Kosmetiikan käyttö raskausaikana

RockQueen

Vauhtiin päässyt keskustelija
Oletteko muuttaneet jotain kosmetiikankäyttörutiinejanne raskausaikana? Mietityttävätkö hiusvärit, kynsilakat, huulimeikkien sisältö? Kiva olisi kuulla ajatuksia tästä ehkä tulenarastakin aiheesta.

Kasvavan mahan ihonhoitorutiinejanne ois kans kiva kuulla.

Itse olen nyt ollut lakkaamatta kynsiä kokonaan mutta kyllä tekis mieli jo piristää ilmettä. Hiusten värjäys alkaa myös olla ajankohtainen ja luulen että palaan taas kasviväreihin. Olen niitä aiemminkin käyttänyt. Mahaa ja rintoja olen öljynnyt Mádaran Sculpturing Oililla, se tuoksuu ihanalta ja on tarkoitettu raskauteen ja laihdutukseen ihon palautumista helpottamaan. Luonnonmukainen sisältökin on vain plussaa. Olen kyllä huomannut sen aiheuttaneen rintoihin finnejä...

RV 9+3
 
En ole muuttanut mitään, tismalleen yhtä turhamainen olen kuin tähän astikin :)
Käyn kampaajalla värjäämässä (vaaleita raitoja) hiukset kerran kuukaudessa, noin kolmen viikon välein käyn laittamassa geelilakan kynsiin ja kesä kun tulee, myös varpaankynsiin :) Meikkaan entiseen tapaan eli töihin ja myös viikonloppuisin ellei ole ihan lököpäivä :) Kesällä taidan ottaa taas myös tauon jälkeen ripsipidennykset. Rusketuksen myötä en juurikaan meikkaa ja ripset helpottaa hommaa entisestään.
Vielä en ole aloittanut, mutta mahaa ja samalla kuivia kinttuja rasvaan bio-oililla - vai mikä se oli :)

Itteeni ei siis mietitytä kosmetiikan sisältö tai hiustenvärjäys, samoin sävelin meni edellinen raskaus.
Ruuan puolesta luomua on tullut ostettua aiempaa enemmän. Voi olla sekin, että on vaan näyttäneet paremmalta :)

Taitaa olla 10+3.
 
Käytän pääasiassa luonnonkosmetiikkaa enkä oo rajoittanut sitä mitenkään. Mahaa/rintoja en oo vielä alkanut voidella, varmaan sit kun alkaa kiristelemään ja kutittamaan, niin vetelen samalla voiteella kun muunkin kehon.

Kynnet lakkasin eilen ihan synteettisellä lakalla, ja meinaan kyllä jatkossakin itseäni piristää moisella hommalla toisinaan. Kesäksi geelaukset varpaankynsiin.

Hiustenvärjäyksestä onkin avattu ihan oma keskustelu. Oon värjännyt kasviväreillä 3-4 vuotta, mut jossain suosituksissa (Helsingin kaupungin?) luki, että hennapohjaisissa just olis syöpäriski eikä niitä suositella. Synteettisistä ei ollut moista varoitusta, hmph. Niiden käyttöön en kuitenkaan aio palata.
 
En aijo kesäksi tänä vuonna laittaa ripsipidennyksiä, en aijo hiuksia värjätä kuin hennalla ja rusketukset jätän auringon, en purkin hoidettavaksi. Muuten aika samoilla mennään. Mulla on muutenkin puhdistusaineet ja rasvat luomua. Väri-kosmetiikka on normaalia ja saa ollakkin. En stressaa.
 
Lopetin hiusten värjäämisen jo pari vuotta sitten. Harkitsin juuri ennen raskautta vaaleiden raitojen ottamista mutta jätän nyt toistaiseksi ottamatta.

Meikkaan ja kosteutan ihan "tavallisella" kosmetiikalla. Mahan rasvausta varten ostin Bodyshopin kaakaovoipurkin, kun myyjä kertoi sitä itsekin käyttäneensä.

En ole toistaiseksi lakkaillut kynsiäni lähinnä laiskuuttani, mutta kesällä aijon kyllä lakkailla. Mulla on aika vahvat ja pitkät kynnet, tuntuisi tuhlaukselta olla tekemättä nyt pirteitä kesäkynsiä kun olen kuullut että pienen vauvan kanssa pitkät kynnet on melko epäkäytännölliset :)
 
Hiuksia värjään yleensä n. 3 kuukauden välein, mutta nyt ajattelin yrittää josko värjäisi vain kerran raskauden aikana. Ja ihan tavallisilla hiusväreillä. Meikkiä ja rasvaa käytän kuten normaalistikin eli näin esikoisen kanssa vielä kotona ollessa hyvin vähän. Kesällä taas päivettymisen myötä lähinnä ripsarilinjalla. Juhliin toki meikkaan sitten enemmän, enkä tunne niistä kerroista stressiä! Vatsaan ja rintoihin käytin viime raskaudessa Avenen siihen tarkoitettua rasvaa, jonka koin ihan hyväksi, joten sillä varmaan mennään nytkin. Kynsiä lakkaan muutenkin vain juhliin jos edes silloinkaan, joten enköhän nytkin lakkaa kynnet jos siltä tuntuu (todennäköisesti en). Aurinkorasvaa aijon kesällä käyttää esikoisen kanssa samasta purkista eli fysikaalista suojaa, joka on tarkoitettu pienille lapsille.

