Kiukkupussit ja hormonien sekoittamat!

[+Mymmeli+]

Kittis parempi, kun lukee vaan romaaneja vielä, kun niitä jaksaa ja ehtii lukemaan :D Sitten, kun vauva syntyy ja tulee jotain vastaan mihin haluais/kaipais kirjaopastusta niin silloin vasta kannattaa se kirja kaivaa esiin :D Ja silloinkin avun yleensä saa esim. neuvolasta, eikä kirjoista :D Itse silloin esikoista odottaessa jotain noita opaskirjoja luin, mutta itse en niistä saanut irti suorastaan mitään faktapohjaan perustuvaa tietoa. Kaikki oli sellaista, JOS vauva on näin tehdään näin tai näin tai ehkä näin, tai jos vauva sitä ni ehkä sitten näin....Vauvan perushoidon oppii kyllä sitä harjoittamalla ja monet ovatkin syntyjään äitejä. Tai äidinvaisto herää vauvaansa hoitaessa.

Paras on päättää luottaa itseensä ja pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee. Ei saa hävetä pyytää neuvoa :)

Nannai1: Itseäni myös jännittää tuo loppuunpalaminen... Meillä esikoinen valvotti vatsakipujensa/kutinan takia yli vuoden kaikkina öinä. Pahimmillaan sain nukkua 15min jaksoissa koko yöni ja herätys kun tuli valvottiin aina se 2h. Useat yöt menivätkin siten, etten edes tuntenut nukkuneeni, koska unipätkä oli niin lyhyt minkä sain nukkua. Piti sitten pärjätä niillä 2-4h yöunilla. Ja minun päätöksestäni mies yritti nukkua arkiyöt, koska hän meille ruoan tienaa ja työssään tarvitsee päätään. Viikonloppuisin sitten hän yritti auttaa, jottai saisin välillä nukkua. Toinen vuosi menikin sitten univelasta palautuessa, mutta edelleen yöherätyksiä tulee esikoisen toimesta silloin tällöin. Joten nyt vain toivon, että toinen lapsemme on "terveempi" ja saamme nukkua enemmän :)

 

[Kittis]

Ihan yleisesti ajattelin hyvää äitifiilistä hakea huolien paisuttelun sijaan positiivisempaa _romaani_kirjallisuutta lukemalla. Siihen kirjallisuuteen niitä vinkkejä olin kyselemässä, muuten neuvon tyrkyttäjiä onkin joka kulmassa. Luetaan siis romaania nyt kun sitä aikaa on, kohtahan en siis ehdi enää koskaan suihkussakaan käymään. Vai miten se menikään...

Konkreettisia vauvanhoitovinkkejä osaan kyllä etsiä aika hyvin jos niitä joskus satun kaipaamaan ja uskoisinpa ihan myös jonkinlaisen lähdekritiikin hallitsevani. Faktatiedon etsintään ei käsittääkseni nuo romaanit riitä eikä edes foorumit :)

 

[Tiittana]

Kittis, itse olen juuri lukemassa kirjaa kuinka kasvattaa Bebe, vanhemmuus Pariisin malliin. On ihan viihdyttävää luettavaa, kun ei ota kaikkea liian vakavasti. Omien kavereideni kanssa siitä on tullut melkoisia keskusteluja, kun toiset ottavat tekstin niin kovin tosissaan. Itse luen sitä tosiaankin lähinnä viihteenä... Tosin, on siinä varmaan muutamia ihan huomion arvoisiakin seikkoja.
Itselläni oli eilen ehkä koko raskausajan huonoin päivä. Olen jo pitkään nukkunut huonosti ja nyt se alkoi vaikuttaa mielialaankin. Ensimmäistä kertaa ajattelin, että mitä sitten kun lapsi syntyy enkä jaksakaan sitä. Jos vaan kaikki voimat on poissa ja itse hermostun pienimmästäkin. Onneksi mies heti lohdutti, että onhan hän siinä tukemassa ja jos yhtään siltä tuntuu, että olen väsynyt niin pitää vaan sanoa suoraan, niin keksitään jotain, millä helpottaa omaa jaksamista. Tänään on onneksi jo paljon parempi olo, joten eiköhän se ollut hetkellistä.

