Kesävauvat 2010

Moimoi..

Tiger: Meillä oli np-ultra Maikkulan keskusäitiysneuvolassa, oysissa ei olla käyty ollenkaan. Me saatiin rakenneultra-aika sinne Maikkulaan 24.2. Vähän hassua, että ne ultraa noin kaukana. Jos olis kuljettava julkisilla, niin KAUAN menis, vaikka bussilla pääseeki viereen. Tai no: riippuuhan se tietenki siitä missä asuu, mutta me kun ollaan täysin vastakkaisella rajalla kaupunkia. [;)]

Mies tuolla pelaa pleikkaria vaan. Tultiin äsken saunasta ja ihmettelin (taas) itteäni peilistä ja huikkasin, että mun mielestä mulla on nyt tissit kasvanu. Mutta mies ei edes vastannut [>:] Harkitsen tässä, että pitäiskö möksähtää. [:D]

Nipistelee täälläki, välillä kovastikin. Muuten oireet on onneksi aika paljon helpottaneet ja olo on paljon virkeämpi.
 
Heippa!

Ensin piti kommentoida bambin kirjoituksen istukasta. Olen itsekkin jostain lukenut/kuullut että istukan paikalla on vaikutusta synnytykseen. Kysyinkin siis tänään ultrassa kätilöltä istukasta. On kuulemma tällä hetkellä kohdun etuseinässä, mutta sitä ei tässä vaiheessa vielä seurata. Se saa kuulemma tällä hetkellä tukkia vaikka koko ulosmeno käytävä..[:)] Istukka siirtyy kohdun kasvaessa, joskus myöhemmässä vaiheessa sitä sitten seurataan mihin se sijoittuu ja sitten vasta mietitään onko sillä vaikutusta synnyttämiseen.

Äippälomasta.. Olen itsekkin vähän jo asiaa miettinyt ja yrittänyt ymmärtää Kelan-sivuja -siinä onnistumatta. Luppa82 kirjoitus selvensi enemmän kuin kelan sivut!!
Itse olen suunnitellut että säästäisin tämän vuoden kesäloman kesälle 2011, jolloin äitiysloman jälkeen käyttäisin putkeen 2010 ja 2011 kesien loman. Sen jälkeen siirtyisin sitten hoitovapaalle -jos se on jotenkin taloudellisesti mahdollista. Kelassa pitäisi käydä joskus juttelemassa, samoin selvittää työpaikan sääntöjä jne.. Noh, onhan tässä aikaa..

Sitten niistä kohtukrampeista. Kysyin asiasta aamulla kätilöltä. Kun kipu ei ole jatkuvaa ja ei aiheuta vuotoa, niin ei pitäisi olla huolta. Kyseessä on nimenomaan kasvukivut, kohtu venyttää jotain osia (mitkä ehdin jo unohtaa...). Eli nyt vain elellään vihlauksien kanssa, mutta ompahan jotain merkkejä että massussa kasvetaan!![:)]
 
ALKUPERÄINEN: Pihlajainen

Bixio: En aiemmin huomannut sanoa, mutta tervetuloa Ouluun! Toivottavasti tulette viihtymään, kunhan pääsette asettumaan aloillenne. Oulu on ihana kesäkaupunki, vaikka näin talvella onkin välillä ankeampaa.


Kiitos Pihlajainen! [:)] Onhan Oulu jonku verran toki tuttu paikka, mutta vuosia Tampereella asuneena kaikki ystävät ovat oikeastaan etelässä ja sikäli on hiukan orpo olo. Toki sitä täytyy yrittää ainakin uusia tuttavuuksia saada jottei aivan mökkihöperöksi joudu... Aikuisena tuntuu vaan että ystäviä on niin hankala saada ja en tiedä mahtaako se tässä "tilassa" olla yhtään sen helpompaa [:D] Kunhan saisin itseni jälleen salille edes, sieltä olen helpoiten ystäviä ennenkin saanut. Nyt tää lähiympäristöön tutustuminen ja busseihin tottuminen rempan ja töiden lisäksi näissä perhanan pakkasissa on ollut riittävästi. Lauhtuisi kelit jotta viittisi kaupungille edes lähteä kuljailemaan....

