Lääkkeellisen tyhjennyksen kokemuksia!
- Ketjun aloittaja MariQ
- Aloituspäivämäärä
Hirvittää, että sattuuko se paljon 
Salamaire
Satasella mukana keskusteluissa
Kiitos
toivon todella, et pääsisi mahdollisimman ”vähällä”
Kannattaa ottaa yhteys saamaasi naisten akuutin tms numeroon. Joka alueella vähän eri käytännöt. Voi olla, että saat lisää cytoja, tai voi olla että joudut osastolle eai kaavintaan. Näissä valitettavasti on useita eri toimintatapoja eri alueille
Salamaire
Satasella mukana keskusteluissa
Selvä, kiitos neuvosta. Täytyypi soitella sinne, jos ei tästä ala muuttumaan tilanne.
Moikka, oliko se siinä? Toivottavasti oli.@Hyvin kai meni tai ei tuntunut hirveän pahalta puudutteiden ja kipulääkkeiden takia. Nyt vaan yritän toipua ja toivoa että se oli siinä
@Wendaliba Ainakin kivut lähti 
Raskaustesti ei pettymyksekseni näyttänyt negatiivista tällä viikolla. Ja ruskeaa jälkivuotoa on vielä, mutta toivottavasti viikon päästä. Hyvää juhannusta!
Raskaustesti ei pettymyksekseni näyttänyt negatiivista tällä viikolla. Ja ruskeaa jälkivuotoa on vielä, mutta toivottavasti viikon päästä. Hyvää juhannusta!
Lääkinnällinen tyhjennys aloitettu eilen, ja tähän mennessä mennyt suhteellisen helposti. Tosiaan tiistaina valmisteleva lääke, josta tuli vaihtelevasti lieviä ja vähän kovempia menkkamaisia jomotuksia. Vuoto kuitenkaan ei valmistelevasta lääkkeestä alkanut. Eilen aamusta otinkin sit kipulääkkeet ja itse tyhjennyslääkkeet, ja siitä meni parisen tuntia että vuoto alkoi. Vuoto oli ensimmäiset tunnit hyvin runsasta, mutta aijemman kokemuksen perusteella osasin tähän varautua, niin ei tullut nyt niin shokkina. Vuonna 2020 koettu tyhjennys oli itselle paljon pelottavampi kokemus, vaikka silloinkin fyysisesti koen päässeeni helpolla.
Tälläkin kertaa kivut pysynyt kokoajan siedettävinä (eilen otin panadolia ja buranaa muutaman kerran, sekä sit saamani kaksi vahvempaa kipulääkettä joista otin toisen eilen aamulla, ja toisen eilen illalla) Kaikinpuolin kokemus on ollut fyysisesti helpohko. Tavallaan surullista, mutta myös henkisesti tämä meni yllättävän helposti. Veikkaan että toistuvat keskenmenot on vaan turruttanut jonkun osan mussa jo.
Tälläkin kertaa kivut pysynyt kokoajan siedettävinä (eilen otin panadolia ja buranaa muutaman kerran, sekä sit saamani kaksi vahvempaa kipulääkettä joista otin toisen eilen aamulla, ja toisen eilen illalla) Kaikinpuolin kokemus on ollut fyysisesti helpohko. Tavallaan surullista, mutta myös henkisesti tämä meni yllättävän helposti. Veikkaan että toistuvat keskenmenot on vaan turruttanut jonkun osan mussa jo.
Täällä neljä viikkoa tyhjennyksestä ja testi tänään päivällä noin 3h pidätyksellä näin räikeä plussa
unohdin aamulla tehdä yön jäljiltä ja halusin tänään sen kuitenkin tehdä kun ajattelin että nyt tää olis ohi. Kuvassa jo testi kuivunut noin 8h. Laitoin klinikalle viestiä, että mitäs nyt niin uusi testi viikon päästä ja hoitaja soittaa saman päivän aikana ja mietitään jatkoa puhelimessa.
Pieni mahdollisuus on, että voisko olla uusi plussa koska ollaan hommailtu tässä odottelun aikana kun ei vuotoa ole ollut koko ajan, mut eiköhän toi vanhaa plussaa vielä ole kun varsinaisesti vuotelu tyhjennyksestä loppui kokonaan vasta viikko sitten.
Hitto että turhauttaa
Meillä todettiin perjantaina (rv 12+4) ultrassa, että raskaus on keskeytynyt 11+1. Tänään tehtiin tyhjennys ja halusin jakaa tänne oman kokemukseni, jos tästä joku saisi voimaa vaikeaan tilanteeseen, koska täällä meni kaikki niin hyvin kuin ikinä mahdollista ja siitä on todella kiitollinen ja hyvä olo.
