Kotieläimet ja vauva

Harmi että teillä Pikkuruusu on allergiaa :sad001 Musta ois ihan kauheeta jos tuolle tytölle tulisi joku eläinallergia!

Mä itse pienenä halusin aina koiraa, mutta ei saatu. Päätin jo aikoja sitten että haluan ainakin omille lapsille mahdollisuuden kasvaa yhdessä koiran/eläinten kanssa. Eläimet voivat oikeastaan opettaa niiiiiiin paljon lapsille. Uskon ainakin että kyky empatiaan sekä toisten (itseään heikompien) huomioimiseen kasvaa eläinten parissa. Eläin ei erottele ihmistä ulkonäön/varallisuuden mukaan, se antaa takaisin sen minkä sille annetaan. :) Lemmikki voi olla mitä parhain ystävä, se kuuntelee eikä tuomitse. Mä en tiedä montaa lohduttavampaa asiaa kuin haudata pää koiran pehmeään, karvaiseen ja lämpöiseen turkkiin :love017
 
Minulla on sakemanni jonka kanssa harrastin aktiiviaikoina suojelua, hakua ja metsäjälkeä. Nythän pappakoira on ollut "eläkkeellä" pari vuotta, mutta viettänyt kohtuu aktiivista kotikoira-elämää. Vapaata liikuntaa tuo tarvitsisi päivittäin, mutten uskalla ihan joka päivä sitä vapaana pitää kun vauva on AINA kantorepussa mukana. Juokseminen siinä on hiukan hankalaa. Metsälenkkiä koitan tehdä edes kerran viikossa..

ihan hirveen paha mieli koiran puolesta, vaikka se on sopeutunut lekotteluun ihan hyvin.
 
Itsellä ei ole mitään allergioita ja nyt kovasti tietysti toivotaan että poika peris mun allergiattomat geenit! Mutta auttaahan tuo jo kun on noita kissoja nurkissa pyörimässä niin ei tulis niin helposti allergioita. Toivottavasti!
 
Meillä on kolmen vuoden ikäinen Bichon Frise uros ja nyt on niin hauska seurata häntä ja poikaa! Poika huutelee lattialta koiralle ja aina kun koira vilahtaa ohi niin pikkukädet yrittää tarttua kiinni :) ja meidän koiralla on sellainen tapa että jos joku antaa huomiota, niin se nostaa tassun ylös että kainalosta pitäis rapsutella ja nyt kun ollaan pojan annettu silittää niin koira on alkanut nostella pojalle tassuaan, että kainalosta pitäis rapsuttaa ! niin hellyyttävän näköstä <3 Meillä koira otettu sellasesta perheestä, missä oli kolme lasta,nuorin oli 6kk ja sit 4- ja 5-vuotiaat, niin on tottunut lapsiin ja osoittaa kunnioitusta jo tuolle meän 4kk pojulle, tietää että se on "ylempiarvoisempi" kuin hän. Nuista meän pojista tulee vielä hyvä parivaljakko kun tämä ihmispoika vähän kasvaa :)
 
Mä nyt oon tämä huonompi esimerkki eläimen pitämisestä. Meillä oli siis kissa mikä oli huomion keskipiste meille miehen kanssa vauvan syntymään asti. Sitten kun vauva tuli taloon niin kissaa alkoi kiinnostamaan vähän liikaakin pinnasängyssä pyöriminen ja alkoi tekemään paljon asioita mitä ei ennen ollut tehnyt. Esim. kiipeillä keittiön pöydille, raapia makuuhuoneen ovea, hengaamaan vaunuissa, repi pinnasängyn lakanat rikki ja oli jatkuvasti menossa sinne jos sängyn reunapehmuste oli paikallaan. Tietenkin tulkitsin tämän siten että kissa saa liian vähän huomiota! Yritin aina iltaisin rapsutella ja pitää kissaa sylissä mutta usein se ei onnistunut ja huomasin vain töniväni kissaa lattialle.

