Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Yumna, eiköhän täällä pysytä, epä-kuumeilijoina, kuumeilijoina, odottavina, synnyttäneinä... Sama se, kun on hyvä porukka ;) Tiiättekö, mä oon kovin tykästynyt teihin! Nykyään aina palstalle tullessa luen ton meidän oman LA-pinon ja sitten tän pinon. Muilla ei oo niin väliä, niillä surffataan ja kirjoitellaan jos on aikaa ja inspiraatiota ;)
Senkin takia ois tosi kiva, että tuo tulevaisuus meidän kunkin varalle mitä vaan, niin täällä voitais jatkaa sulassa sovussa kaikki :)

Margeliini, niin no et sä nyt kovin kiittämättömältä hirviöltä onnistu mun silmiin kuulostamaan :D Mä luulen, että paniikkitilanne iskee suurelle osalle, jotka vähän ois yrittäneet ja toivoneetkin, mutta sitten kun se totuus paljastuis. Mulla ainakin iski Joonaa odottaessa aivan hirveä paniikki, ja vähän samantyyppisiä asioita sitä pohti! Ja sit jos oisitkin raskaana nyt, niin siitä se iloks muuttuis :)

Meillä ei tosiaan oo ehkäisyä ollut marraskuu 08 jälkeen, Joonaa alettiin odottaa huhtikuussa 09. Raskausaika + se reilu vuos meni ilman "pelkoa raskautumisesta", kun synnytyksen jälkeen ei yhdyntä onnistunut. Viime keväänä se alkoi jotenkin onnistua, eli lähes jokaisen yrityksen onnistuin viemään ns. loppuun saakka, pahin vaihe on siis nimenomaan se yhdynnän alku, loppu sujuu sitten, kun paikat turtuu :D Kuulostaa aivan hirveältä, mutta ihan pienen pieniä nautinnon hetkiä siitä on sitten alkanut löytyä lopulta kuitenkin. Sisäosassa on niitä hyvänolon kohtia, tiukkaa tekee selkeesti ainoastaan ihan se suuaukko vaan... (Hahah, toivottavasti kukaan ei yritä syödä samaan aikaan kun tätä anatomista analyysia lukee!)
Korjausleikkaus tosiaan saattais tehdä hommasta vielä hankalampaa, ja ainakin se palautumisaika (varmaan 1-6kk ainaskin?) tosiaan ois sitten kokonaan yhdynnätöntä, enkä usko, että mä enää pystyisin siihen... Nyt siis vaan eletään "tulee jos on tullakseen" mentaliteetilla, mutta en vielä halua alkaa laskeskella tärppipäiviäkään, koska siitä tulis liian mekaanista suorittamista. En tiedä, oonko omassa päässäni päätellyt tän, että seuraava synnytys vois sitten tosiaan palauttaa asiat normaaleiksi! Mieskään ei ilmaissut halua alkaa yrittämällä yrittää, mutta sanoi, että kyllä se uusi apina voisi jo olla ihan kiva juttu, koska Joona vanhenee ja miehellä iskee 30-kriisi, koska kokee sitten sen jälkeen olevansa "liian vanha"! Hassua mun mielestä, että mies osaa ajatella olevansa liian vanha isäksi alle nelikybäsenä! Ja 30 tulee mittariin siis tulevana elokuuna...
 
Meilläkin oli miehen kanssa puhe tästä lapsenteosta.  Ja mies oli sitä mieltä että nyt tunnustaisi että ei kolmatta ja minä puolestaan tunnustin että kyllä haluttais sitä kolmatta.  Ja mulla nimenomaan on kanssa lapsikuume niin kuin joku teistä mainitsi.  Meillä on aika ajoin oikeesti tää vauvaelämä aivan helvetillistä suoraan kun sanotaan.  Odotan niiiin että toi tyttö kasvaa.  Jos oliskin terve vauva mutta tosiaan nää allergia-, refluksi-, nukkumis- sun muut jutut tekee tästä elämästä ihan hirveetä pääosin.  Ehkä mä oon hullu kun sitä kolmatta kaipaisin mutta jotenkin vaan tuntuu että ei tää tästä ainakaan enää vaikeemmaksi ja uuvuttavammaksi voi mennä, eihän???

On se myönnettävä että on meillä hyviäkin hetkiä.  Ne on vaan oikeesti melko kortilla.  Ja tosiaan repii ja raastaa kun ite vaan pahentaa tota lapsen oloa, tahtomattaan tietenkin.  Ja se että ite uupuu kun toinen kärsii.  Nyt kun on vilaukselta nähnyt miten ihana iloinen tyttö mulla on niin kernaasti näkisin sitä useamminkin.  Odotan kauhulla tota kiinteisiin siirtymistä.  On olemassa se mahis että elämä helpottuisi niiden myötä mutta luultavampaa valitettavasti on että se pahenee.  Mene ja tiedä.  Iso huokaus.  Nyt on taas ollu muutama semmonen päivä että vauvan ei oo hyvä olla mitenkään päin.  Ja sehän johtaa tietenkin siihen että mulla ei ole aikaa tehdä pojan kanssa mitään ja se tekee sitten miljoona kertaa kaikki kielletyt asiat päivän mittaan saadakseen sitä huomiota.

Meillä siis mies ei siksi sitä kolmatta halua kun on näin vaikea vauva.  Jospa itekin pystyisi ajattelemaan sillä lailla.  Jotenkin vaan takaraivossa jyskyttää että se kolmas ois saatava.  Ehkä mun vaan pitäis hankkiutua hoitoon tämmösten ajatusten kanssa X)
 
Margeliini:  Myös minä jännäilen niin sun puolesta, hih! :) Meillä kun on samanikäiset vauvat, niin nuo pohdintasi pienestä ikäerosta sun muusta kovin tuttuja.
Hienoa et unikoulu lähtenyt mallikkaasti liikkeelle. Meillä mennään kevyellä tassuttelulinjalla, mutta 8 kertaa yössä tassuttelua vaaditaan edelleen. Mies tassuttelee alkuyön ja mä loppuyön. Viidettä hammasta tosin pukkaa, joten heräily ehkä siitä johtuu. Meidän tassuttelu tuntuu olevan se unilelu, voisi vaihtaa sen johonkin muuhun :D

SannaKoo: Onpa hankala tilanne. Älä tosiaan itseäsi syyllistä, ethän sinä tuota tilannetta ole halunnut. Synnytys "korjausleikkauksena" kuulostaa äkkiseltään aika hyvältä vaihtoehdolta. Siihen tilanteeseen pääseminen vain vähän normaalia hankalampaa, kun lapsentekohomma ei ole nautinnollista. Mitenköhän muuten onnistuu tuo, että koittaa olla laskematta tärppipäiviä? ;)

Yumna: Ihanaa, että mieskin teillä innoissaan! Ehkä tuo omakin mies innostuu, kun tää vauva vähän kasvaa isommaksi. Ja pysy toki täällä. Kiva vain, että saadaan yritystäkin mukaan.