Tulin sairaalalle vaille 9 aamulla parhaan ystäväni kyydillä (mies jäi lasten kanssa kotiin tarkoituksena tulla kuopuksen päiväunien jälkeen) ja sain lääkkeet.
Automatkan itkin ja aluksi sairaalassakin, mutta sitten pyysin ystävääni kertomaan mulle kuulumisensa, että saisi ajatuksia vähän keveämmäksi. Makoiltiin vierekkäin sängyllä ja sain kaipaamani rakkaan ihmisen viereeni. Ei olla nähty moneen kuukauteen. Hän on ollut osa elämääni lähes 30 vuotta ja ilmaisu 'paras ystävä' on vähättelyä. Hän on mun sielunsisko ja hänen kanssaan voin olla niin oma itseni kuin mahdollista. Hän oli täydellinen ihminen tähän hetkeen. Hän sai ajatukseni muualle sen jälkeen kun olin ensin saanut itkeä ja puhua niin paljon kuin halusin.
Sitten käytiin kävelemässä, jotta saisin homman liikkeelle ja kun tultiin takaisin huoneeseen, tuli kiire portatiiville ja sieltä syntyi heti ekana pienen pieni vauva lapsivesien saattelemana. Hän oli todella siisti ja kaunis. Ystäväni tuli viereeni ja yhdessä itkettiin ja katseltiin vauvaa. Ystäväni on uskossa ja hän siunasi vauvan. Kutsuttiin hoitaja paikalle, joka oli ollut meidän kanssa aamusta asti, ei tarvinnut muita ihmisiä nähdä. Hän on maailman ihania ja lämpimin. Hän askarteli tuomaani tulitikkuaskiin pedin vauvalle.
Sain vauvan paperin palasella kädelleni (en uskaltanut ottaa paljaalle kädelle, ettei hän vain hajoa siirtelystä, ollut kuitenkin säsälläni kuolleena jo lähes kaksi viikkoa) ja ystäväni otti hänestä ja meistä kuvia. Sitten ystäväni laittoi Maan korvessa kulkevi lapsosen tien soimaan ja yhdessä katseltiin vauvaa ja puhuttiin kauniita. Sain olla vauvan kanssa niin kauan kuin halusin ja annoin hänelle suukkoja. Sitten hänet vietiim kylmään siihen asti, että sain hänet kotiin lähtiessäni mukaan kotona haudattavaksi. Tää oli mulle ihan maailman tärkein juttu, että saan hänet mukaani.
Sitten syntyi istukka ja koska senkin jälkeen tuli iso hyytymä, sain varuiksi vielä lisää tyhjentävää lääkettä. Sen jälkeen ei tullut mitään suurempaa, joten pääsin kotiin jo kolmen maissa.
Kipuja en tuntenut missään vaiheessa ja olen siitä niin kiitollinen, olisi ollut kamalaa tuntea synnytyskivut ilman, että saan elävän lapsen syliin.
Tää ei ois voinut mennä tän paremmin. Kauhea asia tapahtui, mutta mua on kannateltu ja mut on kohdattu, mun kanssa surtu ja oltu. Koen, että vauva sai jopa arvoisensa muistotilaisuuden, johon ikävä kyllä mies ei päässyt osallistumaan. Mutta vauva sai sen silti. Onneksi mies pääsee hautajaisiin ja se on myös esikoiselle tärkeää, hän toivoi, että vauva tulisi kotiin ja hänet haudattaisiin.
Ai niin, ja vauvalla taisi olla pienen pieni pippeli, jos hoitajan kanssa oikein tiirailtiin. Ja mulla kyllä olikin vähän poikaolo kun hän oli vatsassani.
Nyt on rauhallinen olo. Toivon, että tää säilyy, eikä tuu jotain ihan kamalaa fiilistä kotona.
Valtavasti voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Tulin sairaalalle vaille 9 aamulla parhaan ystäväni kyydillä (mies jäi lasten kanssa kotiin tarkoituksena tulla kuopuksen päiväunien jälkeen) ja sain lääkkeet.
