Kiinteiden aloitus

Meillä sileitä soseita on syöty jo kauan, ja nyt on ihana huomata, että helpommaksi menee koko ajan. Kun ennen syöntisessioon saattoi kulua 45 minuuttiakin, niin nyt sama määrä syödään parhaimmillaan vartissa.

Sormiruokailussa sen sijaan emme ole vielä päässeet vauhtiin. Yritin viime viikolla antaa kokeeksi maissinaksuja, mutta poika vaan ihmettelee ja pyörittelee naksua käsissään. Suuhun hän ei sitä pistä eikä anna aikuisenkaan pistää. No, ehtiihän tuota harjoitella myöhemminkin.
 
GX, meillä maissinaksut ovat vähän kuin vauvan leipä, jota syödään selkeästi ruokailutilanteissa. Leikilläni kutsun niitä "vauvanhiljennysnaksuiksi", sillä ainakin ihmisten ilmoilla jokaisella lapsukaisella on maissinaksu kädessä, että aikuiset saavat sitten rauhassa juoda kahvinsa/syödä. Eli naposteltavan roolissa paljolti on.
 
Meillä syödään nyt soseita kolmatta viikkoa ja helpommaksi ei ole mennyt. Oikeastaan päin vastoin. Tai no lusikkaan suhtaudutaan ihan yhtä innolla kuin ennenkin, ongelmana on ruuan pysyminen suussa. Poika oppi viime viikolla näyttämään kieltä ja pärryytys on myös pop. Joten jippii miten hauskaa se on ruoka suussa. Minusta tuntuu, että ruoka päätyy lautaselta suun kautta naamalle, rinnuksille (sekä pojan että minun), lattialle jne niin että lopulta se on luututtu kaikki roskiin. Yritän lohduttautua sillä, että täysimetyksellähän tässä vielä onkin tarkoitus olla kun pojalla on ikää vasta reilu 5 kk.
 
Kuukiurustakesään: Surkuhupaisaa tosiaan! Tänään ei sentään ihan niin pahasti mennyt ruoka hukkaan, jotain siis mahaankin saakka. Jee!
Ja veden hörppääminen lasista ruuan päälle on meidän poitsun lempijuttu tässä ruokailussa. Tarraa kaksin käsin lasiin kiinni ja ihan innoissaan hörppii ja järsii ainoalla hampaallaan lasin reunaa. Ei meinaa antaa lasia pois ollenkaan. :)
 
Aida, se oppimisikkuna ei ole vielä auki? Kuten kirjoitit, imetys pääasiallinen ravinto ja päristellen tutustumista ruokaan. Kokeile vaikka kurkkua/keitettyä porkkanaa/avokadoa... tikkuina pöydälle lapsen eteen. Siis kokeile eri juttua kuin lusikkaa?

Mua himottaisi antaa vauvan vaan lappaa puuroa käsin. Sotkua tulee muutenkin, mun täytyy testata tuo.
 
Meilläkin on vähän niin että alas menee kaikki ja rytinällä :D Juurikin itse ajattelin myös tuota tikkumuodossa vaikka porkkanaa et saa omin kätösin kokeilla ja kyllä se siitä kun intoutuu :)
 
Joo, kurkkutikkuja on jo mutusteltukin. Ja tarkoitus onkin sormiruokailua harrastaa enemmänkin kunhan päästään syöttötuoliin pöydän ääreen.
Lusikkaruokailussa avaa siis innoissaan kyllä suuta ja työntää itsekin lusikkaa suuhun. Varmaan ihan tuota kielen hallintaakin harjoittelee vielä. Ha hyvät maut (luumu!) menee kyllä paremmin masua kohti. Hiljalleen hyvä tulee varmaan tässäkin asiassa, joten en ota stressiä vielä. (En suostu, vaikka neuvolassa jo patisteli puuroakin aloittamaan).
 
Annoin meidän tyllerölle satsumaa, kun tykkää siitä kovin. Muutaman lohkon jälkeen aloin ihmetellä, miksei se pulauta niitä nahkoja ulos, kun on jo niin monta syönyt. No, eipä siellä suussa ollut enää mitään, tyttö oli mutustelun päätteeksi nielaissut satsumalohkon nahatkin. :D Ei ole mikään sihtikurkku tämä meidän neiti!
 
