Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Yumna:  Mä oon niiiiin sama mieltä tosta äitiyden myötä naisellisemmasta olosta!  Ja ehdottomasti synnytys jne. lähensi suhdetta, sen intiimimmäksi ei voi mennäkään joten seksistäkin tuli paljon vapautuneempaa!

Meilläkin muuten löytyy se Ikean halpissyöttis matkatuoliksi, on tällä hetkellä mökillä.  Ja just tajusin sen että nytpä me ei saadakaan sitä jouluksi matkaan mummolaan, voi kökkö!  Unohtu ihan tyystin koko syöttis.  Höh.

Ihmesientä pitää vielä vähän hehkuttaa!  Ostin nimittäin toiseen mummolaan huutiksesta samanlaisen syöttötuolin kuin meidän kotisyöttis ja sain sen ihan muutamalla eurolla koska sitä ei oltu varmaan 80-luvun jälkeen pesty kertaakaan.  Siis ihan hirveessä moskassa koko tuoli.  No minäpä sitten huhkin ihmesienen kanssa vartin tuolin kimpussa ja kaikki fossiloitunut puuro yms. oli tipotiessään!

Mä oon nähny monta kertaa synnytysunia.  Jotenkin niissä vaan sitten katoaa se koko vauva, tulee semmonen valeraskausolo kun on mukamas synnyttänyt mutta lasta ei näy missään.  Mitähän joku unentulkitsija siitäkin sanoisi ;)
 
Kylläpäs sai piparkakkutalo kyytiä! Niin, että hävis ihan kokonaan ;) Että voikin menkat ketuttaa näin vietävästi.. Onko se hormoniperäistä vai ihan vaan sitä, että ne alkoi (mulla kun oli ihan pienen pieni ajatuksen häivähdys syysvauvasta) eikä siimahännät selvinneet toimintakykyisinä viikkoa mun kropassa? No, kai se aika harvinaista on tai sitten täytyy olla jotain supersimppoja.

Toi olikin muuten hyvä idea, että ostaa matkasyöttikseksi Ikean version. Meillä ei ole toisessa mummolassa syöttötuolia. Miehen vanhemmillahan sitten onkin vaikka mitä vielä jäljellä. Syöttötuoli löytyy, matkasänky, leluja, vaatteita... Ja ostivat meidän rinsessalle sinne rattaatkin, kun (taas totean näin) niin kuin jo jossain ketjussa mainitsin, niin meidän autoon ei sitten mahdukaan takakonttiin mitään muuta jos sinne vaunut laittaa. Ja meitä kun siinä autossa aika usein matkustaa mun ja mieheni ja Hempun lisäksi meidän kaks kissaa ja miehen sisko miehineen. Ja siihen vielä kaikkien kamppeet, niin ei sitä tilaa kyllä liika ole.

Kyllä mä  SannaKoo sinne kaupungille joku päivä pääsen. Mulla on vielä joululahjatkin ostamatta :( niin kai se on pakko taas mennä sinne. Mä nykyään vihaan kaupungilla käymistä. Kun täältä Herwoodista saa muuten aika hyvin kaikkea, mutta sitten just jonkun sukkien takia pitäis lähteä pidemmälle... tai ripsivärin. Vaikka eipä tuon meidän neidin kanssa tohon kauppakeskukseen viitsis lähteä, kun jostain ihmeen syystä se herää AINA siellä. Ruokakaupassakin täytyy kauheella kiireellä käydä, ettei ala mekkala vaunuissa.

Ihmesieni on mullakin käytössä :) Se tekee kyllä siivoomisesta vähän kivempaa, kun oikeesti pääsee eroon niistäkin paskoista, joista ei koskaan kuvitellutkaan pääseväsä.
 
Siis miksi mä en ole tajunnut käyttää ihmesientä muuhun, kuin satunnaiseen seinien putsailuun ja pääsääntöisesti se toimii vaan kylppärikäytössä?? Oon nyt kuulkaa missannut selkeästi jotain suurta, ja heti seuraavan kerran siivoustarvikkeita haaliessa täytyy ostaa uus paketti, että saan yhden sitten keittiökäyttöönkin! Toimiiko se myös mikron ja lieden putsaukseen?

Margeliini, heh, meillä ei appilan väki oo niinkään auton tilanpuutteen takia hankkineet kaikkea mahdollista vauva/taapero-sälää kämpilleen, vaan ihan puhtaasta halusta... sieltä löytyy kans just noi, tosin matkasänky on sellainen, mitä samaa käytetään sitten mökilläkin. Meillä ei tosin oo anoppilaan kuin se nelisen kilsaa matkaa, että matka on lyhyt ne hakeakin ;)
Rattaat anoppi osti, tai sellaiset matkarattaat vaan, vaunuiässä sen ekan talven käytettiin sentäs "samoja" siellä ja täällä. Tosin eipä Joona sen ekan puolen vuoden aikana ollut kuin vissiin kolmesti mummolassa yötä... muuten anoppi haki pojan päivähoitoon vaan lenkkeillen kera vaunujen ja palautti sitten parin tunnin päästä. (Silloin asuttiin vieläkin lähempänä, melkein liiiiiiiankin lähellä, koska anoppihan oli oven takana harva se päivä :D)
Mun äidin luona taas ei oo edes varavaatteita tai vaippapakettia Joonalle! No nythän tuo 2v ei sillain mitään ihmeitä tarviikaan... mutta jos mun äidille menee yökylään, niin pitää raahata ite ne vaipat ja rattaat ja vaatteet mennessään. Mun mielestä ihan hyvä näinkin, koska turhaan niitä samoja tavaroita kahdessa paikkaa oikeesti pitääkään, kun eihän se lapsi ole samanaikaisesti kuitenkaan kahdessa paikassa! Leluja on onneks nykyään molemmissa paikoissa - mun äidin luona mun ja sisarusten vanhoja, anoppilassa ihan vaan Joonaa varten ostettu jättikorillinen täynnä... Ai kumpihan isoäideistä on enempi innoissaan? ;)

