Kiinteät ruokavalioon

Täällä aloitettu hiljattain maissivelli aamuin illoin ja perunaa lounaalla. Hyvin mennyt ainakin toistaiseksi. Pari viikkoa sitten koitettiin jo velliä, mutta siitä seurasi vain huutoa, joten annettiin pojan masun levähtää sen pari viikkoa. Nyt poika oikein odottaa saavansa pulloa. Velliä laimennan maidolla ja lisään vähän määriä parin päivän välein. Peruna on lähinnä käynyt suussa, mutta kunhan nyt edes maistelee. Pikkuhiljaa totutellaan uusiin makuihin.
 
Mäkin aloitin 3kk mutta perunalla ja porkkanalla. 4kk ruvettiin hedelmä, Marja ja kasvispilttejä sekä velliä syömään, mut mahdanko antaa liian vähän kun poika syö vaan kerran päivässä vähän alle purkin pilttiä ja illalla puol pulloo velliä ja puolet maitoa sekasin (muuten ei mee) ? Tosin kyllä hän ihan tyytyväiseltä vaikuttaa :)
 
Meillä menee illalla se purkki velliä ja soseita menee pari lusikallista päivässä. Maidonhan kuuluu olla se ensisijainen ravinnonlähde kuitenkin. Jotenki kuulostaa jopa isolta määrältä toi melki purkillinen pilttiä et tuskin liian vähän annat :)
 
meillä poika tänään 5kk ja maistelee. Viikon on nyt aktiivisemmin maisteltu mut pari viikkoa sit aloitettiin. Joskus jää päivä välistäkin vielä. Seuraavaksi kokeillaan kaurapuuroa ja lisätään yks syöntikerta iltaan joskus ens viikolla ehkä. Eilen ja tänään on sujunut syöminen hyvin, meni useampi pieni lusikallinen. Että eiköhän se tästä. Tissillä mennään muuten.
 
Meillä aloitettiin 3,5kk iässä 3viikkos sitten. Kasviksia lounaaksi ha päivälliseksi, maissivelliä illalla. Määrät on pieniä soseissa, pari jääpala-annosta kerrallaan. Bataatti on herkkua, samoin parsa ja avokado. Hedelmiä en oo vielä antanut, pelkään et on tullut herkkusuu äitiinsä ja sit ei enää kasvikset kelpaa. Mustikkaa maisteltiin myös.

Välillä syö hyvin, välillä yhtä suoraa huutoa selkä kaarella. Pikkuhiljaa.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Päärynää meni tänään useampi lusikallinen.Tais olla hyvää :) Vaikee vaan arvioida milloin on syönyt tarpeeksi, siis ettei söisi ns. liikaa. Neuvolalääkäri tosin sanoi ettei vauva voi syödä liikaa/olla liian lihava.
 
Meillä syödään tällä hetkellä maissivelliä, perunaa ja riisipuuroa. Huomenna ajattelin maistattaa porkkanaa. Mutta meillähän tuleekin kuusi kuukautta täyteen maanantaina. Maanantaina on myös neuvola. Saa nähdä mitä siellä sanotaan...
 
Me aloitettiin kiinteät kasvissoseilla 3kk iässä. Nyt on kokeiltu porkkana, peruna, bataatti, kukkakaali, kesäkurpitsa ja parsakaali. Näiden sekoituksia nykyään menee n. Klo11 ja 16.30 yhteensä pienen pilttipurkin verran. Kasvissoseet teen itse. Tällä viikolla lisättiin myös mangosose iltaan, yksi purkki kestää kaksi tai kolme päivää. Nämä siis kaupasta, ainakin vielä. Kaikki on uponnut hienosti ja poika rakastaa kiinteiden syömistä!
 
