Kesävauvat 2010

Mä olin tänään MLL:n järjestämillä raskaustreffeillä. Oli tosi kiva tavata muita paikkakuntalaisia odottajia[:)] Juttua riitti mukavasti. Joka toinen viikko treffataan toukokuulle saakka. Hiukan epäröiden lähdin noille ekoille treffeille. Kai ne ekat treffit aina jännittää[:D]
Ajattelin että tuleekohan siellä juttuun kenenkään kanssa tai olenkohan ainut ketä ilmestyy paikalle. Turhia murheita, vaikka kyseessä olikin vieraat ihmiset, juttu luisti heti.

Perjantaina olisi neuvola käynti edessä[:)] Pelkään että painoa on tullut ihan hirmuisesti lisää, olisko mitään pätevää syytä mikä estäis vaa´alle nousemisen[;)]
 
Oikein hyvät huomenet! [:)] Niin nukuin hyvin ja vessaan heräilemättä että tänään aurinko paistaa vaikka ulkona pilviseltä näyttääkin [;)] Johtunee siitä että paiskin pihalla hommia klo 18:aan asti. Ja siksi kävelenkin nyt samalla lailla kuin ystäväni joka meni lonkkaleikkaukseen, molempien lonkkien... Mutta ainaski nukuin hyvin! [:D]

Tänäänkin vuorossa reippaita pihahommeleita mutta huomisen pyhitän sisähommille ja vaikkapa ompelulle. Alotin jo imetystyynyn teon ja yritän saada sitä projektia eteenpäin.

Kyllä tuli jo eilen mieleen että MITEN IHMEESSÄ mä teen enää mitään minuuttia kauemmin kestäviä pihahommia sitten kun on se vauva. Tai sitten kun on maha ku kuumailmapallo vaikkapa touko-kesäkuussa... Siksipä siis nyt teenkin mitä pystyn. Hitaasti ja varovasti, mutta teen kuitenkin. Vaikka ottaakin pattiin tällanen nykyinen etanavauhtini! [:D]
 
Huomenta mammoille!

Eilen oli sit se meidän muutto...Viidessä tunnissa oli kaikki tavarat uudessa kodissa,mutta nyt on viel hommaa et saa kaikki paikalleen....Keittiö oli jo eilen täysin laitettuna ku pitäähän miun päästä syömään[:D]...
Tänään pitäis hakea 4v termiitti jo kotiin ja lasten huoneet on kaaoksessa[:(]Mutta lähden laitteleen tavaroita paikoilleen niin ehkä tää tästä...

Niiva ja masukki 23+4
 
Onnea Niivalle perheineen uuteen kotiin! [:D] Ja tsemppiä kaaokseen... [&:] Joo, hyvä, aloita raivaus keittiöstä. Ja sitten seuraavaksi tietokoneen paikka [:D] Sitten vessa, eikö niin? [:D] Ja se olikin sitten siinä. Mitä sitä muuta tarttiskaan? Valmis! [:D][:D]
 
Ja nyt sit hieman harmittaa!

Aattelin säilyttää tiedon vauvan sukupuolesta, niin että se tulisi mulle vasta yllärinä siinä synnytyksen yhteydessä, mutta toisin kävi.
Kun lueskelin äskettäin äitiyskorttia ja siellähän on merkintä sikiön tarjonnasta, enkä keksi tarjonnalle muuta selitystä kun sukupuoli.. :o
No siellä nyt kumminkin siinä ruudussa lukee "poi".

Hmm.. Hieman sain taas kyynelehtiä sitä pettymystä että sain jo nyt tietää sen sukupuolen, mutta tunteet on nyt ihan yli sekaisin, en oikein tiedä että olisinko iloinen vaij surullinen. Eikä nyt tälle ajatuksen juoksulle tuu oikein määränpäätä.. [:-]
Positiivistahan se on jo siinä mielessä että vauvan isä toivoi poikaa. Mut itte oon nyt ihan pihalla.. [:D]

Muuten raskaus on mennyt ihan hyvin, potkuja ja masun kasvuu.. [;)]
 
ALKUPERÄINEN: Vingu

Ja nyt sit hieman harmittaa!

