"Kotiäiti, kakkajutut ei kiinnosta." -Ai ei vai? No meitäpä kiinnostaa!

Stork

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marraskuunmammat 2014
Eli tässä ketju ihan siitä itsestään: kakasta. Meidän jäbän eilisillan masuvaivojen ja muuttuneen vaipan sisällön seurauksena aloitan tämän ketjun. Tuli meinaas googlattua asiasta, kun huoli iski. Jäbällä oli eilen kunnon masuvaivat, oikein tuskasta itkua väänsi (ja äitinsä myös) & vanhemmat hukassa, että mitä tehdä. Myös kakka oli muuttunut määrältään niukemmaksi ja kiinteämmäksi. Onneksi tilanne korjaantui yön aikana ja aamulla vanha kunnon märkä maitokakka teki paluun! Luimme miehen kanssa, että vastasyntynyt saattaa olla kakkaamatta jopa pari viikkoa!! Kuulosti jotenkin ihan kamalalta. Onko joku paininut kakkaamattomuuden kanssa? Meillä on tähän asti tilanne ollut pikemmin päinvastainen. Ehkä 1 vaippa/vrk on vain pissavaippa, muuten aina kakka mukana.
 
Mä meinasin kans perustaa tällaisen kakkaketjun mutta ehdit Stork ensin! :grin Täällä on alusta asti saatu enimmäkseen korviketta ja äidinmaitoa lisäksi. Pari ekaa viikkoa tuli joka pv vaaleaa sinappikakkaa, mutta sitten tuli monen pv tauko ja kun kakka viimein tuli oli se löysähköä mutta vihertävää. :sad001 Ja ihan kamalan hajuisia pieruja! Edelleen tulee kakka vain muutaman päivän välein ja on vihertävää. Kysyin neuvolassa asiasta mutta sanoi sen olevan normaalia. Masua vääntää pienellä melko usein, en tiiä pitäiskö kokeilla jotain toista korviketta.
 
Täällä vedetään kolmatta päivää ilman kakkaa. Ilmaa tulee kyllä pihalle ja pissavaippoja monta päivässä. Ei neiti kumminkaan kovin tuskainen ole, vähän kitisee kun pieru tulee pihalle, mutta muutoin rauhallinen.
Meidän tuurilla änkeää ne monen päivän kakat huomenna ristiäisissään kesken seremonian.
 
Mä luin kans tuon et on normaalia jos täysimetetty on kakkaamatta jopa kolme viikkoa!! :eek: miehen kanssa huolestuttiin kun neiti oli pari päivää kakkaamatta. Oli nuo päivät tosi itkuinen välillä.. sitten toissapäivänä tuli parit pienet kakat. Se olikin vain alkua, sillä eilen tuli ensin nilkkoihin asti ja illan aikana vielä neljä pienempää erää :D itse oon ottanu ruokavalioon luumukeiton. Pari päivää olin sitä syömättä kun ei muistettu kaupasta ostaa, liekö sitten noin paljon vaikuttanut vauvan mahan toimintaan.. :confused: en oikein muuta osannut tehdä kuin hieroa vauvan masua ja laitella jalkoja koukkuun, mutta välitöntä apua ei ollut, kakka tuli myöhemmin itsestään..
 
Meillä jäbä on äidinmaidolla ja mietin pääni puhki, että oliko eilen joku asia erilailla. Sitten muistin, ettei mulla ollut kahta 1.5 litran pulloa veden juontia varten esillä. Eli join eilen vähemmän ku normisti. Mutta voiko se vaikuttaa? Jännä Autumn, että voi olla näin erilaisia kakkarytmejä. Mä saisin varmaan paskahalvauksen (he he) jos jäbäl tulis parin päivän tauko :eek: . Eikai toisen korvikkeen kokeilemisesta haittaakaan olisi?
 
Meillä tuli kakkavaippaa alkuun enemmän, nyt useita pissavaippoja ja nyt tullu parina aamupäivänä kunnon kakat, ei muuten. Typy 3 viikkoa. Täs vähän niinku itseasiassa oottelen et koska turahtais :D vauva ei ite selkeesti kyl tästä kärsi. Pierua alkanu kans tuleen enemmän mikä on hyvä, koska kipeetä kuplaa ei yläkautta tuu enää niin paljoa. Naureskelin just yhelle tutulle, et kyl se niin vaan on, että kakka on kyllä varsinainen ilon ja murheentuoja halki elämän :D
 
Meillä reilu pari viikkonen tyty tekee sen yhden kakan päivässä, yleensä aamulla/aamupäivällä. Kerran on ollut yks päivä välissä ja seuraavana päivänä tulikin sitten kahdet. Onneksi tekee tuon ainokaisen satsin aamusella eikä yöllä :). Niin ja meillä mennään pääsääntöisesti korvikkeella.
 
