Hei, täällä yksi uusi odottaja ilmoittautuu, oon toki jonkun aikaa jo lueskellu juttujanne. Mulla raskausviikkoja 7+3, viikko sitten ke pääsin suoraan yhellä puhelinsoitolla varhaisultraan ja sikiö vastasi viikkoja 6+4. Muutaman kerran varmistin lääkäriltä että onko ihan tosissaan, ensimmäisen kerran tähän ikään (35 v) näin jotain ikimuistoista mistä oon tähän asti vain haaveillu.
Mulla on taustalla pcos jonka vuoksi en oo raskautunu, n. 5 vuotta ollaan oltu asenteella, että vauva saa tulla jos on tullakseen. Vajaa 3 vuotta sitten oli tuulimuna (clomifen-kierrosta) ja viime syksynä keskenmeno, sykettä ei ehtiny sille sikiölle ilmaantua ja ajallaan tehtiin lääkkeellinen tyhjennys. Kaiken tämän jälkeen tuntuu uskomattomalta jos saan tämän toukan kasvattaa sisälläni täydeksi ihmiseksi. Clomifenia kokeiltiin yhden kevään ajan, oli henkisesti aika rasittava lääke. Metformiinin (glucophage) aloitin samaan aikaan, nyt sitä oon syöny n. 3 vuotta säännöllisesti ja sen avulla sain kuukautiskierron normalisoitumaan. Ja jos on menkat, niin silloin on myös ovulaatio ja mahdollisuus tulla raskaaksi, siihen on luotettu ja tässä tilanteessa nyt ollaan.
Tässä vaiheessa tietenkin on omat riskinsä ja jännittää ja pelottaa ihan kiitettävästi. Sen vuoksi tulee kai seurattua raskausoireitaki aika tarkkaan. Pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan, eikä mielitekoja, sen sijaan mielialat vaihtelee niin laidasta laitaan että en meinaa itteni kans pärjätä ja sääliks käy miestä ja tytärpuolia kun joutuvat tätä kaikkea sietämään. Etenki ton 16-vuotiaan kans otetaan aika paljon yhteen, voitte varmaan kuvitella.. Myös alavatsassa on sellaisia jänniä tuntemuksia, ei kipuja, vaan sellasia että jos istuu esim sohvalla ni pitää nostaa jalat ylös koukkuun.
Perjantaina on neuvolaan ensikäynti, saa nähä kuuluuko sydänäänet vielä. Jännityksellä odotellaan!