Kun odottaminen pelottaa..

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja kkira
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Alavatsakipuja on ollut täälläkin, eli lienee sangen yleistä. Viikoilla 7-8 oli melkein päivittäin sellaista, että joutui ihan mennä makuulle, että helpotti. Mutta nyt (10+0) kivut on olleet poissa n. viikon.
 
Mulla eilen hiipi mieleen hetkeksi pieni pelko... Kun tosiaan tämä raskaus on ollut tosi vähäoireinen. Tällä hetkellä ainoana oireena tuntuu olevan älytön määrä valkkaria ja ajoittainen turvotus. Menossa rv 8+6.

Melkein sitä välillä unohtaa edes olevansa raskaana! :rolleyes: Olen kuitenkin ollut tosi luottavaisella mielellä :) Eilen sitten hiipi ajatuksiini tuo pieni pelko, että mitä jos oonkin vain naurettavan optimistinen ja tässä kävisikin vielä huonosti...!?! Kovasti olen nyt yrittänyt ravistaa tuota ajatusta mielestä. Kun eipä sillä murehtimisella mitään aikaan saa.

Aika jännä vaan että tuommoinen ajatus mieleen luikerteli.... Voisiko sen kenties laskea raskausoireeksi?!? :wink:rolleyes:
 
Heippa kaikille! En ole aijemmin tänne nyt kirjoitellut,kuuluin maaliskuun ryhmään aijemmin. Kerron nyt näin tiivistetysti vähän mun tarinaa;olen kesäkuussa 25v ja mieheni on 26v,kimpassa oltu 10vuotta,lasta yritetty melkeen 6vuotta. Mulla on kaks raskautta takana ja yhtään lasta en ole kotiin saanut,ensin kesti 4vuotta ennenkuin tulin raskaaksi,kun vihdoin sain tikkuun kaksi viivaa, sain myöhäisen keskenmenon rv 21+2 19.3.13 ja synnytin pienen pojan,esikoisemme<3 tulin nopeasti uudestaan raskaaksi ja uuden tulokkaan la oli 21.3.14,sain kuitenkin pahan kohtutulehduksen ja synnytin tytön rv 23+4 26.11.13,hän painoi vain 510g<3 kaikki meni monta päivää hyvin vaikka toinen olikin vielä ihan pieni,jtn kuitenkin tapahtui ja jouduimme antamaan pienokaisemme,Jasminen muiden enkelien luo 4.12<3 tuntui ettei jaksa enää hengittää,liikaa menetyksiä vuoden sisällä. Nyt uusi raskaus on alkanut ja la ois 6.12,pelottaa aivan julmetusti että joutuuko taas kokemaan tuon menetyksen ja hautaamaan kolmannenkin lapsensa. Olen käynyt ammattilaisen luona juttelemassa kun muuten varmaan sekoaisin,pelottaa silti,ei kukaan voi auttaa tässä pelossa,ainoastaan siinä ettei pelko vie järkeä mukanaan. En ole koskaan uskonut jumalaan tms,mutta myönnän nyt rukoilleeni että saisin pitää tämän maha asukin ja tuoda hänet jouluna kotiin<3 28.5 ois ensimmäinen ultra ja nyt tv 11+4


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Kyfi9654530, onpa sinulle annettu paljon painoa harteille! :Heartred Hurjan rankkoja juttuja olette joutuneet kokemaan, enkä yhtään ihmettele että pelko kulkee varmasti koko odotusajan kintereillä.. Hienoa että saat/te keskusteluapua, vaikka tosiaan eihän se pelkoja poista, mutta on siitä varmasti apua kuitenkin, pelon kanssa elämiseen! Ihan valtavan paljon tsemppiä tähän odotukseen, uskotaan ja luotetaan että tämä on nyt SE kerta, kun kaikki sujuu hyvin loppuun saakka!
 
Kyfi9654530, Alkoi itkettämään tuo sinun tarinasi, se on niin surullisista ja epäoikeudenmukaista mitä olet joutunut käymään läpi. On luonnollista, että tuollaisien kokemuksien jälkeen pelko varjostaa mieltä. Hyvä, että saat puhuttua ammattilaisen kanssa, toivottavasti se huojentaa oloasi. Toivon todella paljon, että tällä kertaa kaikki menee onnellisesti ja saat jouluna pienokaisesi syliisi :Heartred
 
Kyfi9654530, liikaa olet joutunu kokemaan menetyksiä jo, inshaAllah saat tämän pienokaisen jouluna mukaan ja kaikki menee nyt hyvin. hyvä että olet saanut apua pelkojen käsittelyyn että jaksat vaikka pelko onkin läsnä. itellä kokemusta rv 19+6 synnyttämisestä ja jouduin selviämään kokemuksesta aikapitkälti yksin. teen du'aa että kaikki menee sinulla hyvin tällä kertaa.
 
En yleensä vaeltele tuolta kesäkuisista "muiden puolelle", mutta jostain syystä ketjun otsikko pisti foorumin listassa silmään ja luin Kyfi9654530:n kertomuksen. Itselläni takana "vain" kaksi varhaisempaa keskenmenoa (kuuden vuoden aikana; ei lapsia), mutta tunnistan pelon kolmannen raskauden kohdalla - joka siis edelleen jatkuu, nyt 38. viikko menossa.

