La marraskuu 2016
- Ketjun aloittaja Pilvisydän
- Aloituspäivämäärä
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Onneksi on liitto. Tsemppiä!!!
Laalaa82
Vauhtiin päässyt keskustelija
Isovanhemmuudesta voisi kirjoittaa rajattomasti, mutta sen verran haluan ajatusta jakaa, että tosiaan kannattaa itsekseen etukäteen miettiä mikä linja on isovanhempien kanssa.
Minä olen työkseni "ammattikasvattaja" joten lastenhoidolliset päätökseni perustuvat aina vähän liiaksikin niin käytäntöön, kirjatietoon ja psykologisin näkökulmiin.
Tästä syystä minua ei juuri kukaan ole koskaan neuvonut tai opastanut valinnoistani..
Isovanhempieni kohdalla olen antanut aika vapaat kädet. Lapsi tietää kyllä kotisäännöt ja mummolasäännöt. Olen sanonut, että itsepä monsterinne kotiinne sitten luotte, jos kaikkeen hömpötykseen lähdette mukaan.
Ovat kyllä onneksi hyvin järkiperäisiä ja kunnioittavat minun toiveita. Pääsyynä on ehkä mm. esikoisen allergiat jolloin mikään herkkujen umpimättäminen ei ole edes mahdollista. 
Äitinä olen oppinut ehkä asian minkä kaikki pitäisi sisäistää, oli äiti tai ei..
Ole armollinen itsellesi niin olet riittävän hyvä.
Kurjia nuo työpaikkajutut. Tsemppiä niihin!!
11+2
Minä olen työkseni "ammattikasvattaja" joten lastenhoidolliset päätökseni perustuvat aina vähän liiaksikin niin käytäntöön, kirjatietoon ja psykologisin näkökulmiin.
Tästä syystä minua ei juuri kukaan ole koskaan neuvonut tai opastanut valinnoistani..Isovanhempieni kohdalla olen antanut aika vapaat kädet. Lapsi tietää kyllä kotisäännöt ja mummolasäännöt. Olen sanonut, että itsepä monsterinne kotiinne sitten luotte, jos kaikkeen hömpötykseen lähdette mukaan.
Ovat kyllä onneksi hyvin järkiperäisiä ja kunnioittavat minun toiveita. Pääsyynä on ehkä mm. esikoisen allergiat jolloin mikään herkkujen umpimättäminen ei ole edes mahdollista. Äitinä olen oppinut ehkä asian minkä kaikki pitäisi sisäistää, oli äiti tai ei..
Ole armollinen itsellesi niin olet riittävän hyvä.Kurjia nuo työpaikkajutut. Tsemppiä niihin!!
11+2
Mä olen kai arvostelun ja neuvojen antojen suhteen selvinnyt aika vähällä... Joskus isäni on kommentoinut jotain, mutta sanon aina takaisin jos asia musta on eri lailla ja vaikka isäni onkin ollut hyvä isä ja varmaan vielä parempi isovanhempi niin kasvatusasioissa on kyllä ihan sama, mitä se hölisee Kaikkia vaan tuntu kiinnostavan erityisesti esikoisen aikaan, että imetänkö ja esim setäni oli sitten, että tosi hyvä juttu, että imetän. En koskaan asian suhteen saanut arvostelua tai neuvoja, että kuinka olisi pitänyt tehdä. Eniten ehkä merkkaa se, että oma äitini ei tuppaudu neuvomaan. Appivanhemmat taas uskovat välillä osaavan homman, mutta olen antanut heidän vaan hiljaksiin tajuta, että kaikki lapset ovat erilaisia ja joskus huikannut, että jos joku tietty homma ei toimi niin voi kokeilla näin ja näin. Kummatkaan isovanhemmat eivät vedä mitään övereitä minkään suhteen niin huoletta voivat lapset olla hoidossa tarpeen vaatiessa eikä tarvitse erikseen keskustella kasvatusasioista tai säännöistä.
