Kuinka helposti mies suostui lapsentekoon?
- Ketjun aloittaja Vargynja
- Aloituspäivämäärä
Kun esikoista exän kanssa suunniteltiin, hän oli ehdottomasti innokkaampi lasta hankkimaan kuin minä. Myös nykyisen miehen kanssa vauvanyritys lähti hänen aloitteestaan. Ajankohdasta neuvoteltiin jonkin verran, siinä oli hieman eriävää mielipidettä, mutta hän ehdotti ensin. 
Katjusha
Kunnioitettu kommentaattori
Musta tuntuu, että olimme seurustelleet kolmisen kuukautta ja mieheni jo ehdotteli, että laitetaan vauva tulemaan. Eli kyllä minua piti siihen suuntaan taivutella, ensin kihloihin ja naimisiin ja sitten yrittämään päästiin. Toki romantiikka ehti kadota, kun kymmenen vuotta sitä tahkottiin ennenku todellisia tuloksia :P
Noista vaihtoehdoista oikein mikään ei tuntunut sopivalta. Kun miehen kanssa tavattiin oltiin molemmat juuri aloitettu yliopisto ja minä olin vasta 19. Selvää oli että lapset eivät olleet vielä ajankohtaisia, vaikka kumpikin niitä haluttiin "sitten joskus". Mun "joskus" tuli aikaisemmin, miehen pari vuotta perässä. Mitään sen suurempia suostutteluja mun puolelta se ei vaatinut, mies ehdotti ehkäisyn pois jättöä kun oli itse valmis.
Toisen lapsen kohdalla kysyin että josko nyt alotettais yritys, mies sanoi selvä.
Toisen lapsen kohdalla kysyin että josko nyt alotettais yritys, mies sanoi selvä.
Piti kyllä suostutella. Tai pikemminkin patistaa siihen, että päätös pitää tehdä suuntaan tai toiseen...
Meillä meni sillä lailla, että suhteen alussa puhuttiin, että molemmat haluaa lapsia joskus, ja siltä pohjalta jatkettiin. Jossain vaiheessa sanoin miehelle, että haluan lapsia ennen kuin olen 30. Mies vastasi, että "kuulostaa hyvältä aikataululta". Mutta sitten kun koitti aika, että niitä lapsia olis oikeesti pitänyt alkaa lähiaikoina yrittää, jos aikoo ennen mun 30-vuotispäivää ehtiä, niin miehelle iskikin hirveät pelot. Että mitä jos lapsi ei teekään onnelliseksi? Kun ei ole vauvakuumetta, niin pitäisikö jättää väliin?
Mulla oli kyllä siinä kohtaa jo aika kova vauvakuume, ja oltiin ostamassa asuntoa ja suunnittelemassa kihloja. Tein selväksi, että en osta asuntoa (etsittiin vieläpä kolmiota, eli asuntoa jossa olisi huone ihan vain lasta ajatellen) tai mene naimisiin miehen kanssa, joka ei tiedä haluaako lapsia. Että päätös on pakko tehdä. Mies sitten mietti sitä useita kuukausia oikein huolella, jutteli perheellisten ystäviensä kanssa ja kävi jopa terapeutilla. Ja sitten kosi minua. Ostettiin asunto, päätös oli tehty. Silti miehen pelot ei kadonneet. Pariterapeutti kehotti päättämään yhdessä ajankohdan, jolloin lapsia alettaisiin yrittää. Päätettiin, että yritys alkaa syyskuussa 2019, mikä oli minulle iso kompromissi, koska se tarkoitti luopumista siitä ajatuksesta, että olen äiti ennen kuin olen 30. Mutta mies sai toivomaansa aikaa, jolloin ollaan ihan vain me avioparina ilman lapsentekorumbaa.
No nyt ajan lähestyessä miehen on ollut edelleen vaikea puhua aiheesta ilman sitä jännitystä ja pelkoa. Minullekin se on ollut todella raskasta, koska itsellä vauvakuume on kova, odotus on ollut pitkä, ja haluaisin tietysti kumppanin olevan täysillä mukana kun lasta yritetään. Hänelle ovat kaikki muutokset vaikeita. Tilanne on vaikea. En halua itselleni (tai kumppanille) sellaista tunnetta, että painostan hänet lapsentekoon, mutta hän on kuitenkin itse tehnyt päätöksen aloittamisen ajankohdasta, eikä varmasti itsekään ajatellut sitä perua kun on sormukset sormessa ja asuntovelka niskassa. Onhan tämä sukeltamista tuntemattomaan veteen.