Yksi vaikea aamu kun vauva oli nukkunut huonosti ja yllätin kissan keittiön pöydältä nuolemasta tuttipulloa niin mielessäni mietin että en jaksa enää, hakisipa joku kissan uuteen kotiin. Siinä päivän pohdittuani asiaa ja tiedusteltuani ihmisiltä asiasta, yksi kaverin mummo haki kissan ja kissan tarvikkeet. Häneltä oli kuollut juuri 2kk ennen sitä 15 vuotta hänellä ollut kissa jota rakasti todella paljon. Mummo heti kissan nähtyään otti kissan syliin ja kävi itkemään ja totesi että kissa näyttää aivan hänen edesmenneeltä kissaltaan. Siinä vaiheessa tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Nyt asiasta on kulunut 2kk ja voin anoa että tämä asunnon näytöillä päästiin paljon helpommalla kun ei tarvinnut kissaa alkaa mukana roudailemaan. Välillä tulee haikea olo mutta sekin helpottaa kun kissan uusi omistaja lisäsi fb-kaveriksi ja laittaa satunnaisesti kuvia kisusta :) Parempi näin,

Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Kirjoitan yhdellä kädellä ja toisella pidän rimpuilevaa 5kk sylissä :D
 
Mcgonnor, ei se varmaa huonompaa omistusta ole jos kissa sai hyvän kodin ja huomiota osakseen, saati sitten kodissa jossa huomioidaan komentamalla niinkun meillä.

Eilinen päivä meni kissan kanssa ihan nappiin. Rapsuttelin ja osotin hellyyttä. Joka puuhassa oli kissa mukana, niinku ennenvanhaan, eikä kissa pitänyt sen suurempia huomiohaku-kohelluksia. Tänään sitte taas oli kiireinen aamu, enkä kerinny yhtään huomioida sitä koko aamupäivänä, niin nyt toi on sitte kopistellu ovia, tiputtelee tavaroita pöydiltä ja yrittää järsiä pojan helistimiä. Onneks alkaa viikonloppu kohta ja mies saa hellitellä kissaa.
 
En muistanut edellisessä tekstissä mainita kun sattui olemaan parempi päivä tänään, että tämä meidän koiruli reagoi ulkoa kuuluviin ääniin haukkumalla, esim. naapuri tulee autolla pihaansa ja pamauttaa auton ovet kiinni niin meillä nostetaan mekkala. Itellä on yleensä viitenä päivänä viikosta pinna aika kireällä koiran takia (mies siis on töissä näinä päivinä) kun koko ajan saa olla komentamassa koiraa kun tottakai se haukunta alkaa just silloin kun saa pojan päiväunille jne... Ja sit se että jos en tiiä että meille on tulossa joku ja ovikelloa pimpotetaan, se on viimeinen pisara meän koiralle ja pikkukoirille tuttuun tapaan juoksee ovelle ja haukkuu niin paljon ja kovaa ku vaan ääntä lähtee. En tiä mikä tähän auttais..mies ihmettelee miks oon niin pahalla päällä ja väsyny monena päivänä kun hän tulee töistä, mutta se johtuu vain siitä että joudun koko ajan ressaamaan ja vahtimaan koiraa ettei se räksytä ettei poika herää että mä saisin sen yhden kahvikupposen juoda rauhassa tai edes siivota vähän...
Nonniii, eka valitusviesti kirjotettu :D
 
Mcgonnor: meillähän oli aikuisena otettu kissa, josta luovuttiin pari kk ennen vauvan syntymää. En nyt jaksa tähän alkaa uudestaan kirjoittaa syitä, mutta olen aiemmin täällä ketjussa siitä kirjoittanut. Päätös luopua kissasta harmitti kovasti ja itkin kissaa viedessäni silmät päästäni. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna tein mielestäni oikean ratkaisun. Vaativa kissa+ vauva-arki ei olisi ollut paras yhdistelmä. :(
 