Olisi kiva jos tämän pienimmäisen kanssa voisi olla kotona sinne saakka kun hän on 3-vuotias. Mutta ei se toki tarkoita, että just mun pitäisi olla kotona... Tosin mun alalla pystyy suht hyvin tekemään esim viikonlopputyötä ja kuopuksen ollessa reilu 1v aloitinkin viikonlopputyöt ja lapset olivat isänsä kanssa kotona viikonloput. Mistä sitä ikinä tietää mihin tämä elämä vie...
Kaikkia vaan tuntu kiinnostavan erityisesti esikoisen aikaan, että imetänkö ja esim setäni oli sitten, että tosi hyvä juttu, että imetän. En koskaan asian suhteen saanut arvostelua tai neuvoja, että kuinka olisi pitänyt tehdä. Eniten ehkä merkkaa se, että oma äitini ei tuppaudu neuvomaan. Appivanhemmat taas uskovat välillä osaavan homman, mutta olen antanut heidän vaan hiljaksiin tajuta, että kaikki lapset ovat erilaisia ja joskus huikannut, että jos joku tietty homma ei toimi niin voi kokeilla näin ja näin. Kummatkaan isovanhemmat eivät vedä mitään övereitä minkään suhteen niin huoletta voivat lapset olla hoidossa tarpeen vaatiessa eikä tarvitse erikseen keskustella kasvatusasioista tai säännöistä. Olisi kiva jos tämän pienimmäisen kanssa voisi olla kotona sinne saakka kun hän on 3-vuotias. Mutta ei se toki tarkoita, että just mun pitäisi olla kotona... Tosin mun alalla pystyy suht hyvin tekemään esim viikonlopputyötä ja kuopuksen ollessa reilu 1v aloitinkin viikonlopputyöt ja lapset olivat isänsä kanssa kotona viikonloput. Mistä sitä ikinä tietää mihin tämä elämä vie...
Joia - tosi kurjaa tuollainen. Toivottavasti saat kunnon taisteluvälineet liitosta mukaan, tai ehkä oikeastaan kommunikointivälineet. Turhaa sotaa on syytä välttää, kun se ei yleensä palvele ketään. Tsemppiä!
Tänne kuuluu sellaista, että masu on pullahtanut vihdoin esiin. <3 Jopa mieskin, vaikka täysi puusilmä onkin, huomasi sen.
Meitä ei ole lastenhoidossa neuvottu, ei isovanhempien eikä muidenkaan taholta. Olen sen verran sähäkkä tyyppi, ettei ihmiset oikein uskalla ääneen arvostella. Paitsi tietty naapurin rautamummo, jolle on pari kertaa pitänyt sanoa vähän ikävämmin, kun ei muuten tajua pitää suutaan kiinni. Ilmeisesti hän olettaa, että vanhempana saa puhua mitä sylki suuhun tuo :D Esikoinen on tiiviitä jaksoja mun vanhemmilla, ja heillä on ilmeisesti tosi kivaa. Esikko on nyt 3,5 vuotias ja on ollut isovanhemmilla usean yön kylässä jo yksivuotiaana. Aina ollut tosi rohkea ja sosiaalinen lapsi, joten ei ole tarvinnut "säästellä". Se on helpottanut aika hektistä opiskelu-työ-elukat arkea hurjasti. Onneksi on isovanhemmat!
Tänne kuuluu sellaista, että masu on pullahtanut vihdoin esiin. <3 Jopa mieskin, vaikka täysi puusilmä onkin, huomasi sen.