 

[Kittis]

Joo, tutulta kuulostaa! Mä kuulemma keksin helposti jotain huolehdittavaa kun asiat on hyvin ja tämä on tullut esiin erityisen paljon viime aikoina. Etenkin just tuo jaksamisasia on kovasti pinnalla. Pyysin, että mies antaisi mulle sellaisella turhalta vaikuttavalla 'huolihetkellä' tehtäväksi listata vaikka viisi asiaa, jotka on hyvin ja joista olen iloinen. Ja jos niiden huolien poistamiseksi on oikeasti jotain tehtävissä niin viipymättä toimeksi vaan.

Kuinka kasvattaa Bebe-kirjasta just keskusteltiin myöskin kavereiden kanssa ja kivan erilaista näkemystä taitaa edustaa. Kyllä se lapsikin voi jossain määrin sopeutua elämään, jota häntä ennen elettiin. Ja äiti saada sen oman pienen hetkensä ilman tippaakaan huonoa omaatuntoa. Pistetään lukulistalle romaanien lisäksi! Musta on tullut kunnon lukutoukka näköjään..

 

[Nannai1]

Hermot menee tohon mieheen! Oltiin 40 minsan lenkillä ja mun oli pakko loppumatkasta pysähtyä ylämäessä kun supisteli niin kauheasti. Mies sitten huutelee että tule jo, kotiin ei oo enää ku sata metriä. Ei ollu jo enää ku sata metriä mut kivut oli sitä luokkaa et meinas jalat lähtee alta . Yritin selittää että supistaa hitosti, mut eihän se tajua, jatkaa vaan hoputtamista. Teki kyllä mieli mottasta sitä nenään! Eikö noi miehet tajua yhtään mitään?! Mä en kestä jos se on yhtä hölmö synnytyksessä.

 

[Angina]

Olisit motannu ja kattona kuinka info uppoaa perille :D ei ne kyllä aina ymmärrä, mutta sitten ko tajuaa, niin pyörivät ympärillä paniikissa ko pelästyny kana.

 

[+Mymmeli+]

Mulla taas menee hermot meidän koiraan lähes aina, kun ollaan lenkillä Monet sanovat, että koiran käytös muuttuu, kun omistaja on raskaana. Ei vedä tms.... katin kontit ainakin meidän koiran kohdalla! Meillä on vain kahta kovempi ja herkempi ärisemään vastaantulijoille. Ja välillä sattuu ihan pirusti kohdunsuulle, kun täytyy pitää koirasta hiukan kovemmin kiinni, ettei pääse enempiä riuhtaisemaan... Mutta vielä kuitenkin sinnikkäästi otan ja vien koiran päivällä lenkille!

Tosin monet ärinät ja riehumiset johtuva muista ulkoiluttajista (joihin hermo mennyt jo kauan ennen raskauttakin. Joillain on siis tapana pysähtyä odottamaan, että vastaantuleva koira menee ohi. Useinpa näillä pysähtyjillä on vielä meidän koiraamme monin verroin pienempi koira.... Ottaisivat vaikka syliin ja menisivät nopeasti ohi, jos pelkäävät meidän "pedon" syövän pikku fifinsä. Työnnä siinä sitten lastenvaunuja samalla, kun pitelet "raisvostunutta" 40kg koiraa ja tähän vielä tämä maha päälle ja ne kivut...

Kyllä siinä pari perkelettä välillä meinaa päästä! Kyllä muuten niin kostan näille synnytyksen jälkeen ja kun olen yksin lenkillä . Kun nämä pysähtyjät tulevat taas vastaan ja pysähtyvät niin pysähdyn silloin itsekin ja teen kuten he, eli käännän itse selkäni heille. Annan siinä sitten oman koiranikin äristä ja provosoida näiden koiria. Katsotaan milloin tajuavat lähteä liikkeelle ja ohittaa meidät, elleivät sitten käänny ja vaihda suuntaa

 

[Kittis]

Miksi ei saisi pysähtyä? Joskus voi olla pakko. Vanhemmillani oli keskikokoinen koira, joka oli niin arka, että sen kanssa ei kertakaikkiaan olisi pystynyt ohittamaan isoa, raivoavaa koiraa etenkään kapeammalla tiellä. Syytä ei tiedetty, ei koskaan kaltoin kohdeltu tms, ja erilaiset harjoitukset ei yhtään tehonneet tähän pelkuriin. Kiva lemmikki oli muuten, mutta tämä oli kyllä ongelma ja jouduin pysähtymään tai menemään kokonaan eri suuntaan. Omaa koiraa ei hankita koskaan, mutta voin joskus ulkoiluttaa muiden koiria, kunhan koen, että hallitsen ne tarpeeksi hyvin.

