Kolmosta kaipaavat kuumeilijat

Pitkästä aikaa! Olen ollut takavasemmalla tietoisesti nyt yli kk. Vuosi yritystä täynnä ja tuntuu että tämä on nyt tässä... Viime kierto meni jo hyvin tjot meiningillä. Tikutin ovista kahtena päivänä ja sain oviksen kiinni. Se kun on yleensä aina kp12. Tallettelut oli ovis päivänä "normaalilla" tuloksella. Tässä kierrossa en ole enää tikuttanut ovista, tuntemuksien perusteella ovis on ollut eilen tai tänään. Miehen aloitteesta tuli eilen talleteltua vaikka itse en olisi jaksanut :shy: Ja nyt sitten vissiin kiertokin alkaa heittelemään :shifty: Tähän asti vuosia kierto on ollut 28pv, välillä 29, harvoin 30pv. Viime kierto oli vain 26pv. Eli taitaa myös kroppa alkaa olemaan sitä mieltä, että kaksi on meidän lapsiluku :oops:

En tiedä onko itsensä suojelemista kun olen alkanut myös ajattelemaan että haluanko edes kolmatta! Nyt on suht hyvä olla, lapset ovat jo vähän isompia (3v ja 1,7v) enkä ole heissä kokoajan kiinni. Kestäisikö parisuhde kolmatta (molemmat kolmatta haluaa mutta mistäpä näistä tietää mitä se kolmas toisi tullessaan) . Ikääkin jo on (37&40) niin sitäkään ei voi olla ajattelematta. Toisaalta mietin että jos ei olisi tullut keskenmenoa niin nyt alkaisi viimeinen kolmannes :sorry: Kirppispöytä lastenvaatteille varattu mutta samalla mietin et "jos tätä vielä joskus tarviikin niin tulee kalliimmaksi hankkia uusi kuin pitää tämä vanha" . Saan itseni kiinni myös leikittelemästä lasten nimillä, tytölle nimi olisi valmiina mutta pojan nimi olisi ihan hakusessa... Ennen uuden kierron alkua otan miehen kanssa puheeksi aukkarin. Jos päätetään etten mene (yksityiselle siis tietty) niin sitten on lopullisesti aika luovuttaa. Ehkäisy onkin sitten taas asia mitä pitää miettiä. Noin 10v en mitään ole käytynyt mutta eipä siihen toisaalta ole ollut tarvettakaan kun lapsia ei tule vaikka kuinka yrittää. Mutta mitä sitten jos esim yli 40v tulisinkin yhtäkkiä raskaaksi...

Eli "pientä" luopumisprosessia käydään täällä läpi. Kun olisikin kristallipallo mihin kurkistaa... :happy:
 
Onko se sitten vaarallista, jos tulisi raskaaksi yli 40v? :) Minulla on jotenkin sellainen olo, että ovi pitää jättää lapsille auki, jos eivät ole kotiin vielä tulleet.. ♡ Toki ehkäisyn kanssa sitä ehkä stressaa vähemmän.

Täällä tänään kp20 ja järkyttävä päänsärky alkoi eilen. Mies on ihan varma, että olen raskaana.. :D Kysyin jo, että mistä niin päättelee, mutta ei osannut vastata mitään. Minä en usko raskauteen, ennen kuin ultrassa jotain näkyy ja siihen menisi vielä pitkä aika. Eiköhän se täti viikon päästä tänne löydä tai mistä minä edes tiedän, koska on tulossa.. synnytyksen jälkeen kierrot olleet kaikkea 21 ja 73 välistä.. :rolleyes:
 
Eihän se vaarallista olis :grin jaksaisiko sitä vaan itse enää koko vauva rumbaa kun olisi jo tottunut pääsemään "helpommalla" . Toki iltatähtiä on aika monilla :wink
 
Ei musta yli 40v. raskaus vaarallinen ole :) mut kehityshäiriöiden riski lisääntyy huomattavasti. Se on ainut mikä kannattaa ottaa huomioon.

Itsellä takaraja pyörii siinä 35v. Nyt lokakuussa täytän 33v. ja pari vuotta yritystä tuntuu pitkälle ajalle. Kun jo kaksi ihanaa lasta on niin en mä näe itseäni enää 40v. yrittämässä. Jos ei kolmosta tule niin ei sit tule :)

Täällä menkat loppu ja odotan vain että tämä kierto menisi alta pois ja saisin tueksi letrot. Gyne on 17.8. ja sieltä ajattelin pyytää.

WM kp 8
 
Heippa! Uskaltaisinkohan tänne liittyä mukaan kuumeilemaan? :) Lapsille ovi ollut auki jo pitkään ja sinä aikana kaksi ihanaa tyttöä syntynyt meidän perheeseen. Esikoista ennen oli ehkäisyvalmisteiden kanssa ongelmaa joiden lopetuksesta meni 8kk ennen kuin tärppäsi. Ennen esikoista meillä oli yksi keskenmeno ennen ehkäisyvalmisterumbaa. Silloin ei kehittyny rv6:ta pidemmälle ja tämä todettiin vasta nt-ultrassa. Esikoisen kanssa käytiinkin sit kaksi kertaa omakustanteisesti ar-ultrassa (ekassa ei näkynyt sykettä). Hedelmöittyminen oli ollut 2vkoa myöhemmin. Hän on nyt 2v5,5kk. Toinen tyttömme syntyi tosiaan joulukuussa ja nyt 7kk. Hän tarttui mukaan "helpommin" ensimmäisestä järkevästä kierrosta kun kuukautiskierto starttasi. Eka oli 2kk, toinen 1,5kk ja tärppikierto sit ilmeisesti 28pvä.