Aattelin säilyttää tiedon vauvan sukupuolesta, niin että se tulisi mulle vasta yllärinä siinä synnytyksen yhteydessä, mutta toisin kävi.
Kun lueskelin äskettäin äitiyskorttia ja siellähän on merkintä sikiön tarjonnasta, enkä keksi tarjonnalle muuta selitystä kun sukupuoli.. :o
No siellä nyt kumminkin siinä ruudussa lukee "poi".

Hmm... En varmaksi osaa sanoa, mutta jos se tarkoittaakin, että vauva on kohdussa jotenkin poikittain? Aika oudolta tuntuisi, että täti olisi korttiin merkannut kumpi on tulossa varsinkaan jos sitä ei halua itse tietää. Ja eihän se poika ole mikään vastaus siihen, mikä tarjonta sillä vaavilla on. [:D] Se tarjontahan tarkoittaa sitä osaa mikä on ensimmäisenä vauvasta tulossa ulos. Esim. raivotarjonta tai perätila. Eli kannattaa varmistaa vielä neuvolatädiltä, mutta uskoisin, että vauvasi sukupuoli on vielä edelleen mysteeri.

Meillä ainakin, kun päätettiin odottaa syntymään saakka, niin ei se täti edes yrittänyt saada kuvaan sitä sukupuolta että aikamoinen maagikko saisi olla että tietäisi katsomatta. [:)]
 
Vingu! Löysin seuraavan tiedon useilta nettisivuilta: "sikiön tarjonta, praesentatio, presentaatio -
termi joka ilmoittaa, mikä sikiön osa on synnytyksen alkaessa ensimmäisenä synnytyskanavassa (tarjoutuvana osana)."

Eli tämän mukaan tarjonta ei siis tarkoita sukupuolta vaan sikiön asentoa. Mutta mitä mahtaa tarkoittaa tuo "poi"? Soita ihmeessä ja kysäise asiaa niin ei jää vaivaamaan mieltä!
 
Vaavi2010 - olitkin nopeampi vastaamaan [:D]

Mutta samaa mieltä olen kanssasi, ei sukupuolta varmaankaan kirjoitettaisi äitiyskorttiin: moni kätilö/lääkäri/hoitaja ei edes mieleellään arvuuttele sitä eikä kerro!
 
Moikka mammat!

Lauantaina alkoi(vielä synttäreiden kunniaksi) kamala flunssa ja kurkkukipu, sunnuntaina siihen päälle vielä oksennustauti[:'(]
Nyt on jo paljon parempi olo ja huomenna olis tarkoitus mennä pienen tauon jälkeen töihin, kunpa selkä vain kestäisi nyt.
Vielä ei tunnu kunnon potkuja(ultrassa sanottiin että istukka on juuri sopivasti siinä edessä ja vähän puskuroi tuntemuksia) mutta pieniä tömäyksiä on jo päivittäin alkanut tuntumaan[:)]

27 päivä olis muutto ja toivottavasti sujuu suhteellisen mutkattomasti, sitten pääsee laittamaan vauvalle juttuja ja muuta kivaa[:)]
Tosiaan turvakaukalo ostettiin jo viikko sitten kun oli tarjouksessa, Brio primo isofix kiinnityksellä.
Vaunutkin sitten varattiin samalla kun ihastuin niihin ihan täysin ja olivat nekin tarjouksessa, http://www.teutonia.de/index.php?id=641
Päädyttiin noihin mistraleihin koska tuntuivat mukavan jämäköiltä mutta olivat kuitenkin sirot ja menevät mukavan pieneen tilaan. Vaunuihin kuuluu vielä 3 vuoden takuu. Tuskin vaan maltan odottaa että saataisiin haettua uuteen kotiin ne[:)]
 