Meitä ei ole lastenhoidossa neuvottu, ei isovanhempien eikä muidenkaan taholta. Olen sen verran sähäkkä tyyppi, ettei ihmiset oikein uskalla ääneen arvostella. Paitsi tietty naapurin rautamummo, jolle on pari kertaa pitänyt sanoa vähän ikävämmin, kun ei muuten tajua pitää suutaan kiinni. Ilmeisesti hän olettaa, että vanhempana saa puhua mitä sylki suuhun tuo :D Esikoinen on tiiviitä jaksoja mun vanhemmilla, ja heillä on ilmeisesti tosi kivaa. Esikko on nyt 3,5 vuotias ja on ollut isovanhemmilla usean yön kylässä jo yksivuotiaana. Aina ollut tosi rohkea ja sosiaalinen lapsi, joten ei ole tarvinnut "säästellä". Se on helpottanut aika hektistä opiskelu-työ-elukat arkea hurjasti. Onneksi on isovanhemmat!
Kun mulla oli vanhin lapsi pieni, niin mun perusteille esim imetyksestä ja miksi vauvan ei anneta huutaa yksin naurettiin. Samoin sille, että imetin lapsentahtisesti.
Itseasiassa pitäs ottaa neuvolan kanssa puheeksi tuo, että pelkään synnytyssairaalaa aika jäätävästi, kun sillon 2006 sielläkin mua moitittiin, kun imetin lapsentahtiin enkä kellon mukaan. Pidin kyllä pääni, ja imetin lasta sillon kuin lapsi tahtoi. Ainoastaan yksi nuori hoitaja sanoi, että hyvä, kun syötän lasta silloin kun lapsi haluaa. Oli todella uuvuttavaa ruoka-aineisiin oman maidon kautta reagoivan lapsen lisäksi taistella tuulimyllyjä vastaan joka puolella imetyksen osalta. Pienempien kanssa oli ihanan helppoa, kun synnytin ne toisessa sairaalassa ja kritisoivatkin ihmiset oppi vihdoin sen, että minun lastenhoitoon ei pysty 70-luvun keinoilla vaikuttamaan.
Tykkään lukea paljon lastenhoidosta, mutta toisaalta käytän paljon myös intuinitiota luonnostaan, enkä seuraa mitään tiettyä suuntaa yksistään, enkä perusta pelkälle tiedolle etenkään isoja kasvatuskysymyksiä. Koko perheen paras ratkaisee. Oma mies on töissä lasten parissa, tosin aika pitkän ajomatkan päässä. Lapset on saaneet oppia, että meillä vedetään oikeasti yhtä köyttä. Enkä itse asetu sokeasti lasten enkä miehen puolelle jos tulee jotain ristiriitoja, vaan pidän linjan, että perheessä on kaksi aikuista ja lapsia kuullaan.
Kun kyse on riitojen ratkaisusta, niin kun pysähtyy ja kuuntelee sisintä, niin sieltä tulee usein suurin viisaus ja tietää mitä tilanteessa tekee. Lapsille on perheen säännöt ja rangaistukset seinässä, josta on helppo kerrata mitä asioita on kielletty ja vaikka yhdessä miettiä miksi. Lapset osallistui sääntöjen laatimiseen.
Meillä ei kuitenkaan ole mitään älyttömän tiukkaa kuria, säännöistäkin voidaan joustaa ja pienet saa paikan vaikka mun sängystä jos pelottaa yöllä. Isoin on niin iso, että ei viereen oikeen mahdu, mutta periaatteessa oma linja on esim nukkumisten kanssa siinä, että tuskin nuo tuo tyttö/poikaystäviään enää mun viereen nukkumaan :D .
Itseasiassa pitäs ottaa neuvolan kanssa puheeksi tuo, että pelkään synnytyssairaalaa aika jäätävästi, kun sillon 2006 sielläkin mua moitittiin, kun imetin lapsentahtiin enkä kellon mukaan. Pidin kyllä pääni, ja imetin lasta sillon kuin lapsi tahtoi. Ainoastaan yksi nuori hoitaja sanoi, että hyvä, kun syötän lasta silloin kun lapsi haluaa. Oli todella uuvuttavaa ruoka-aineisiin oman maidon kautta reagoivan lapsen lisäksi taistella tuulimyllyjä vastaan joka puolella imetyksen osalta. Pienempien kanssa oli ihanan helppoa, kun synnytin ne toisessa sairaalassa ja kritisoivatkin ihmiset oppi vihdoin sen, että minun lastenhoitoon ei pysty 70-luvun keinoilla vaikuttamaan.