Margeliinille höhhit menkoista. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka se negana tehty testi oli helpotus, niin jotenkin sitä silti pyörittelee ajatusta syysvauvasta mielessään... menkathan ei oo vielä alkaneet, joten mitään 100% varmuutta ei raskaudettomuudesta ole. En vaan oikein jaksa uskoa, enempi jotain kropan temppuiluita... on mulla tän 12v aikana, mitä menkoista olen nauttinut, käynyt pari kertaa aiemminkin niin, että yhdet menkat on vaan jääneet välistä ja seuraavat ovat alkaneet sitten kellontarkasti "ajallaan". Ja nyt nää ajatukset ei kyllä ainakaan edesauta niiden menkkojen alkamista!
 
Ihmeellinen ihmesieni :)  Keittiökäyttöön soveltuu myöskin.  Mä oon sillä putsannut kaapinovia ja kaakeleita ja lieden nupit (ne on niin hankala saada rätillä tms. puhtaaksi).  Itse lieteen kyllä soveltuu saippuavilla paremmin samoin kuin uuniinkin.  Mikroon ihmesieni kyllä toimii ja samoin sillä saa tiskialtaan säkenöimään.  Mä kyllä käytän saippuavillaa altaaseenkin (pihtaan ihmesientä vaikeempiin kohteisiin).  Kyllä tää siivoaminenkin on melkosta välineurheilua :)  Mä kyllä kumarran mikrokuitua!

Meillä löytyy anoppilasta leluja, amme ja pinnasänky.  Tänään kävin investoimassa myös Ikean halpissyöttiksen ja potan, ei tartte niitä sitten raahata joka kerta edestakas.  Sitä tavaraa noiden lasten kanssa on ihan tarpeeksi muutenkin X)  Mun vanhemmilta löytyy sitten taas matkasänky joka matkustaa myös mökille tarvittaessa (niin ja leluja myös).  Mökillä on se meidän toinen matkasyöttis.  Ja on mulla sitten hoitolaukussa myös se kengurusyöttis, se "pussituoli" siis.  Rattaita ei ole kuin kotona, ne pitää ottaa aina mukaan.

Tuli noista menkoista mieleen että erilaisten teinihölmöilyjen sun muiden varomattomuuksien jäljiltä on jokunen raskaustesti tullut tehtyä kun ei ole menkkoja kuulunut.  Mulla on kyllä sitten yleensä heti seuraavana päivänä sen negan jälkeen tullut kun olen lakannu jännäämästä.  Nyt on menkat kateissa mutta se johtunee ihan tästä synnytyksen jälkitilasta.  Sama juttu oli esikoisenkin kanssa.  Olishan se tavallaan "hauskaa" jos oliskin nyt paksuna (mikä ei ole mahdollista), sitten ei tarttis pähkäillä millä sais sen miehen ylipuhuttua :D
 
Meilläkin on anoppilassa sen takia sitä tavaraa niin paljon, että ovat säästäneet omien lastensa jälkeen meilkein kaiken. Ja heidän nuorin on siis 20 vee. En kyllä ymmärrä mihin ne niitä tavaroita oikein varastoivat. Mutta tavaroista puheen ollen, hokasin mitä kaikkea pitäis taas ostaa tuolle neidille.... Viime yön kuuntelin sellasta kolinaa, kun tytön pää osui pinnasängyn laitoihin, että pakko kai se on huomenna (?) käydä hakemassa Ikeasta jotkut halpisreunapehmusteet. Samalla uusi hoitopöydän alusta... ja ehkä se matkasyöttis... ja ja.. Kyllähän sieltä aina tarttuu mukaan vaikka mitä ;)

Moon: Mä en oo teininä vielä raskaustestejä kuluttanut. Seurustelin siinä muutaman vuoden, niin että olin aika kiltisti ja kiltisti söin pillereitäkin. Mutta sitten kun erottiin sen miehen kanssa, niin vietin kyllä aika railakasta sinkkuelämää ja silloin kävin muutaman kerran apteekista hakemassa jälkiehkäisyä. Että mua hävetti. Onneks ei tullut mitään vakavia seurauksia toilailuistani, henkinen krapula ehkä. Vaikka kerrankos sitä toilailee. Eipähän tartte enää myöhemmin sekoilla.