Moi taas kaikille! [:)]

Voisin minäkin kirjoittaa tänne jotain pitkästä aikaa, luen kyllä juttunne joka päivä mutta olen vain liian laiska että jaksaisin ikinä kirjoittaa itse. [:D]
Eilen tunsin ensimmäiset ihan kunnon potkut, ja vielä monta peräkkäistä potkua. Luulin ensin että olen syönyt jotain sopimatonta ja nyt on maha pahasti sekaisin, mutta sitten oivalsin että vauva se nyt siellä potkii. Ja potkut jopa näkyivät kun katsoi mahan pintaa! [:D] Ihan uskomaton tunne. [:)] Tänään on sitten taas tuntunut noita potkuja, yritän vähän joka välissä niitä tunnustella. [;)]

Maha on kyllä selvästi kasvanut, eikä voi olla huomaamatta että minkä vuoksi se on kasvanut. Moni on jo huomautellut asiasta. [:D] Ja edelleen on aamupahoinvointia, oksennan lähes joka aamu sen yhden kerran. [&o] Vaikka siitä oksentamisesta on kyllä tullut jo niin tapa, että siinä samalla se menee missä hampaiden harjauskin. [:D]

Kauhea että jännittää se rakenneultra, joka on 9.3 eli ensiviikolla. Toivottavasti kaikki on hyvin, ja jospa sieltä vilahtais jotain vinkkiä sukupuoleen.. [;)][:D]
 
                                               Huomenta vain kaikille!

 Nyt mä sitten VIHDOIN ostin ensimmäiset vauvanvaatteet [:)] En oikein uskaltanu ennen rakenneultraa ja nyt mieskin antoi siunauksensa että voin ostaa vauvakrääsää vaikka jokapäivä jos haluan [:D]
Mutta ei se niin helppoa ollutkaan! Olen koko raskausajan joka ikinen kerta kun kuljen vauvanvaateosaston ohi huokaillut ihastuksesta ja vihastuksesta ja jotenkin KAIKKI ne vaatteet näyttää niiiiin suloisilta. Eilen kiersin monta kauppaa ennenkuin löydettiin sellainen setti joka haluttiin ihan ekaksi hankinnaksi. Siinä oli sellainen suloinen aika neutraalin värinen (vaikka tyttöä meille lupailtiin) 56cm body sekä kevythaalari, myssy ja hassunnäköinen ruokalappu, liekkö enemmän koriste kuin käyttöön tarkoitettu... Mietin sitten siellä kaupassa mieheni kanssa ihan pää pyörällä että minkähän kokoisia vaatteita pitäs ostaa. 50cm tais olla sellainen pikkuisin, mutta mahtuuko se oikeasti vauvalle? Minkä kokoisia vaatteita keskikokoinen vastasyntynyt käyttää? [8|] Ku minen tiijä! Niin me sitten päädyttiin tuohon 56cm kun siinä luki "newborn" eli käsitin vastasyntyneen vaatteiksi. Minkä kokoisia hankintoja muut on tehneet? Minkä kokoisia KANNATTAA hankkia ja minkä verran? Tiiän et näistä on ketjuja siellä ja täällä mutta niissä on sitte kaikkia hankintoja ja mua kiinnostais nyt tää vaateasia... Laiska kun oon, en jaksa ettiä tietoa [:D]
 Sitte se toinen hankaluus; meille tosiaan povattiin tyttöä mutta ei viitsitä kauheesti sen mukaan alkaa elämään eikä meitä oikein nuo imelät vaaleanpunaiset hörhelöt niin innostakaan. Mutta siinäpä se vaikeus! Harva neutraalin värinen vauvanvaate on sellainen tosi lutunen, ja loput onkin sitten selvää poika- tai tyttökastia! Joko siis vauva on puettava karamellinpinkkiin tai Siniseen jossa on auton kuva. En oo kauheen seksistinen ihminen, eikä mua haittaa vaikka tyttäreni kulkisi sinisissä, se kun on vieläpä oma lempiväri mustan ohella (eipä muuten oikeen löydy mustia vauvanvaatteita [:D] ) Mutta jotenkin ärsyttää kun ei oikein oo sellaista keskitietä. Oonko vaan hölmö, vai onko muut huomanneet mitään samanmoista?