Ymmärrän myös koirapelkoisia ihmisiä, olen itsekin vähän sellainen huonoista kokemuksista johtuen. Meinaan saada sätkyn jos joudun ohittamaan vaikka rappukäytävässä dobermannin. Ok, se on ehkä kyseisen koiran omistajan mielestä tyhmää, ihan yhtä tyhmää kuin korkean paikan kammo tai mikä tahansa muukin, mutta en halua mennä tuntemattoman koiran lähelle. Sanon yleensä suoraan, että pelkään... saa sitten omistaja vaikka hyvät naurut myöhemmin :D

 

[+Mymmeli+]

Kittis Siitä syystä, että juuri tämä pysähtyminen saa aikaan sen, että koirat ärsyyntyvät tai pelkäävät enemmän. Meidän koiramme on tottelevaisuuskoulutukset käynyt ja hallitsee muiden koirien ohitustilanteet hyvin, PAITSI silloin, kun joku pysähtyy ( ja nämä meidän "naapurit" tehevät tämän jo jo n.sata metriä ennen) odottamaan koiransa kanssa siten, että koirat vain tuijottavat toisiansa. Tällöin ohitustilanne vain pitkikittyy ja käy kaikkien hermoille, eritoten koirien. Ja meidänkin koiramme tapauksessa tämä kokee tämän uhkaavana eleenä ja alkaa ylisuojelemaan meitä. Joten todellakin syystäkin ottaa tämä aivoon. Jos on pelokas koira, ei silloin saa antaa tilanteen ja pelkotilan pitkittyä odottelemalla vaan silloin mennään nopeasti ohi tai suunnan vaihto ja tilanne on sillä selvä. Tätä ei tapahdu silloin, jos joku koiranomistaja on pysähtynyt koiransa kanssa esim. juttelemaan yms. Ihmisten oma olemus viestittää koirille niin paljon!

Muiden täkäläisten koiranomistajien kanssa olen tästä naapurustomme tavasta puhunut ja ovat yhtä tuohtuneita, kuin minä. Mutta vielä en ole pysähtyjää saanut jututettua, jotta saisi heidän mielipiteensä. Mutta tuo heidän oman selän kääntäminen kyllä viestittää enemmän omaa pelkoa, eikä niiden koirien. Ne kyllä liikkuisivat (ja yleensä yrittävätkit riuhtoa meidän päälle)..

Mielestäni pelot eivät ole leikin tai nauramisen asia. Ei niin eläimen, kun ihmisenkään kohdalla.

 

[Lillilli]

Mun ei ole oikein mitään hyötyä kiukuta miehelle mistään, kun se on sellanen viilipytty ettei lähde alkuunkaan sellaiseen mukaan. Ja mitä ideaa on riidellä yksinkään...

Mutta ärsyttää kyllä kaikki jos erehdyn kotoa lähtemään. Pitääkö siihen puhelimeen puhua autoa ajaessa liikenneympyrässä jos ei sen takia pysty näyttämään sitten vilkkua? Pakkoko niiden audimiesten on ajaa tossa taajamatiellä kahdeksaakymppiä, ajaisvat autonsa lunastukseen, muita telomatta, kiitos! Labrassa vuoroni oli seuraavana siihen ilmoittautumistiskille, niin joku mummo tunki sinne väliin. Hoitaja kysyi siltä että otitko vuoronumeron. "En kun mulla on ihan vaan nopeeta asiaa tässä". Eikä kelakorttia tietenkään (nopeuttaa toimintaa huomattavasti) vaan luetteli siinä sitten hitaahkosti henkilötietojaan hoitajalle. Ja tietysti sitten tuli vielä sähkökatkos kun odotin verikokeeseen pääsyä, ja jonotusjärjestelmä kaatui. Ei kun alusta jonottamaan.

En mä usko että tää on hormoniperäistä kettuuntumista ainakaan pelkästään. Olen vain huono sairastamaan, ja kaikkine jomotuksineen ja huimauksineen tämä raskaus alkaa vaikuttaa sairastamiselta. Parin tunnin labrareissu oli mulle ihan hirveä ponnistus. Onneksi olen äitiyslomalla jo. Se ei tosin estä ketään kasaamasta mulle jos jonkinlaisia paineita: "mites ne työt nyt etenee, siskoski teki synnytyslaitoksella etätöitä". Jaa. No voin taata että minä en kyllä tee.