La marraskuu 2016

Mä olen myös mennyt seinille oireiden vähenemisen vuoksi. Rv 8 lopussa alko helpottaa, nyt ihan epätodellinen onko mitään raskautta edes, kun on niin energinen ja hyvä olo sen pahoinvoinnin ja väsymyksen jälkeen. Varhaisultrassa kaikki ok, mutta eihän se tän hetken epävarmuuteen auta. Monessa paikkaa toki mainitaan että rv 9 paikkeilla oireet helpottavat huomattavasti.

Rv 9+6
 
Eikka85 millon sulla on seuraava ultra? Mulla olisi ensi tiistaina ja tuntuu että siihen on ikuisuus.
 
Mulla on seuraava ultra vasta vajaan kahden viikon päästä. Eka neuvola viikon päästä. Mahdetaanko siellä kuunnella sydänääniä?
 
Ehkä alkaa olla ihan normaalia sitten jo näillä viikoilla, että oireet vähenee kun moni on samasta maininnut :) Itselläkin tuntuu olevan energiaa ihan eri tavalla ja oikein odotan, että pääsen iltapäivällä kotiin siivoamaan :D

Rv10+4
 
Kyllä noilla viikoilla pitäisi jo kuunnella, mun eka ultra oli 6+3 ja silloin näkyi sydämen värinät.
 
Omalta kohdaltani voin vain sanoa, että mulla on aiemmissakin raskauksissa ollu helpot alkuraskaudet eikä huoleta nyt kun ei oireita olekkaan enää. Seuraava ultrakin jo häämöttää jo reilun viikon päästä ja sitten taas näkee onko kaikki sillä hetkellä ok <3

Auringonkukka rv 9+0
 
Täällä kärsitään ihan ihmeellisistä vatsavaivoista. Jos syön vähänkin isomman annoksen niin hetkenpäästä vatsaa alkaa vääntää ihan tolkuttomasti ja se sattuu niin paljon että pitää sikiöasennossa maata ja tekis mieli huutaa. Esikoisen aikaan en kyllä tälläistä muista olleen. Kipu tulee sellaisina aaltoina eli hetken aikaa vatsaa vääntää ja sattuu kamalasti, sitten helpottaa ja hetkenpäästä uudestaan. Ja mitä tahansa syö niin sama juttu mutta vaan jos syö enemmän kuin ihan pienen annoksen. Vatsa ei kuitenkaan ole löysällä ja toimii aika normaalisti muuten.
Pahoinvointia ei ole ollut nyt varmaan viikkoon. Ehkä ihan pientä kuvotusta joskus. Eli ruoka on alkanut maistua normaaliin tapaan, sitä vaan ei sitten kauheasti tule syötyä kun noita vatsanväänteitä tulee :(

rv10+1
Mulla tiätkö eilen ekaa kertaa ihan sama... se lli niin tuskasta ja just taisin syyä vähä liikaa ja liian nopeesti. Huh pitää alkaa katsoa tosissaa niitä annoskokoja ja siis tarkoitan että pienempiä ku ennen ja vkeläki tiheemmin syöntiä...plaah!

Rv 11+1
 
Ihme energiaa tänään löytynyt kun pari viikkoa ollut niin nuuntunut ja miltei koko ajan vaan maanu sohvalla voimattomana. Tänään tytön kans mentiin pihalle klo 10 ja klo 13 vasta sisälle, haravoin takapihan ja siistin puskat ja varastoa siivoilin ihanaa kun kesä pikku hiljaa tulee :) huomiseksi on luvattu sadetta niin kiva et tänään sai laitettua vähän tuota pihaa kuntoon :) oireet ei oo kyllä tänään häirinny ja oon siitä tyytyväinen vaikka toki huoli aina sit nousee mutta onneks kotona tuo doppleri ja kun sydän siellä sykki niin eiköhän kaikki oo kunnossa ❤️ esikoisesta minulla ei ollu juuri mitään oireita koko raskauden aikana ja kaikki meni silti hyvin :)

7+5
 
Minäki tänään oikein tein jotain :D Haravoin etupihan ja putsailin kukkapenkkejä. Kyllä onki hommaa tossa pihassa nyt kesälle... Typykkä seuras vaunuissa, välillä käytiin syömässä ja kun tyttö meni unille niin minä jatkoin hommia. Mä niin rakastan pihalla touhuamista, pahoinvointikin ollu helpompi tänään.
 
Te siellä haravoitta pihaa ja mie oottelen et tuo lumi sulais...kaks pään kokoista koloa kukkapenkissä mistä multa näkyy et eiköhän nää lumet ennen juhannusta oo sulannut :smiley-bounce022 aamulla oli 9astetta pakkasta ja nyt 4.3 lämmintä...tekis mieli lähtä notskille ku aurinko paistaa...jospa tuo ukko kultakin innostuis...
 