 
 
durina, mä oon ostanu vhän kaiken kokosta.. 50cm menee normi kokoiselle vastasyntyneelle mut kun vauvat kasvaa niin mahdotonta vauhtia, niin kauheesti en 50cm osta.. saadaan kuitenki tuttavilta ja kavereilta niin paljon pikkuvaatetta. yhden 56cm asun (housut ja paita) oon ostanu myös.. noin kuukauden ikäsenä vaaville menee jo 56cm vaatteet. et siltä väliltä.. [:)]
onhan se itelläki hankala alkaa osteleen kaikkia ku ei touta kokemusta oikein ole.. mitä ostaa ja mitä ei.. kuinka monta vastasyntyneen bodya kun ne kuitenkin likaantuvat monesti päivässä pukluisa yms.. huoh. [:D]

mä oon taas heränny yöllä joka välissä pissalle!! ärsyttävää.. oli jo pari viikkoa rauhallisempaa etten joutunut joka välissä vessassa ramppaamaan mut nyt taas.. [&:]
masu on kasvanu valtavasti! mieskin huomauttelee tuon tuosta et massu kasvaa silmissä! ja totta, siltä se näyttää.. alkaa oleen pikku hiljaa jo ihanan pyöree massu! [:D] ja yllärinä tuli mulle et tää on nyt jo näin pinkee. ei mitään löllöä vaan sileä ku vauvan pylly eikä arpiakaan ole tullut vielä ainuttakaan... vielä..! [;)] kyllä niitä ehtii tulla! tisseissä tosin on jo useempiakin ihan tumman violetteja.
jalkoihin/peppuunkaan ei oo vielä kiloja tarttunut, onneks. mut kyl se kesä&jäätelö&grillailu tuo niitäkin varmasti tullessaan..! [:D]

hmh.. miks minä en oo tuntenu/nähny vielä potkuja masun päältä..? niitä tuntuu kyllä näin mut jos laitat käden masun päälle nii ei taatusti tunnu läpi asti! [&:] *malttamatonko??*

millonkahan sitä kehtais makuuhuoneeseen pinnasängyn viedä.. olis se niin ihana laittaa jo, mut en ihan vielä taida kehata.. [:D] saattaisivat pitää tärähtäneenä [:o]
ootan et pääsen pesemään vaavin vaatteita (ja ruuskaamaan mitä kaikkea saadaan tuttavilta [:D]) ja laitteleen niitä sievästi hyllyyn.. ah! [:)]

voikaa hyvin mammeroiset!

-Tiger, joka on rakastunut masuunsa [:D][:D]
 
Minä tein hieman tutkimusta tästä uudesta ja ihmeellisestä asiasta [:D] eli noista vauvanvaatteista ja ostelin New Born -kokoja.

Tässä vähän taulukkoa:
1) Ihan pienin koko oli 3.5 kiloselle, mutten tiedä mitä vastaa senteissä.
2) New born - up to 4.5 kg - up to 56 cm
3) 0-3 kk - up to 6.5 kg - up to 62 cm
4) 3-6 kk - up to 8 kg - up to 68 cm

Lastenvaateliikkeessä arvoin kovasti kokojen 3.5 kg ja 4.5 kg välillä, mutta myyjän neuvosta otin tuota isompaa, new bornia, kun hänen mielestään se vaippakin vie jo sen verran tilaa bodyssa / potkareissa että koko 56 cm - new born on parempi. Toki kaikki riippuu sitten vauvan syntymäkoosta mutta minä kuvittelisin saavani 3.5 - 4 kiloisen vauvelin jos oletettuun aikaan syntyy.