Moon: Todennäköisesti miehesi mieli kääntyy ainakin jonkin verran lapsen kasvun myötä. Ettepä ole kovin helpolla nyt päässeet vauva-arjen kannalta. Pidän peukkuja, että kiinteiden aloitus helpottaa tilannetta. Tsemppiä kovin!

Mietin tänään itsekin, että pitäiskö hakeutua hoitoon. Melkein tilasin netistä ovistikkuja! Vaikka väitän itselleni, että en nyt ihan vielä halua toista alulle. Koitin huijata itseni ajattelemaan, että hankin ne tikut, jotta voisi vältellä tärppipäiviä. HAH! Saattaa sitä paitsi olla, että tää kierto venyy kuukausien pituiseksi. Vasta yhdet menkat olleet synnytyksen jälkeen, ja ennen raskauttakin kierto heitteli paljon.
 
SannaKoo, kiva kun joku muukin on oikein tykästynyt tähän porukkaan! Mun kohdallani tää on itse asiassa ainoa keskustelu, jota luen ja johon varsinaisesti tällä hetkellä osallistun. Tuo meidän laskettu aika-palsta hiljeni tän foorumin muutoksen kourissa ihan totaalisesti, enkä suoraan sanottuna aiemminkaan tuntenut siellä oloani kotoisaksi. Tuntuu, että nimen omaan tässä keskustelussa on aika saman henkistä porukkaa. Korjatkaa, jos olen väärässä?!?!? :-) Juu ja vielä tähän SannaKoon alakertaan palatakseni, tekikös ne siis jotenkin tikkaillessaan sun alaosastosta erehdyksissä liian tiukan vai? Sittenhän se uusi synnytys voisi kyllä jotenkin kuulostaa loogiselta ratkaisulta tilanteeseen. Vaikkakin hyvin kivuliaalta sellaiselta... 

Ja Margeliini, eiköhän nuo sun "haluan vauvan, enpäs haluakaan" -pohdinnat kuulosta aika normaalilta. Musta ainakin tuntuu, että ei se raskaus tai mahdollinen sellainen koskaan naiselle puhtaasti mitään joy joy joy-hehkutusta oo, vaan aina siihen sisältyy se epäilyksen häivä: mihin tilanteeseen minä oon taas itseni laittanut ja kestänkö minä tämän OIKEESTI?!?! Ainakin mulla vaikka eka raskaus oli tosi toivottu ja ihan tarkoituksella yritetty, niin silti ekat viikot meni sellaisessa hämmennyksen tilassa ja toivoin useamman kerran, että kaikki oliskin vaan joku iso erehdys. Odotan samanlaista tunnetta myös mahdollisen seuraavan raskauden kohdalla. 

Teillä olis tosiaan, Margeliini ja Mangue aika pienellä ikäerolla vauvat tulossa, jos kuumeilut ottaisivat tosissaaan tulta alleen tässä vaiheessa. Mutta kyllähän niitä vauvoja paljon saa alkunsa jopa pienemmällä ikäerolla. Itsellänikin on 1v3kk vanhempi sisko ja täytyy sanoa, että noin pieni ikäero on lasten kannalta kuitenkin tosi mukava. Meistä on ollut ehdottomasti vain iloa toisillemme! Vaikka toisaalta mitä lähempänä sisarukset on toisiaan, sitä suurempi riski on sille että jompi kumpi tuntee jäävänsä jotenkin toista vähemmälle huomiolle. Mutta se riski on olemassa mun mielestäni väistämättä, kun perheessä on useampia lapsia.  

Toivotaan, Moon, TODELLAKIN että teillä ne kiinteät helpottaisi tilannetta pahentamisen sijaan! Ehkä jos yrität opettaa tytön syömään alusta saakka sellaista paksumpaa, kunnon jankkisosetta niin se ei sit närästä yhtä paljon kuin löysemmät litkut? Ja annat eka maitoa ja sitten kiinteät sen päälle? Eihän se tietysti selviä muuten kun kokeilemalla sitten kun se aika on. Ja vissiin kai just allergiatapauksissa tilanne voi helposti vaan pahentua. Pidetään sormet ristissä, että teidän kohdalla ei kävis niin, vaan refluksi helpottaisi. Voin vaan kuvitella, miten hankalaa arki on taaperon ja refluksivauvan kanssa! Ja silti sinäkin vaan kolmatta kuumeilet???? :-) Kai näissä lapsissa on jotain niin ihmeellistä sit kuitenkin. Kietovat meidät pikkusormensa ympärille kaikista hankaluuksista ja kiukutteluistaan huolimatta, pienet pirulaiset...   

Niin ja ihanaa, ettei mun tarvi jättää teitä jos meidän kuumeilut muuttuukin yrittämiseksi! Ei me varmaan mitään veren maku suussa-yrittämistä kuitenkaan aloiteta :-D Eikä oo tarkoitus täällä laskea noita kiertopäiviä tms. teille mitenkään kalenteritarkasti. Varmaan tulee jännäiltyä kuitenkin, jos sitä varsinaista yrittämistä on siinä ovulaation tienoilla harrasteltu. 
 
Moi!

Mahtuisko mukaan yksi uusi kuumeilija, jolla ei myöskään ole yritystä näköpiirissä ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen. Huomasin tän teidän ketjun jo heti kun se perustettiin ja huomasimpa myös että täällä kirjoittelee kivanoloista porukkaa ja nuo teidän ajatukset kuulostavat niin samoilta kuin omanikin. Syy miksi aikaisemmin en ole kirjoitellut on ollut silkka ajanpuute kun nämä joulun ja uuden vuoden hössötykset ovat olleet päällä ja sen lisäksi aloitin työt marraskuulla ja siellä on ollut ihan älyttömän kiirettä. 

Meillä on siis lokakuussa 2010 syntynyt poika ja olen kirjoitellut aikaisemmin tuolla 2010 syyskuisissa, koska laskettuaika oli silloin. Minulle iski jo muutama kuukausi pojan syntymän jälkeen vauvakuume, mutta kuten Margeliini ja Mangue, pohdin myöskin sitä pientä ikäeroa. Meillä ne alkukuukaudet pojan kanssa olivat aika vaikeita ja itkuisia niin pohdin, että en jaksa mikäli toinenkin olisi samanlainen. Nyt meillä on mahdollisesti alkamassa rakennusprojekti kesällä ja siksi en halua pientä vauvaa siihen hässäkkään ja toisaalta vaikka töihin paluu on ollut rankkaa niin pidän työstäni ja haluaisin olla vielä ainakin vuoden töissä ennen uutta äippälomaa. Sitten taas se kolikon kääntäpuoli elikkäs ikää alkaa tulla kun 30 vee ollaan molemmat ja enkä myöskään halua lasten ikäeroa kovin pitkäksi. Ja se vauvakuume.. ah, se on välillä ihan mahdoton ja huomaan joka ikisen raskaana olevan naisen, välillä sitten taas järki voittaa. Tämän lisäksi tuntuu että kaikki ympäriltä ovat raskaana, pojan neuvolatäti, kampaaja, 3 työkaveria, paras kaverini yms. :) Juups ja vaikka täälläkin kovasti olen sitä mieltä että vielä ainakin puoli vuotta odottellaan ennekuin aletaan varsinaisesti yrittämään niin kyllähän tuota tulee aina ovikset ja menkat laitettua kalenteriin ylös (ihan varalta) ja viimeksi kun peittoja heiluteltiin niin salaa toivoin että mies unohtaisi laittaa kumin.. :D Joops, myönnetään hullu nainen! :)

Ikävän kuuloinen SannaKoo toi sun vaiva. Toivottavasti siihen auttaisi se uusi synnytys.