Me taas jouduttiin luopumaan meidän koirasta kun mun allergiat meni niin paljon pahemmaks raskauden jälkeen :( mulla on aina ollut allergiaa mutta olen pystynyt elämään sen kanssa kun olen syönyt allergialääkkeitä mutta nyt se meni niin paljon pahemmaks että en pystynyt hengittämään kunnolla kun koira oli täällä :( onneksi mun isä otti sen että me saadaan usein käydä vierailulla sen luona ja isällä on myös samanrotuinen koira joten hänellä on seuraa :)
 
Meillä on koirien ja vauvan kanssa mennyt ihan hyvin. Päiväuniaikaan ja iltaisin vietän enemmän aikaa noitten kanssa, mutta koska niitä on kaksi, niin minusta tuntuu että viihtyvät melkeinpä paremmin keskenään kuin minun kanssa. =) Tulevat välillä sitten hakemaan rapsutuksia ja leikkiseuraa, mutta yleensä leikitään tuolla pihamaalla, kun leluthan ei näitä varsinaisesti ihmisten kanssa kiinnosta.
Ulkoilevat hyvillä keleillä reilusti tarhassa niinkuin ennenkin ja samaan malliin ovat päässeet myös hihnalenkeille kuin ennenkin. Nyt kun mä en saa kävellä, on tuo lenkkeily vähempää, mutta ovat toisaalta tottuneet siihen, että joka päivä ei lenkkeillä. Pappa on nyt noita käynyt kävelyttämässä välillä, mikä on kiva sekä meille että hänelle, saa ajatukset pois mummosta jolta on nyt maanantaina leikattu se syöpäkasvain ja on vielä osastolla...
Mutta mä siis koen, ettei koirien elämä meillä ihan kamalasti ole muuttunut, jonkin verran tietty mutta ei niin merkittävästi että siitä ois jotain oiretta ilmaantunut.
 
Varmasti oikeita päätöksiä niillä, jotka ovat antaneet lemmikkinsä uusiin koteihin. Meillä on käytössä vielä kissaverkko pinnasängyn päällä, jotta kissat ei mee sinne sänkyyn kun se on tyhjä. Enää ei olla käytetty pojan siellä nukkuessa kun kissat eivät ole silloin sinne menneet!
 
Minä kävin eräässä äitien tapaamisessa ja siellä pari äitiä kertoi perheidensä lemmikkilaumasta. Siellä oli frettiä, käärmettä, hämähäkkiä, kotisirkka- ja torakkafarmia jne. Toisellä äideistä oli lisäksi useampi lapsi. Meillä on kaksi keskikokoista koiraa ja lemmikeistä haastavin eli vauva. Asumme ylhäällä kerrostalossa eikä koirien ulkoilutus ole aina ihan yksinkertaista. Jos pakkasta on paljon, täytyy koko porukka pukea toppavaatteisiin. Helpompi olisi asua omakotitalossa ja päästää koirat ovesta pihalle tarpeilleen.

Yle Areenasta kuuntelin Perheen aikaa-ohjelman, jossa kerrottiin nykyajan perheiden arjen hallinnasta. Siellä sanottiin suunnilleennäin: ”Arjen kaaos ja kiire on läsnä oleva. Ei osata arvottaa sitä mikä on tärkeää siinä kaaoksen keskellä. Meidän neuvojat (Marttaliitosta) kun jalkautuivat koteihin, törmäsivät sellaiseen arkeen että siellä oli paljon tavaraa, isoja plasmatelevisioita, eläimiä, lapset tulivat ja menivät eikä ollut mitään lukujärjestystä päivälle…” lähde: http://areena.yle.fi/radio/2056437?ref=leiki-rark

Itse olen aina pitänyt monenelaisista eläimistä ja haaveillut isosta lemmikkilaumasta, mutta meidän yhden lapsen perheeseen ei kyllä enempää eläimiä mahdu. Arki on jo nyt ihan tarpeeksi täynnä kodin asioiden hoitamisesta. Tunnustan, että tällä hetkellä koiramme jäävät liian vähälle huomiolle. Minulle on tärkeää, että aikaa jää myös itselleni ja että pääsen edes kerran viikossa poistumaan kotoa yksin käydäkseni jumpassa tai jossain muualla.
 