Oho kuukiurustakesään, melkomoinen taituri kyllä :) Saisikohan sitä itsekään nieltyä kovin näppärästi niitä nahkoja vaikka en kyllä mikään sihtikurkku ole minäkään :joyful:

Meillä eilen kokeiltiin syöttätuolissa istumista ensimmäistä kertaa ja hienosti sujui. Sai eteensä kurkku- ja porkkanatikkuka sekä avokadoa. Avokado sai naaman vääntymään aika mutkalle, mutta sitä oli muuten hauska muussata käsissään. Äidin pieni aivopieru oli myös se, kun laitoin avokadon lautaselle, koska sehän on senmoista sotkevaa... siis juu, niin kuin se nyt kauaa siinä lautasella olisi pysynyt :woot: Pojulle tuli muutenkin runsaudenpula ja hyvin nopeasti kaikki tikut, lautaset ja avokadot olivat lattialla, kun ei osannut päättää mitä olisi ekana maistellut ja parhaimmillaan käsissä oli kaksi kurkkua ja yksi porkkana :joyful: Tänään sitten edettiin hieman maltillisemmin yhtä kerrallaan :)
 
Täällä uppoaa kaikki mitä eteen kannetaan :D lusikalla tai itse sormilla napsien. Puurot oon alusta asti antanut ilman mitään hienontamista. Selvästi siis tullut minuun, eikä hienokurkku-isäänsä, joka kakoo mustikan "antennien" takia :D Kovasti puhkeamaisillaan olevat hampaat kun saa avuksi, niin saa helpommin sormiruuat syötyä. Imetys sujuu vielä hyvin, viime yönä nukuttiin 9h putkeen :eek: (yleensä 2 kertaa yössä imetän)

Koira on tainnut lihoa viime aikoina, kun herra on syönyt itse :rolleyes:
f28b6211ddb36b11675df0b826e51027
 
Meillä toi Food Feeder on toiminut hyvin. Tänään vauva itki hampaita, ei tutti eikä purulelu kelvannut, mutta se toi lohdun. Pilkoin luumunpaloja sisään ja siinä raukka imeskeli/järsi tyytyväisenä välipalaansa. Kauheen hyvä keksintö!

Testattiin tota Muksun ensipuurojauhetta, mut ihan hirveetä kuraa. Ei ylläri kelvannut vaavillekaan. Nyt mennään noilla Muksun valmispuurotetroilla koska ne uppoaa hyvin ja seassa on hedelmäsosettakin. Oisko ravitsevampaa duunaa itse kunnon kaurapuuroa vai onkohan noi valmiit ihan ok kaikinpuolin? En luota valmisruokiin.

Mä en oikein uskalla aloittaa vielä sormiruokailua kun pelkään että poika tukehtuu... Mutta voiko sen jo periaatteessa turvallisin mielin aloittaa? Ois kiva antaa joku kurkunpala käteen maisteltavaksi kun on jo niin taitava käsistäänkin. Vaikka kannatan tätä lapsentahtista kasvatusta niin tiiän sormiruokailusta hävettävän vähän. :oops:
 
Tai yang: mä pelkään kans tukehtumista

Oisko muuten kellään suositella hyvää nokkamukia? Mammin muki on jossa venttiili, muttei neiti osaa siitä imeä kun on kova se nokka..
 
tai yang: omatekemä kaurapuuro! Ei kahta sanaa. Kun aikaa, haudutan vesihaudekattilassa. Tavis-aamuina yhden (mun ja vauvan) annos puuroa tulee helpoiten teflonpintaisessa pikkukasarissa. Nalle-hiutaleet sopii pikaan, paikallisen myllyn hiutaleita käytän muuten.

Valmisruoka on valmisruokaa. Kivaa joskus eväänä, hätävarana jne. Hintaakin kertyy. Marja- ja hdelmäsoseissa on lisättyä sokeriakin monissa. Tuoteselosteet pitää syynätä.
 
Kiitos kuukiurustakesään! Hän on kyllä ylisöpö ainakin äidin mielestä :)
 
Nokkamukeista. Ostin Aventin nokkamukin eilen ja ilokseni huomasin, että siihen voi laittaa myös Natural-pullon tutin. Ehkäpä tällä lähtisi toimimaan omatoiminen juominen. Meillä tuo lusikka on ihan pop. Itse syö sillä jos dippaan lusikan ruokaan ja annan käteen. Yrittää viedä mus multa käsistä lusikkaa.
 
Noniin.Kahden viikon syömälakon sai katkaistua mun äiti jolla poika oli viima lauantaina päivähoidossa. Oli antanut pinellä metallilusikalla ja sekoittanut soseeseen korviketta...poika oli vetänyt koko purkin kahdessa erässä.

Eli tämä meidän hienokurkku ei syö äidin tekemiä soseita koska ne on liian karkeita, pitää olla kaupan silkinsileää. Ja silkinsileäkään ei kelpaa jos se on liian jämäkkää vaan pitää ohentaa maidolla. Eikä kelpaa silikoni/muovilusikka vaan pitää olla pieni metallinen. (Mä oon vielä niin kusessa tän pojan kanssa :D)

Riisipuuro on yök. Onni valmispuuro menee (vadelma). Nyt ostin tänään muksun kaurahiutaleita ja kokeillaan jos ne menisivät huomenna aamulla hedelmäpiltin kanssa. Tulee muuten pikkusen verran kalliiksi herran puurot...

Oon yrittänyt antaa tosissaan pieniä paloja banaania, maissinaksuja,kurkkua ja porkkanaa herralle että voitaisiin ainakin osittain sormiruokailla mutta ei tunnu kiinnostavan. Ehkä tämä tulee sitten ajan kanssa :)
 
Takaisin
Top