Jahaps, mutta tuli heti alkuun näinkin pitkä viesti, joten palailen myöhemmin kommentoimaan, jos pysyn teidän perässä kun tunnutte olevan ihanan aktiivisia. :)
 
Pikatsu, tervetuloa vaan :)

Ja sitten pikapikaa; uuups, mä oon alkanu puhuu tästä ei-kuumeilusta jo kuumeiluna! Ja siis muuallakin kuin täällä, oon tullut ulos kaapista ton uuden vuoden öisen keskustelun aikaan! OUNOU! Että joo, tosiaan Yumna, katotaan vaan, miten tässä enää muka malttaa olla niitä tärppipäiviäkään laskematta... :DD

Palaan toiste enempi asiaan, luin ja oli vaikka mitä, mitä halusin sanoa! Nyt kuitenkin kaikista eniten haluan vaan laittaa pään tyynyyn! Öitä!
 
Vielä viikko olis jaksettava ja sitten voin testailla... ai kappas, nuo Clear Bluet onkin sellaisia, että voi jo neljä päivää ennen menkkojen oletettua alkamista testata. Eli alle viikko.

 Mutta en mä voi niin aikaisin testata. Mulla olis ens tiistaina se käynti synnytyssairaalassa sen synnytyksen jälkipuinnin merkeissä, enkä mä voi sinne mennä ihan järkytyksen vallassa (jos testi osoittautuu positiiviseksi), mun täytyy pystyä keskittymään tuohon ekaan synnytykseen ja muistaa kysyä KAIKKI, ettei mikään jää kaivelemaan. Täytyy varmaan ihan paperille laittaa kysymykset ;) Eniten mua harmittaa välilihan leikkaus :( Vaikka se onkin parantunut tosi hyvin eikä millään lailla haittaa mun elämää (ja nyt ei ole SannaKoo tarkoitus kääntää veistä sun haavassa), niin silti mua pelottaa, että mitäs sitten seuraavan mahdollisen synnytyksen aikana sille tapahtuu, leikataanko se taas tai repeääkö ja onko se kaks viikkoa sen jälkeen taas niin hankalaa, kun ei voi istua jne. Sitten myös se synnytyksen kesto 21 h ja risat, mietityttää... En halua toista yhtä rankkaa synnytystä, vaikka aika useinhan ilmeisesti seuraava on ekaa helpompi. Mutta sitten on myös niitä naisia, jotka aina synnyttävät pitkään. Ja sitten ihan yleisesti haluan purkaa sitä, miten pepusta se sairaalassa olo oli ja kun ei saanut mennä etukäteen tutustumaan.

Tervetuloa Pikatsu! Täällä on aika aktiivista porukkaa :) Ja mun puolesta täällä saa olla kuumeilija, yrittäjät ja ei-kuumeilijat, mikä kenenkin tilanne sitten sattuu milläkin hetkellä olemaan. Mä oon myös tosi tykästynyt tähän ketjuun. Täällä on hyviä tyyppejä! Toivottavasti jatkamme keskustelua vielä piiiiitkään :)

Manque: Meillä on myös se tassuttelu-unikoulu käytössä. Öisin menee vaan välillä vähän överiksi, kun tyttö möngertää sängyssään niin, että joutuu huonoon asentoon ja sitten kolauttaa päänsä pinniksen laitoihin ja on vissiin niin pöhnässä, ettei pääse pois siitä asennosta, niin mä sitten nousen laittamaan neidin parempaan asentoon. En mä ilkeä jättää sitä kolauttelemaan päätään. Ihan hyvin on muuten jatkunut edelleen :)
 
Pikatsu, tervetuloa minunkin puolesta! Täällä on kyllä mahtava porukka kasassa :)

Margeliini: Hyvä että pääset purkamaan tuntoja synnytykseen liittyen. Itseä harmitti myös eppari paljon, vaikka se olikin pakko tehdä. Pääsin kuitenkin paljon vähemmällä ekojen viikkojen kanssa, joten en voi verrata. Kurjaa myös tuo, ettet ole päässyt etukäteen tutustumaan sairaalaan. Itsellä oli kaksi tutustumiskäyntiä/valmennusta sekä henkilökohtainen tunnin synnytyssuunnittelukeskustelu. Oon monesti miettinyt, että pitäisi olla kaikille naisille mahdollisuus samaan. Auttaisi huomattavasti traumojen jäämiseen, näin uskon.

Oon lähiaikoina myös miettinyt, että olisipa toinen synnytys vähän lyhyempi. Kärvistelin esikoista odottaessa kaksi vuorokautta kipeiden säännöllisten supistuksien kanssa. Sairaalaan menin aivan väsyneenä ja innostuin kun olin 6cm auki. Noh, meni kuitenkin 23h tästä, ennen kuin poika syntyi. Sinällään oli mukava, kun sai oleskella isossa ammeessa, kuunnella täysillä hyvää musiikkia ja olot oli muutenkin mukavat. Siitä huolimatta voisin tilata seuraavan synnytyksen vähän lyhyempänä. Ponnistusvaiheesta on jäänyt vähän kauhukuvat mieleen. Olin odottanut sitä niin paljon, ja halunnut rauhassa ponnistaa lapsen maailmaan. Kuitenkin, vauvan sydänäänet katosi, tehtiin eppari ilmoittamatta mulle ja alettiin jo valmistella hätäsektiota. Noh, paniikin voimalla ponnistin lapsen pihalle kahdella ponnistuksella. En oikein osannut ensihetkistä nauttia vauvan kanssa, kun loppu oli sellaista paniikinomaista sählinkiä.

Apua, piti vain lyhyesti synnytyksen kestoa kommentoida, nyt meni ihan ohi aiheen. Nyt vaikenen :D
 
Tervetuloa joukkoon, Pikatsu! Kiva kun porukka kasvaa! 

Synnytyksestä: Minä puolestani odotan, että pääsisin synnyttämään seuraavan lapsen alakautta. Mutta en kyllä oikeestaan odota sitäkään, koska tiedän että suurella todennäköisyydellä sektioon joudutaan myös seuraavan kanssa. Noh, diabeetikkona sitä nyt osaa etukäteen varautua siihen, että mitään ei voi suunnitella vaan tilanteiden mukaan mennään. Vaikka niinpä se taitaa pohjimmiltaan kaikkien kohdalla olla. 