Mites menee elo lemmikkien ja vauvan kanssa? Etenkin Anskun kuulumisia olisi kiva kuulla :) Vieläkö oot helisemässä koiran haukkumisen kanssa.

Meillä menee tosi kivasti :) Tyttö on tosi kiinnostunut koirista ja kovasti hakee kontaktia. Se on oikeastaan aika hassua, miten sillä sylissä pää pyörii, kun yrittää katella missä koirat on ja mitä ne tekee :grin

Täällä oli joskus, ennen vauvojen syntymää, puhetta siitä vauvan yksinjättämisestä tarpeiden teon jne ajaksi. Toivottavasti kukaan ei nyt rupea lastensuojeluun soitteleen, mutta mä oon tehnyt sitä. Silloin kun mies on aamuvuorossa (keskimäärin 6krt/kk), niin käytän koirat ulkona, reilu 5min ja tyttö on sen aikaa kotona. Aiemmin oli pinniksessä (usein unessa), mutta nyt sitterissä (köytettynä :rolleyes:). Olen näin toiminut koko ajan ja tasan kerran tyttö on itkenyt kun olen tullut takaisin. Sittenhän mä nykyään teen sitäkin kun mies on yövuorossa ja tyttö jo nukkumassa, niin käytän silloinkin koirat ulkona. Saatan jopa olla pitempään, mutta silloin mulla on itkuhälytin mukana (joka on muuten testattu että kantaa parin km päähän). Ja pyörin siis vain tuossa lähimetsässä, josta parissa minuutissa juoksisi kotiin, kertaakaan ei ole tarvinut.

Mies ei uskalla jättää tyttöä yksin. Hän ei kuulemma tunne tyttöä niin hyvin. Ja niinhän se varmaan on. Kyllä sitä itse näkee milloin tytöllä on semmonen hetki että voi olettaa hänen olevan tyytyväinen vielä seuraavat 10min ja näin uskallan olla 5min poissa.

Saa kauhistella. Mun hyvä ystävä oli ihan kauhuissaan kun hälle kerroin. Hänellä itsellään on 1,5 vee vanhempi tyttö, eikä hän olisi voinut kuvitella jättävän tyttöä yksin. Jätän mä kans usein tytön yksin alakertaan kun menen esim ylös laittamaan pyykkejä tms. ja varmasti olen yli 5 min "poissa".

Meillä koiratkin on muuten hyvin oppinut että aamusella käydään nopeasti tarpeilla ja vasta päivällä nuuskutellaan hajuja. Mä käytän samalla tavalla aamutarpeilla koirat silloinkin kun mies on kotona.
 
Meidän tyttö katselee kissaa kiinnostuneena. Molemmat antavat toisen vielä olla ihan rauhassa, mutta kiinnostus on kova - varsinkin tytöllä. Kissa ei tykkää pienistä lapsista vaan pelkää niitä ja lähtee piiloon pienestäkin liikkestä. Nyt se on huomannut, että tyttö ei liiku, joten on ainakin vielä ihan rauhallisesti, tosin vähän pidemmän matkan päässä.

Tänään aamulla tyttö huomasi kissan ja katseli sitä olkansa yli monta kertaa. Välillä leikki leluilla ja taas pää kääntyi katsomaan kissaa. Selvästi kiinnosti ja myös muisti missä se kissa oli, kun jatkoi tuota muutaman minuutin ajan.

Sandy: Minkäin jätin eilen tytön yksi, ja vielä huutamaan. Laitoin hänet vaununkoppaan, jotta on turvassa (meillä ei ole vielä pinnistä) ja kipaisin alakerrassa varastossa hakemassa tavaroita. Kyllä siinä muutama minuutti meni. Tyttö oli sitten rauhoittunut, kun tulin takaisin. Muutenkin tyttö nykyisin huutaa, kun äiti lähtee pois huoneesta, pelkkä selän kääntäminen riittää joskus. Olen ollut nyt kuukauden yksin tytön kanssa, kun mies on matkalla, joten en todellakaan pysty olemaan tytön kanssa 100% läsnä ja vieressä 24/7, eikä minusta ole edes tarvetta.
 