Mulle valkeni tänään järkyttäviä seikkoja hoitovapaasta. En tiedä onko näin kaikkien työnantajien leivissä, mutta ainakin mulla tulee olemaan se tilanne, että voin hakea hoitovapaata vaan kaksi kertaa. Eli mun täytyy sillä toisella kertaa tietää koska palaan sitten töihin ja sitten kun palaan, en enää voi jäädä hoitovapaalle. En tiedä koskeeko toi myös osittaista hoitovapaata. Ihan älytöntä! Mistä sellasta voi tietää?? Mun miehen olis tarkoitus valmistua ens kesäkuun loppuun mennessä, että ainakin sinne asti voin olla hoitovapaalla, mutta entäs sitten? Sitten pitäis jo tietää kuinka pitkään oon kotona. Entäs jos mies ei saa töitä? Ja olen jo hakenut hoitovapaata sille ajalle? En voi myöskään mennä itse töihin. Mun kaverille ja entiselle työkaverille oli sanottu, että ainoastaa jostain oikein painavasta syystä voi tulla takas töihin kesken hoitovapaan, mutta kuulemma puolison työttömyys ei ole tälläinen syy. Joopati joo... Vetää aika hiljaiseksi. Mä en haluis lastani viedä alle 3-vuotiaana päiväkotiin, kun satun niin hyvin tietämään mitä se arki siellä pienten osastolla näillä resursseilla on. Mutta mistäs hemmetistä mä voin tietää meidän taloudellisesta tilanteesta niin monta vuotta eteen päin? :( Aargh! Tulee vähän sellainen olo, että pitäiskö se kakkonen yrittää saada mahd. pian aluilleen, ettei sitten tarttis montaa vuotta sillä kotihoidontuella kituuttaa. Vaikka eihän se tietenkään mikä pätevä syy yksin ole toisen lapsen saamiselle, mutta ainakin puoltaa sitä pientä ikäeroa. Kerroin tämän miehellekin. Vastaus oli taas: "No katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu." ;)
 
Vitsit, pitääköhän munkin käydä hankkimassa noita ihmesieniä kun sitä niin kovasti kehutte. Minäkin oon kyl aikamoinen siivousintoilija, oon aina sanonut että siivous on mun harrastus... eh. Paitsi nyt kun saa harvemmin harrastaa ihan rauhassa ja antaumuksella, kuten ennen :-) 

Minä oon jo vähän päättänyt, että tuossa tammikuun jälkeen siirryttäis tästä kuumeilusta siihen yrittämisen puolelle... Alkaa sen verran kihelmöimään ajatus siitä pikkunyytistä taas. Ja oon miettinyt myös noita tytön hoitoasioita. Kun alun perin oon ajatellut olevani kotona tytön kanssa ensi syksyyn, jolloin hän on 2,5v. Niin että olis se kätevää jos tosiaan yrittäiskin sitä syysvauvaa, jotta tytön ei tarviskaan mennä vielä syksyllä päiväkotiin. Vois sitten miettiä jotain kerhoa tms. sille vaikka tammikuusta ja seuraavasta syksystä päiväkotia... Ja tosiaan, mulla tilanne on vielä se että mun pitää ensin ettiä työpaikka  (muutettiin tytön ollessa 4kk) enkä tiedä mitä siitä nyt tulee siinä loppuraskaudesta (jos nyt kaikki siis menis suunnitelmien mukaan). 

Eihän näitä voi koskaan suunnitella näin tarkkaan, joten kyllä se päiväkotipaikkaa on ryhdyttävä tytölle jo ensi syksyksi kohta hakemaan jos meinaa tästä lähialueelta saada. On nimittäin täynnä nuo päiväkodit täällä päin... Huoh. Tuntuu vaan niin ahdistavalta ajatukselta että ei sais enää olla kotona tytön kanssa :-( 

Mut hei naiset, jos tää meidän keskustelu muuttuukin pikku hiljaa syysvauvan yrittämis-keskusteluksi?!?! ;-) 

Margeliini, oletkos jonkun työehtosopimuksen piirissä? Oothan varmistanut vielä omasta sopimuksestasi, että asia on tosiaan noin? Kyllähän se voi olla, että työnantaja vaatii saada tietää suunnitelmia vähän pidemmällä tähtäimellä. Tavallaan ymmärrettävää, jotta on helpompi saada sijaisia jne. Mutta toki vähän hankalaa sun tilanteessa! 

Me ei olla varsinaisesti hankittu mitään tavaroita kumpaankaan mummolaan, tuo Ikean syöttis on ollut mun vanhemmilla siskonlasten käytössä alun perin. Ja parhaillaankin sillä on myös muita käyttäjiä kuin meidän neiti. Anoppi oli hankkinut matkasängyn eka kerralla kun sinne (Marokkoon siis) mentiin, muuta ei oo sielläkään. Siellä ei oikein noilla rattaillakaan mitään tee, kun on niin hankala sen liikenteen seassa työnnellä niitä. Mieluummin kannetaan tyttöä Manducassa tai ihan vaan sylissä, innokkaita kantajia kun löytyy sieltä enemmän kuin tarpeeksi :-)

Me yritettiin eilen tehdä joulukuusen hakureissua Hakaniemen torille, mutta eihän siellä mitään vielä ollu. Liian ajoissa liikkeellä. Netistä löysin sit tiedon, että lauantaina on vasta kuusia myynnissä. Pitää siis tehdä uusi reissu viikonloppuna! Ehkäpä ehtiikin siivota ennen sitä niin saa kuusen suoraan "tupaan". Jihaa, joulutunnelmaa!   
 