Vitsi ootte ollu ahkerana :) Mie nukuin tänää 2,5 tunnin päiväunet... Energiat ihan nollissa.
 
Ihana lauantai! Oon kyllä väsy. Koiranpentu alko riehuun ennen kello kasia ja herätti mut. Unet jäi kuuteen tuntiin. Meinasin tehä koirasta mielessäni rukkaset :D .

Ei ollu aamulla paha olo. Pystyin syömään kuin hevonen. Mies nukku onnellisena kymmeneen vieressä :D . Ja isoin koira tunki vielä meijän väliin ja vei mun paikan isännän kainalosta.

Isoimman pojan kanssa tuli ihan ex-tempore tehtyä porrastreeni. Lähdettiin tuonne joen rantaan jätskille. Poitsu ehdotti itse, että mennään treenaamaan vieressä oleviin portaisiin, kun kierreltiin jätskien kanssa patoa. Hölkättiin lämmittelyksi joku 5minuuttia ja tein pari mäkivetoa. Treeninä juoksua portaat ylös, ylhäällä lihaskuntoliike semmoset 5-10 toistoa ja kävellen palauteltiin portaat alas. Nyt olen kipee lihaksista :) . Kohta täytyy alkaa valmistella lasagnee ja sen jälkeen tehdä omppupiirakka.

Koirien päivälenkkiä ei ole vielä tehty ja nyt jo on semmoiset 9000 askelta. Hups. Herkkupäivä on ansaittu. Onneksi on korkeakalorista ruokaa.

Rv 9+3
 
Mulla on ihan sama kuin IceQueenilla. Parin tunnin päikkärit nukuin, kuten lähes joka päivä nykyään. Mulla vetää mielen hiukan matalaksi tämä väsymys tai hormonit. Oon siis koko ajan aivan tolkuttoman poikki :wideyed:
 
Mulla kans kova väsy vaivaa. Nukuin yöllä jotain 11h ja päälle vielä kahet n. 1h päikkärit. Ulkoilemassa kävin pojan kanssa ja vaikka aurinko paistaa ja ihanan lämmintä niin silti vaan nukuttaa, nukuttaa ja nukttaa. Nytkin vaan odotan et pääsisi jo nukkumaan. Noh, ehkä sitä viikon päästä on jo eri meiningit ja taas jaksaa. :)
 
Täällä kans oireet katosivat lähes kokonaan vk9, nyt menossa 10+6, enkä dopplerilla löydä sydänääniä.. Nt-ultraan vielä melkeen kaksi viikkoa, varhaisultrassa 7+2 kaikki oli hyvin. Paniikki!
 
Nona, toivotaan että kaikki olisi silti hyvin! Samanlainen paniikki täälläkin..

9+2
 
On todella yksilöllistä miten ne äänet kuuluu. Mulla tais nuorimmasta pojasta kuulua joskus 11 viikolla vasta äänet. Mulla on todella tarkka doppleri ollut jo silloin.
 
Täällä on näköjään hyvin monella oireet hävinneet,täällä myös! Aamuisin tulee yleensä ällöttävä olo heti herättyäni ja pakko syödä jotain, tänään sitä ei ollut. Nälkä silti edelleen tulee nopeammin kuin ennen, mutta tosi outoa kun tänään on ollut täysin normaali olo! Turvottaa kyllä ja pelkään, että joku pian kysyy jotain. Nännit on hieman arat. Mutta siinä kaikki, itsekin jo vähän hermostuin..

Mulla on tullut myös himoja sellaisiin ruokiin, joita en normaalisti niinkään syö. Pahin himo kertakaikkiaan on ranskalaiset, voisin syödä niitä kokoajan! Ja leipäjuusto, ah mä söin sitä eilen sellasen pienen paketillisen. :D Ja olen ollut aina todella kova makean perään, karkkia ja kaikkea herkkua on uponnut vaivatta, cola on ollut ihan ehdoton herkku. Nyt ei tee mieli mitään makeaa, mikä on todella outoa, vaikka hyvä juttu. Äiti on sitä mieltä että sieltä tulee poika. :)

Meillä on ultra ensi viikolla kun on 9+3. Se on vaan sellainen ylimääräinen tarkistusultra, mennään pikkutyyppiä ihmettelemään todella kehutulle lääkärille. Ja sieltä saa mukaan myös dvd:n. <3 Voi että miten kovasti sitä jo odotan!

8+5
 
Takaisin
Top