Pakko vielä kertoa, kun meillä mies on tosissaan ryhtynyt nyt lietsomaan mun vauvakuumetta oikein olan takaa! Kyllä, luitte oikein, jälleen kerran! :-) Tänä aamuna tuli siihen selkäni taakse kurkkimaan kun mittailin verensokeria ja sitten nähdessään, että oikein mallikkaita lukemia ilmestyi näyttöön, tuumasi: "no niin, voidaanhan me nyt jo ruveta yrittämään vauvoja!" Nyt mulla vaan taas koko päivän pyörinyt päässä ajatus, että jos sittenkin aloittaisi "yrittämisen" heti tästä seuraavasta kierrosta. Menkat on tässä loppumaisillaan juuri...
 
Aargh!! Mun exä sanoi mulle kerran, että mä olen kuin tuuliviiri ja ymmärrän kyllä täysin mitä hän tarkoitti sillä kommentilla. Ajatukset heittelee niin laidasta laitaan nytkin. Tänään oon ollut jo aika rauhassa jännäilyjen suhteen ja jopa ajatellut, että se syysvauva olis ihana <3 Juteltiin eilen miehen kans, kun tunnustin, että oon aika hermona tästä tilanteesta ja mies oli tavalliseen tapaansa varma, että oli tilanne mikä tahansa, niin kyllä kaikki järjestyy ja kaikesta selvitään. Välillä ajattelen, että mun mies on aika sinisilmäinen, vähän liiankin. Ja välillä taas kadehdin, että voisinpa mäkin osata ajatella niin positiivisesti kaikesta. Että kyllä me selvitään, tuli mitä tuli.

Mutta yltiöpositiivisuus on kyllä mun mielestä aika teennäistä. Sitä pitikin sanoa Moonille, että musta on hienoa, että uskallat sanoa suoraan, että perhe-elämä on joskus ihan helvettiä. Tuntuu, että nykyään saa koko ajan varoa sanomisiaan (etenkin anoppilassa) ja täytyis vaan hymyillä ja kehua vuolaasti omaa lasta. Mitään vähänkään negatiivista ei saa sanoa. Ei saa sanoa, että mua väsyttää, vituttaa ja mä en jaksa :( Meidän tyttö kun on aika vilkas ja paljon (sekamelskaa) aikaansaava, niin mun pitäis koko ajan vaan olla iloinen, kun hän on terve ja kiinnostunut ympäristöstään, mikä on hyvä asia. Ei kannata vahingossakaan sanoa anopin kuullen, että välillä toivoisin, että neiti olis yhtä rauhallinen, kuin kaverien lapset, jotka istuu lattialla leikkimässä monta minuuttia putkeen. Tai kun typy kiukuttelee (on oppinut vetämään oikein selän kaarelle ja polkemaan jalkojaan, jos sattuu olemaan pystyasennossa) ja huutaa naama punaisena, kun ei saa leikkiä telkan kaukosäätimellä, niin mun pitäis vaan hymyssäsuin olla iloinen, että lapseni osoittaa omaa tahtoa. Mähän oon siis ihan paska äiti, jos erehdyn sanomaan, että mullakin menee välillä hermot. Voi hyvää päivää! Totta kai oon iloinen lapsestani, mutta mäkin oon vaan ihminen.

Yumna ja SannaKoo: Ei muuta kuin oviksia bongailemaan! Ja peittoa heiluttelemaan :D
 

Heipä hei pitkästä aikaa kaikille!


Kiva että täällä on keskustelu jatkunut aktiivisena, kiva että täällä on porukka löytänyt toisensa! Ja tervetuloa uusille naamoille munkin puolesta!:)


Mun kuumeilu jotenkin laantui syksyn kiireiden ja stressien myötä, niin ei tullut tänne kirjoiteltua. Lueskelin kyllä täällä taustalla. No, nyt sitä kuumetta alkaa olla taas ilmassa.. Mun kaveri sai vähän ennen joulua pienen pojan, ja AAAARGH kun se on söööpööö! Käytiin yksi päivä katsomassa uutta tulokasta, ja eiköhän kuume taas pärähtänyt suoraan nollasta sataan. Iiih! Pienen pieni tuhisija! Ja sitä kun kanteli sylissä niin..no, ainakin se oli paljon kevyempi kuin meidän isopieni taapero :P Mulla oli vauva sylissä ja Lilyn kanssa käveltiin käsi kädessä ja kävihän siinä vähän mielessä, että jospa sitä sittenkin pärjäisi kahden kanssa…


Nyt naiset kaulikaa vaikka nää ajatukset mun päästä pois!  Ei nyt!


Yumna: Ohhoh, onpas teillä päikkärirytmi! Meillä taas menee just päinvastoin, että tyttö on iltapäivällä ennen päikkäreitä kauhea väsykiukkupussi, mutta suostuu päikkäreille vasta kolmen neljän aikaan...ja sitten kun meillä on muskari juurikin kolmesta neljään, että..meillä on jäänyt monet muskarit välistä kun toinen on nukahtanut. Ja kun muskariin ollaan menty, niin se on joko kesken unien (tai  sitten on joutunut venyttämään päikkäreitä iltaan asti). Tietenkin tyttö on ollut sitten ihan kiukkuinen muskarissa, eikä se ole ollut kummallekaan mukavaa..  :S Pitää yrittää taas rukkailla näitä meidän unirytmejä uusiksi..


Ja jos teillä vaihtuu yrittämiseen tämä kuumeilu, niin oon niiiin kateellinen! Mutta totta kai saat jäädä tuttuun porukkaan! …pistelen vaan reikiä sit meidän kortsuihin, hahha! emoticon

Voi vitsi kun tuli suru kun Margeliini kertoi niistä alle 1-v päiväkotilaisista.  :( Ei omalle luonnolle kävisi jättää vielä tätä reilut puolitoistavuotiasta päiväkotiin.. Ehkä ensi syksynä? Sitten varmaan on pakko jo ihan senkin takia, että Lily kaipaa enemmän seuraa.. Onneksi siihen on vielä melkein vuosi!


Nyt Lily on ollut mun porukoilla hoidossa parina päivänä viikosta kun mulla on luentoja. Porukoilla onkin ihan hirveästi lastenkampetta mun ja mun 21-v pikkusiskon ajoilta. Ei ihmekään että niiden vintti on niin tupaten täynnä! :D Äiti on säilyttänyt hirveen kasan vauvanvaatteitakin! Pengottiin niitäkin joskus läpi...ja ihan vain todetaksemme, että ne on niin kulahtaneita ja nukkaisia ja muuten vain rumia, että päätyivät lumpuiksi.. Huoh. Voi mummo.