Koitan olla aika pitkälti stressaamatta näiden kosmetiikkajuttujen kanssa kun en niitä ylipäänsä hirveästi käytä. Hiusten värjäämiseen ja aurinkorasvaan kiinnitän huomiota. :)
 
Hiuksia aion värjätä ja värjäsin esikoisen aikana, kuitenkin värjäys väli on aika pitkä. Kosmetiikkaa käytän aika vähän joten sen suhteen ei paineita. Ihoa rasvaan sitten kun se alkaa kuivumaan ja kutisemaan. Naamaa on pakko rasvata ympäri vuoden ja siihen käytän jotain rasvaa mitä nyt sattuu olemaan. Huomasin tossa viime raskaudessa ettei se mahan rasvaaminen ehkäise niitä raskausarpia, ne tulee jos on tullakseen.

http://www.hus.fi/sairaanhoito/sair...tologinen-tietopalvelu/Sivut/Kosmetiikka.aspx tää oli jaettu aiemmin kun tästä aiheesta puhuttiin yhdessä ketjussa
 
Muokattu viimeksi:
Koitan vältellä kaikkia ylimääräisiä kemikaaleja, mutta en oo kyllä ottanut kovin tarkkaan selvää mitkä on ne pahimmat. Hormonihäiriköistä on ollu paljon puhetta, mutta en tiedä mitkä tuotteet niitä sisältää. Jos jollain on hyvää tietoa tai linkkejä asiasta niin mielelläni kuulisin!

Ilman meikkiä ei töihin voi mennä, mutta hiuslakasta oon yrittäny luopua kun sitä kuitenkin tulee hengitettyä. Huulipunia ja kynsilakkoja olen joka tapauksessa liian laiska käyttämään, joten niiden välttely ei ollenkaan harmita

Hiuksia en ajatellut enää värjätä, ei mulla oo tarvettakaan kun oma väri on mieleinen. Hennaan en kyllä luottais, luonnonmukainen saattaa olla ihan yhtä paha tai vaarallisempikin kuin keinotekoinen. Henna on joka tapauksessa todettu syöpää aiheuttavaksi ja erittäin allergisoivaksi en sitä en iholleni enää laittaisi vaikken olisi raskaanakaan.

Ostin Bebanthenin raskausarpivoidetta apteekista, haju on alkuun hyvä, mutta kun se jää ympärille leijumaan eikä haihdu ollenkaan niin siitähän tulee hirveä oksetus ja paha olo. Sitten ostin Vichyn vastaavaa hajusteetonta, mutta siinäkin on sellainen pistävä haju, joka oksettaa mua. Ne rahat meni ihan hukkaan Varmaan jotain öljyä sitten seuraavaksi tai ehkä vaan tota tuttua perusvoidetta. Mulla on jo teini-iän jäljiltä kauheet raskausarvet, kun naiselliset muodot päätti ilmestyä äkkinäisesti. Tästä syystä epäilen, että jos en nyt lotraa jos jonkinlaista rasvaa niin mun iho repee ihan kauhean näköiseksi...
 
Ipihiittinen: Mulla on käytössä bio-oil. Tuoksu on semmoinen hmm... yrttinen, mut mun mielestä se haihtuu aika nopsaa pois. Sitä on ihana levittää ja itse ainakin haluan uskoa öljyn voimaan. Mullakin lantion seudulla on arpia suht nopeasti edenneestä murrosiästä. En myöskään uskaltaisi käyttää Henna-tuotteita edes ilman raskautta. En ole värjännyt hiuksia, kun oma väri on ihan ok ja päänahka herkistyi väreille. Viimeksi marraskuussa laitoin vähän raitoja. Huulipunaa en käytä, mut normi meikin eli meikkivoiteen, puuterin ja vähän silmiin olen kyllä huoletta sutinut päivittäin. Usein sunnuntaisin pidän kasvojen "lepopäivän". Vartalovoiteena Aqualan hajusteeton ja kasvojen hoitotuotteina käytän EkoPharmaa pääasiallisesti.
 
