauon jälkeen käy hierottavana. Miulla myös migreeni alkaa helposti jos hartiat on jumissa ja hieronta auttaa sillon. Eli voi hyvinkin olla yhteydessä toisiinsa migreeni ja hieronta.
 
Onko muilla alkanut jo tihkua maitoa? :o mulla tulee oikeasta rinnasta muutamia tippoja! Ihmettelin ku tuli märkä kohta yöpaitaan ja ku katoin tarkemmin ni on tahroja et on tullu aijemminki! :o siistiä! :D mut onko ees normaalia näille viikoille??

Jeanney 16+2
 
Meilläkin pidetään ihan perinteiset kastajaiset, kuulutaan molemmat kirkkoon ja kaikki lapsetkin toki. Kummien miettiminen on haastavaa, kun lapsia on ennestään jo 3 mutta onneksi tässä on aikaa vielä miettiä =)

Itselläkin tuo vauvan liikehdintä ajoittuu yleensä aina ruokailun jälkeiseen aikaan, nykyään jo päivittäin pientä liikehdintää tuntuu vatsan sisällä =)

Nuista vihlaisuista sen verran, että itselläkin ollut niitä jonkin verran. Itselläni johtuu tuosta aivastelusta, minkä aiheuttaa tuo koivun siitepöly. Äkkinäiset liikkeet tekee myös samaa, joten niitä koitan välttää. Onneksi ne on sellaisia heti ohimeneviä van tokihan ne aina sillä hetkellä säikäyttää.

Auringonkukka rv 14+1
 
Fasu, kiitti huojentavasta tiedosta :)

Minäkin istuttelin tänään kukkia vaikka multaa ei saisi käsitellä.. Mutta ollaanhan sitä ennenvanhaankin pellolla oltu raskaanakin. Mä luulen että suurinosa kaikesta kielletystä on hätävarjelun liioittelua.


Samaa mieltä. Mä en ole edes kuullut, että multaa ei saisi käsitellä. Viime raskauden aikana olin sellasessa työssäkin, missä maata tuli tongittua päivittäin.

Meillä katottiin 3D-kuvaa np-ultran yhteydessä ja samoin sitten rakenneultran. Jotenkin hurjaa, että heinäkuussa on rakenneultra ja sitten onkin kaikki ultrat käytynä ja pitäisi odotella sinne marras/joulukuulle ennen kuin näkee taas vauvan. Hirveän pitkä aika. Sitten on vaan yksi lääkärintarkastus ja sitten noi normaalit neuvolat. Noh, sitten on sentäs äitiyspakkauksen odottelua, hankintojen hommailua, vaatteiden pesua jne., et eiköhän se aika kulu. Mä jotenkin tykkään pilkkoa tällasia "pitkiä" odotuksia pieniin osiin niin ei tunnu niin pitkältä odottelu. Toisaalta mikäpä kiire tässä on. :)
 
Takaisin
Top