Jaa, ettei menisi ihan jaaritteluksi, niin palataan vauvakuumeasiaan ;P


Meillä loppuivat kortsut. Hupsista. Eihän siinä sitten mitään kortsuja voinut lähikaupasta alkaa hakea kun tilanne oli jo aika…kuuma. Että mentiin taas ennen-yritystä -tyylisesti keskeytetyllä. Hups! Mutta eipä innostuta siitä nyt. Meillä on keskeytetty yhdyntä toiminut harmittavan hyvin ehkäisynä ennenkin xD


Silti. Silti sitä miettii, että mitä jos. Ois se niin ihanaa! Ja kamalaa. Mutta enimmäkseen varmaan ihanaa. Meillähän on nyt lastenhuone ja kaikki täällä uudessa kodissa! :P Ois jotenkin helpompaa saada toinen lapsi ”vahingossa”. Ei tarvitsisi päättämällä päättää mitään yritysten aloittamista ja stressata… Toisaalta harmittaisi jos tärppäisikin (huom. ei tärppää!), koska ekahan tärppäsi ensimmäisestä yrityksestä, ja vaikka kuumetta oli ollut jo monta vuotta, niin sitä ihanakamala yritys jäikin sitten yhteen iltaan. Mikä siis toisaalta on ihanaa sekin, mutta KUN. Mä haluaisin tosissani virallisesti kuumeilla ja yrittää ja fiilistellä yrittämistä.. Kuulostaako ihan sekolta? :D


Tulipa pitkä sepustus. Ja hirveesti omaa napaa - sori! Pitää varmaan tulla useammin kirjoottelemaan tänne :D


Ja voi SannaKoo, voi itku sun alapään kanssa  emoticon Voin vain kuvitella miten inhottavaa! Mulla oli paikat kipeet aika pitkään synnytyksen jälkeen, ja muistan hyvin miten kamalilta ne petipuuhien yrityskerrat oli… Ja sä oot joutunut kärsimään jo noin kauan! Ihan epäreilua! 

 
Kas niin, nyt ollu taas pari parempaa päivää.  Toi refluksi on kyllä kurja vaiva, mä tuudittaudun siihen että se helpottaa useimmilla ja jopa korjaantuu 2v mennessä.  Ja niin, mä uskon tosiaan että parempi antaa tulla kaiken mikä mieltä painaa.  Ei tää äitiys tosiaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja helliä tunteita.  Turhan paljon uskoin niin ennen esikoistakin vaikka hän siis helppo vauva olikin.  Ja kun tuppaa väsymys vielä moninkertaistamaan kaikki vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet.  On onneksi paljon hyvää ja valtavaa rakkautta.  Eihän sitä nyt ilman pärjäisi :)

Näyttäs pahasti siltä että mä oon jäämässä täällä paitsioon ei-yrittävänä :D  Te ootte enemmän tai vähemmän lipsumassa sinne yrityksen puolelle!  Ehkä mun pitää Miramarian tyyliin ruveta rei'ittämään kortsuja sitten, hehe!  Tosin on tässä tullu muutamaan otteeseen touhuttua myös ilman rubber-johnia, ihan loppuun asti.  En vain usko hedelmöittymisen olevan kovinkaan todennäköistä, mulla kun tuli ne yhet menkat synnytyksen jälkeen ja sen jälkeen ei ole kuulunutkaan (ja joo, tein hiljattain negatiivisen testin).

Noi ovistikut sun muut kuulostaa jotenkin pelottavilta mun mielestä!  Tai siis jotenkin mulla itellä libidoa laskisi se jos seksistä tulisi semmosta järjestelmällistä vauvantekohommaa.  Toisaalta oon ollu etuoikeutettu siitä että nämä meidän mukulat ovat tulleet helpolla parin kierron jälkeen eikä ole tarvinnu ovulaatioita bongailla.  Mutta mulla vaikuttaa halukkuuteen ihan jo sekin että tulee seksistä turhan rutinoitunutta eli jos on aina samat hommat kun lapset on nukkumassa, samat leikit ja samat asennot.  Mukavampaa jos saa vähän spontaaniutta touhuun mukaan.  Mutta kukin tyylillään!

Kuume alkaa olla oikeesti jo iso.  Mä huomaan salailevani vauvan vaativuutta ja yöheräämisiä mieheltä että se oikeesti näkisi "miten ihanaa tämä vauva-arki on"  (yeah right,..) ja saisi tartunnan tästä kuumeesta X)

Synnytyksestä...  Mulla ainakin toinen synnytys oli huomattavasti helpompi ja tosiaan episiotomiaa ei tällä kertaa tarvinnu tehdä.  Muutamalla tikillä selvisin ja paraneminen kesti huomattavasti lyhyemmän ajan kuin ekalla kerralla!  Jos joku nyt ois jääny esikoisen synnytyksestä hiertämään niin nimenomaan se luvattoman pitkä avautumisvaihe!  Se jos mikä on uuvuttavaa!  Sillon vietettiin siis toista vuorokautta sairaalassakin ennen kuin poika näki päivänvalon.  Ja tytön kanssa ehittiin olla minuutilleen tasan 2h kun parkasu kuului.
Ja muuten piti Sannakoolta kysyä, että käytiinkö sulla jälkitarkastuksessa tai jossain läpi sitä että kuinka suositeltavana pidetään uutta alatiesynnytystä?  Sillä siis kysyn kun kaverilla tuli kanssa repeämä sinne sulkijalihaksiin ja hänelle suositellaan sektiota mahdollisissa tulevissa synnytyksissä.  Ihanaa olis kyllä jos saisit synnytyksellä sen alakerran kuntoon!
 
Joo, noi ovistikut sopii toisille ja toisille sitten taas ei... Mun hyvä kaveri sanoi, ettei hän olis mitenkään pystynyt käytämään ovistikkuja, kun yrittivät lasta. Olis kuulemma tullut liian kova stressi asiasta. Mäkin käytin ovistikkuja pillerien lopetuksen jälkeen aluksi määrittämään niitä tärppipäiviä ja sitä kautta ehkäisyyn. Ja meillä toimi nuo varmat päivät ehkäisynä tosi hyvin. Tietysti asiaa auttaa, kun on melkein päiväntarkka kuukautiskierto. Mutta kyllä me sitten vuoden varmojen päivien kanssa pelailun jälkeen alettiin yrittää esikoista ja mua jotenkin auttoi, kun tiesin, että pystyn ne tärppipäivät selvittämään ja käyttämään hyväksi. Että sitten jos ei olis alkanut vauvaa kuulumaan, niin olisin tiennyt, ettei ainakaan ajoitus mättää. Mutta sehän tärppäs jo ekasta yrityksestä :D Mutta kuten oon jo aiemmin sanonut, niin oon sellanen stressaajaluonne ja haluan aina hallita kaikki tilanteet ja tietää missä mennään. Siksi tää odottaminen on nytkin niin vaikeeta.