ALKUPERÄINEN: Jasmiini
Bixio! Kysyitkö lääkäriltäsi mitä tuollainen myooma voi aiheuttaa, vai aiheuttaako mitään? Ihan ilman lääkärinkoulutusta minä olen ymmärtänyt että myoomat ehkä vaikeuttavat raskaaksi tuloa, mutta eivät vaikeuttaisi raskauden kulkua enää. Voitko soittaa lääkärillesi ja kysyä jos et vielä kysynyt? Olisi mielenrauhan kannalta mukavaa saada tuohon selvyys. Myoomathan on niitä jotka aiheuttavat verenvuotoakin, eikö niin? Eli se selittäisi mahdolliset vuotosi (?). Polyypeista en kanssa tiedä paljoa, mutta sen tiedän että minulla on sellainen. Mielestäni se on vieläpä kohdussa ja samassa kohtaa missä nyt sikiö. En kyllä ole varma missä kohtaa mutta näin luulen. Raskauden todettuamme lääkäri sanoi että polyyppia ei tarvitse leikata nyt pois koska siitä ei ole mitään haittaa sikiölle.


Hei Jasmiini,
kysyin vain onko myomasta haittaa ja lääkäri sanoi että yleensä ei, mutta sitä varten menen oyssiin tutkitavaksi. Niin, eihän hän edes ollut 100% varma onko kysessä myoma joten ei senkään vuoksi voinut kunnollisia vastauksia antaa. Mutta joo, kasvain yleensä kuulema aiheuttaa vuotoa, oli se sitten myoma tai polyyppi. Mulla on nyt perjantaina neuvolalääkäri, ja aika paljon asioita mielessä...saa nähä tuleeko vastauksia. Paikallisen neuvolan piti nimittäin tilata Tampereelta tiedot ( myös kromosomikokeen tulokset) mutta eihän täällä ollut mitään muuta infoo kuin että muuttanut toiselta paikkakunnalta kun menin silloin ultraan..[:@] Elikä ultraaja kaipasi mun lähetettä verikokeisiin ja oli hämillään kun kerroin että ne on jo otettu Treella. Saapa nähdä mikä on lopputulos tässäkin sopassa.

Mä kävin myös ostamassa äippäfarkut sunnuntaina. Jotenki tuntunut että farkut painaa istuessa ikävästi ja kuitenkin istumatyötä teen niin ajattelin hoidella jo "ongelman" pois. En vaan tajunnutkaan millasta pujottautumista vaaditaan noihin housuihin, kuvittelin että niissä olisi kuitenkin edes vetoketju jotta hiukan saa lantion kohtaa auki, mutta ei [:D]  Sovittaminen kävi urheilusta! [:D]

Nyt tällä 14. viikolla on itsestä tuntunut että masu on jotenkin niin turpea ja pienesti vihlova, kai ne on kasvukipuja [;)] Paino on nyt tällä viikolla hiukan noussut, n.500g keskimäärin vaikka olen mielestäni syönytkin siististi verrattuna alkuajan ruokaällötyksiin ja silloin ei puntarin viisari juuri hievahtanutkaan.

Mä en olekaan vielä noita kesäloma asioita miettinyt, mulla kun on vielä 2vk edellisiäkin pitämättä+talviloma + pitämättömät sairaslomat [:D] Niitähän nyt kuitenkin matkan varrelle tupsahtaa. Täytyykin oyssin keikan jälkeen ruveta HR ihmisiltä kyseleen saako 2010 kesäloman pitää 2011 loman kanssa peräkkäin. Sais myös pitkitettyä töihin paluuta kun en mäkään haluis laittaa lasta hoitoon alle vuoden ikäsenä, ehkä sitten 1.5- 2 vuotiaana vasta, jos rahat riittää.

Oululaisille (joku tiedusteli ultrasta), niin mä kävin Maikkulassa ja seuraava ultra on samaan paikkaan.

Nyt aamupuurolle, Sisu 13+4 huutaa murua rinnan alle [;)]

Ainiin, hyvää tätä vuotta teille mammat! [:D]
 
Hyvää Loppiaista heinä-äidit! [:)]

Bixio, olipas mukava kuulla sinusta. Kerkesin jo hätäilemään kun ei hetkeen kuulunut! [8|]

Olipas mukava lukea hyviä ultrakuulumisia Sädetikku84:lla, Satsu73:lla ja bambilla [:)] Toivotaan näitä lisää, meille kaikille! Ja nyt ihan ekaks Tolteekille, ens maanantain ultraan; täällä pidetään peukkuja [;)]

Hyvä kun te muutamat kerroitte tuosta istukan paikasta ja siirtymisestä. Empäs taas tuotakaan ollut aiemmin tiennyt. Kovasti kysellä hötkyilin lääkäriltä viimeksi että onko minun kohtuni taaksepäin kallellaan, onko se pieni, onko se iso, onko se sitä, onko se tätä, voinko synnyttää normaalisti jne [:D][:D] Tohtori toppuutteli ja sanoi että näistä jutellaan sitten myöhemmin [;)] Mutta kun minä välillä tahtoisin tietää KAIKEN etukäteen, ja mielellään jo eilen! [:D]