Ikää mulla on 27 (syyskuussa 28). Mies on hiukan vanhempi 44v :)

Täällä jännään kuinka nämä kierrot lähtee käyntiin kun ensimmäiset tuhrut ilmestyneet. Imetän kyllä vielä, joten voi olla liian aikaista kuumeilla. Esikoista imetin 14kk joka päättyi vaikeaan rintatulehdukseen ja raskauteen. Kuumeilua varjostaa kakkostytön tuleva leikkaus. Hänellä todettu raskausaikana CPAM joka syntymän jälkeen diagnosoitu toimimattomaksi keuhko-osaksi joka poistetaan infektioriskien vuoksi. Leikkaus on about 6kk sisällä. Muutimme juuri Ilmajoelle Salon seudulta, joten siirsimme leikkauksen TAYSiin josta nyt odotellaan lisätietoa.

Toivotan kaikille tärppionnea :) Hiukan taustailen ja välillä kommentoin :)
 
Voi PiPaNat mä niin riemastuin kun näin että oot päivittänyt ja ajattelin heti että toivottavasti teillä on tärpännyt :( ihanan positiivinen teksti silti!!

Meillä kävi nyt kuitenkin niin että taidan siirtyä odottajien puolelle, tänään todella suurella yllätyksellä digiin RASKAANA 1-2 :)
tänään dpo 11, kp 25/26-28

Toivottavasti vauva pysyy kyydissä, kaksi onnistunutta raskautta takana joten kova epäusko että voiko kolmaskin mennä yhtä hienosti...

Mutta siis raskaana olen kunnes toisin todistetaan!!!! :)
 
Onnea Liinuska!! :Heartred Oliko teillä tyttöjä vai poikia edelliset? En nyt enää muista, menikö yrityksessä kauan? Laitahan kuva testistä niin saadaan sitä katsella, omaa kun ei näy eikö kuulu...
 
Mie tiedän parikin yli 40v synnyttänyttä, eivät he mitenkään väsyneempiä ole :)

Täällä vaan odotellaan kuukautisten alkamista, tänään pitäis alkaa niin pääsisi sitten tositoimiin. Mies oli niin ihana eilen kun otti illalla yhden konjakin ja totesi että sinähän et varmaan ota ku onhan siinä pikku mahis että olisit raskaana, taitaapi sekin kuiten vähän kuumeilla salaa tätä vaikkei sanokaan ääneen <3

Onnittelut Liinuska!!! :)
 
Ihanaa Liinuska! :Heartred:Heartred Sieltä se sit kuitenkin tuli se plussa! Kuvaa kehiin! :smiley-bounce012

Tervetuloa joukkoon, saini :)

Pipanat, toivotaan että teillä tärppää nyt, jos ette enää aktiivisesti yritä vaan tjottailette :thumleft Kovin samanlaisia ajatuksia sulla on kolmanteen lapseen liittyen kun mulla! Että onko siihen todella valmis uudelleen kun just on nuorempi päässyt vauva-ajasta ja molemmat leikkivät tulla yhdessä ilman että koko ajan tarvii olla vieressä :) Ja kun toi pienempi (1v 8kk) osaa jo puhua melko selkeästi ja osaa kertoa mitä haluaa tai mitä on tapahtunut niin siinäkin mielessä helpompaa.
 
Onnea Liinuska! Pian tärppäsi!
Saini, Tervetuloa! Kiva kun kirjoittelit itsestäsi. Jännittävä elämäntilanne teillä, tsemppiä siihen! Toivotaan, että kierrot tasaantuu ja saatte yrityksen käyntiin ;)
 
Onnea Liinuska!

Eipä ny näytäkään että alkais vuotaa :( Edelleen vaan pieni tuhru tullut paperiin pyyhkiessä :( mitähän tää nyt on...
 
Vau mitä uutisia! Onnea Liinuska!!

Mä en ajattele, että yli 40vee ois kamalaa tulla raskaaksi, vaan mulle tuo 40vee rajapyykki meinaa sitä, että jollen ole siihen mennessä onnistunut raskautumaan, meinaa se, etten todennäköisesti tule raskaaksi myöskään sen jälkeen. Ja sitten on tietty nuo mahdolliset kehityshäiriöt ja ikäkin tulee vastaan.

Meidän reissu meni hyvin ja sain oikein paljon sylitellä pientä siskontyttöä, jolla ikää 9kk :) Lapset tykkäsi muumeista ja köyhdyin reissulla, mut mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisi :)
 
Elaffy, oiskin :) Mutta luulen että ei. Kun hiukan testausintoilija oon niin ehdin jo ennen tuhrua testata. Tai no voihan se siltikin olla... Epäilen... pakko käydä hakee huomenna testi :D

Tiikeriluukkaan reissu kuulosti mukavalta. Itsekin köyhdyn joka reissulla kun aina löytyy jotain kivaa lapsille :)
 
Saini. Tervetuloa kuumeilemaan. Pikaista plussaa sinne toivon. :)

Liinuska. Voi että.... Onnea miljoonasti.. Ihanaa... :Heartred

Tiikeriluukas. Kiva kuulla että teillä oli onnistunut reissu.. :)

Kyllä mulla taitaa olla kova vauva kuume kun piti testata vaikka mahdollisuus on sika pieni ja mun silmätkin jo yrittää väkisin tehdä testiin viivaa :D Tänään ois kp.28/29-42 ja jos bongasin oviksen niin nyt ois dpo.10-12 jotain sieltä päin. Testasin siis tänään päivä pissasta kahden tunnin pidätyksellä.. Hölmö minä.. :D
 
Takaisin
Top