Hennassahan olennaista on nimenomaan mitä siihen on sekoitettu. Pelkkä luonnonhenna ei ole erittäin allergisoivaa mutta niin sanottu musta henna tai muut hennaan sekoitetut aineet voivat olla hyvin vaarallista. Esimerkiksi jos puhutaan ihoväreistä, valmiissa tahnoissa on aina jotain muutakin kuin hennaa (ja yleensä se "jokin muu" on hyvin kyseenalaista tavaraa) koska valmiiksi sekoitettuna hennatahna säilyy värjäyskelpoisena vain muutaman päivän huoneenlämmössä. Jos hennan ostaa jauheena, on todennäköisempää ettei siihen ole sekoitettu ylimääräisiä aineita. Muuten laadusta ei tietenkään aina ole takeita.
Mustan hennan väri tulee PPD:stä, parafenyylidiamiinista, joka on pieninä pitoisuuksina sallittu aine myös hiusväreissä EU:n alueella. (Siis synteettisissä hiusväreissä on yleinen.) Iholla PPD voi aiheuttaa hyvin vakavia yliherkkyysoireita, kuten kemiallisia palovammoja ja pysyvää arpeutumista. Tietenkin hiuksia värjätessä myös pieniä määriä osuu päänahkaan. Sen epäillään aihetuttavan myös maksa- ja munuaisvaurioita.
Ymmärrän hyvin jos haluaa välttää hennaa raskausaikana, mutta mikään ei saa minua uskomaan että synteettiset hiusvärit olisivat sen turvallisempia. Lisää aiheesta mm. muutama viikko sitten ilmestyneessä Kuningaskuluttajassa.
 
Meikkaan päivittäin. Hiuksia en oo raskauden aikana värjännyt. Normaalisti värjään n. kerran kuussa. Saa nähdä, jaksanko loppuun asti värjäämättä.
 
Mä en ekassa raskaudessa edes ajatellut, että hiustenvärjäyksellä voisi olla mitään merkitystä, ennen kuin yksi kampaaja kieltäytyi värjäämästä huomattuaan mun mahan. Ei kuulemma ikinä tee värikäsittelyjä raskaana oleville. Sen jälkeen kysyin asiaa neuvolastakin, mutta siellä oltiin vähän epäileväisiä onko mitään väliä... niin pieni on kuitenkin elimistöön "imeytyvä" määrä kemikaaleja?
 
Katsoin joskus vuosia sitten dokumentin missä puhuttiin kosmetiikkakemikaaleista. Ja niiden raja-arvoista. Tutkimusten mukaan "turvalliset" raja-arvot ylittyivät jopa syntymättömissä sikiöissä. Läpäisevät siis istukan.
Kukaan ei tiedä mitä kaikkea kemikaalit meissä aiheuttaa. Ainakaan vielä.
Pahana pidettiin säilöntä ja hajusteaineita. Varsinkin vartalovoiteet jotka imeytyvät ihoon ja täten myös verenkiertoon, olivat huolestuttavimpia kemikaalikuorman aiheuttajia. (Vertaa nikotiinilaastarit tai hormonigeelit, jotka imeytetään ihon kautta verenkiertoon)
Haastateltu ihotautilääkäri suositteli ettei iholle saa laittaa mitään mitä "ei voi syödä".
En ole siis ennen raskauttakaan enään vuosiin käyttänyt iholla kuin luomuöljyjä tarvittaessa. (Oliiviöljyä, kookosöljyä, jojobaöljyä) Välillä olen tehnyt itse kasvovoidetta,esim. Jokobaöljystä sekä mehiläisvahasta.
Hiuksiin käytän kasvivärejä. Töihin en meikkaa. Mutta jos joskus harvoin ulos lähden, en pode huonoa omatuntoa raskaanakaan, että laitan meikkiä. Altistus on kuitenkin pienelle ihoalueelle ja ei päivittäistä.
 
Sama kuin Annmarie, käytän pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. Mun "valaistumisen" taustalla oli Noora Schinglerin kirjoittama kirja Marjoja ja maskaraa. Lisää naisesta ja mietteistään www.kemikaalicocktail.fi.

Kasviväreillä oon värjännyt hiukseni jo vuosia, mutta nyt jostain näistä foorumin keskusteluista bongasin Husin suositukset kasvivärien välttämisestä raskausaikana syöpäriskin takia! Ettäkö synteettiset värit olisivat turvallisempia?! Nyt en oo värjännyt ollenkaan, onneksi luonnonvärejä käyttäessä toi tyvikasvu ei oo ihan räikeä...
 
Mä oon tosi laiska meikkaamaan yleensäkään. Sen, mitä joskus laitan silmämeikkiä ja huulipunaa, niin en koe syyllisyyttä :) Ja silloin tällöin voin kynnetkin lakata. Mulla on onneksi hyvä iho, niin rasvoja ei paljon tarvi.