Eiiii, ette saa alkaa kaikki tosissanne yrittämään mitään syysvauvaa! :D
Tai mäkin kyllä joo haluisin, mutta kun ei voi yrittää, niin en halua enää boostaa tätä kuumeilua :) Mut oishan se aika ihanaa, jos täältä alkais yhdellä jos toisella viisarit värähtelemään eri asentoon ja niitä plussatestejäkin täältä joku pissailis... hih! Aivan satavarmasti sen ekan plussan jälkeen ei mee kauaa muidenkin kuumeen kohoamiseen :D

Moon ainakin kuulostaa kovasti nyt siltä, että kuumeeks on mennyt ja miehen ylipuhuminen jo mielessä? :D

Oijjoi, tosiaan Margeliini ikea-reissut voi olla kohtalokkaita. Mulla etenkin tällain joulunalla sieltä tulee ostettua aivan tuhottomasti kaikkea pientä ja ihanaa ja yhtä ja toista... ihanuuksia, ja aivan kovin kovin tarpeellisia!

Onneks ei oo työpaikkaa, mihin palata täältä kotielämästä, niin ei oo sillain niin justiinsa... mutta et ole ainoa, jonka olen kuullut tuskailevan tuon kanssa, että pitää tosiaan hyvissä ajoin tietää ja ilmoittaa, että koska aikoo töihin palata. Päivähoitopaikkojenkin suhteen se kaiketi on 4kk mitä aiemmin se pitäis ilmoittaa... Mutta äkillisen työllistymisen takia kaupungin pitää 2vkon sisällä löytää joku paikka - tosin se paikka voi sitten olla aivan toiselta puolen kaupunkia...

Yumnan anoppi asustelee siis Marokossa? Mua ihan hirveesti utelututtais kysellä teidän kahden kulttuurin sulatusuunista, joten kerrothan ihmeessä mm. teidän joulupuuhista jne! Niin tai siis kerrothan, jos haluat kertoa... :D Melkein hallitsen käytöstavat tän uteliaisuuden ohitsekin.
Kuusta ainaskin ootte hakemassa?
 
Yumna: Juu, tää kaupungin kokoinen "firma", jossa oon töissä, noudattaa kv-tessiä. Mä jo kaivelin sen netistä esiin ja soitin vielä oman liittoni edunvalvontaan ja kysyin asiasta. Mutta kyllä, valitettavasti se menee juurikin niin kuin mun kaverille oli sanottu :( Ja ihan työvoimalain mukaan ei työnantajan tarvitse ottaa työntekijää kesken hoitovapaan takaisin töihin ja työnantaja voi itse päättää mikä olis tarpeeksi pätevä syy, jos ottaiskin. Ja mun täytyy siis tammikuun loppuun mennessä jo ilmoittaa se ensimmäinen hoitovapaajakso. Soitin siis sen takia liittoon, kun tiedän, että työnantajani kiertää lakia, sellaisissa asioissa, joissa ei voi jäädä siitä kiinni. Ettei vaan yritä höynäyttää mua tässä hoitavapaa-asiassa.

Ihanalta kuulostaa tuo, kun pohdit, että voisitte siirtyä yrittämiseen. Mitäs mieltä mies on asiasta? Mäkin ajattelin tästä eteen päin sanoa, että mun puolesta ei tarvita ehkäisyä. Mies saa sitten itse päättää haluaako käyttää. Varmaan kylläkin haluaa...

SannaKoo: Täällä voi saada sen hoitopaikan toiselta puolelta kaupunkia, vaikka hakiskin sitä ihan ajoissa. Täällä on talot niin täynnä, että sieltä se paikka on otettava, mistä saadaan :( Ja ryhmät on isoja. Mäkin olin töissä alle 3-vuotiaiden ryhmässä, jossa oli paikka 16 lapselle ja lain mukaanhan niin isoja ryhmiä ei sais olla, mutta kun ryhmä oli muodollisesti jaettu kahtia, niin johan sellaiseen löytyi lupa. Eli tää on yks asia, jossa sitä lakia kierretään. Käytännössähän se ryhmä ei toiminut samalla tavalla kuin paperilla. Yks mikä mua myös rupes jurppiin, oli ne helvetin sopimuspäivät lapsilla, mikä sinänsä on ihan hyvä juttu, varsinkin osa-aikatyöläisille, jotta voi ylipäätään ottaa sen työn vastaan, mutta sitten kun niitä sopimuspäiväläisiä on ryhmässä, niin ne vie vaan puoli paikkaa per pää ja sehän tarkoittaa taas lisää lapsia ryhmään :( Ja sitten tv:ssä (45 minuutti-ohjelmassa) jeesustellaan, että ei ne kaikki lapset ole yhtäaikaa siellä ryhmässä. Ja paskat sanon minä! Kyllä ne saattaa siellä olla yhtä aikaa useastikin. Mutta kyllähän niitä tilapäisiä ylityksiä saa tulla suhdeluvuissa. Kiva, kun kukaan ei ole määritellyt, että mikä se tilapäinen on. Mä kerran ihan piruuttani laitoin paperille suhdelukuja ja joka hemmetin viikko ne ylittyi, joskus tosi törkeästikin. Tulipas avautuminen! :D eikä liittynyt paljoakaan vauvakuumeeseen... Paitsi siten, etten halua takas töihin ;)
 