Tykkään lukea paljon lastenhoidosta, mutta toisaalta käytän paljon myös intuinitiota luonnostaan, enkä seuraa mitään tiettyä suuntaa yksistään, enkä perusta pelkälle tiedolle etenkään isoja kasvatuskysymyksiä. Koko perheen paras ratkaisee. Oma mies on töissä lasten parissa, tosin aika pitkän ajomatkan päässä. Lapset on saaneet oppia, että meillä vedetään oikeasti yhtä köyttä. Enkä itse asetu sokeasti lasten enkä miehen puolelle jos tulee jotain ristiriitoja, vaan pidän linjan, että perheessä on kaksi aikuista ja lapsia kuullaan.
Kun kyse on riitojen ratkaisusta, niin kun pysähtyy ja kuuntelee sisintä, niin sieltä tulee usein suurin viisaus ja tietää mitä tilanteessa tekee. Lapsille on perheen säännöt ja rangaistukset seinässä, josta on helppo kerrata mitä asioita on kielletty ja vaikka yhdessä miettiä miksi. Lapset osallistui sääntöjen laatimiseen.
Meillä ei kuitenkaan ole mitään älyttömän tiukkaa kuria, säännöistäkin voidaan joustaa ja pienet saa paikan vaikka mun sängystä jos pelottaa yöllä. Isoin on niin iso, että ei viereen oikeen mahdu, mutta periaatteessa oma linja on esim nukkumisten kanssa siinä, että tuskin nuo tuo tyttö/poikaystäviään enää mun viereen nukkumaan :D .
marre
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mulla on kesäloma vasta syyskuussa. Olisin toivonut että se olisi ollut ennen kun mut laitetaan sairaslomalle. Kaksosraskauksissa laitetaan sairaslomalle kun viikkoja on 26-28, vaikka ei mitään ongelmia olisikaan.
Ajattelin alkuraskaudessa että palaan heti äitiys/vanhempain loman jälkeen töihin, koska ei ole vara jäädä kotiin. Palasin myös muista lapsista heti töihin. Asia on nyt eri kun sain kuulla että odotankin kaksosia. Hoitomaksut tulee siis tuplana ja enkä välttämättä jaksa lähteä siinä vaiheessa vielä töihin kun on kaksi pientä. Täytyy yrittää elää säästeliäästi.
tänään poksutaan 15+0
Ajattelin alkuraskaudessa että palaan heti äitiys/vanhempain loman jälkeen töihin, koska ei ole vara jäädä kotiin. Palasin myös muista lapsista heti töihin. Asia on nyt eri kun sain kuulla että odotankin kaksosia. Hoitomaksut tulee siis tuplana ja enkä välttämättä jaksa lähteä siinä vaiheessa vielä töihin kun on kaksi pientä. Täytyy yrittää elää säästeliäästi.
tänään poksutaan 15+0
Mustakin tuntuu että olen täällä salaa, vähän kuin vakoilemassa, etten kuuluisi tänne :-( Etoo kyllä joka päivä ja kahdessa ultrassakin käyty.