Möräättekö te muut miehillenne joka päivä? Minä mörään. Tänään en vielä kerinnyt, mutta jos menee saman kaavan mukaan kuin viimeset pari viikkoa ainaski niin sitten myöhemmin tänään taas alkanee... [:D] Ja mieheni tappelee vastaan. Ja sitten me vaan huudetaan toisillemme... Eilen se sai mut ekan kerran rauhottumaan, eikä vaan ärsyyntymään vielä enemmän. Onkohan se käynyt salaa jonkun pikakurssin "Miten selvitä raskaana olevan vaimon kanssa"...? [:D][:D] Mietin itsekseni jälkeenpäin, kun oltiin saatu rauha maahan ja sovintosuukko annettua, että oikeastaan raskaana olevan naisen saa rauhalliseksi hyvin yksinkertaisilla asioilla. En minä ainaskaan tarvii mieheltäni muuta kuin sanat "Rakastan sinua", ja "Teen parhaani että sinä / vauva / me ...", tai "Sinä olet hyvä vaimo / äiti", tai "Älä pelkää, minä olen aina rinnallasi / kyllä me saamme sen järjestymään / kyllä se hyvin menee". Pelon, turvattomuudentunteen takia minä ainaski nimittäin hermostun ja itken. No, toivotaan että tämä mörääminen nyt vähän helpottaisi. Edes täksi päiväksi...? [8|]
 
Tiger, meillä oli kuten Pihlajaisellakin, eli käytiin ultrassa Maikkulassa ja saatiin samantien uusi aika sinne Maaliskuulle.

Jasmin, varmaan ainoa raskausoire, jota en ole kokenut, on tuo mielialojen ailahtelu ja ärtyisyys. Onneksi! Itse asiassa olen ollut aika hyvällä tuulella koko raskausajan. Kaikkea fyysistä kyllä siedän mutta en esim. PMS-kiukkujani, sillä inhoan sitä, kun en kykene hillitsemään itseäni vaan teen ja sanon kaikkea ilkeää, mitä myöhemmin kadun.

Ultrasta tultua itkeä tirautin kyllä muutaman kyynelen kun intoilin asiasta niin kovasti ja miestä ei näyttänyt yhtään kiinnostavan aihe, vaikka mun mielestä olis pitänyt. No selvisi sekin sitten, että hän oli vain väsynyt ja kylmissään, ei jaksanut siinä pakkasessa bussipysäkillä hytistessä vaahdota asiasta. Rauhoituin heti kun se selitti asian. Pidän kyllä omaa reaktiotani ihan normaalina, onhan tuo vauva niin tärkeä juttu mulle että haluaisin puhua siitä 24/7 ja toivon että tuleva isäkin kokisi niin.

Ja mehän nyt kiistellään aina jostain typerästä, toissailtana saatiin iso riitä aikaan siitä onko Amerikan oikeusjärjestelmä paska vai ei. [:D] Mutta sellaista se on ollut meillä aina. Nykyään kinataan jopa vähemmän kuin ennen!

Bixio, minne päin Oulua olette muuttaneet? Saleja on kaupunki täynnä, itse asun pohjoispuolella ja käyn Teknopalatsilla Teknologiakylässä, on kyllä paras jumppatarjonta mihin olen ikinä törmännyt. Itsekin nyt taistelen sen kanssa että jaksais mennä, mutta kun väsyn niin kamalan nopeasti. Ihan jo salille polkeminen uuvuttaa!
 
ALKUPERÄINEN: Yppy

Bixio, minne päin Oulua olette muuttaneet?


Yppy me asutaan Rantavainiolla, Kaakkuri aika lähellä. Autottomina luulen että lähin sali on tuo Classicci. Itse en niin jumpista ole välittänyt, lähinnä punttipuoli viehättää. Jos sitä nyt vielä pystyy jotensakin harrastamaan.

Mielialojen vaihtelua en minäkään tunnusta liiemmin harrastaneeni. Meillä tuntuu muutenkin olevan siinä mielessä erikoinen suhde, ettei me olla koskaan vielä oikeasti riidelty. Toki erimielisyyksiä on ollut, mutta ei mitään perheriitaa toistaseksi (koputtaa puuta..). Nälkäsenä oon kyllä helposti napisevaa tyyppiä ja silloin kaikki ärsyttää. Tuo ominaisuus on ollut kuitenkin aina, ei raskaudella mitään tekemistä sen kanssa. Mies sanookin joskus että " ooppa hiljaa ja syöppä ittes mukavaksi " [:D]
 
Hei!

