Mä olen sillai joutunut odottelee molempia lapsiani, että jos mä oon vuosi sitten aloittanut kuumeilun ja yrittämisen niin jos vielä suinkin saan enää yhden lapsen, tuo esikoisen kouluaika (johon meillä on 3 vuotta ja joka on tosin takaraja tälle yritykselle) on realistisin aika, että ois käynyt tärppi ja vauva tulossa. Nyt oon onnistunut tän kuumeilun pitämään enemmän taka-alalla, kun elämässä on niin paljon muutakin, mm. hyvä työ, vapaa-aika, johon kuuluu tietysti olemassaolevat lapseni sekä harrastukseni, joista tärkein on mahdollinen koska lapset on jo isompia. En tunne enää tuskaa menkoista enkä pientä kirpaisua kummempaa muiden plussauksista, nekin kun on joskus ennen olemassaolevia saaneet mut tuntemaan surua. Yritän ajatella, että elämä on hyvää näinkin, ja onhan meillä sentään kaksi lasta, mikä on enemmän kuin uskalsin lapsettomina vuosinani edes toivoa :)