Tänään taas iski paniikki, kun oltiin shoppailemassa koko perheen voimin ja mun vatsaa nipisteli ja vihloi koko reissun ajan. En oikein pystynyt keskittymään mihinkään, kun mietin vaan, että onko tää nyt sitä... Ostin itselleni uudet treenivaatteet ja sanoin vielä miehelle, että katotaan vaan, niin oon kuitenkin raskaana, enkä kohta voi pitää niitä vaatteita, saati sitten zumbailla ja käydä salilla. Ihan niin kuin viimeksi kävi sen mojitosekoitus-pullon kanssa. Kotona sitten valitin miehelle, että mua pelottaa taas ihan hirveesti ja että mulla on jo kaiken maailman oireitakin, joita oli silloin tytön odotusaikana. Oon varmaan tosi hyvää seuraa tällä hetkellä ;)

Kiva kun palasit Miramaria! :) Teidän lapsilla olis jo sitten sen verran ikäeroa, että ihan varmasti niiden kanssa pärjäis. Ja varmaan esikoisesta olis jo vähän apuakin. Ellei olis kovin mustasukkainen. Meillä töissä ainakin isommat lapset tykkäs niin hoitaa pienempiä.
 
Minä en myöskään oo edes harkinnut noita ovulaatiotestejä. Ekaa raskautta kun yritettiin, niin eka oltiin joku puoli vuotta ihan "tulee jos on tullakseen"-periaatteella. No sit kun ei alkanut siitä tärppäämään, niin aloin laskemaan noita tärppipäiviä. Ja huomasinkin, että aina kun mahikset raskaaksituloon olisi olleet, niin seksiä ei juuri silloin miehen työmatkojen vuoksi ollut. No sitten annoin miehellekin oikein tiedoksi tärppipäivät seuraavalle puolelle vuodelle ja ihan rennolla meiningillä aloitettiin varsinaista "yrittämistä". Ekasta kerrasta se sitten jo onnistuikin ja tavallaan mua jälkikäteen vähän harmitti, että se tapahtui niin nopeasti... Varsinkin kun se seksi siinä yrittäessä oli niin taivaallista ja loppui melkein kuin seinään mun raskauduttua. Kaikki jännitys katosi siitä hommasta :-)

Nyt oon ajatellut, että myöskin ihan rennolla meiningillä yritetään. Mulla on kyl sama juttu kuin Moonilla, että jos siitä tulee liian vakavaa yrittämistä niin halutkin menee koko hommasta. Silloin viimeksi taidettiin heilutella peittoja sen ekan varsinaisen yrityskierron aikana joka päivä vähintään kerran. Oli niin jänskää hommaa. Eiköhän siihen taas tule ihan oma vireensä sitten kun molemmat tietää, että raskautumisenkin mahdollisuus on olemassa. 

Niin ja Margeliini, miksi et voisi raskaana ollessa zumbata??? :-) Kyllä minä ainakin ajattelin jatkaa liikuntaa taas vaikka raskaaksi tulisinkin, kuten ennenkin. Niin tein ekassakin raskaudessa. Kävin alkuun ihan stepissä ja pumpissa jne. Sit kun maha vähän kasvoi, niin jätin stepin pois mut pumpissa kävin kyllä reilusti yli puoleen väliin raskautta. Mutta toisaalta kun nyt oikein alan miettimään, enpä oo kyllä tällä nykyiselläkään salilla kertaakaan ketään raskaanaolevaa nähnyt jumpassa, vaikka jopa Lady Line kysymyksessä... Että oonko minä sitten ollutkin joku omituinen, huoleton hurjapää kun oon raskaanakin jumpannut ihan kunnon hikijumppaa?? :-D 

Toisaalta, minä oon ilmeisesti ollut vähän turhan huoleton noiden syömisrajoitustenkin kanssa. Mitä juttelee toisten raskaana olleiden tai parhaillaan raskaana olevien kanssa siis. Jokukin sanoi, ettei uskalla syödä ravintolassa mitään muuta kuin pizzaa, koska vain se on takuuvarmasti riittävästi kuumennettua. Minä söin muutamia kertoja ravintolassa jopa medium-pihviä (!!!!!!). Samoin alkuraskaudessa Italian-reissulla vedin huoletta mm. salaatteja ja maitotuotteita (juu, en tiedä oliko pastöroitu). Joskus 26 viikolla käytiin Las Palmasissa ja siellä söin kaikenlaisia mereneläviäkin, muistaakseni jotain tosi epäilyttävää majoneesipohjaista dippikastiketta myös. Niin ja raskaana ollessa mun suurinta herkkua oli Hesburgerin kanahampurilaiset. Majoneesilla, tottakai! :-D Jälkikäteen oon vasta tajunnut, että ehkä oonkin ollut vähän liiian huoleton. Seuravassa raskaudessa en kyllä syö mitään! :-) 

Juu ja kiva kun MiraMariakin palasit keskusteluun pitkästä aikaa! 
 
Yumna: Sen takia maalailin jo piruja seinille tuon liikunnan harrastamisen suhteen, kun tytön odotusaikana oli aika mahdotonta mitään harrastaa :( Alussa oli pahoinvointi, joka haittasi elämää ja asioiden suunnittelua. Jouduin olemaan töistäkin pois ja kavereiden kanssa ei voinut mitään tapaamisia sopia etukäteen, kun se pahoinvointi saattoi iskeä ihan mihin hetkeen tahansa. Siinä jäi harrastuksetkin sitten. Joskus rv 16 rupes helpottamaan, mutta sitten iski ihan hirvee väsymys. Jaksoin tasan töissä käydä ja illat nukuin. Kai se oli hormonaalista, koska koko raskauden ajan mun hemoglobiini oli tosi hyvä. Lopussa tuli selkä kipeäksi töissä ja jouduin n. kuukausi ennen äippäloman alkua jäämään saikulle. Vaikka työkaverit olivat ihania ja yrittivät tehdä kaikki raskaat työt mun puolesta, mutta loppujen lopuksi siinäkään ei ollut mitään järkeä, että pystyin töissä vaan istumaan ja muut saivat tehdä ne fyysiset työt munkin puolesta. Parempi mun oli jäädä pois ja saivat sijaisen, joka pystyi tekemään samat hommat kuin muutkin. Saikulla teinkin sitten jonkun aikaa kävelylenkkejä, kunnes alkoi niin hirveät harkkasupistukset, että joinakin päivinä kykenin kävelemään lähikauppaan ja joinakin en. Eli raskaus on niin ei mun juttu :D

Nyt sitten kun oon saanut itseni jo näinkin hyvää kuntoon, niin en heti haluais taas jäädä "vangiksi" omaan kroppaani. Unohdin muuten, että kävinhän mä raskausaikana äitiysjoogassa, mutta se nyt ei ollut mitään hikiliikuntaa (jota liikunnan täytyy olla mulle). Kyllä mä aion seuraavan raskauden aikana harrastaa liikuntaa niin paljon kuin voin, jos ei tule tuollaisia samanlaisia esteitä kuin viimeksi. Sehän on kai vasta aika lopussa (mun tietääkseni), kun täytyy alkaa rajoittaa treenaamista. Mutta kävellä kuulemma (lääkäri sanoi) saa ihan reippaasti viimeiseen asti, jos on normaali raskaus eikä supistele kipeästi.