Meidän sinappikone päästää kyllä lähes joka ruokailun päätteeksi kakkavaipan, jopa yöllä. Keltaista ryynimäistä. Meillä neiti harrastaa myös sitä että vaipan vaihdon yhteydessä kirjamiellisesti ammutaan kakalla, onneksi näin käynyt enemmän kun isukki vaipanvaihto hommissa :D Neiti siis kolmen viikon ikäinen.
 
Meilläkin isukki on saanut sinappit oikein paineella päälleen :grin (on edelleen hieman hidas vaipanvaihtaja, jonka kanssa neiti vähintään pissii hoitoalustalle). Muutoinkin tyttö näyttää tähtäävän kakat niihin hetkiin kun isi on vaihtovuorossa.
Kolmeviikkoiseksi asti meidänkin tyttö kakkasi aina kerran päivässä, mutta sitten alkoi kakkavaipat harventua. Äheltämistä on sitäkin enemmän ja välillä pienellä tulee ihan itku kun pääsee pieru. Nytkin änkee tuossa vieressä naama punaisena :sad001.
 
Tänään on tullut kakkaa, mutta itkuinen äheltäminen on jatkunut nyt iltapäivästä. Mies haki varmuuden vuoksi cuplatonia kotiin. Katsotaan nyt miten homma etenee. Kunhan pieni nukahtaisi nyt kun jo 3.5h putkeen valvonut :sad001
 
Hah onneksi tuntuu olevan myös muita joilla kakkaa tulee ihan kellon ajasta riippumatta ja yleensä aina kun on iskän vuoro vaihtaa vaippa:D Ollaankin sanottu neitosta välillä shit machineksi kun välillä harrastaa sitä kun pylly on pesty on kiva kakata jälleen.. ennätys on kolme vaipan vaihtoa peräjälkeen. Kysyin neuvolasta että onko normaalia vai onko kyse ripulista niin kuulemma kakan koostumuksen kerrottuani on normaalia ja hyvä vain että suoli toimii:grin:grin

meillä mennään tällä hetkellä osaimetyksellä ..tarjontaa ei vain ole yhtä paljon kuin tyttö tahtoisi:sad001 Korvikkeena tuutia.
 
Tän vuorokauden puolella vain 2 kakkaa, 1 iso ja 1 pieni. Ahdistaa. Jäbä itkee ja sellanen tunne, että just masukipua :'( Hirveetä kun ei voi viedä kipua pois. Cuplaton otettiin käyttöön tänään: 1 tippa ennen joka 3 imetystä (jäbä on paljon rinnalla). Toivottavasti rupeis auttaa. Mulla on ihan suru puserossa :sad001
 
Meillähän oli Ukkelilla se iha jäätävä ummetus heti kun laitokselta kotiuduttiin. Itki ja huusi parin päivän ajan selvästi tuskaisena. :sad001 ja kakat oli kovia pikku papanoita... Onneksi se maha siitä sitten löysäsi. Sen jälkeen joka päivä varmaan 5-7 kakat, sellasta ihan löysää ja keltaista.Viime päivinä ukkeli on piereskellyt ihan mahdottomasti. Ähisee ja itkee kun mahaa vääntää.
 
Täällä on tullut pari pv sitten pieni kakka, mutta tänään turautti sitten sellaiset tortut että melkein tuli yli vaipasta... Maha tosiaan toimii melko harvoin. :oops:
 
Meillä on kans joka vaipassa vähintään pikkunen kakkapieru ellei sitten isompikin satsi... Ennen oli kaikki pierut märkiä, mutta nykyään tulee myös ihan normaaliakin ilmaa..
Mutta vaippa pitää vaihtaa aika pian siitä kun kakka/märkäpieru tulee, muuten alkaa hillitön huuto ja hyvällä tuurilla peba kärähtää...
 
Jeij. Cuplaton tuntuu auttaneen. Pari päivää siihen meni, mutta nyt on eilen ja toissapäivänä ollut vain 1 selkeä masuitku per päivä. Huh. Toivottavasti jatkuu samaan malliin!
 
Onko muiden vauvoilla sellasta kakka/pieru-ähinää? Meidän ukko "kärisee" ja äheltää erityisesti aamuöisin ja aamupäivisin ihan hirveästi! Ei siis itke, mutta silleen melkein niinku murisee :D tätä jatkuu joskus tunninkin. Luulen, että tekee silloin kakkaa. Rupsuttelee myös hirveästi. Masukipuja ja niitä itkuja yleensä illalla.
 
Juu. Täällä! Kunnon murisija. Ja hän taas murisee kun hakee imuotetta ja yleensä siinä imetyksen lomassa tuntuu päkistävän kakkaa ja paukkuja. Ja aika miehekkään kuuloisia ovat :D
 
Täällä myös aamuyöstä alkaa se älytön ähinä ja pieru konsertti, sitte jossain vaiheessa jos ei ala pierua/kakkaa tulemaan niin itkuhan siinä pääsee ku vääntelee masua :/
 
Takaisin
Top