Automatkan itkin ja aluksi sairaalassakin, mutta sitten pyysin ystävääni kertomaan mulle kuulumisensa, että saisi ajatuksia vähän keveämmäksi. Makoiltiin vierekkäin sängyllä ja sain kaipaamani rakkaan ihmisen viereeni. Ei olla nähty moneen kuukauteen. Hän on ollut osa elämääni lähes 30 vuotta ja ilmaisu 'paras ystävä' on vähättelyä. Hän on mun sielunsisko ja hänen kanssaan voin olla niin oma itseni kuin mahdollista. Hän oli täydellinen ihminen tähän hetkeen. Hän sai ajatukseni muualle sen jälkeen kun olin ensin saanut itkeä ja puhua niin paljon kuin halusin.
Sitten käytiin kävelemässä, jotta saisin homman liikkeelle ja kun tultiin takaisin huoneeseen, tuli kiire portatiiville ja sieltä syntyi heti ekana pienen pieni vauva lapsivesien saattelemana. Hän oli todella siisti ja kaunis. Ystäväni tuli viereeni ja yhdessä itkettiin ja katseltiin vauvaa. Ystäväni on uskossa ja hän siunasi vauvan. Kutsuttiin hoitaja paikalle, joka oli ollut meidän kanssa aamusta asti, ei tarvinnut muita ihmisiä nähdä. Hän on maailman ihania ja lämpimin. Hän askarteli tuomaani tulitikkuaskiin pedin vauvalle.
Sain vauvan paperin palasella kädelleni (en uskaltanut ottaa paljaalle kädelle, ettei hän vain hajoa siirtelystä, ollut kuitenkin säsälläni kuolleena jo lähes kaksi viikkoa) ja ystäväni otti hänestä ja meistä kuvia. Sitten ystäväni laittoi Maan korvessa kulkevi lapsosen tien soimaan ja yhdessä katseltiin vauvaa ja puhuttiin kauniita. Sain olla vauvan kanssa niin kauan kuin halusin ja annoin hänelle suukkoja. Sitten hänet vietiim kylmään siihen asti, että sain hänet kotiin lähtiessäni mukaan kotona haudattavaksi. Tää oli mulle ihan maailman tärkein juttu, että saan hänet mukaani.
Sitten syntyi istukka ja koska senkin jälkeen tuli iso hyytymä, sain varuiksi vielä lisää tyhjentävää lääkettä. Sen jälkeen ei tullut mitään suurempaa, joten pääsin kotiin jo kolmen maissa.
Kipuja en tuntenut missään vaiheessa ja olen siitä niin kiitollinen, olisi ollut kamalaa tuntea synnytyskivut ilman, että saan elävän lapsen syliin.
Tää ei ois voinut mennä tän paremmin. Kauhea asia tapahtui, mutta mua on kannateltu ja mut on kohdattu, mun kanssa surtu ja oltu. Koen, että vauva sai jopa arvoisensa muistotilaisuuden, johon ikävä kyllä mies ei päässyt osallistumaan. Mutta vauva sai sen silti. Onneksi mies pääsee hautajaisiin ja se on myös esikoiselle tärkeää, hän toivoi, että vauva tulisi kotiin ja hänet haudattaisiin.
Ai niin, ja vauvalla taisi olla pienen pieni pippeli, jos hoitajan kanssa oikein tiirailtiin. Ja mulla kyllä olikin vähän poikaolo kun hän oli vatsassani.
Nyt on rauhallinen olo. Toivon, että tää säilyy, eikä tuu jotain ihan kamalaa fiilistä kotona.
Valtavasti voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
Muokattu viimeksi:
Hyvä, että on myös hyviä kokemuksia tyhjennyksestä, vaikka raskas kokemus varmasti ollut myös sinulle @ElokuunÄiti91. Voimia sinulle
Täällä ollaan päästy jo kepeämmille vesille niin olon kuin vuodonkin suhteen. Missään vaiheessa vuoto ei ole kovin suurta ollutkaan (mikä itseäni huolestuttaa jonkin verran), mutta alavatsaa edelleen kipuilee välillä. Vuoto on nyt jo rusehtavaa, vaikka vasta keskiviikkona tulee viikko täyteen tyhjennyksestä. Mieli on jo himpun verran parempi, mutta edelleen tunnen katkeruutta ja surua nähdessäni pieniä vauvoja tai raskaana olevia naisia. Se harmittaa todella paljon, että mieli ei voi hyväksyä tilannetta
Täällä ollaan päästy jo kepeämmille vesille niin olon kuin vuodonkin suhteen. Missään vaiheessa vuoto ei ole kovin suurta ollutkaan (mikä itseäni huolestuttaa jonkin verran), mutta alavatsaa edelleen kipuilee välillä. Vuoto on nyt jo rusehtavaa, vaikka vasta keskiviikkona tulee viikko täyteen tyhjennyksestä. Mieli on jo himpun verran parempi, mutta edelleen tunnen katkeruutta ja surua nähdessäni pieniä vauvoja tai raskaana olevia naisia. Se harmittaa todella paljon, että mieli ei voi hyväksyä tilannetta
OsanototMeillä todettiin perjantaina (rv 12+4) ultrassa, että raskaus on keskeytynyt 11+1. Tänään tehtiin tyhjennys ja halusin jakaa tänne oman kokemukseni, jos tästä joku saisi voimaa vaikeaan tilanteeseen, koska täällä meni kaikki niin hyvin kuin ikinä mahdollista ja siitä on todella kiitollinen ja hyvä olo.