Tänne on tosiaan tullut monelta ihania kuulumisia ultrasta. [:)] Kaikille onnittelut tasapuolisesti!
Ja muille, sinne vielä meneville, pidän peukkuja ihan urakalla. [;)]

Mulla täällä etova olo jatkuu yhä edelleen. Nyt viikkoja kasassa 11+2 ja toivoisin, että jo kohta alkaisi helpottaa. Ei oo kivaa ku kaikki illat menee sohvalla nyhjäten. Aamuisin ja päivisin ei oo mitään hätää.
Ilmavaivat mua vaivaa yhä edelleen. Mieskin mulle iltaisin nauraa, ku pöräyttelen vähä väliä (tää ei siis todellakaan ole normaalia). Lisäksi kun tuossa lomalla pikkasen reissattiin, niin huomasin, että autossa istuminen on aika hankalaa. Ihan kylmää hikeä pukkas välillä otsalle kun oli niin hankala istua. [>:]

Istukan paikka: Jos istukka on alkuraskaudessa, tai myöhemminkin kohdun suulla, niin siitä todennäköisesti aiheutuu verenvuotoa. Paikka voi kyllä vaihtua, kun kohtu kasvaa. Mutta jos tuo istukka jää tuohon kohdun suulle, niin silloin ei synnytys onnistu alateitse. Ja jos taas tuo istukka loppuraskaudesta on kohdun etuseinässä, ja tulee tarve esim. yrittää vauvan kääntämistä mahan päältä, niin tuota kääntämistä ei edes yritetä, koska on vaarana, että istukka irtoaa. Jos olen oikein ymmärtänyt niin muut istukan paikat ei normaalisti aiheuta minkäänlaisia ongelmia.

Jokos teillä on masut alkanu näkyä?
Mulla kyllä on, ainakin omasta mielestä, ja varsinki iltaisin, kun masussa on vielä paljon ilmaakin. [:D]

-Dora-
 
Hei taas pitkästä aikaa!

Meillä on ensimmäinen ultra vasta ensi viikolla ja sitä tässä jännitän kovasti. Tietenkin se on keskellä päivää. Ajattelin töihin käyttää tuota hammaslääkäri-selitystä. :)

Sellaista ajattelin kysyä, että onko teillä ollu iho-ongelmia? Mulla on aina, jopa teininä, ollu melko hyvä iho, mutta nyt pukkaa finniä aivan kuin ois pahin murrosikä päällä. :( Otsa on kuin pistekirjoitusta ja suun alapuolella on kans todella ruman näköisiä näppylöitä. En tiedä, liittyköhän tämä nyt raskauteen vai olisiko nämä näppylät tulleet joka tapauksessa, kun pillerit lopetin. Jos jollakulla on neuvoa joku keino, muu kuin clearasil hehe, tähän, niin otan mielelläni neuvoja vastaan. :)

Minäkin tilasin jo nyt ensimmäiset mammafarkut, eivät vielä tosin ole tulleet, mutta olo on niin paisunut, että normaalit farkut ei kyllä enää mene päälle. Alesta löysin onneksi halvalla parit kokoa suuremmat, niin ne on nyt ollu ihan sopivat, mutta saas nähdä, miten käy, kun vatsa alkaa kasvamaan.

A
11+1
 
Dora76 kysyi, että joko maha näkyy. No ei varmaan varsinaisesti muille vielä, mutta itselläni alkaa olla vaatekriisi, mahdun enää pareihin löysimpiin farkkuihin ja hameeseen. Eli varsinkin iltaisin on maha niin turvoksissa että näyttää, että olisi muka pitemmälläkin tämä raskaus.
 
Nyt on onneksi alkanut pahoinvointi helpottaa eli ehkä tuo syöminen vähän tasaantuu, muutama viikko oli jatkuvasti paha olo jos ei syönyt melkein koko ajan, eli on minulle pari kiloakin tullut lisää.
 
 
Oon luullu et oon vaa jotenki epänormaali ku näytän iltasin siltä ku oisin jo vähintään "kuudennella kuulla" vaikka rv takana nyt 12+5.. Aamusin ja päivisin ei oo mitään ongelmaa, mutta ku kello menee yli 18 alkaa masu nousta ja tulee tosi tukala olo [&:] Nukkumaan mennessä närästää tosi usein.. [:'(]
Eka seulontaultra oli eilen ja pelotti ihan kauheesti mennä sinne ku mulla on epilepsia ja aika vahvoja lääkkeitä sen takia :/, mutta pikkunen oli kehittynyt täysin normaalisti ja kaikki näytti hyvältä! Siellä se meille kovasti vilkutteli ja ei tahtonut millään pysyä paikoillaan! Todella helpottunut olo on ku sai tietää että kaikki on hyvin <3 Ehkä nyt uskaltais jo muillekkin alkaa kertoilemaan asiasta =)

Tsemppiä kaikille mammoille ja isille =)
 
Moikka vaan...
 