Mä olin aika tarkka syömisistäni, mutta kerran mun teki niin hirveesti mieli valkosipulituorejuustoa, että vedin sitä suoraan rasiasta ;) Jälkeenpäin sitten jännäsin mitä tapahtuu, mutta appiukko (joka on toiminut neuvolalääkärinä öö... joskus 80-luvulla) oli sitä mieltä, että kyllä Suomessa on niin tarkasti valvottu tuorejuustojenkin valmistusprosessit, ettei niissä mitään listeriaa ole.  Salmiakki oli myös monesti ainoa apu pahoinvointiin, että sitäkin tuli syötyä aika paljon. Enemmän mua pelotti kuinka mun verenpaineelle käy kuin mitä vauvalle siitä tulee.
 
Miramaria: Ei kuulosta ollenkaan pöljältä haluta fiilistellä sitä yrittämistä. Mä ainakin haikailen yrittämistä ja jännäilyä. Se päivien laskeminen, oireiden pohdinta ja testien tekeminen oli jotain niin kutkuttavaa. Meillä esikoista yrittäessä tärppäsi vain reilun puolen vuoden jälkeen. Ehti siinä kuitenkin 7kk jännittää, ja oli siinä ajassa se oma hohtonsa :) Mielelläni uudelleenkin haluisin kokea saman!

Ovistikuista vielä vähän.  Meillä oli ne käytössä esikoisen yrittämisen aikoihin, eivätkä vaikuttaneet meillä seksikertojen ajoittamiseen. Tuolloin seksiä oli joka päivä muutenkin. Halusin vain itse tietää ovuloinko ylipäätään ja milloin ovulaatio suunnilleen aina tapahtuu. Kiertojen pituus heitteli paljon. Miehelle en kertoillut, koska ovulaatio mahdollisesti oli. Tikkujen avulla selvisi arvokas tieto, että mulla luteraalivaihe on vain 10 päivää normaalin 14 päivän sijaan. Raskaaksi tulin lopulta siitä ainoasta kierrosta, josta en ovista tikuilla bongannut.

Ja raskausajan liikunnasta ja syömisestä. Koitin tarkemmin katsella mitä suuhuni laitoin. Silti esim. kahvia, juustoja, salmiakkia ja majoneesia vedin huoletta. Olisin tullut hulluksi jos olisin pilkuntarkasti noudattanut neuvolan ohjeistuksia. Salilla kävin n. rv 25 asti, jolloin laitoin kortin jäähylle. Koiran kanssa tuli lenkkeiltyä ihan loppuun asti, jopa synnytyksen ollessa käynnissä kävin hölkkälenkillä :D
Todellakin toivon, että olisi myös seuraavan raskauden aikana mahdollisuus liikkua. Ehkä kuitenkin mun pitäisi paremmin pohtia, että seuraava raskaus voi olla paljon hankalampi kuin ensimmäinen.
 
Ihmismieli on malttamaton... joillakin. Tein tänään aamulla testin, joka oli nega. Ei mitään roskishaamujakaan. Vielä en uskalla huokaista helpotuksesta, mutta kyllä tuo varmaan aika luotettava tulos on. Pakkausselosteessa luki, että kun testin tekee kolme päivää ennen kuin menkkojen pitäis alkaa, niin varmuus oikeasta tuloksesta olis jotain 74 %. Mies ei kuulemma vielä oikein usko sitä tulosta :O No, insinöörit! Kai se sitten vasta uskoo, kun menkat alkaa.Sitä raskautumista vois tosiaan ajatella vasta vähän myöhemmin ihan tosissaan. Ehkä sitten kun tyttö on 1-vuotias. Nyt on hyvä näin. Ehkä tää pikku paniikki oli hyvä muistutus siitä ;)

Sä ootkin manque pystynyt pitkään liikkumaan raskausaikana :) Toivon todellakin, että mäkin voisin seuraavalla kerralla jatkaa liikkumista pitempään ja että raskaus olis muutenkin helpompi. Jos en joudu tässä välissä töihin menemään, niin ehkä oonkin paremmassa kunnossa sitten.

Perjantaina pitäis mennä käymään pomon juttusilla hoitovapaan tiimoilta. Voin tod. näk. ilmoittaa olevani vaan elokuun loppuun näin aluksi. Sittenhän mulle jää vielä se toinen jakso, joka täytyy ilmoittaa kesäkuun lopussa. Juuri kun mies valmistuu ja kaikki on auki :( Voih, mä en halua viedä tuota pientä piiperoista päiväkotiin! Onneksi meillä ei ole asuntolainaa. Tälläisinä hetkinä se on vain hyvä asia, vaikka ottaakin päähän asua vuokralla. Mutta kun kuuntelee kavereiden juttuja siitä, kuinka joutuvat viemään lapsensa hoitoon jo vuoden ikäisenä, että molemmat vanhemmat pääsevät töihin ja asunto saadaan maksettua, niin silloin ei käy kyllä yhtään kateeksi eikä harmita meidän ruma muovimattolattia ja parvekettomuus ja korkea vuokra. Oon kylläkin jo katsellut josko meille voisi löytyä vähän halvempi ja isompi kämppä tästä läheltä. Päästäis varmaan aika lailla jonojen ohi, kun meillä on lapsi ;) Opiskelija-asuntoa ei enää viitsi hakea, kun miehen valmistuminen on niin lähellä, mutta täällä on myös sellainen taho, joka tarjoaa opiskeleville ja työssäkäyville alle 3-kymppisille vuokra-asuntoja vähän halvemmalla.
 
Ymmärrän hyvin malttamattomuutesi, Margeliini. Kyllä itsekin olin ennen viime menkkoja jo melkein testiä hakemassa, kunnes sitten vielä maltoin mieleni ja sieltä ne menkat tulikin. Jos olis testejä kotona ollut varastossa, niin varmasti olisin sellaisen tehnyt. 

Tosiaan, eihän kaikilla raskaus mene niin sujuvasti että pystyisi liikkumaan kuten ennenkin. Kuten sanottu, mun raskaus oli jotenkin aika "helppo" ja pystyin elämään aika normaalia elämää aika pitkään. Mutta alkoihan mullakin se raskausmyrkytys silloin 32 rv tienoilla ja sen jälkeen ei paljon uskaltanut enää liikkua. Eikä kyllä ollut sellainen olokaan että olisi pystynyt. Joskus muistaakseni rv 30 tienoilla alkoi noita harkkasupistuksia tulemaan kävelylenkilläkin ihan 5min. välein ja silloin lopetin ne. 

Raskauskin on varmaan niin erilainen, kun on tällainen vauhdikas taapero touhuamassa koko ajan... Ei siinä voi samalla tavalla vaan kehoaan kuunnella ja rentoutua silloin kun haluaa. Ja mites kaikki kyykistelyt, nostelut yms. Kun muistelee ekasta raskaudesta niin kenkien pukeminen oli loppua kohti vaivalloista just sen kumartelun takia. Noo, ehkä sitä löytää sit ne keinot tehdä asioita kun tarve on.
 