Margeliini, hei kun sä siis mitä ilmeisemmin työskentelet päiväkodissa, niin mites noissa alle 3v ryhmissä päiväunijutut menee... kun siis äitini kertoi, että mut ja broidi on laitettu perhepäivähoitajalle sen takia, että ei oltu suostuttu 1.5v iän jälkeen päiväunia nukkumaan ja meitä ei kuulemma oltais otettu päiväkotiin sen takia... Että onkohan tällanen yleinenkin käytäntö, vai vaan joku 80-lukulainen talon oma käytänne?
Joona nyt onneks toistaiseks vielä päiväunet nukkuu, mutta ei enää edes joka päivä, ei ainakaan "päiväkotirytmin" mukaisesti... Tosin ehkäpä se siitä sitten lähtee suttaantuu, kun oikeesti aamulla kodista pääsee liikenteeseen ja touhuihin kiinni ennen kymmentä ;)

Voih, mua polttelee itseä kyllä kovasti päästä töihin, mutta tuota lapsirukkaa en jotenkin malttais hoitoon kyllä viedä... Tai lähinnä se epäsäännöllisyys ja vaihtuvat päivärytmit ja kuviot, aika rankalta lapsosen puolesta tuntuu.
 
SannaKoo: Enpä ole ennen kuullut, että päiväkotiin ei huolittais lasta, joka ei nuku päiväunia. En usko, että nykyään voi päiväkoti kieltäytyä ottamasta sellaista lasta, varsinkin, kun ainakin julkisella puolellahan kaupungilla on velvollisuus järjestää se päivähoitopaikka. En tiedä sitten miten yksityisellä, kun en ole ollut siellä töissä. Mutta luulen, että muutenkin nykyään osataan suhtautua lapsiin vähän yksilöllisemmin. Kun eihän tosiaan kaikki pienet välttämättä nuku päiväunia. Monesti siellä päiväkodissa kuitenkin on niin paljon tekemistä ja kavereita ym. että lapsia rupee väsyttämään siinä puolen päivän aikaan. Ainakin pienillä, joilla ehdin olla kaksi vuotaa ennen kuin jäin äitiyslomalle.

Tottahan se on, että aika hankalaa on järjestää asiat niin, että joku lapsi ei nukkuis ollenkaan päikkäreitä päiväkodissa, kun monessa paikassa just silloin päiväuniaikana henkilökunta käy syömässä ja kahvilla ja hoitaa valmistelut (esim. askarteluihin) ja paperihommat. Sen takia meilläkään ei luvata suoraan, ettei lapsen tarvitse nukkua ollenkaan päikkäreitä tai tulla nukkariin (nukkumaanhan ei voi pakottaa) joksikin aikaa. Mutta aika pitkälti ne on järjestelykysymyksiä. Mutta älä sitten ihmettele, jos siihen suhtaudutaan vähän nuivasti. Sitä paperihommaa meinaan on ihan hirveesti vaikkei uskoisi ja koko ajan tulee lisää. Aikaa vaan ei pysty repimään yhtään enempää mistään.

Mun mielestä on jo tosi hyvä, että oot ollut poikas kanssa näinkin pitkään kotona. Ja edelleen haluan korostaa, etten arvostele ketään ja tiedän, ettei aina ole mahdollista olla sitä kolmea vuotta kotona. En mäkään tiedä kestääkö mun pää sellasta. Mutta mun tekee pahaa ne jotkut pienet alle 1-vuotiaat, kun tuodaan päiväkotiin heti olemaan sellasta 9 h päivää :( Ja sitten selviääkin, että äiti onkin kotona tai tekee osa-aikatyötä ja ravaa harrastuksissa ja vauva on vieraitten ihmisten hoidettavana ja koittaa sinnitellä siinä samassa päivärytmissä isompien kanssa.. Niitäkin vanhempia valitettavasti on.
 
Mä uskoisin että pikkusten tarttis sinne nukkariin tulla edes levähtämään jos ei tosiaan nuku.  En kyllä tiedä, en ole eskaria nuorempien kanssa ollut töissä.

Mulla alkaa tosiaan mennä jo sinne kuumeilun puolelle kun tuntuu aivan mahdottomalta vauvanvaatteista luopuminen.  Paljon olen kyllä laittanut ihan kirpparipusseihin mutta se johtuu vaan siitä että niitä vaatteita on meillä niin hirveä määrä ettei kaikkia olla edes ehditty käyttää.  Millähän ihmeellä saisin sen kuumeen tartutettua mieheen?  Ainakin yritän olla valittamatta väsymystä ja työteliäisyyttä :D

Mä oon muuten töihin ilmottanu että olen hoitovapaalla ainakin 2012 elokuuhun asti ja ilmoittelen myöhemmin jatkosta.  Mulla on kyllä esimieskin vaihtunut jo neljä kertaa sen jälkeen kun äitiyslomalle alunperin jäin joten en edes tiedä kenelle mun pitäis ilmottaa.  Ei mua edes hirveesti kiinnostaisi tuonne työpaikkaan palata mutta mulla on se kolmen kuukauden velvoite kun sain ekat 3kk äitiysrahaa työnantajalta.
 
Iltaapa iltaa, arvon naiset! 