Minäkin olen jo kasannut vauvanvaatteita yhteen pussukkaan pesua odottamaan. Mutta pitäisi tuo itse pesukone pestä sitä ennen. Tiedoksi muillekin jotka haluavat putsata pesukoneensa ennen tätä vauvanvaatepesuprojektia, ja muutenkin ois se kone hyvä pestä pari kertaa vuodessa.

Ostakaa apteekista sitruunahappoa. Minä sain sitä 1 kilon purkissa ja maksoi vain 8-9 euroa. Sitä laitetaan pesuainelokeroon 100 g. Jos et omaa keittiövaakaa niin minun apteekkarini sanoi että ihan tavallisella ruokalusikalla mittaat 6 ja puoli ruokalusikallista niin siinä on se 100 g. Eli sitruunahappo pesuainelokeroon, pesuohjelma joka 90-95 astetta päälle, ilman vaatteita. Ja sitten vielä toinen pesu normaalin pesuaineen kanssa. Tässä linkki Marttojen ohjesivuille jossa lisää neuvoja miten pidät pesukoneesi puhtaana:
http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/kodinkoneet/pyykinpesukone/pyykinpesukoneen_puhdistus/
"Voit käyttää myös apteekista saatavaa sitruunahappoa. Laita sitä pesuainelokeroon 100 g. Pese tyhjällä koneella ilman esipesua 90 asteen pesuohjelma. Pyöritä ohjelman jälkeen vielä toinen pesu pyykinpesuaineen kanssa."
 
Mie kuulin tuosta vaate asiasta sen, että kannattaa ostaa eniten välille 60-70cm. Mahtuu kuulemma pisimpään ja monesti niitä ihan pikkusia saa lahjaksikin, mutta ihmiset "unohtaa" sitten tuoda myös niitä pikkusen isompia. En nyt muista mistä kuulin, mutta suvussa sen verran lapsia, että sieltä sen täyty tulla..[:)]

Kävin nyt vasta itse kirppiksellä ja kun siellä oli vaatteita tosi halvalla innostuin ostelemaan jo joitakin 86cm, vaikka eihän niitä tarvi vielä piiiitkään aikaan. Oli vaan niin ihanat (ja uuden näköiset) housut, että oli pakko ostaa. Ehkä enempi pojan näköiset, mutta totta tyttökin semmosia "rensselihousuja" voi käyttää?! (mie ainakin rakastan housuja joista roikkuu piuhaa ja nauhaa[:D])

Oikeasti kyllä tarvis semmoista listaa jostain, että osta tätä ja tätä. Tämä on välttämätön ja tuota ilman pärjäät. Vaikka lapsia olen hoitanut ja niitä suvussa on niin en kertaakaan ole ajatellut mitkähän on ne välttämättömät hankinnat turvakaukalon ja sängyn lisäksi..[8|]

Huomenna on puolessa välissä tämä raskaus. Tuntuu ihan uskomattomalle! Odottelen edelleen niitä turvotuksia ja selkäkipuja ja muuta ikävää. [:)] Joskus oikeasti miettii, että onkohan sitä raskaana vai lihooko sitä muuten vaan, kun ei ole kuin nukuttanut normaalia enemmän. Niin ja minulle, kun ei ole kasvamassa ainakaan vielä mitään sievää vauvamahaakaan. Vaatteet päällä näytän vain lihoneelta. Vyötärön ympäryskään ole kasvanut etes kymmentä senttiä..