Ollaan juteltu aiheesta, nyt on tilanne jo parempi. Mies kuuntelee hössötyksiäni hermoilematta, ja juttelee oma-aloitteisestikin suunnitelmista ja (toivottavasti) tulevasta vauva-ajasta. Kaipa mä vaan oon ottanut ristikseni elämänkumppanin, jota saa patistaa kaikkiin isoihin päätöksiin (samalla lailla hän menetti yöuniaan kun piti tehdä ratkaisuja työpaikasta, asuinpaikasta ja -muodosta jne, ja jouduin siinä patistelemaan ja rauhoittelemaan). Muuten olen kyllä tyytyväinen valintaani Ens kuussa alkaa yritys.
Meillä meni sillä lailla, että suhteen alussa puhuttiin, että molemmat haluaa lapsia joskus, ja siltä pohjalta jatkettiin. Jossain vaiheessa sanoin miehelle, että haluan lapsia ennen kuin olen 30. Mies vastasi, että "kuulostaa hyvältä aikataululta". Mutta sitten kun koitti aika, että niitä lapsia olis oikeesti pitänyt alkaa lähiaikoina yrittää, jos aikoo ennen mun 30-vuotispäivää ehtiä, niin miehelle iskikin hirveät pelot. Että mitä jos lapsi ei teekään onnelliseksi? Kun ei ole vauvakuumetta, niin pitäisikö jättää väliin?
Mulla oli kyllä siinä kohtaa jo aika kova vauvakuume, ja oltiin ostamassa asuntoa ja suunnittelemassa kihloja. Tein selväksi, että en osta asuntoa (etsittiin vieläpä kolmiota, eli asuntoa jossa olisi huone ihan vain lasta ajatellen) tai mene naimisiin miehen kanssa, joka ei tiedä haluaako lapsia. Että päätös on pakko tehdä. Mies sitten mietti sitä useita kuukausia oikein huolella, jutteli perheellisten ystäviensä kanssa ja kävi jopa terapeutilla. Ja sitten kosi minua. Ostettiin asunto, päätös oli tehty. Silti miehen pelot ei kadonneet. Pariterapeutti kehotti päättämään yhdessä ajankohdan, jolloin lapsia alettaisiin yrittää. Päätettiin, että yritys alkaa syyskuussa 2019, mikä oli minulle iso kompromissi, koska se tarkoitti luopumista siitä ajatuksesta, että olen äiti ennen kuin olen 30. Mutta mies sai toivomaansa aikaa, jolloin ollaan ihan vain me avioparina ilman lapsentekorumbaa.
No nyt ajan lähestyessä miehen on ollut edelleen vaikea puhua aiheesta ilman sitä jännitystä ja pelkoa. Minullekin se on ollut todella raskasta, koska itsellä vauvakuume on kova, odotus on ollut pitkä, ja haluaisin tietysti kumppanin olevan täysillä mukana kun lasta yritetään. Hänelle ovat kaikki muutokset vaikeita. Tilanne on vaikea. En halua itselleni (tai kumppanille) sellaista tunnetta, että painostan hänet lapsentekoon, mutta hän on kuitenkin itse tehnyt päätöksen aloittamisen ajankohdasta, eikä varmasti itsekään ajatellut sitä perua kun on sormukset sormessa ja asuntovelka niskassa. Onhan tämä sukeltamista tuntemattomaan veteen.
Ollaan juteltu aiheesta, nyt on tilanne jo parempi. Mies kuuntelee hössötyksiäni hermoilematta, ja juttelee oma-aloitteisestikin suunnitelmista ja (toivottavasti) tulevasta vauva-ajasta. Kaipa mä vaan oon ottanut ristikseni elämänkumppanin, jota saa patistaa kaikkiin isoihin päätöksiin (samalla lailla hän menetti yöuniaan kun piti tehdä ratkaisuja työpaikasta, asuinpaikasta ja -muodosta jne, ja jouduin siinä patistelemaan ja rauhoittelemaan). Muuten olen kyllä tyytyväinen valintaani
Ens kuussa alkaa yritys.