Vihdoin uskallan tulla takaisin foorumeille, viime alkusyksystä tuli km ja syksymmällä sitten uusi plussa. Nyt eletään aikaa 13+1 ja vähän helpompi hengittää. Ekat ultrat takana ja kaikki oli hyvin. Siellä se kääpiö heilui ja räpiköi...
 
mukavaa odotusta kaikille.
 
Terkuin Hainhammas
 
tervetuloa hainhammas[:)] Täällä ei mitään kummempia,kauhee pakkanen ulkona -27..taitaa pysytellä sisätiloissa..Mulla nauratti kun luin tuota Jasmiinin juttua kun kiehahtelee, sama juttu myös täällä..siitä muistui mieleen sillon "vuosia sitten" kun odotin tuota nuorimmaista niin olin jostakin esikolle oikeen vihanen, hän tiesi kyllä millä äipän saa leppymään, sanoi:mennään kattomaan vauvan vaatteita[:D] mistähän ne lapset keksii..pitäs alkaa pistään ylös kaikkia hyviä juttuja mitä ne lapset oikeen sanoo kun ei niitä sitten enää muista
 
Heippa pitkästä aikaa!
Tiistaina oli neuvola ja kaikki oli hyvin.Jopa hb oli 129 jota vähä ihmettelin ku aikasemmissa raskauksissa se on heti tippunut alas ja joutunut ottaan rautatabut käyttöön.Seuraava neuvola onkin vasta viikolla 22.nyt on kasassa 16 viikkoa.Ja seuraavalla neuvola kerralla täytetään ne kelan paperit...Jota ajattellin venyttää huhtikuun puoleen väliin ennen ku vien kelaan...
aijotteko ottaa äitiyspakkauksen vai rahana? mie ajattelin ottaa pakkauksen ku en edelliseltä ottanut ja sitä edellinen on jo 9v vanha...
ja neuvolassa kuunneltiin vauvan sydänäänet ja ne oli 150 kertaa minuutissa...Kyl tuli tippalinssiin...
Tänään on ollut todella huono päivä.sellainen painon tunne tuolla ylämassussa...Ja autossa istuminen oli hankalaa...
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa [:)]
 
Mä olen pitänyt pientä hiljaiseloa kaiken pahoinvoinnin keskellä. Helpottikin jo pariksi päiväksi ja sitten tuli eilen oksetus takaisin :( No ehkäpä tämä tästä loppuu jossain vaiheessa.
 
Meillä oli tänään np-ultra ja turvotus oli 0,4mm. Snadi heilui siellä oikein urakalla ja sillä taisi olla jonkin asteinen aamujumppa menossa. Ei sinäänsä haitannut kun kätilö sai kuitenkin mitat otettua hyvin ja nähtiinpä kaikki raajat ja paikat kunnolla [:D]
Oli kyllä aivan mahtava kokemus. Ihana nähdä miten snadi venytteli ja viuhtoi menemään. Pää-perämitta oli 48mm ja kokonaispituus 7,11cm. Vastasi viikkoja 11+4 mutta la muuttui vain päivällä aikaisemmaksi eli on nyt 28.7.
Nyt sitten vaan odotellaan veriseulan tuloksia. Kaksi viikkoa piinaa toisin sanottuna edessä. No toivottavasti aika menisi nopeasti ja tulisi vain kirje kotiin. Toivon kovasti, että en mitään puheluita tässä parin viikon aikana tule saamaan.
 
Onnittelut muillekin jotka ovat saanee hyviä ultrauutisia! [:D]
 
Heips ja hyvää tätä vuotta kaikille....

Tuosta äippälomasta sen verran, että ollaan kuitenkin onnellisia, että täällä meillä suomessa on äippäloma niinkin pitkä. Mieheni sisko odottaa Usassa toista lastaan ja siellä äippäloma kuviot on ihan erilaiset. Loma alkaa sinä päivänä kun lapsi syntyy, eli synnyttämään saatetaan lähteä suoraan töistä. Kokonaisuudessaan äippäloma kestää vain 12 viikkoa eli noin 3kk ikäinen lapsi menee päivähoitoon. Vaikka minustakin noin 10kk ikäinen lapsi on pieni ja itsekin toivoisisin  voivani olla kotona edes siihen 1v saakka, niin tuohon Usan malliin nähden meillä on asiat mukavasti.

Eilen kans lueskelin kelan sivuilta noista kaikista mahdollisista isikuukausista ja muista.. Kovasti niissäkin on miettimistä.
 
Hei vaan taas!