Meilläkin poksutaan täällä :) 14+0 pärähti lasiin. Tänään on ollut ihan kohtalainen pv, ottaen huomioon että on perjantai 13.pv. Hankittiin tänään pienelle telakallinen kaukalo, ja nyt ne vaunujen kanssa odottelevat matkustajaansa :)
Olen tässä potenut pientä murhetta tästä meidän pienestä, vaikka (toivottavasti) hänellä on kaikki hyvin. Tänään vielä työkaveri alkoi kertomaan, kuinka meidän kannattaisi olla varuillamme, koska heillä on tapahtunut km vielä toisella kolmanneksella. Ymmärrän ja tiedostan itsekin, että mitä tahansa, voi koska tahansa tapahtua. Juuri olen miehelle "valittanut" tästä eläimellisen äidillisestä tarpeesta, että vauvalla on kaikki hyvin, ja kuinka päivittäin tulee paljon pohdittua että mitä jos teenkin jotain "väärin" ja aiheutan jotain peruuttamatonta. Tämän ajatuksen kanssa olen saanut käsittämättömän paljon turhaa stressiä ja pahaa mieltä itselleni aikaiseksi.
Mutta juuri kun olin alkanut pääsemään tähän huojentuneeseen oloon, että mitään "peruuttamatonta" tuskin olen tekemisilläni saanut aikaiseksi, niin kun työkaverini otti heidän km puheeksi, tuli paniikinomainen reaktio että pakko saada selville että vauvalla on kaikki hyvin. Onko muilla tällaisia vahvahkoja "pelkotiloja" pienen hyvinvoinnista? Tai vaikkei olisikaan, niin onko teillä jotain rauhoittumisvinkkejä, jolla saisi tätä murheenfiilistä lievitettyä. Pääasiallisesti fiilis on kuitenkin todella hyvä, mutta tuntuu että kun näitä murheellisia fiiliksiä tulee, niin ne on tosi "kokonaisvaltaisia" ja lamaannuttavia.
Huippuhyvää viikonloppua teille marraskuiset! <3
Olen tässä potenut pientä murhetta tästä meidän pienestä, vaikka (toivottavasti) hänellä on kaikki hyvin. Tänään vielä työkaveri alkoi kertomaan, kuinka meidän kannattaisi olla varuillamme, koska heillä on tapahtunut km vielä toisella kolmanneksella. Ymmärrän ja tiedostan itsekin, että mitä tahansa, voi koska tahansa tapahtua. Juuri olen miehelle "valittanut" tästä eläimellisen äidillisestä tarpeesta, että vauvalla on kaikki hyvin, ja kuinka päivittäin tulee paljon pohdittua että mitä jos teenkin jotain "väärin" ja aiheutan jotain peruuttamatonta. Tämän ajatuksen kanssa olen saanut käsittämättömän paljon turhaa stressiä ja pahaa mieltä itselleni aikaiseksi.
Mutta juuri kun olin alkanut pääsemään tähän huojentuneeseen oloon, että mitään "peruuttamatonta" tuskin olen tekemisilläni saanut aikaiseksi, niin kun työkaverini otti heidän km puheeksi, tuli paniikinomainen reaktio että pakko saada selville että vauvalla on kaikki hyvin. Onko muilla tällaisia vahvahkoja "pelkotiloja" pienen hyvinvoinnista? Tai vaikkei olisikaan, niin onko teillä jotain rauhoittumisvinkkejä, jolla saisi tätä murheenfiilistä lievitettyä. Pääasiallisesti fiilis on kuitenkin todella hyvä, mutta tuntuu että kun näitä murheellisia fiiliksiä tulee, niin ne on tosi "kokonaisvaltaisia" ja lamaannuttavia.
Huippuhyvää viikonloppua teille marraskuiset! <3
Mie tiiuska esikoista oottaessa huolehin koko ajan et mitä jos käy jotain. Sillon pelkoja varmaan lisäs se kun neuvolassa ei 14. viikolla saatu dopplerilla sydänääniä kuulumaan ja sitä sit itekseni pari viikkoa mietin (ennen kun kävin seuraavan kerran kuuntelee ääniä ja ne löyty). Tässä raskaudessa hankin kotidopplerin oman mielenrauhani vuoksi. Nyt ei samalla tavalla ole pelkoja tullut kun joka päivä saa sykettä kuunnella :) Varmasti vaikuttaa alitajuisesti kun sen sykkeen kuuntelee usein ei pääse pelot pyörimään mielessä kun tietää kaiken olevan toistaseks hyvin.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
tiiuska91, aika ajattelematonta työkaveriltasi tuo puhe. Joko hän ei älynnyt mitä sanoi tai sitten toiset vaan on semmoisia... Noh, sulla on jo viikkoja yli 12 joten olet hyvillä viikoilla kuitenkin. Itse iloitsen tänään rv 12+0.