Margeliini, meillä mies on tosiaan ollut jo jonkun aikaa sitä mieltä että toinen vauva saisi tulla. Minä oon lähinnä ollut se, joka on vielä miettinyt ja halunnut odotella. Suurimmaksi osaksi sen takia, että mun perussairauteni (ykköstyypin diabetes) vuoksi se raskausaika on oikeesti aika stressaavaakin. Oon jotenkin ajatellut, ettei olis vielä voimia siihen. Mut nyt alkaa tosiaan tuntua siltä, että se ajatus vauvasta vie kuitenkin voiton :-) Niin ja noista työasioista, itsekin kuuluin edellisessä työssäni samaisen työehtosopimuksen piiriin. En oo koskaan ajatellutkaan, että siinä on tosiaan jotain tommosia sääntöjä. Mutta eipä niitä yleensä tuu ajateltuakaan ennen kuin asia tulee oikeasti esiin omalla kohdalla ja sitä joutuu miettimään.

Itse olin juurikin äitiysloma- ja hoitovapaasijaisena valmistumisesta saakka omaan äitiyslomaani asti, joten tuli mietittyä noita asioita juurikin vastakkaiselta näkökannalta. Niin, ja Moon mikäs se sellainen 3kk velvollisuus sitten on? Minäkin sain kyllä täyden palkan äitiysloman ekoilta 3kk mut en koskaan palannut töihin kuitenkaan. Voi olla tietty eri asia, kun mun sopimus päättyi ja sit ilmoitin vaan, etten jatka sopimusta enää. Meilläkin muuten yritettiin ensin kiertää lakia silloin, kun ilmoitin jääväni äitiyslomalle. Lähiesimies meinasi, että mun sopimusta ei enää jatkettaisi sen takia kun jään äitiyslomalle. Noh, onneksi itse olin jo asiaa selvittänyt etukäteen ja tiesin tasan tarkkaan kuinka homma kuuluu mennä. Lopulta kaikki meni mun kannaltani enemmän kuin hyvin: jäin sairauslomalle 1kk ennen äitiysloman alkua ja keräsin vielä lomapäiviäkin kahden uuden sopimuksen ajan. Sain mukavan lopputilin sitten vikan sopimuksen päättyessä kun oli vuoden kertyneet lomarahat + pitämättömät lomapäivät maksussa 8-) 

No kylläpä tulee taas tekstiä, toivottavasti jaksatte lukea. SannaKoo, ihan rauhassa saat udella! En vaan oikein tiedä mitä näin äkkiseltään lyhykäisesti kertoisi. Kysypä jotain tarkentavaa jos tulee mieleen! Juu tosiaan joulukuusi meillä on ja joulua vietetään mun perheen kanssa. Ei tarvi ainakaan tapella joulunviettopaikasta kun miehen perhe on niin kaukana eikä edes juhli koko joulua. Eikä mieskään sitä nyt varsinaisesti "juhli", mutta toki nauttii mukavasta yhdessäolosta, hyvästä ruuasta, lahjoista, joulupukista jne. Ei meillä siis mitään joulukieltoa ole, vaikka mies ei sitä uskonnollisessa mielessä vietäkään, muslimi kun on. Muutenkin meillä juhlitaan juhlat molemmista uskonnoista, ne on kuitenkin myös osa kulttuuria eikä pelkästään uskonnollisia tapahtumia. Muuten meidän arki nyt on sellaista ihan normaalia perhe-elämää ja parisuhteenkin ongelmat ihan "tavallisen" suhteen ongelmia. Totta kai Marokon matkat tuo oman säväyksensä meidän elämään, mutta toisaalta siitäkin on tullut nyt jotenkin niin "tavallista". Tyttökin on päässyt jo kaksi kertaa käymään elämänsä aikana. Lisäksi ehkä kieliasiat on meidän perheessä vähän monimutkaisemmat. Miehen kanssa puhutaan keskenämme englantia ja molemmat tytölle omia äidinkieliämme (mies arabiaa ja minä suomea). 
 
Yumna, no tuo riitti! :) Siis just sitä tässä pohdin, että asettaako toisen kulttuuriset/uskonnolliset vakaumukset jotain ehdottomia ehtoja just vaikka joulunviettoon tms.
Kiva, että ootte saaneet noin näppärästi kuitenkin hommat selviämään!

Margeliini, kyllä meillä alusta asti oli tavoitteena, että Joonaa ei tarvitsisi ainakaan ekaan 2 vuoteen päivähoitoon laittaa... jos ois ollut mahdollista (eli mun opinnot olleet jo aiemmin valmiina) niin mä oisin menny töihin ja mies jäänyt ipsun kanssa kotiin. Jos tilanne oisi toinen, että lapsi ois säännöllisesti vaikka 8-16 päivän hoidossa, niin silloin oisin voinut harkita hoitoon laittamista jo aiemmin ihan oman mielenterveyden takia.... mutta kun tiedossa on, että vuoropäivähoito on ainoa mahdollisuus meidän elämän takia, niin hoitopaikkoja ei oo tosiaan edes tahdottu katsella vielä. Nyt vaan alkaa taloustilanne vaatia sen, että töihin pitäis alkaa tästä hiljaksiin päästä, ettei tarvii alkaa ihan kauheesti kituuttelee...