Mutta nyt mie yritän hilata itteni pikkuhiljaa ulos, kun on niin ihana ilma niiden lumimyräkkä päivien päälle. Eilen sai aamusta jo lapioda itsensä ovesta ulos ja iltapäivällä takaisin sisään..[8D]
 
Kiitos teille ihanaiset, mä oon ihan hukassa näiden ryysyjen hankinnan kanssa. Sitten piti ihan mainitsemani tuon kariinan kirjoituksen luettuani nuista selkäkivuista ynnämuista. Mulla on nyt jo reilun viikon ollu selkä niin kipeä ettei mitään järkeä! Välillä kun nousee sohvalta tai on ihan kaupassa vain niin vihlasee alaselkää niin kovasti että meinaa jalat lähtee alta [:o] En oo ihan varma onko nää nyt sitten niitä raskauden aiheuttamia kipuja, sillä me ollaan juuri muutettu. Oon kyllä koittanu välttää kauheeta rehkimistä mutta eihän sitä osaa olla tekemättä mitään... mie ala oottaa että ukko tulee töistä nostamaan mulle jonku laatikon [:D] Toisaalta mun maha on kyllä kasvanu muutaman viikon aikana niiiiin kovasti että se on jo tiellä. Mies on muutaman kerran törmännytkin siihen, että oisko kipu sitten siitä painopisteen muuttumisesta kiinni. Oon myös yllättäny itteni useemmin ku kerran vaappumasta kuin mikäki pingviini nimenomaan selkäsäryn ja ison tuntoisen maha takia (mitä kuulemma EI SAA tehdä, sekin aiheuttaa kuulema selkäkipuja)  Täytyy varmaan ottaa tää asia puheeksi maanantaina, kun on seuraava neuvola. Mulla on korkee kipukynnys enkä turhasta valita mutta pirhanan ikäväksi on muodostuneet pienetkin kävelylenkit koiran kanssa (joista ennen niin nautin) Hyvä ettei itkua väännä 2km lenkistä...[:@] Toivottavasti muut ei raihnaistu niinkuin mie!
 
Heippa  mammat!

Nyt on kaikki laatikot purettu ja tavarat paikoillaan.Tänään oon sitten pessyt vauvanvaatteita mitä oli jemmassa tuolla varastossa,jos pesty 4 koneellista ja viel niitä on ainaki 3 jäljellä...

Mie suosittelen kans et hankkii 56cm-62cm vaatteita ku välttämättä 50cm ei mene vastasyntyneen pääle.kahden lapseni  kohdalla olen huomannut sen ja melkein heti rupesin käyttään 60cm vaatteita.keskimmäinen käytti sitten 50cm vaatteita ja nekin oli liian isoja...eli riippuu ihan vastasyntyneen pituudesta ja painosta....esikoinen oli 3.5kg ja 51cm.keskimmäinen 3.2kg ja 49cm ja kolmas 4.025kg ja 53.5cm nyt on pieni tulollaan ainaki niin rakenneultrassa lääkäri sanoi...

Hyviä vointeja mammoille
Niiva ja masukki 24+0
 
Kääk!!! [&:] [:@] [&:] Mä oon hamstrannu hirveen varaston new born -kokoja ja nyt mulle tulee paniikki ostaakin isompaa! Luin teidän juttuja ja kävin kurkkaamassa äitiyspakkauksenkin vaatteiden kokoja... On ne sitä isompaa... Apua! Just kun mä huokasin helpotuksesta että "No nyt on valmistauduttu klinikalla oloon ja eloon ekan kk:n ajaksi ainaski..." [:(]Mitä jos mun vauva onkin NIIN iso ettei sille mahu olleskaan noi up-to-56-cm -vaatteet...? Mie tuun nyt hulluksi näitten vaateasioitten kanssa. [&:] Lopetan hetkeksi. [:(] Samoin noitten vaunujen kanssa menee hermot. Oon niitten perässä ravannu ristiin rastiin kauppoja ja kaupunkeja ja ei löydy hyvää ja järkevänhintasta yhdistelmää. Lopetan nyt vaunumetsästyksenkin vähäksi aikaa ettei hajoo pää [:D][:D] ONNEKS on aikaa vielä [;)]
 
nou panik jasmiini, kyllä ne mahtuu ja ovat alkuun jopa isoja ne vaatteet[:)] mutta tosiaan kauheesti ei kannata ihan pieniä laittaa kun kasvavat kovaa vauhtia.

mulla järki oikiaa täällä..miten voi olla niin vaikeeta asioida kelan kanssa
 
Moikka!
Kovasti en ole minäkään hankintoja tehnyt, muutamia 56cm vaatteita olen ostellut ja sitten yhdet body+potkuhousu setin 50cm, jossa suunnittelin vauvan kotiin tuovani...