Tämänkin raskauden kohdalla mietin ihan samoja pelkoja kuin kukatahansa.
Mie ytitän silti miettiä positiivisesti...
Minua stressaa lääkkeiden käyttö. Kärsin kovasti siitepölyistä ja eilisestä asti myös päänsärystä. En millään huolisi ottaa lääkkeitä vaikka lääkäri luvan antoi. Tyhmyyttä, tiedän.
Tämänkin raskauden kohdalla mietin ihan samoja pelkoja kuin kukatahansa.
Mie ytitän silti miettiä positiivisesti...
Minua stressaa lääkkeiden käyttö. Kärsin kovasti siitepölyistä ja eilisestä asti myös päänsärystä. En millään huolisi ottaa lääkkeitä vaikka lääkäri luvan antoi. Tyhmyyttä, tiedän.
Kyllä niitä huolia ja pelkoja pyörii päässä päivittäin, vaikka kolmas raskaus menossa ja aikaisemmatkin menneet suhteellisen hyvin! Ehkäpä juuri siksi olenkin murehtinut, kun jostain on tullut ihme fiilis, että jokaisella kerralla ei voi mennä hyvin. Typerää toisaalta, mutta eipä niille omille ajatuksilleen mitään voi !
Mies on aika hyvä rauhoittelemaan oloani ja muutenkin olen yrittänyt keskittyä siihen, että asiat menee omalla painollaan niin kuin pitääkin, enkä kaikkea pysty kontrolloimaan.
Huvittaa kyllä vähän kun ihan alussa ajattelin, että varhaisultran jälkeen on helpompi olo. No hetken oli, kunnes aloin odottamaan nt-ultraa, ettei vaan siinä välissä olisi sattunut mitään. Nyt odotan seuraavaa neuvolaa, että pääsisi kuuntelemaan sydänäänet. Eli jatkuvaa murhetta ja seuraavana etapin odottelua !
Olen hyväksynyt sen, että olen luonteeltani tämmöinen ja itsensä kanssa on elettävä. Ehkä se ainakin helpottaa, kun antaa itsensä olla semmoinen kuin on. Tsemppiä sinulle Tiiuska ja kaikille muille "kestomurehtijoille" :D <3
Charm3 14+2
Marras16
Näppärä viestien naputtelija
Pelkoja täälläkin. Jopa enemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa. Mulla hiukan samaa Charm3, ajattelen että aina ei voi mennä hyvin. Ja sitten kun on törmännyt noihin ikäviin kertomuksiin, vaikka en niitä hakemalla hae. Yritän vaan ajatella, että mahdollisuus, että jotain ikävää tapahtuu on kuitenkin niin pieni. Todennäköisempää, et joutuisi auto-onnettomuuteen tms. Tää huoli ja pelko on niitä vanhemmuuden ikävempiä puolia, eikä suinkaan lopu siihen, kun vauva saatettu maailmaan.
Peloista puheenollen, tietääkö joku jo haluavansa mennä pelkopolille? Mä haluaisin. Eka synnytys oli nopea ja jäi traumat, kun en ehtinyt mitään kunnon kipulääkkeitä saamaan. Muutenkin siitä jäi semmoinen paniikin ja sähläyksen maku, eikä oloa helpottanut yhtään ilokaasu, josta tuli vaan sekava olo ja näin harhoja (että kaikki nauraa mulle). Oli vielä opetussynnäri, että huoneessa oli lisäksi opiskelijoita. No kyllä siitä elossa selvittiin ja synnytyksen jälkeen oli jopa euforinen olo, kun ei enää sattunut ja oli pieni nyytti sylissä. Että eiköhän siitä elossa nytkin selvitä, vaikka ei kivunlievitystä ehtisi saamaankaan.