Helena80
Keskustelun kolmiottelija
Me tavattiin sinä kesänä, kun täytettiin 19v. Lapsista ei silloin puhuttu vielä. Tiesin, että haluan ison perheen. Mies halusi muuttaa yhteen 2002 vuoden alusta. Minä aloin kihloja kyselemään samana keväänä ja silloin mies jarrutteli. Hermostuin Ja kihloihin mentiin 2002 joulukuussa. 2003 alkoi vauvakuume ja puhuin asiasta. Mies sanoi, että joskus sitten. 2004 tammikuussa kuulin, että pikkusisko menee naimisiin. Tuli kiire ja päätettiin siinä, että mennään naimisiin 4kk päästä 
Tuli muuttoja ja valmistumista. Puhuin vauvakuumeesta ja suunnittelin nimiä. Mies sanoi, että joskus. 4v odotin ja sanoin, että takaraja esikoiselle on 30v. Syksyllä 2007 mies suostui. Esikoinen syntyi 2008. Toiseen lapseen sai myös lämmitellä, onneksi vähemmän aikaa. Toinen syntyi 2011. Kolmanteen suostui aika nopeesti ja hän täyttää huomenna 6v. Halusin neljännen, mutta siitä en enää puhunut, kun nämä kolme osoittautuivat erityisiksi. Palasin keräämään työkokemusta. Vauvakuume iski uudelleen viime jouluna ja miestä piti suostutella kaks viikkoa. Nyt on yk 9 menossa.
Ja kihloihin mentiin 2002 joulukuussa. 2003 alkoi vauvakuume ja puhuin asiasta. Mies sanoi, että joskus sitten. 2004 tammikuussa kuulin, että pikkusisko menee naimisiin. Tuli kiire ja päätettiin siinä, että mennään naimisiin 4kk päästä Tuli muuttoja ja valmistumista. Puhuin vauvakuumeesta ja suunnittelin nimiä. Mies sanoi, että joskus. 4v odotin ja sanoin, että takaraja esikoiselle on 30v. Syksyllä 2007 mies suostui. Esikoinen syntyi 2008. Toiseen lapseen sai myös lämmitellä, onneksi vähemmän aikaa. Toinen syntyi 2011. Kolmanteen suostui aika nopeesti ja hän täyttää huomenna 6v. Halusin neljännen, mutta siitä en enää puhunut, kun nämä kolme osoittautuivat erityisiksi. Palasin keräämään työkokemusta. Vauvakuume iski uudelleen viime jouluna ja miestä piti suostutella kaks viikkoa. Nyt on yk 9 menossa.
Ulkosuomalainen
Näppärä viestien naputtelija
Meillä mies sai suostutella minua. Hänellä oli kova vauvakuume ja osittain myös perheen painostus vanhimpana poikana siellä taustalla. Minulla ei ollut vauvakuumetta lainkaan, olin jo ajatellut että olen lapseni jo saanut ja heidät aikuisiksi saakka kasvattanut että en halua enään sitä alkaa alusta ( myöskin riskien takia sekä ikäni takia olin ajatusta vastaan)
Kun lopulta näytin vihreää valoa ja lopetin pillerit sai vauva hyvin nopeasti alkunsa.
Raskaus oli ehkä kaikkein stressaavinta ja huolentäytteisintå aikaa koko elämässäni, mutta en päivääkää antaisi pois. Pieni poika on parasta mitä tiedän , tyttärieni lisäksi.
Kun lopulta näytin vihreää valoa ja lopetin pillerit sai vauva hyvin nopeasti alkunsa.
Raskaus oli ehkä kaikkein stressaavinta ja huolentäytteisintå aikaa koko elämässäni, mutta en päivääkää antaisi pois. Pieni poika on parasta mitä tiedän , tyttärieni lisäksi.
Seurustelun alku meni miestä suostutellessa. Lopulta 2,5v jälkeen mies alkoi lipsua ehkäisystä ja esikoinen sai alkunsa kun ehkäisy oltiin lopetettu. Toiseen lapseen ei enää tarvinnut suostutella, molemmille oli selvää että esikoisen täyttäessä 6kk ei enää ehkäisyä käytetä.
