Täällä pysynyt paino ~+3kg lähtöpainoon jo 10 viikkoa. Näissä lukemissa oltiin siis jo 2vkoa synnytyksestä. Oon syönyt ihan mitä sattuu ja aivan järkyttävästi herkkuja, mutta se on loppu nyt! Palasin eilen ohjaamaan ryhmäliikuntaa, pidän nyt vakiona yhden tunnin viikossa bodypumpia ja ai että mä nautin! Tämä luo ulkonäköpainetta, tai ainakin tämän vuoksi luon niitä itselleni. Personal Trainerina ja ryhmäliikuntaohjaajana sitä siellä ihmisten edessä haluaa näyttää hyväkuntoiselta. Terveen ja hyväkuntoisen näköinen uskonkin olevani, mutta koska kaikki tuo ekstra 3kg on keskivartalossa tässä 150 senttisessä varressa, en voi olla tyytyväinen tämänhetkiseen ulkomuotooni, olkoonkin että synnytyksestä on kuitenkin aika vähän aikaa. Tiedän, ettei kukaan varmaan vatsamakkaroihini takerru tai kauhistele niitä, mutta itse sitä on niin kriittinen. Tiedän, että tilanne korjaantuu kun palaan ruotuun ja se hetki on nyt!
Dieetille en aio alkaa, vaan jättää herkut pois, syödä mahdollisuuksien mukaan 3-4h välein järkevää, oikeaa kotiruokaa ja terveellisiä välipaloja ja juoda paljon vettä. Ei siis mitään kikkailua tai kaloreiden laskemista vaan hiukan järkeä tähän touhuun. Aineenvaihdunta käyntiin. Heippa Snickersit, Marabout, irtokarkit ja Ben&Jerry's! Kaivoin myös esiin vitamiinit ja omegat, joita todella laiskasti oon ottanut. Maidontulon en usko tällä muutoksella heikkenevän.
Ihana kevätaurinko houkuttelee lenkille ja pari kertaa viikossa otan itselleni 1,5h lapsivapaata ja käyn salilla/jumpassa. Vaakaa en aio tuijottaa, kyllä sen pelistä näkee kun muutosta tulee.