Vähän loukkaannuin, kun ystäväni naurahti MINUSTA ivallisen kuuloisesti, että mitä sä niin pienen, meidän lapsille semmonen ei kyl olis mahtu [>:] Tuli jotenki semmonen olo että se naureskeli mun "typeryydelle".

Kuitenkin sitä innoissaan valmistautuu ja haluaa olla hyvä äiti jne ja sitten "arvostellaan" tai jotain... noh, sitä on välillä niin herkkä...[;)]

Ehkä ostan enemmän vaatteita sitten "kasvuvaralla" ihan sen takia, että menee pidempään, mutta on musta kiva että on muutamat pikkiriikkiset vermeetkin olemassa...
 
Mepä ei olla ostettu paljoa mitään raskauden aikana, lällä lää! Mies on ostanut yhden haalarin ja pari kestaria, minä yhden t-paidan. Ei ole ollut kiirus, kun tavaraa piisaa jo entuudestaan :)

Saatiin siskoltani paljon heidän vauvansa vaatteita, joukossa on muutama 56 cm mutta suurin osa on kokoa 60. En ole aikonutkaan ostaa pienempiä, äkkiä se vauva kasvaa. Hihoja voi aina kääriä ja vie se vaippakin tilaa. Tuntuu turhalta ostaa kuukauden takia kalliita vaatteita. Eihän nuo pienet sillee vielä liikukaan, että isot vaatteet kamalasti häiritsisi.

Meillä on jo kaksi muovipussillista vaatteita, niin paljon saimme sisarelta. Osa on -09 äitiyspakkauksesta, osa hänen ostamiaan. Itse en ole ostanut kuin yhden 60 cm sinisen dino-paidan, kun se oli niin söpö ja alennuksessakin. Kovasti ajattelen, että sopii sitten pojalle, vaikken tiedä edes lapsen sukupuolta. No, menee se dinopaita tytölläkin. Lisäksi neulon parhaillani (siis en juuri nyt, mutta kumminkin [:D]) kesäistä ensineuletta. Katsotaan, mitä kaikkea tässä ehtii vielä käsillään tehdä.

Meille on kertynyt muutenkin aika kivasti tavaraa. Pari kantoliinaksi sopivaa liinaa ostettiin Marokosta jo pari vuotta sitten. S-kokoisia kestareita on kertynyt jo noin 6 kpl, pinnasänky on hankittu (patja tosin puuttuu) ja varastossa on lojunut jo pari vuotta miehen löytämät vaunut, jotka minun tosin pitää vielä tarkistaa ja hyväksyä. Ai niin, ja löytyy meiltä jopa rintapumppukin!

Meillä on tosiaan tätä kamaa kertynyt jo ennen raskautta ja sen yritystäkin. Mies on sellainen hamsteri ja löytöjen tekijä, eikä ole raaskinut heittää mitään pois. Juuri viskasin pois miehen kirpparilta halvalla ostamat lasten kumpparit kokoa 32 kun ajattelin, ettei noita kuitenkaan nyt ihan heti tarvita [:D]. Itse kun ehdin haaveilla lapsista jo pari vuotta ennen yrittämistä, keräilin kaikenlaista pientä lasta ajatellen.

Meillä ei siis ole mikään kiire hankintojen suhteen. Mies lupasi tehdä pinnasängyn päälle asetettavan, liikuteltavan hoitoalustan. Vaunut pitää vielä tarkastaa ja sitteri hankkia jossain välissä. Ja jos jostain taikois vielä ammeenkin ja pari ylimääräistä tuttipulloa. Muuten näyttää aika hyvältä, että tervetuloa vain tänne, nyytti!
 
Takaisin
Top