Ja siis Joona onneksi nukkuu päiväunet vielä, ja varmasti kun rytmi muuttuu erilaiseks ja päivissä on ehkä vielä enempi puuhaa ja aktiviteettia (+ se herääminen tapahtuu eri tavalla, eikä rötvätä kotona sitä 2-3h herättyämme vielä yökkäreissä), niin kyllä se varmasti siellä hoidossakin nukkuu ja tahtoo nukkua! Joona tuntuu edelleen tarvitsevan sen ~15h unta vuorokaudessa! Tuo lapsi rakastaa ruokaa ja nukkumista, aivan kuin vanhempansa! :D
 
Oi voi... Mun kuumeilu nousi ihan uusiin sfääreihin maanantaina, kun kävin kaupungilla ostamassa kummipojalle synttärilahjan ja tytölleni vähän vaatteita. Ostin molemmille muksuille Lindexiltä niitä ihania raitabodyja ja velourhousuja ja hyvä ettei tullu tippa linssiin, kun ne poikien vaatteet on niin suloisia :D Mä haluun pojankin! Eihän sitä sukupuolta toki voi itse päättää ainakaan vielä. Mutta mä oon sitä mieltä, että toivoa saa ja siinä ei ole mitään pahaa. Kuitenkin varmaan kaikille vanhemmille tärkeintä on, että lapsi olis terve. Joten kyllä mulle toinen tyttökin kelpaisi :) Kuume on vaan nyt ihan kamalan korkealla. Mitä mä teen? Miestä on varmaan ihan turha ruveta ylipuhumaan, kun meillä on ollut nyt vähän hankalaa keskenämme. Mutta mä jotenkin ajattelen, että nää on näitä kun molemmat on väsyneitä ja stressaantuneita ja mä oon kotona tytön kans ja mies käy töissä, niin ollaan välillä niin kuin elettäis ihan omissa maailmoissamme. Ja kai se täytyy pikku hiljaa taas harkita, josko tytön vois hetkeks jättää hoitoon jollekin, että me vanhemmat päästään joskus nauttimaan toistemme seurasta kaksin. Tulee vaan mieleen kysymys, että jaa mitä me sitten tehtäis muka?? Välillä on vaikeeta kuvitella aikaa ennen tyttöä. Mitä me silloin ollaan miehen kans tehty kaksin?

Yumna: Mulla on ollut verenpaineitten kanssa vähän ongelmaa välillä. Mulla on sukurasite verenpainetautiin, mutta ainakaan sitä ei ole vielä diagnosoitu mulle. Raskausaikana pysyi paineet ihan hyvänä, paitsi että mulla on kauhee valkotakkisyndrooma. Aina kun joku muu, kuin oma neuvolan terkkari mittas paineet, niin tuli ihan hirveitä lukemia. Jouduin kotonakin niitä seurailemaan ja loppuraskaudessa ne kohos vähän. Mutta pelkäsin koko raskausajan, että saan raskausmyrkytyksen. Nyt en ole vähään aikaan mittaillut paineita. En oikeastaan kertaakaan synnytyksen jälkeen :( Pitäis kyllä... mutta aina on olevinaan jotain, ettei ehdi tai jaksa tai muista. Tietysti ne paineet olis hyvä saada kuntoon ennen seuraavaa raskautta.
 
Yumna:  Mun työehtosopimuksessa on maininta siitä 3kk velvoitteesta TAI joutuu maksamaan sen 3kk palkan työnantajalle takaisin.  Huomattavasti helpompaa siis palata töihin...  Ehkä sen 3kk rutistaa vaikka päällään seisten sitten :D

Mulla ois taas edessä pienten vaatteiden pois raivaaminen.  Ehkä pitäis ajatella vaan siltä kantilta että saa uusia ihania tilalle käyttöön?  Mutta kun harmittaa jossei noita ihania pieniä enää saa oman lapsen päällä nähdä.

Meillä on nyt ollut taas vaikeampi jakso tuon pienokaisen kanssa :(  Mulla on itelläkin itku herkässä ihan väsymyksestä ja myös siitä kun toinen kärsii eikä pysty pienen oloa helpottamaan.  Ja mun takaraivossa jyskyttää epäilys siitä että oliko tyttö mahassa sen takia niin vilkas että allergia on jo ollut olemassa ja on tuskissaan siellä venkoillut :'(  Ja miten toinen jaksaa silti sieltä itkun keskeltä heläyttää sen hymyn vaikka on koko ikänsä kärsinyt kipuja :'(  Pistää miettimään että JOS kolmannen saisi niin olisiko silläkin niin paha olla :(
 
Voi Moon! Kunpa mulla vain olisi jotain auttavaa sanottavaa... vaan kun ei ole, voin vain yrittää kuvitella sun tuskailuita siellä pienten kipuiluiden keskellä. :'(
Mutta älä nyt hyvä ihminen itseäsi lähde soimaamaan mistään ajatuksista, että entä jos vauva on kohdussa jo kipuillut allergiaa! Eieiei, ei sellaisille ajatuksille sijaa!
Laitan vaan sormet ristiin ja toivon teille kivuttomampia päiviä, ihan jo heti ensi vuodesta seuraavat 100vuotta eteenpäin!

Margeliini, no todellakin saa toivoa! Mäkin haluan sen tytön! Koska tytöille on niin paljon ihania vaatteita! :D Tai sitten Joona on hankalassa iässä, kun se on vielä vähän tollanen kömpelö, mutta kokonsa takia käyttää jo leikki-ikäisten vaatteita... siinä ei yhdisty herran mukavuustoiveet ja äidin ulkonäkötoiveet.

