Kiinteät ruoat

Mä en ole kyllä koskaan ymmärtänyt miksi keskosten pitäisi aloittaa aiemmin? Luulis että suolisto ei olis todellakaan kehittynyt vaaditulle tasolle. Kun en ymmärrä neuvolan käyriäkään että pitäis kasvaa samalla lailla kuin normiaikaan syntyneet.
 
Jännä miten meillä neuvolassa täti oli ehdottomasti sitä mieltä että vasta vauvan ollessa 6kk iässä kannattaa aloittaa kiinteät kun kysyin että eikös se suositus nykyään ole että 4kk voisi aloittaa maistelun. Kuvittelisi että ammattilaiset olisi ajantasalla. Tosin meillä imettäminen on sujunut hyvin eikä vielä ole mikään kiire siirtyä soseisiin. :)
 
Esikoinen aloitti kiinteät 3kuisena, neuvolan luvalla. Nelikuisena aion aloittaa tämän kanssa, ihan oli suositus sit mikä vaan. Mä olin kuvitellut että tätä ennenki suositus oli ollut 4-6 kk, enkä kyllä ketään tunne joka olisi vasta 6kk aloittanut kiinteiden antamisen :eek:
 
Mä kuvittelin esikoisesta meneväni täysimetyksellä 6kk:teen, mutta kun 3kk:n tiheät imut jatku 4kk:kin puolella tiesin, että oli aika alkaa soseilla. Koska nyt kuopuskin kasvaa samoilla käyrillä (jopa vähän vauhdikkaammin) on varmaan soseiden aloitus senkin puolesta taas tiedossa 4kk:n kohdalla. Mutta, jos vauva tyytyväinen, niin en sitten pidä kiirettä. Aloitetaan kyllä joka tapauksessa ennen puolta vuotta.
 
Mä en ole kyllä koskaan ymmärtänyt miksi keskosten pitäisi aloittaa aiemmin? Luulis että suolisto ei olis todellakaan kehittynyt vaaditulle tasolle. Kun en ymmärrä neuvolan käyriäkään että pitäis kasvaa samalla lailla kuin normiaikaan syntyneet.

Mä olen ymmärtänyt, että keskoset tarvitsevat aiemmin sellaisia ravintoaineita, joita ei äidinmaidosta löydy. Esim. rautaa.
 
Mä täysimetin esikoista puolen vuoden ikään. Tämän toisen kanssa suunnitelmissa myös jatkaa täysimetystä niin pitkälle kunnes kiinnostuu selvästi syömisestä ja on valmiudet siihen :)
 
Meillä poika söisi ihan hulluja määriä soseita, jos antaisi. Olen nyt antanut sen verran, että päivittäinen vastikemäärä on suurinpiirtein litra. Ennen vastiketta meni melkein puolitoista litraa. Meidän tapauksessa ei ainakaan aloitettu liian aikaisin, syö hyvin ja on ihan innoissaan, kun näkee lusikan. :)
Minkälaisia määriä annat?
Meillä poika yleensä nykyään hermostuu pöydän ääressä, jos meinaa jäädä ilman sosemaisteluita, kun tarjoan esikoiselle ruokaa. Aiemmin söi siinä samalla korviketta, mutta nyt meinaa vaan temppuilla pullolla.
 
Keskoset saa rautalisää siihen asti että hampaat puhkeaa. Sekä sekoitus muita vitamiineja annettiin niin kauan ku sitä riitti eli n. 3,5kk.
 
En mä intsu anna vasta kuin korkeintaan puoli piltti-purkillista. Söis kyllä enemmänkin mutta en ole vielä uskaltanut antaa, kun en tiedä miten masu reagoi. Aluksi oli pari teelusikallista mutta nopeasti parissa viikossa määrä kasvoi. Päälle yleensä vielä vastiketta 100-120ml.

Mä olen kyllä niin pihalla näistä jutuista, kun ei varsinaista ohjeistusta ole. Neuvolassa vaan sanoivat, että vauvan mukaan. Jepjep! Kertoo paljon. :)

Bataatilla ja porkkanalla aloitettiin. Lisäksi luumua ja nyt vähän päärynää. Ummetus loppui soseiden aloituksen jälkeen.
 