Meilläkin oli tänään seulontaultra. Kaikki on loistavasti! Niskapoimu oli noin 1. Pirpana oli koko ajan sellaisessa asennossa, että oli vaikea mitata. Myö oltiin miehen kanssa yhtä hymyä vaan koko ajan. [:D][:D] Siellä se pirpana räpisteli ja välillä otti rennosti, laittoi käsiä pään taakse. [8D] Ja mulla on myös istukka kohdun etuosassa. Kysyin ultraajalta, voiko se vielä liikkua muualle, niin sanoi, että ei oikeastaan, vaan kohdun kasvaessa paikka tavallaan nousee ylemmäs. Siitä ei kai ole muuta haittaa, kun sydänääniä kuunnellessa saattaa aiheuttaa kohinaa. Tiedä sitten näistä. En aio ottaa siitä mitään stressiä, vielä ainakaan...

Tänään uskaltauduin kertomaan muutamalle työkaverillekin uutisen ja hämmästyin kun eivät olleet edes aavistelleet mitään. [:-] Ja itse kun oon koko ajan miettinyt, että kyllä ne varmasti supisevat jo selän takana turvonnutta mahanseutuani. Nyt kun vielä rohkenisi kertoa pomollekin. [&:] Kuten aiemmin olen maininnut, hän ei ole ikinä suhtatutunut näihin uutisiin kovinkaan lämpimästi. [:(]

Jatkanpa kuvien tiirailua taas. [:D]
 
Ai niin, kokonaan olen unohtanut tuosta np-ultrasta kertoa, eli viikko sitten Helsingin Kättärillä käytiin mekin seulassa. En oikein ollut ohjetta saanut siihen, milloin verikokeessa pitäisi käydä, ja koska minulla oli aika klo 14.30 hätäilin että pääsenkö labraan sen hommelin jälkeen vai miten. Kaiken lisäksi netissä luki, että kättärin labra menee kiinni klo 14.30, ja en ollut varma pääseekö sen jälkeen, vai ottaako ne vaan kiireellisiä labroja sitten "virka-ajan ulkopuolella"... Noh, menin sitten varmuuden vuoksi sinne labraan joskus klo 14, ja siellä ottivat kyllä näytteet mutta mun piti mennä vielä siihen ultraan, jossa mitattiin sikiön koko ja se np-arvo, ne kirjattiin paperilähetteeseen ja sitten juoksutin sen vielä labraan...melkosta ravaamista, mutta kun KELTÄÄN en neuvoa saanut miten toimia, neuvolatätsykin vaan pyöritteli silmiään kun kysyin![:D] Ystäväni tuolla maakunnassa oli käynyt ihan eri ohjeella, eli labrat oli otettu eka, ja sitten niiden valmiiden arvojen kanssa sinne ultraan jossa heti laskettiin ne riskiluvut.
Mua muuten ihmetyttää kovasti, miten näin vaihtelevat käytännöt voi olla?
 
Noin muuten, oli kyllä ihmeellistä nähdä pikkukaveri... se näytti jo ihan ihmiseltä sen sykkivän pallukan sijasta, jonka näimme varhaisultrassa [:)]
Olin ollut kovasti huolissani, että ollaanko siellä vielä mukana. Kuvia saatiin aika paljon mukaan, ja niitä tutkittiin useampana iltana tippa linssissä [;)]
 
Sitten tämmönen kysymys, että miten teidän paino on muuttunut? Itsellä nyt kilon verran tullut, eikä ole mikään ihme kun kokoajan on ihan kauhee NÄLKÄ. Siis ei mitään "tekis mieli syödä jotain hyvää" vaan maha kurnii ja huutaa ku ambomaan leijona! [&:]
 
Noissa seulontakäytännöissä on kyllä tosi paljon eroja vielä nytkin, vaikka tämän vuoden alustahan kaikkien kuntien pitäisi tarjota samat palvelut kaikille. Itse esimerkiksi en vieläkään saanut nt-ultraa kunnan puolesta, vaan yksityiselle ollaan menossa. Yleensä on kyllä ollut niin, että veriseula otetaan ennen ultraa juuri siksi, että riskiluku saadaan laskettua kätevästi heti siinä ultratessa. Mutta sinänsä on ihan sama, missä järjestyksessä ne tehdään, pääasia että on tehty suunnilleen samoilla viikoilla molemmat. Voi voi, itsekin odotan, että ensi viikolla näkisin jo sen ihmistä muistuttavan sikiön [:)]

Minullakin on ollut viime aikoina koko ajan nälkä ja olen syönyt aika paljon, mutta paino on siitä huolimatta laskenut kilon. Kovin on yksilöllistä tuo painonkehitys tässäkin vaiheessa.
 