Peloista puheenollen, tietääkö joku jo haluavansa mennä pelkopolille? Mä haluaisin. Eka synnytys oli nopea ja jäi traumat, kun en ehtinyt mitään kunnon kipulääkkeitä saamaan. Muutenkin siitä jäi semmoinen paniikin ja sähläyksen maku, eikä oloa helpottanut yhtään ilokaasu, josta tuli vaan sekava olo ja näin harhoja (että kaikki nauraa mulle). Oli vielä opetussynnäri, että huoneessa oli lisäksi opiskelijoita. No kyllä siitä elossa selvittiin ja synnytyksen jälkeen oli jopa euforinen olo, kun ei enää sattunut ja oli pieni nyytti sylissä. Että eiköhän siitä elossa nytkin selvitä, vaikka ei kivunlievitystä ehtisi saamaankaan.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marras16
Mun viime synnytys v.2010 oli nopea, 1 tunti ja ehkä 15min. Siihen sisältyy ambulanssimatka sairaalaan :0 se kävi niin salaman nopeasti! Heräsin kun lapsivesi meni ja se oli menoa sitten. Mulla oli ohje mennä ambulanssilla kun istukka oli vähän ylhäältä repeytynyt ja vuoteli satunnaisesti.
Ilman lapsen isää olin ja ilman kipulääkkeitä. Hengissä selvis mutta huh, huh.
Mulla jäi siitä istukan repeymästä, vuodosta, alkoi muistaakseni marraskuussa, lapsi syntyi helmikuussa (la oli maaliskuun alussa). Kun olin osastollakin pätkiä vuodon takia ja kesti aikansa ja useamman käynnin että syy löytyi!! Siitä jäi pelko ettei kävis niin enää ja miten voin ja voinko omalla toiminnalla vaikuttaa asiaan. Silloin keskimmäinen oli vauva, alle 1v, nostelin ja kantelin. Siitäkö sitten johtunut?
Nyt teen fyysistä työtä, siirtoja ja nostoja ym
Sijaisena 1-2 vko sopimuksilla ei paljon sairaslomaa herkästi halua hakea :/ eikä työtehtäviä voi valita. Olen kai oikeitettu kelan sairaspvrahaan joka tapauksessa jos niin tulee käymään etten töihin voi mennä?
Vielä oon pärjänny hyvin.
Mutta niin, toivon ettei synnytys nyt olisi ihan niin vauhdikas ja mieheni ehtisi mukaan.
Hyvis.fi nettisivuille kun täytti esitiedot sairaalaan, edelliset synnytykset kestoineen niin se antoi keskimääräisen ajan kestolle, mulla tuli n.5 tuntia.
Hyvä ja helpottavaa lukea et samojen ajatusten/pelkojen kans me mennään eteenpäin. Hoetaan itsellemme että hyvin tää menee :)
Mun viime synnytys v.2010 oli nopea, 1 tunti ja ehkä 15min. Siihen sisältyy ambulanssimatka sairaalaan :0 se kävi niin salaman nopeasti! Heräsin kun lapsivesi meni ja se oli menoa sitten. Mulla oli ohje mennä ambulanssilla kun istukka oli vähän ylhäältä repeytynyt ja vuoteli satunnaisesti.
Ilman lapsen isää olin ja ilman kipulääkkeitä. Hengissä selvis mutta huh, huh.