Olen pelännyt läpi raskauden, eniten tietysti ensimmäisellä kolmanneksella. Rakenneultran aikoihin sain lyhyen varmuuden puuskan, että kaikki menisikin ihan hyvin, mutta jostain syystä sekin kääntyi sitten peloksi, että lapsella on sittenkin jotain todella vakavaa vialla tai viimeistään synnytyksessä käy jotain. Laitan ajatukset aiempien kokemusten piikkiin ja koitan rauhoitella itseäni. Helpommin sanottu kuin tehty.

Yksi ainoa tilasto, johon olen onnistunut tukeutumaan tän kaiken keskellä, on se, että 3. perättäinen keskenemeno on jo oikeastikin harvinainen. Tosin omalla kohdalla keskenmenoja on 2,5, koska on epäily yhdestä kemiallisesta siinä välissä. Se on kuitenkin vain epäily, eli olen päättänyt ohittaa sen.

Muuten olen sitä mieltä, että tilastot ovat mitä ovat. Tiedän ihmisiä, joilla tuo edellä mainittukaan ei ole pitänyt paikkaansa (kuten allekirjoituksestaan päätellen yllä oleva Gatusa), mutta jostain syystä olen onnistunut roikkumaan siinä läpi tämän raskauden.

Kai koitan vain sanoa, että tarraa kiinni kaikesta mistä saat, elämä heittelee meitä sillä aikaa miten haluaa. Väitän, että itsekin tulen muutaman viikon sisään terveen lapsen kanssa kotiin - vaikken sitä nyt vielä täysin uskokaan. Samalla periaatteella uskon, että tänä jouluna odotuksesi palkitaan.
 
jep kyfi mun allekirjotus on tosiaa hieman karua luettavaa, nuorena rv 19+6, sit esikko jonka odotus ja synnytys meni yksin, sit tapasin mieheni ja hänen kans 5 peräkkäist ja 6 yritys menossa rv 9+2. kaikella on aikansa ainakin minun päätelmien mukaan. kyllähän minullakin peloja on ja huoli välillä mutta yritän nauttia parhaani mukaan. tosin ymmärrys ja tuki omalta mieheltä puuttuu ku ärsyttää ja stressaa mua tahallaa ni välil mietityttää et mitä se oikei yrittää saavuttaa, 6. peräkkäisen keskenmenonko? mut määrättii ekan kolmanneksen ajaks vuodelepoon ja koko raskaus pitää käyttää tukilääkitystä.
 
Kyfi9654530, kiva että tulit mukaan ja jaoit tarinasi. Pelkoon mielestäni paras lääke on se, ettei jää sen kanssa yksin. Olin myös maaliskuisissa nt-ultraan saakka, jossa sitten havaittiin keskenmeno. Hain aktiivisesti apua asian käsittelyyn ja pidimme pitkän tauon yrittämisestä, kunnes lopulta "varmat päivät" pettivät paaston vuoksi.

Teidän perheen kohtalo tuntuu vaikealta ymmärtää. Siihen ei järki riitä, vaan on varmasti ollut enemmän sydämen asia yrittää antaa lupa surulle, pettymykselle ja ehkä myös vihalle, ja antaa sydämen tuntea myös se rakkaus, jota näitäkin lapsia kohtaan olet tuntenut/tunnet. On varmasti välillä vaikeaa olla katkeroitumatta, sillä katkeruus on hyvä suojautumiskeino pelolta. Uskon, että kohdallasi sitä ei kuitenkaan tapahdu, kun suostut altistumaan pelolle ja rakastamaan vastaisuudessakin pelosta huolimatta.

Mun täti on ollut mulle hyvä esimerkki, siitä kuinka kovistakin koettelemuksista selviää, vaikkei mun kohdalle sattunut yksi keskenmeno olekaan verrattavissa hänen tarinaansa. Hänellä on ollut pari keskenmenoa ja kaksi lasta on kuollut. Toinen synnytyksessä ja toinen murrosikäisenä leukemiaan. Tätini on kokemuksien jälkeen entistä syvempi persoona ja jos mahdollista vielä rakastavampi ja on säilyttänyt herkkyytensä. Hänestä tulee meidän lapsen kunniamummo. <3.
 
Toove meillä sama tilanne, mies ihan tohkeissaan ja innoissaan vauvasta. Onhan se tietenkin ihanaa, että toinenkin osapuoli on aidosti innoissaan vauvasta, mutta vielä voisi vähän hillitä innostumistaan. Itse olen ollut aika maltillinen, enkä vielä uskalla täysillä innostua, parin vkon sisällä pitäisi olla nt-ultra, joten josko sen jälkeen itsekin uskaltaisin "rentoutua".
 
Muokattu viimeksi:
Tänään tuli yhtäkkiä hirveä pelko. Nyt kun on alkanut tottua raskaus ajatukseen ja kerran jo nähnyt yli kuukausi sitten pikkusen niin entä jos ensi viikon nt ultrassa ei olekkaan pikkunen enään elossa. Vaikkei siitä merkkejä olekkaan. No jospa tämä viikko menisi nopeasti niin pääsisi pelosta eroon.

Sent from my LT26i using Vau Foorumi mobile app
 
fanny kuulostaa jotenki tutulta, mulla kans ens viikol nt-ultra. psyykkaan itseäni et siellä näkyy pikkunen potkimas ja nyrkkeilemäs ja kaikki on hyvin mut välil mietin et entäs jos ei olekaan kuten mun mies aina tuntuu menevän matalaliitona sanoen inshaAllah se on ees hengissä sillo.
 
Kyfi9654530, liikaa sattunut kohdallesi sydäntäsärkeviä kokemuksia, toivottavasti tällä kertaa kaikki sujuu loppuun asti niinkuin pitääkin :Heartpink
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top