Mites sitten kun on maistattanu tiettyjä makuja, esim. porkkanaa ja bataattia, voiko jatkossa syöttää samana päivänä molempia? Vai kannattaako syöttää vaan yhtä lajia päivässä alkuun? + siihen esim. iltavelli lisäksi?
Käytännön vinkkejä alkuun?
 
mä monesti laitan uutta ruoka-ainetta vanhan sekaan. Esim ollaan nyt kokeiltu eilen sitä kauraa, niin pistin kaurapuuroa ja päärynäsosetta sekaisin. Eli tuttu maku uudella twistillä :D
 
Asiaa sivuten, kumpi kannattaisi hankkia, sauva- vai tehosekoitin? Meillä ei oo koskaan ollut kumpaakaan, joten ei oo tullut minkään valmistamisessa testattua vielä.
Täysimetyksestä luopuminen tuntuu vähän haikealta. Onneksi imetys jatkuu kai kiinteiden aloituksen jälkeenkin vielä lähes samanlaisena ainakin alkuun, tää on ollut niin ihanaa! Ei mulla ollut oikeastaan juurikaan odotuksia tai isompia paineita imetyksen suhteen. Vähän jännitti, miltä se tuntuu ja mahtaako onnistua. Iskäkin pääsee piakkoin vihdoin ruokkimaan lasta, äiskän ruokkimisen lisäksi, kun kiinteät otetaan mukaan! Tuntuu isolta etapilta, kun tää syöminen tähän asti ollut vain meidän kahden juttu. Mutta kivaa varmasti kaikille tulee olemaan, kunhan siihen on alettu tottua.
 
Sauvasekoitin on meille ainakin kätevämpi. Helppo putsata ja saa isommankin satsin tehtyä. Ja tosiaan, alkuunhan kiinteiden kanssa edetään tosi hitaasti, mäkin ajattelin tonne 5kk ikään asti antaa vaan kerran päivässä (lounasaikaan) ja sit lisätä kertoja. Enemmänkin maistelua kuin oikeeta syömistä. :)

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Voiko sitä käyttää siis ihan kattilassa vai tarviiko olla aina sellainen erilainen sekoitustörppö käytössä?
 
Kattilassa mä oon käyttäny, kun ei ne terät yllä naarmuttamaan kattilan pintaa. :)

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Sauvasekotin mullakin käytössä. Kätsy kun sen pään voi pestä ihan astianpesukoneessa ja voi ihan mis vaan astias soseuttaa...
 
mä en näyttäis sauvasekotinta pinnoitetussa kattilassa mut teräskattilaan voi hyvin laittaa.
 
:eek:Vielä vähän matkaa siihen, että neiti vetää nakit muusilla :grin Mutta muusista kai pian aloitetaan, huisia ettei mee hirveen kauan siihenkään. Onkohan kaikki nakit kiellettyjä sinne vuoden ikään asti? Vai saako antaa nitraatittomia nakkeja.

Mangososetta aion ostaa purkissakin, se on tosi herkkua. Ehkä myös muita hedelmäsoseita. Oon joskus opiskelijana ainakin syönyt niitä saadakseni helposti ja halvalla hedelmiä :grinPuuroja varmaan annospusseista.

Jääpalakuution kokoisina annoksina pakastamisesta oon miettinyt, että sopiikohan siihen jääpalapussit. Vai käytättekö kaikki sellaisia muovisia päältätäytettäviä muotteja siihen? Mitä soseisiin laitetaan nesteeksi? Rintamaitoa? Voiko käyttää vettä?

Meillä ei olla neuvolassa puhuttu näistä ollenkaan vielä. 4-kuukautisneuvola on lääkärineuvola, jonne on taas sellainen parisuhdeplanketti täytettävänä, joten tokkopa sielläkään ehditään. Netistä oon löytänyt tietoja ja jostain kirjakerho-oppaasta.

Kuin kauan kiinteiden aloittamisesta menee siihen, että kakka alkaa haista aikuispaskalle? Kuin pian on odotettavissa, että kakka on niin kiinteää, että tulee pökäleenä? T. Eräs äiti, joka odottaa bongaavansa vaipassa pökäleitä:rolleyes::whacky024
 
Sitä ajattelinkin, että miten käy kattilalle sauvasekoitinta siinä käyttäessä. Ei meillä taida pinnoitettuja enää ollakaan, menevät aina naarmuille meikäläisten käsittelyssä. Kätevää, jos ei tartte siirtää kattilasta eri törppöön isompaa satsia tehdessä.
 
Mä oon ihan keitinvedessä soseuttanut (toki vähän lirutan pois ensin) ja rintamaitoa sit sulatuksen jälkeen. Ihan kovamuovisissa jääpalarasioissa oon pakastanu, pusseja luulis olevan hankalaa/mahdotonta täyttää? Meidän pojan kakka ei vielä haise, tosin syötetään vielä niin pieniä määriä ja maito on se pääasiallinen ruoka vielä pitkäään.
 
Takaisin
Top