Hiukset kasvatin jo tuossa omalle välille, mutta kyllästyin siihen maantiehen aika nopeasti. Viimeinen niitti oli kun kampaaja totesi, että mulla on harmaita :meh: Värjäsin sitten kasviväreillä... Mä oon ollut tosi kova värjäämään hiuksia. Kahdessa ekassa raskaudessa ihan koko ajan eikä niistä väreistä silloin edes varoiteltu (2006-2007 ja 2008-2009). Onneks nuo on ainakin vielä ihan terveitä ja toivottavasti ei mitään tuu. Viimeisimmässä raskaudessa olin jo valistuneempi 2 vai 3 kertaa värjättiin kampaajalla normiväreillä ja kerran laitoin ite kasvivärin.

Sen haluaisin kyllä kuulla ihan viralliselta taholta, että synteettiset värit on turvallisempia kuin kasvivärit ja että ne eivät ole syöpävaarallisia raskausaikana varsinkaan o_O pitäiskö soitella sinne hussille... On niin kertakaikkiaan outo väite. Toivottavasti niillä ei ole mennyt synteettinen henna ja luonnonhenna sekaisin... synteettinen henna on hyvin pitkälti ppd:tä eli se aiheuttaa niitä anafylaktisia shokkeja ja varmasti syöpääkin...

Rintasyöpää: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/...sata-rintasyopaan-sairastumista/#.VyV9HstOTqA

Virtsarakon syöpää, geneettisiä muutoksia, allergiaa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00778
 
Blackpanther, otanpa asiakseni soittaa huomenna ekokampaajalle ja kysyä sieltä hiusten värjäämisestä. Ja kysyn myös neuvolasta. Ekokosmetologini oli toissapäivänä sitä mieltä, että päänahkaan asti laitettavia värejä ei suositella (ts. raidat ok), mut hänkin oli ymmällään kasvivärikiellosta.
 
Onkohan tossa kasvivärikiellossa kyse vaan asian tutkimattomuudesta? Vai onko joku nähnyt tutkittua tietoa asiasta?
 
En oo nähnyt tutkittua tietoa... Yritin googlettaa ja synteettisistä hiusväreistä löysin mm. Nuo linkit mitä tuonne aiemmin laitoin, mutta hennasta vaan pari juttua vuosilta 2001 ja 2005 ja niissäkin puhuttiin tyyliin synteettisen hennan syömisestä, et lisää syöpäriskiä :O Ja niissä oli myös kasvihenna ja synteettinen sekoitettu lahjakkaasti toisiinsa. Kasvihennasta en löytänyt mitään...
 
Mulla alkaa kuivumaan meikit kaappiin :wink Olen tainnut kerran tässä puolenvuoden aikana meikata. En enää oikein jaksa, ja miksi sitä pitäisi olla kauheat pakkelit naamassa ? Luonnollisuus on ihan kaunista itsessään, ja iho kun on hyvä, niin miksi siihen pitäisi laittaa jotain peittävää. Teen välillä muualla töitä, ja useimmiten kotona työhuoneella, joten joskus jos olen menossa juhliin tms. niin saatan ripsiväriä laittaa ja jotain kulmiin, mutta kyllä se melkein siinä on, ja kyllä ne juhlimisetkin on suhteellisen harvassa, jotain synttäreitä on ollut mutta ravintoloissakaan en pyöri. Tässä kuussa on yhdet ristiäiset. Sinne saatan taas laittaa sen ripsivärin, mutta niillä mennään. Hiusvärin sen sijaan laitoin tuossa syystalvella, ihan joku kaupan väri se oli, ja oikein tumma ruskea, niin se on kyllä pysynyt oikein hyvin tähän asti, eikä ole juurikasvua tms. Mutta en pese hiuksia kyllä joka päivä, että se pysyykin varmaan sen vuoksi. Täytyy katsoa jos sitä jotain kevyttä raitaa laittaa sitten kesällä kun aurinko alkaa polttamaan tukkaa. Mutta en usko että siitä nyt on ihan mitään mahotonta haittaa, kun ei kuulu joka kuun toimintaan...
 
Mulle meikkaaminen on osa huoliteltua ulkonäköä kun menee ihmisten ilmoille, eikä tarkoita hirveää pakkelikerrosta... Iänkään takia, ettei juonteet korostu :wink
Kävin tällä viikolla kampaajalla ja kyllä taas kelpaa. Virkistyi mieli ja olemus, kun laitettiin ihan erilainen ku pari edellistä kertaa. 1,5 kk välein käyn, mutta tuntui kuin ois ollut ikuisuus edelliskerrasta. Onneksi on kesä tulossa ja toivottavasti vähän väriä pintaan sen myötä :).
Ripsipidennyksillä menen kesäkauden, niin ei tartte meikkipussiin kesän aikana juurikaan kurkistella, ihanaa :wink
 
Takaisin
Top