En oikein löytänyt sopivaa vastausta vaihtoehdoista. Meillä siis kumpikin ollaan tahoillamme oltu pitkissä suhteissa ennen toisiamme. Minä en ole lapsia halunnut edellisen kumppanin kanssa, vaikka lapsia sinällään hurjasti halusinkin (taustalla hyvin epäterve suhde), mies tahollaan oli päätynyt vapaaehtoiseen lapsettomuuteen. Olin tavatessamme jo lähes 30 v. ja mies joutuikin melko nopeasti pohtimaan, haluaako joskus lapsia vai ei. Edellisessä suhteessa oli päätös lapsettomuudesta ollut naisen. Mies asiaa pohdiskeli ja tuli tulokseen, että haluaa lapsia. Tämän jälkeen vielä tutustuttiin lisää ja mentiin läpi yhdestä isommasta kriisistäkin. Lopulta aloituksen ajankohta oli molemmille hyvä ja sopiva. Kumpikin tahoillamme mietimme samaa ajankohtaa :) Nyt yk6 menossa ja selvästi mieskin toivoo ja odottaa hyviä uutisia 
Itse olin tiennyt lapsesta asti, että haluan äidiksi. Miehelleni ihan tutustumisvaiheessa kerroin, että haluan äidiksi ja hän sanoi, ettei missään nimessä halua lapsia keskustelujen jälkeen ja tapaamisessa hän sanoi oikean vastauksen perhe asiaan ja hän sanoi myös, että haluaa. Ensimmäisen raskauden yritys alkoi heti, kun muutin samalle paikkakunnalle ja mies samaan asuntoon. Kun eka raskaus päättyi kohtukuolemaan kumpanenkin ilman mitään neuvotteluja ja kyselyitä aloimme yrittää toista raskautta.
StellaMom
Piirimestaruustason postaaja
Mieheni puhui seuraavasta jo ennen naimisiinmenoa, minä taisin jossain vaiheessa mainita että vaikka tässä heilutetaan peittoa ennen naimisiinmenoa niin lapsi tulee vasta avioliitossa. Noin vuosi häiden jälkeen jätin pois mun ehkäisy, ja aloitus alkoi. Se oli ollut mun uuden vuoden lupaus hänelle että joskus sinä vuonna se tapahtuu. Tästä on nyt noin vuosi aikaa. Plussa pärähti tässä kuussa, ja nyt on pysynyt mukana kohta 6 viikkoa. :) En tiedä miksi minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta... tai oli, silloin 10 vuotta sitten kun siskot saivat lapsia tyyliin samaan aikaan. Mulla kuitenkin ei ole sen jälkeen ollut... Olisiko se tullut joskus?
VauVe
Jostain jotain jo tietävä
On pitänyt suostutella, hänellä kun itsellään on jo lapsia, kamala ero ja sitä myöten suhteet lapsiin kärsinyt, kun ex tehnyt kaikkensa etäännyttääkseen lapset isästään.
Valitettavasti itsellä kello käy armotta sekä iän että lapsettomuutta aiheuttavan sairauden vuoksi, joten enää ei voi odotella "oikeaa hetkeä" (mikä se edes on). Luulen että nykyään mies kyllä haluaakin jo lasta. Toivotaan että tulevaisuudessa näkisi enemmän myös nykyisiä lapsiaan.
Valitettavasti itsellä kello käy armotta sekä iän että lapsettomuutta aiheuttavan sairauden vuoksi, joten enää ei voi odotella "oikeaa hetkeä" (mikä se edes on). Luulen että nykyään mies kyllä haluaakin jo lasta. Toivotaan että tulevaisuudessa näkisi enemmän myös nykyisiä lapsiaan.
Kertokaahan nyt sitten suostutteluun joutuneet, että miten se onnistui? Meillä siis mies ei tiedä mitä tahtoo :banghead: Kaksi lasta siis meillä kotona, mutta itsellä olisi toiveissa vielä yksi. Ja ikää on 35, joten vuosikausia ei asian kanssa auta jahkailla, varsinkaan kun raskaudet ei ole alkaneet helposti.
T89M, ymmärrän hyvin miehesi epäröinnin tausta huomioiden. Toivottavasti mies rohkaistuu yrittämään ja tosiaan että suhde olemassaoleviin lapsiin myös paranee vähitellen.
T89M, ymmärrän hyvin miehesi epäröinnin tausta huomioiden. Toivottavasti mies rohkaistuu yrittämään ja tosiaan että suhde olemassaoleviin lapsiin myös paranee vähitellen.
Piti suostutella hieman ja ehkäisy jätettiin pois kun seurustelua 1,5v takana. Tärppäsi pian, mutta oli kohdunulkoinen. Siitä hetkeksi ehkäisy käyttöön ja muutamaa kuukautta myöhemmin alkoi uusi yritys. Yk10 siitä tärppäsi ja plussasin pari päivää ennen meidän 3v päivää :)