Heippahei!

Oottepa järkänneet paljon luettavaa! Katsotaan, mihin asti ehdin, kun apina jo äsken huuteli päiväuniltaan... ei kuitenkaan poistunut huoneesta, joten oisko sit nukahtanu takas.

Kiitos ihanat myötäelosta, mutta tosiaan, ei mun takia tarvitse pohtia, että mitä uskaltaa hehkutella jne. Kaikilla synnytykset, raskaudet ja muut on niin yksilöllisiä, että miksipä mä tuntisin veitsen kääntöjä haavassani, jos joku kertoo helposti parantuneista repeämistä :)

Alhaalta jo heti kävin kurkkimassa, että mitenhän on käynyt, joko Margeliini testaillut! Pöhhit negalle, vaikka ilmeisesti se oli kuitenkin siellä se vähän toivotumpi tulos? Ja malttia jatkotestailuun, ehkä ne menkat sieltä tulee ilman miljoonan testin kuluttamistakin ;)

Ja noin yleisesti, musta on ihanaa, kuinka monella miehelläkin siellä vauvakuumetta pukkaa! Hih! Liekköhän ne teidän olkien yli kurkkineet, että jahas, siellä se emäntä surffailee kuumeilu-sivustoilla! :D (Mä toivon, että meillä mies ei ole tällaista havaintoa tehnyt.)

Niin, oviksia mä en ole ajatellut kuulostella tai laskeskella. Jatketaan niinkuin ennenkin, eli seksiä silloin, kun siltä tuntuu ja ollaan saman katon alla, kuumeelle ei uskalla antaa tilaa nyt. Oon nyt hakenut töitä ja pohtinut lapsen tarhajuttuja, joten ehkä se vauva sieltä ilmestyy omaan aikaansa ;)

Moonin perhe-elämätuskailuille sympatiaa huokuvat nyökyttelyt! Aivan totta, perseestä tää osaa olla. Just kävin meidän omaa lapsiperhe-tuskaa vuodattavassa blogiini, kun tuo apina vaan käy hermoille! Pari iltaa siis temppuillut nukkumaan käynnin kanssa, ja mulla meinannut keittää yli, välillä jo tehnyt mieli luovuttaa ja jäädä tyyliin pitämään sitä siellä sängyssään, eikä antaa sille mahdollisuutta ylösponkaisuun. Hrrh, uhmaikäiset! Ja Margeliinille siis sympatiat myös, että ehkäpä se anoppi on unohtanut, kuinka rasittavia nää pennut voi oikeesti ollakaan... (meillä mun mummi katto tossa sunnuntaina meidän lähtöyritystä, kun Joona kirkuu naama punaisena haalaria pukiessa. Se ääneen ihmettelikin, että onko se aina ollut noin hankalaa lasten kanssa, ja miten sitä onkaan kestänyt? :D)

Jahas, apina heräs. Täytyy ryhtyä hommiin ja laittaa pöperöä pöytään! :)
 
Sieltähän ne menkat tulivat samana iltana! Jos olisin vähän malttanut, niin olis testi säästynyt. Mutta kun ei malta, niin ei ;) Taas jäi lyhyeksi (?) kuukautiskierto, 26 pv. Mulla saattoi ennen raskautta olla jopa 31 pv, mutta nyt raskauden jälkeen on kaikki normaalit kierrot olleet 26-29 pv. Ja se mikä on tällä kertaa ihan uutta, niin mulla ei oo mitään kipuja! :) Ennen jouduin AINA kärvistelemään muutaman päivän ja Buranan voimalla jakselemaan. Mutta nyt ei mitään! No, en valita. En todellakaan.

SannaKoo: Toi nega oli joo ehkä vähän toivotumpi tulos. Sen verran jo itseäni tunnen, että mulle on helpompaa, jos lapsi on suunniteltu ja tehty ja siihen on varauduttu. Eikä hetken mielijohteesta heiluteltu peittoja ilman ehkäisyä. Elämässä on muutenkin niin paljon yllätyksiä. Mä oon alkanut tykätä niiiiiiiiiiin paljon rutiineista ja tavallisesta, jonkun mielestä tylsästä elämästä. Oonko mä tulossa vanhaksi? Mulla on kylläkin synttärit ihan kohta ovella. Ja kyllä mä joskus tykkään vaihtelusta ja yllätyksistä, jos ne on kivoja. Tätä tää kotona oleminen teettää. Välillä ärsyttää viikonloppuna, kun mies on kotona ja "pilaa" mun päivärytmit ja tekee jotkut asiat eri tavalla, kuin miten me neidin kans täällä viikolla aina tehdään. Mutta kyllä mä tietysti pystyn sen asian kanssa elämään :D

Eilen oli vihdoinkin se synnytyksen jälkipuinti. Teki hyvää. Enää ei mikään mietitytä. En mä tajunnut ollenkaan tai sitten en muistanut, että siinä jossain vaiheessa synnytystä tuli jotain laskua tytön sydänäänissä ja sen takia en saanut kokeilla synnytysjakkaraa, vaan jouduin äheltämään siinä typerässä sängyssä tytön ulos. Oon siitä ollut harmissani välillä. Ja niiden sydänäänten takia se epparikin, vaikka mitään varsinaista hätää ei ollutkaan missään vaiheessa. Kuulemma seuraavassa synnytyksessä (kätilö sanoi melkein voivansa luvata) mulle ei tehdä enää epparia, jos ei tule mitään kiirettä vauvan ulossaamisen kanssa :) Mutta epiduraalia en välttämättä saa :( Oi voi... Siitä epiduraalista ainakin tiedän, että se auttaa kipuihin. Muista puudutteista ei ole kokemusta. Pitkä ja raskas eka synnytys, mutta kuulemma ihan normaalin pituinen ensisynnyttäjälle, vaikka mun lähipiirissä onkin muutama nopea ensisynnyttäjä. Harvinaisempaa se kai kuitenkin on.

Nyt on kauheesti suunnitelmia, kun en sitten ollutkaan raskaana. Jee! Mä voin nyt taas ottaa saunaolutta :) Jee! Voin ostaa sukset ja alkaa yli 10 vuoden tauon jälkeen taas hiihtää :) Jee! Pidän nyt kevään ajan sellasen treenirääkin itselleni, että karistan kaikki ylimääräiset, jotka vaan kropastani saan pois :) Meillä on muuten zumba-ryhmässä yksi raskaana oleva myös ja katsoin viimeksi, että onpa sillä söpö pyöree masu :) Sitten katsoin omaani, joka on niin hienosti palautunut (oma kehu haisee nyt aika vahvasti ;) raskaudesta ja vaikka tota löysää mummonahkaa tuossa vielä on, niin vähän sieltä jo lihaksetkin erottuu ja tulin siihen tulokseen, että tykkään enemmän omastani :D Ainakin vähän aikaa taas...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top