Meillä edelleenkin on kissaa kohtaan ajanpuutetta. Tosin kissa tulee kyllä monta kertaa päivässä makoilemaan olkkarin lattialle missä leikitään pojan kanssa ja siinä kisu sitten seurailee meijän touhuja ja tulee välillä päällään puskemaan poikaa (lähtee kyllä salamana pois jos poika yrittää käsillään ottaa kissasta kiinni)
Mutta mutta.. Kissa edelleenkin ainakin kaks kertaa vkossa kusasee hiekkakippansa viereen vaikka kippa olis kuinka siisti. On myös nyt alkanu karkailemaan. Jos joku tulee ovesta ni livahtaa pikasesti. Myös yöllä välillä mouruaa ja raapii makkarin ovea. Kai tietty kevätkin jotain häirikkö piirteitä kissassa saa aikaan mutta pääosin samaa touhua ku ennenkin.
 
Kyllä täällä vieläkin hieman ärsyynnytään tuosta koiran haukkumisesta, varsinkin silloin kun poju on päikkäreillä ja siihen haukkumiseen hän herää :/ Jotenki tilanteet kuitenki helpottunu kun poika on kasvanut, ehkä itekkin ottaa vähän rennommin kuin alussa kun kaikki oli muutenkin niin uutta.
Juuri miehen kans äsken puhuttiin tästä meidän koiran haukkumisesta, että kun on pikkukoira kyseessä niin nehän kyllä räksyttää ja koiran tehtävähän on ilmoittaa ja suojella isäntiään haukkumalla ku joku tulee taloon, eli varmaan ei pysty tätä haukkumista kitkemään. Varsinkin jos meidän koira on unessa, ja joku soittaa ovikelloa, niin sellanen konsertti pystyssä, että alta pois!

Meillä poikaa kovasti myös kiinnostaa koira ja koiraa on nyt myös alkanu kiinnostaan poika enemmän kun poju hengaa lattialla. Kovasti koira haistelee poikaa ja käy nuolemassa ja poika on innoissaan kun välillä pääsee sylissä ollessaan koiraa silittämään. Uskon että tää tilanne kaikkien kannalta vaan helpottuu tästä eteenpäin. Pojasta ja koirasta tulee varmaan hyvä pari jonku ajan päästä :)
 
Minua huolettaa miten meidän iso kuolaava kaveri suhtautuu vauvan kun se on Bernhardilainen. Se on kyllä tosi kiltti, mutta uskon että se hyväksy uuden tulokkaan.
 
Eikös bernhandilaiset yleensä ole luonteeltaan kovinkin lapsirakkaita? Meillä pojasta ja koirasta on jo nyt tullut mahtavat kaverukset. Jos poika on pahalla tuulella, niin kutsun koiran hänen lähelleen, niin jo alkaa suupielet kääntyä ylöspäin :) Ja koira änkeää yleensäkin pojan viereen nyhdettäväksi. Poika nimittäin ojentaa heti kätensä koiraa kohti, kun koira tulee lähelle. Meidän koira haukkuu ulkona leikkiessään jonkun verran, mutta poika on tainnut tottua ääneen, sillä ei herää päiväunilta, vaikka koira haukkuis vaunujen vieressä.
 
Meillä menee myös ihan kivasti koirien ja vauvan yhteiselo. Yllättäen, tuo sakemannisekoitus, joka on nuorena todettu "testaten" arvaamattomaksi lasten seurassa, ei ole Ellistä moksiskaan. Käy haistelemassa ja nuolaisemassa välillä, ja antaa rapsuttaakin, hieman kyllä sellainen marttyyri-ilme naamallansa. =) Mutta tuo pystykorvasekoitus sitten taas, ei tule lähelle, paitsi ihan harvoin, kaivautuu sängyn alle piiloon jos Elli itkee jne... Kaikkinensa yhteielo sujuu paremmin kuin osasin odottaakaan!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top