Mä oon taas huomannut ajatusten lentävän.... mulla ei edelleenkään niitä menkkoja ole tullut ja tein jo toisenkin negatiivisen testin :D Kuinka kauan voin vielä itseäni huijata, että jotain mahdollisuuksia olisi, että molemmat testit siitä paketista olisivat "viallisia" antaen kuitenkin selkeän negatiivisen tuloksen? Noh, pian ois aika seuraavien menkkojen, viikon päästä siis... Eiköhän ne silloin tuu, tästä nyt sitten vaan jäi nuo yhdet pois. Piste. Eikä mitään haaveita ja pilvilinnoja ja olojen kuuntelua! ;)
 
Heiiii... älkää nyt mitään perhejoulua viettäkö, vaan tulkaa munkaa tänne kuumeilee!! :D

Mä haluan pienen ihanan jouluvauvan söpöiseen joulupukuun! Uhmistuhmis kun ei suostu pitää ees tonttulakkia! (Ja sitten kun pohdin vuoden taaksepäin, niin eipä suostunu se piirua vajaa 1v:kään pitää :D)
 
Heipsan! Kylläpäs oli joulu... oikein perhejoulu. Siinä oli mun makuun vähän liikaa miehen perhettä. Ihan mukavaa porukkaa ovat, mutta kovin erilaista siellä oli, kuin mitä meidän elämä täällä kolmestaan. Täällä on niin paljon rauhallisempaa. Ja tytön päivärytmitkin pysyy paremmin aisoissa.

Nyt tosiaan pitäis sitten ottaa rauhallisesti... Tuli heiluteltua peittoa ilman ehkäisyjä juurikin ovulaation aikoihin ;) MUTTA... täytyy nyt yrittää olla toivomatta liikoja. Vaikka nythän on jo aika suuret raskautumisen mahdollisuudet :) Päätin, että vaikka en tästä kerrasta tulisi raskaaksi, niin oon ainakin iloinen, että mies halus viedä petipuuhat ihan loppuun asti, vaikka tein kyllä selväksi mikä tilanne on. Eikä ole edes jälkeen päin panikoinut tai harmitellut asiaa. Joten kai hänkin sitten jollain tasolla sitä toista lasta toivoo :) Mutta ei olla tosiaan vatvottu asiaa sen enempää ja ihan hyvä niin. Toivottavasti mäkin pystyn olemaan vatvomatta itsekseni tai täällä. Kun pari viikkoa tässä kuitenkin menee ennen kuin mitään voi edes testailla tai menkat alkaa. Joten ollaanko niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan? ;)

Eipä tää kuumeilu näköjään toisella kertaa yhtään helpompaa ole.. Aika matelee nyt niin hitaasti, kun haluaisin jo tietää kuinka on käynyt. Toisaalta paineet ei ole ihan samanlaiset, kun on jo yksi lapsi. Mutta silti on toiveet korkealla, vähän liiankin :( Mutta nyt riittää tämän jauhaminen!

Miten muiden joulut meni??
 
Voi Margeliini, ihanaa! Jännitystä elämään! Ja joojoo, älä sä turhaan siellä stressaa, me jännätään sun puolesta! ;)

Mulla iski ihan jo oikeesti superkuumeen puolelle, kun just yks kaveri sai vauvan, ja sille siis myytiin ne meidän vauvakamat, kun ei vauvaa aateltu, että ois ihan lähiaikoina tuloillaan... ja nyt sitten tuolla meidän joulu 09 pinossa on yhden pikkukakkosen upouusi ihana tickeri rv5+ ja ooooh! Mäki haluuuuuuun! :D

Niin ja mitenhän Margeliini sitten käy... jos ei tästä nyt tärppääkään, niin alkaiskohan teillä sitten ihan oikeesti yritys? Tai ees "tulee jos on tullakseen" meininki?
 
Oi kun jännää Margeliini! Eipä tuommoista asiaa pysty olemaan miettimättä vaikka kuinka yrittäisi :) Kuulostaa juurikin siltä, että mieskin olisi vain mielissään mahdollisesta "yllätyksestä".

Meidän joulussa oli myös liikaa miehen perhettä. Kunnon jouluhössötystä siellä suunnilla, ahdistuin oikein huolella. Itse en ole tätä joulua ennen ainakaan kymmeneen vuoteen joulua mitenkään juhlinut. Lapsen takia haluan tsempata, mutta anopin häsäily kaiken suhteen oli silti aivan liikaa. Ihanaa kun joulu on ohi, huh!

Sain joululahjaksi menkat! Edelliset olikin elokuussa 2010. Olen niin innoissani, luulin että joutusin odottelemaan paljon pidempään hormonitoiminnan käynnistymistä :)
 Miehen kanssa yritin keskustella ehkäisystä, mutta aika mitäänsanomaton oli keskustelun anti. Yritän joku päivä uudelleen. Ilman ehkäisyä siis toistaiseksi. En ehkä toivo että heti tärppäisi, mieluummin haluaisin että vauva syntyisi 2013 vuoden puolella.

Hih, tämän viestin kirjoittamiseen meni kolme varttia :D Poika oppinut konttaamaan ja kävelemään tukea vasten. Viilettää pitkin kämppää ja koitan pysyä perässä ottamassa koppeja.
 
Takaisin
Top