Korona ja raskaus

Ja tiedän että moni ei tällä hetkellä koe koronaa varsinaisena uhkana ja omassakin lähipiirissä on yhdet jos toiset pirskeet jo olleet, mutta me ollaan mieluiten oltu nyt varovaisempia. Se ei kaduta kuitenkaan samalla tavalla kuin sitten jos saakin sen pöpön tuolta. Pelkään tämän raskauden takia eniten ja kuulun myös riskiryhmään joten hirveästi ei tarvitse punnita.
 
Menisittekö elokuussa häihin johon tulossa kuitenkin reilusti yli 50 henkeä? Kurjaa joutua miettimään tämmöisiä. Mutta näin raskaana ollessa ei haluis ottaa yhtään ylimääräisiä riskejä.

Mä varmaankin menisin, jos on sellainen läheinen, jonka häissä haluan olla läsnä :happy: Häät eivät itselle tunnu niin ahtaalta ja ahdistavalta kuin vaikka joku keikka tai että ihan baariin asti päätyisi.
 
Ei oo mun tuttu ollenkaan. En ole ikinä edes nähnyt. Miehen vanha työkaveri jonka kanssa oli hetken samassa työpaikassa.
 
Tiedän useamman (3) raskaana ollutta jotka sairastivat Koronan...onneksi ei kenellekään tullu siitä mitään
 
Meillä on naapurissa asuvien ystävien häät yhteisellä pihallamme. Noin 5O henkilöä käsittääkseni kutsuttu. Olemme vastanneet myöntävästi, ja mikäli ollaan terveitä ja hyvässä kunnossa muutenkin niin ollaan menossa. Voi sit helposti tulla omaan kotiin jos alkaa vaikka tuntua jollain tapaa huonolta ja haluaakin perääntyä, niin voi laittaa sen raskausoireiden piikkiin :grin
 
Kyllä mäkin tommoseen voisin. Ulkona kun on. Mutta tuollakin ruokailut sisällä ym ohjelmaa. Siksi ei houkuta mennä.
 
Tänään oli ristiäiset. Reilu 40 ihmistä ja sit myös Uudeltamaalta porukkaa. Lisäksi yksi mies totesi tulleensa lapsensa kanssa ilman muuta perhettä kun muut niin kipeitä. Ei tsiisus. Sit vaan peukut pystyyn ettei saatu mitään koronaa. :bag:
 
Toivotaan nyt ettei koronasta huolta!
Ihmiset on kyllä niin ajattelemattomia osa. Tuokin jonka muu perhe sairastaa, tälläisenä kautena ois jäänyt itsekin kotiin.
Juuri tämän takia me ei sukuloida/juhlita nyt. Ei tarvita kuin joku yks törppö sinne, joka sitten pahimmassa tapauksessa tartuttaa muutkin.
 
Just niin. En olisi mennyt mutta oli tavallaan pakko kun niin lähisukulaisen juhlat. Perästä olisi muuten kuulunut. :sad001

Mut joo. Ärsyttää ihmisten ajattelemattomuus. Siellä myös mun miehen vakavasti perussairas isä.

Mutta kenelläkään muulla ei näyttänyt olevan huolen häivää. Itsekin koitin olla ajattelematta asiaa koska muuten en olisi siellä pystynyt olemaan edes.

Mä vaan oon ihan varma että jos mulle tulee korona niin se on vähintään sairaalareissu. Oon tupaloinut ennen raskautta ja ite katon raskauden olevan myös riski sairastua vakavasti. Esikoista odottaessa tulin kipeäksi ja olin jäätävässä flunssassa ja keuhkoputkentulehduksessa ja pelkäsin silloinkin tukehtuvani eikä happi kulkenut. Ihan kamalaa.
 
Kaikki riski otettu ihan vain sen takia ettei kuuluis perästä? Toivottavasti et joudu katumaan valintaa.
Hirveen huolettomia taitaa olla muu kansa, ite möllötän kotona enkä huoli vieraita.
Sieltä tulee se joku muukin tauti kohta.
 
Kyllä näin on tehty. Mä tein kyllä kantaani selväksi asian suhteen mutta ei sitä kuunneltu. Sanoin sitten että jos jotain käy niin en kyllä itseäni siitä soimaa vaan muita.

Tosiaan ite oon kantani tehnyt selväksi. Muut leppoisin mielin koronan suhteen. Näillä mennään.

Elokuun alussa oisit sitten häät tiedossa mutta sen olen kyllä sanonut etten ainakaan itse ole sinne tulossa. Jos mies menee saa luvan olla 2 vkoa muualla. En edes tunne hääparia joten helppo päätös on kyllä.
 
Me jätettiin 1v synttärit pitämättä ihan suosiolla. Ei ollut mielessäkään että oltais kutsuttu ihmisiä, edes pihalle.
Osa on nyt loukkaantunut mutta olkoot. Jos se ystävyys siitä oli kii ni anti mennä unholaan vaan. Mikä syyllisyys olisi tullut itelle jos jollain ois ilmennyt tauti sen jälkeen!!
Nuoripari jätti kihlajaisetkin pitämättä, vaikka ottikin koville.
Kaikilla ei ole järkeä päässä tämmösenä aikana.
 
Mutta yritetään nyt ajatella, että kuitenkin prosentuaalisesti riski on pieni. :smiley-angelic001

Minä odotan itse perästä päin kuulumisia kun meiltä jää ne rippijuhlat välistä, mutta suhtaudun ymmärryksellä siihenkin. Koittakoon hekin ymmärtää myös meitä, elleivät siihen kykene näinä aikoina niin se on sitten ihan oma ongelma. Eikä minua harmita, olen päätökseni tehnyt oman terveyden ja perheeni puolesta.
Se painaa nyt vaakakupissa kuitenkin enemmän kuin muiden paha mieli.

Saa nähdä millainen tilanne syksyllä on kun meidän lapsilla kaikilla synttärit.
Todennäköisesti tänä vuonna ne juhlitaan ihan oman porukan kesken ja onneksi voi sitten videoyhteydellä olla muihinkin yhteyksissä. :)
 
Munkin poika täyttää syyskuun loppupuolella kolme. Ajattelin että synttärit pidetään ulkona (ellei koronatilanne mee ihan mahdottomaksi, sit ei juhlita ollenkaan). Pukeutuminen sään mukaan, makkaran paistamista ja kakku kahvet. :happy:
 
Tuo kuulostaa kyllä hyvältä! :happy:
Joku kertoi pitäneensä puistossa synttärit ja kehui miten helppo oli kun ei tarvinnut siivoilla jälkikäteen. :hilarious:
Meillä on loka- ja marraskuussa jolloin ilmat on jo aika arvaamattomat niin tuollaiset ulkoilut on kyllä pois laskuista.
 
Viikonpäästä jatkuis työt :nailbiting:
Olen koulunkäyntiavustaja joten hiukan jänskättää miten lähiopetus lähtee sujumaan ja kuinka korona vaikuttaa töihin?
No päivä kerrallaan etiäpäin:)
 
Meillä jäi nyt sitten nimiäiset pitämättä koronan vuoksi :/ harmi kyllä. Onneksi ihana nimi saatiin tytölle kuitenkin :)
 
Takaisin
Top