Tulin sairaalalle vaille 9 aamulla parhaan ystäväni kyydillä (mies jäi lasten kanssa kotiin tarkoituksena tulla kuopuksen päiväunien jälkeen) ja sain lääkkeet.
Automatkan itkin ja aluksi sairaalassakin, mutta sitten pyysin ystävääni kertomaan mulle kuulumisensa, että saisi ajatuksia vähän keveämmäksi. Makoiltiin vierekkäin sängyllä ja sain kaipaamani rakkaan ihmisen viereeni. Ei olla nähty moneen kuukauteen. Hän on ollut osa elämääni lähes 30 vuotta ja ilmaisu 'paras ystävä' on vähättelyä. Hän on mun sielunsisko ja hänen kanssaan voin olla niin oma itseni kuin mahdollista. Hän oli täydellinen ihminen tähän hetkeen. Hän sai ajatukseni muualle sen jälkeen kun olin ensin saanut itkeä ja puhua niin paljon kuin halusin.
Sitten käytiin kävelemässä, jotta saisin homman liikkeelle ja kun tultiin takaisin huoneeseen, tuli kiire portatiiville ja sieltä syntyi heti ekana pienen pieni vauva lapsivesien saattelemana. Hän oli todella siisti ja kaunis. Ystäväni tuli viereeni ja yhdessä itkettiin ja katseltiin vauvaa. Ystäväni on uskossa ja hän siunasi vauvan. Kutsuttiin hoitaja paikalle, joka oli ollut meidän kanssa aamusta asti, ei tarvinnut muita ihmisiä nähdä. Hän on maailman ihania ja lämpimin. Hän askarteli tuomaani tulitikkuaskiin pedin vauvalle.
Sain vauvan paperin palasella kädelleni (en uskaltanut ottaa paljaalle kädelle, ettei hän vain hajoa siirtelystä, ollut kuitenkin säsälläni kuolleena jo lähes kaksi viikkoa) ja ystäväni otti hänestä ja meistä kuvia. Sitten ystäväni laittoi Maan korvessa kulkevi lapsosen tien soimaan ja yhdessä katseltiin vauvaa ja puhuttiin kauniita. Sain olla vauvan kanssa niin kauan kuin halusin ja annoin hänelle suukkoja. Sitten hänet vietiim kylmään siihen asti, että sain hänet kotiin lähtiessäni mukaan kotona haudattavaksi. Tää oli mulle ihan maailman tärkein juttu, että saan hänet mukaani.
Sitten syntyi istukka ja koska senkin jälkeen tuli iso hyytymä, sain varuiksi vielä lisää tyhjentävää lääkettä. Sen jälkeen ei tullut mitään suurempaa, joten pääsin kotiin jo kolmen maissa.
Kipuja en tuntenut missään vaiheessa ja olen siitä niin kiitollinen, olisi ollut kamalaa tuntea synnytyskivut ilman, että saan elävän lapsen syliin.
Tää ei ois voinut mennä tän paremmin. Kauhea asia tapahtui, mutta mua on kannateltu ja mut on kohdattu, mun kanssa surtu ja oltu. Koen, että vauva sai jopa arvoisensa muistotilaisuuden, johon ikävä kyllä mies ei päässyt osallistumaan. Mutta vauva sai sen silti. Onneksi mies pääsee hautajaisiin ja se on myös esikoiselle tärkeää, hän toivoi, että vauva tulisi kotiin ja hänet haudattaisiin.
Ai niin, ja vauvalla taisi olla pienen pieni pippeli, jos hoitajan kanssa oikein tiirailtiin. Ja mulla kyllä olikin vähän poikaolo kun hän oli vatsassani.
Nyt on rauhallinen olo. Toivon, että tää säilyy, eikä tuu jotain ihan kamalaa fiilistä kotona.
Valtavasti voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!