ALKUPERÄINEN: Dora76
Ilmavaivat mua vaivaa yhä edelleen. Mieskin mulle iltaisin nauraa, ku pöräyttelen vähä väliä (tää ei siis todellakaan ole normaalia). Lisäksi kun tuossa lomalla pikkasen reissattiin, niin huomasin, että autossa istuminen on aika hankalaa. Ihan kylmää hikeä pukkas välillä otsalle kun oli niin hankala istua. [>:]

Jokos teillä on masut alkanu näkyä?
Mulla kyllä on, ainakin omasta mielestä, ja varsinki iltaisin, kun masussa on vielä paljon ilmaakin. [:D]
-Dora-


ALKUPERÄINEN: Satsu73
Dora76 kysyi, että joko maha näkyy. No ei varmaan varsinaisesti muille vielä, mutta itselläni alkaa olla vaatekriisi, mahdun enää pareihin löysimpiin farkkuihin ja hameeseen. Eli varsinkin iltaisin on maha niin turvoksissa että näyttää, että olisi muka pitemmälläkin tämä raskaus.

Nyt on onneksi alkanut pahoinvointi helpottaa eli ehkä tuo syöminen vähän tasaantuu, muutama viikko oli jatkuvasti paha olo jos ei syönyt melkein koko ajan, eli on minulle pari kiloakin tullut lisää.


ALKUPERÄINEN: MiniMöö
Oon luullu et oon vaa jotenki epänormaali ku näytän iltasin siltä ku oisin jo vähintään "kuudennella kuulla" vaikka rv takana nyt 12+5.. Aamusin ja päivisin ei oo mitään ongelmaa, mutta ku kello menee yli 18 alkaa masu nousta ja tulee tosi tukala olo [&:]


Ilmavaivoista ja masun kasvusta, ylläoleviin liittyen

Sama täällä, ilmavaivat on lisääntyneet ja vatsa turvottaa VARSINKIN iltaisin! Meillä oli toissailtana vieraita myöhään ja minulla oli tuskaa jo se loppuilta kun en voinut rötköttää sohvalla rennosti, vaan piti yrittää istua ihmismäisesti ja luulen että se entisestään lisäsi ilmaa. Vieraat kun lähtivät niin juoksin heti vessaan ja annoin tulla ilmat ulos. Ja niin paljon sitä tuli että pelkäsin lentäväni vessan kattoon kuin tyhjenevä ilmapallo, samanlaisin äänitehostein! [:D][:D]

Huomasin toissailtana ekan kerran että kyllä se masu jo vähän näkyy. [:)] Mutta tosi vähän. [:)] Mutta näkyy kummiski! [:D] Tulin pyyhe päällä suihkusta ja mieheni kiskoi pyyhettä pois eestä ja kyseli innoissaan että joko näkyy. No minulla oli jo ennen raskautta sellanen oikein suloinen makkara tossa vatsalla [8|] ja oon kuvitellu sen kummun tähänkin asti olevan vaan se makkarani. Mutta eipäs ollutkaan enää vain se. [;)] Kyllä se nyt vähän jo pullottaa, tuostaa eestä, keskeltä, alhaalta, ja ei oo mikään makkara vaan kohtuhan se siellä jämäkkänä tuntui pömpöttävän. [:)] Iiiiiiihanaa!

ALKUPERÄINEN: Anouk77
Sellaista ajattelin kysyä, että onko teillä ollu iho-ongelmia? Mulla on aina, jopa teininä, ollu melko hyvä iho, mutta nyt pukkaa finniä aivan kuin ois pahin murrosikä päällä. :( Otsa on kuin pistekirjoitusta ja suun alapuolella on kans todella ruman näköisiä näppylöitä. En tiedä, liittyköhän tämä nyt raskauteen vai olisiko nämä näppylät tulleet joka tapauksessa, kun pillerit lopetin. Jos jollakulla on neuvoa joku keino, muu kuin clearasil hehe, tähän, niin otan mielelläni neuvoja vastaan. :)


En osaa neuvoa millä noista finneistä nyt eroon pääsisi, mutta voin lohduttaa kertomalla että kuuluu kuullemma raskauteen joillakin, ja minullekin on niitä tullut hieman lisää, tosin ei naamaan vaan selkään.

Hainhampaalle lämpimät tervetulotoivotukset takaisin forumille! Hyvä että tuli hyviä uutisia ultrassa. Heinä-mammat peukuttavat nyt niin kovasti että tällä kertaa kaikki sujuu hyvin [;)]

Susu80:lle, Mipu76:lle & MiniMöölle myös onnittelut ultrien hyvistä kokemuksista ja uutisista.