Mulla jäi siitä istukan repeymästä, vuodosta, alkoi muistaakseni marraskuussa, lapsi syntyi helmikuussa (la oli maaliskuun alussa). Kun olin osastollakin pätkiä vuodon takia ja kesti aikansa ja useamman käynnin että syy löytyi!! Siitä jäi pelko ettei kävis niin enää ja miten voin ja voinko omalla toiminnalla vaikuttaa asiaan. Silloin keskimmäinen oli vauva, alle 1v, nostelin ja kantelin. Siitäkö sitten johtunut?
Nyt teen fyysistä työtä, siirtoja ja nostoja ym
Sijaisena 1-2 vko sopimuksilla ei paljon sairaslomaa herkästi halua hakea :/ eikä työtehtäviä voi valita. Olen kai oikeitettu kelan sairaspvrahaan joka tapauksessa jos niin tulee käymään etten töihin voi mennä?
Vielä oon pärjänny hyvin.
Mutta niin, toivon ettei synnytys nyt olisi ihan niin vauhdikas ja mieheni ehtisi mukaan.
Hyvis.fi nettisivuille kun täytti esitiedot sairaalaan, edelliset synnytykset kestoineen niin se antoi keskimääräisen ajan kestolle, mulla tuli n.5 tuntia.
Hyvä ja helpottavaa lukea et samojen ajatusten/pelkojen kans me mennään eteenpäin. Hoetaan itsellemme että hyvin tää menee :)
Jos odotan poikaa, tulee todennäköisesti jo ennen 30 viikkoa ennenaikaisen synnytyksen uhka. Esikoista odottaessa sain supistuspiikin rv 35. Kolmatta odottaessa pärjäsin magnesiumilla ja levolla. Tytön odotus oli helpoin supistusten osalta, vaikka kohtu onkin äärettömän supistusherkkä.
Kun meille tämä odotus on täysi yllätys, niin toivoisin semmoista odotusta kuin tytön odotus, vaikka oksensin älyttömän pitkään rv 20 asti.
Pelkoja oli tytön odotuksessa enemmän. Nytkin on. Käsittelen pelkoja pitkälle mindfulness-tyylillä.
Tänään on muuten hyvä aamu. Paistan just vaahterasiirapin makuisia proteiinipannareita mulle ja miehelle. Sain eilen syötyä hyvin. Illasta oli paha olo taas ja nukahdin ennen miestä. Täytyy nauttia hyvästä päivästä.
Rv 13+3
Kun meille tämä odotus on täysi yllätys, niin toivoisin semmoista odotusta kuin tytön odotus, vaikka oksensin älyttömän pitkään rv 20 asti.
Pelkoja oli tytön odotuksessa enemmän. Nytkin on. Käsittelen pelkoja pitkälle mindfulness-tyylillä.
Tänään on muuten hyvä aamu. Paistan just vaahterasiirapin makuisia proteiinipannareita mulle ja miehelle. Sain eilen syötyä hyvin. Illasta oli paha olo taas ja nukahdin ennen miestä. Täytyy nauttia hyvästä päivästä.
Rv 13+3
Täällä migreeni ja ärsyttää niin paljon olla kipeenä. Pitkästä aikaa yhteistä aikaa perheenä ja ihanat juhlatki olis iltapäivällä. Onneksi miehen antama hieronta aina vähän helpottaa! Kipulääkkeet ei auta yhtään. Illalla alko särky ja nyt vaan pahenee
auringonkukka82
Vauhtiin päässyt keskustelija
Mullakin tosiaan 3 synnytystä takana joista jokainen oli aivan erilainen.. ensimmäisen jälkeen pelkoa ei jäänyt mutta toisen synnytyksen jälkeen pelko tuli ja kävinkin ennen kolmannen syntymää pelkopolilla keskustelemassa. Tämän raskauden osalta en osaa vielä sanoa käynkö (pelko toki edelleen mielessä mukana), mutta olen tyytyväinen että viimeksi kävin, sai vähän keskustella aiemmista synnytyksistä kun niistä olikin silloin jo useampi vuosi kulunut.
Auringonkukka rv 13+0
Auringonkukka rv 13+0