Hepsuli, nostetaanko jo antamaasi rautalisän annosta painonmukaan? Jos ei, oletetaanko ravinnosta saatavan se loppulisä + hampaathan voi puhjeta esim 5kk:n iässä ja, jos sillon lopetetaan rauta, mutta ravinnosta ei vielä saakaan rautaa, tuleeko vaje? Halutaanko esim sellaista ennakoida? Neuvolassahan pitäis osata perustella keskosten ruokavalio ohjeistus. Mun käsityksen mukaan voidaan kyllä täysimettää pidempäänkin, jos kasvu hyvää ja vauva tyytyväinen ravinnonmäärään. Ei kai ihan pienten keskosten oletetakaan kasvavan täysaikaisten käyrillä...?
 
Öö. Piti neuvolassa keskustella vasta nelikuisen tarkistuksessa. Sitä ei ole vielä ollut. Rauta annosta lisättiin kun poika painoi 5kg. Enemmistä lisäyksistä lääkäri ei maininnut vaikka sanoi että voi joutua antamaan vuoden ikäiseksi asti.
 
En mä intsu anna vasta kuin korkeintaan puoli piltti-purkillista. Söis kyllä enemmänkin mutta en ole vielä uskaltanut antaa, kun en tiedä miten masu reagoi. Aluksi oli pari teelusikallista mutta nopeasti parissa viikossa määrä kasvoi. Päälle yleensä vielä vastiketta 100-120ml.

Mä olen kyllä niin pihalla näistä jutuista, kun ei varsinaista ohjeistusta ole. Neuvolassa vaan sanoivat, että vauvan mukaan. Jepjep! Kertoo paljon. :)

Bataatilla ja porkkanalla aloitettiin. Lisäksi luumua ja nyt vähän päärynää. Ummetus loppui soseiden aloituksen jälkeen.
Syökö siis kerran päivään kiinteitä?
Mä annan jo useamman kerran päivässä, vähän tosin päivästä riippuen.
Meillä poika juo yleensä aina ensin maidon ja siitä sitten vajaan tunnin päästä syö sosetta. Ja jos suunnitteilla(toiveissa) pidemmät päikkärit, niin hörppäsee vielä maidon ennen unille käyntiä.
Kiinteistä meillä ollut apua pulautteluun ja lisäksi maitojen välit saatu venytettyä nyt sinne 2,5-3h, joka osaltansa tietysti vähentää pulauttelua myös.
 
Kaksi kertaa olen nyt antanut. Aamulla luumua ja iltapäivällä yleensä kasvissosetta.
 
Soseita kannattaa tehdä pakkaseen vaikka jääpalarasiaan alkuun. Ei niitä kovin moni jaksa sitä paria teelusikallista joka kerta tehdä..
Itse aion ainakin luumu- ja päärynäsoseen aloittaa purkista..ihanaa, jos meilläkin loppuis ummetus siihen!
 
Totesin just äsken, että päärynää ei näköjään meidän pojalle. Annoin pari lusikkaa bataatin jälkeen ja nyt on kitisty koko ilta vatsaa. Josko nyt vatta rauhottui eikä herää enää uniltaan. Luulisi, että luumu on pahempi mutta ei näköjään.

Hepsuli kasvissoseet olen tehnyt ite mutta luumut ja päärynät purkista. Aluksi pakastin silikoniseen jääpalamuottiin luumua koska se säilyy avattuna vain pari päivää ja osa olisi mennyt roskiin. Enää ei tarvitse, kun purkki kuluu parissa päivässä. Bataattisoseen olen pakastanut pikkuruisiin muovirasioihin ja pieniin minigrip-pusseihin mutta aluksi tein jääpalarasiaan niinkuin M&S sanoi. :)
 
Sulatetaanko ne mikrossa vai annetaan sulaa? Ei kai hedelmäsoseitaa lämmitetä?bataatti nyt varmasti kyllä. Anteeksi jos vaikuttaa tyhmiltä kysymyksiltä mut en tiiä oikeesti mitään.
 
Olen illalla laittanut jääkaappiin sulamaan seuraavan päivän sapuskat valmiiksi niin ei tarvitse käyttää mikrossa kuin muutaman sekunnin niin ovat huoneenlämpöisiä. Eikä tyhmiä kysymyksiä olekkaan. :wink Jokainen tyylillään.
 
Takaisin
Top