ALKUPERÄINEN: Millinen
Tuosta äippälomasta sen verran, että ollaan kuitenkin onnellisia, että täällä meillä suomessa on äippäloma niinkin pitkä. Mieheni sisko odottaa Usassa toista lastaan ja siellä äippäloma kuviot on ihan erilaiset. Loma alkaa sinä päivänä kun lapsi syntyy, eli synnyttämään saatetaan lähteä suoraan töistä. Kokonaisuudessaan äippäloma kestää vain 12 viikkoa eli noin 3kk ikäinen lapsi menee päivähoitoon. Vaikka minustakin noin 10kk ikäinen lapsi on pieni ja itsekin toivoisisin voivani olla kotona edes siihen 1v saakka, niin tuohon Usan malliin nähden meillä on asiat mukavasti.

Eilen kans lueskelin kelan sivuilta noista kaikista mahdollisista isikuukausista ja muista.. Kovasti niissäkin on miettimistä.


Olen samaa mieltä. Nyt sen tajuan kun asun maassa jossa äitiysloma on myöskin 3-4 kk vain. Tosin minuun se ei liity koska en ole ollut töissä 2 vuoteen. En saa lomaa, enkä mitään äitispäivärahoja, en mitään. Ja tässä maassa työttömyyskorvaustakin saa vain 6 kk, sen jälkeen on tultava itekseen toimeen, oli töitä tai ei. Ja siksi ihmisille kelpaakin työ kuin työ. Ei ole helppoa, mutta niin me vaan ollaan pärjätty pelkästään miehen palkalla. Ja minä vielä käyn raskaustutkimuksissa kalliilla yksityislääkärillä. Ja synnytyskin tulee maksamaan hunajaa. Ja kotona aion olla sitten lapsen synnyttyä mahdollisimman pitkään. En halua viedä lastani hoitoon muutaman kuukauden ikäisenä. En tiedä miten selvitään rahallisesti, mutta aiomme yrittää. Kun ei ole paljoa mistä tuhlata niin tulee yllättävän vähällä toimeen. Ihan ilman valtion avustuksiakin. Äitiyspakkaustakaan en saa koska en ole asunut Suomessa vuosikausiin, ja uudessa kotimaassani ei sellaista etua ole. Joten katson Suomen äitiyspakkauksen sisällön netistä ja kerään sitten oman äitiyspakkaukseni omilla rahoillamme ja lisäilen ja poistan tuotteita mieleni ja rahatilanteen mukaan.

ALKUPERÄINEN: TyhjäSyli

Sitten tämmönen kysymys, että miten teidän paino on muuttunut? Itsellä nyt kilon verran tullut, eikä ole mikään ihme kun kokoajan on ihan kauhee NÄLKÄ. Siis ei mitään "tekis mieli syödä jotain hyvää" vaan maha kurnii ja huutaa ku ambomaan leijona! [&:]


Yllätyksekseni painoni ei ole muuttunut! Ekaks tuli kilo lisää ja sitten se putos se sama kilo pois. Ja minä kun luulin että kun olen raskaana niin ahmin kaikkia herkkuja mielin määrin! Vaikkakin olen hyvilläni siitä etten ahmi hulluna ruokaa, niin ihmettelen tätä myös; hirveesti tekee ruokaa mieli ja ihan on kiljuva nälkä välillä, mutta sitten kun olen pari-kolme suupalaa saanut nieltyä niin ei meinaakaan enää maistua! Oiskohan tämä nyt sitten taas sitä että oma kroppani osaa kertoa mikä on hyväksi ja mikä ei? Meinaan kun painoa minulla oli jo ennen raskautta enemmän kuin tarpeeksi niin nyt sitten minun ei kannattaisikaan lihoa paljoa. Niinhän ne sanovat, ettei tulisi painon nousta ennen viikkoa 20. Uskon että tämä on hyväksi varsinkin minun kaltaisten ylipainoisten odottajien kohdalla. Kyllähän painoni takuulla nousee myöhemmin, mutten yhtään ihmettelisi josko raskauden jälkeen laihtuisinkin sellaisiin mittoihin että minun ei tarvitsisikaan enää kutsua itseni ylipainoiseksi. Niin paljon ovat nyt ruokailutottumukseni muuttuneet!
 
Jasmiini, kiva kuulla etten ole ainoa ilmavaivoista kärsivä! Tai eihän se tietty ole kiva että kenenkään täytyy siitä kärsiä. Mä oon ollu hermona, kun aiemmin olen ollut sellainen rautavatsa, että ruoka kuin ruoka, missään ei ole tuntunut, kaikki on kulkenut ja sulanut nätisti. Aina olen ihmetellyt, miten muut saattavat piereksiä niin paljon. Nyt itsellä on aamuisin paha olo ja vatsa ihan kuralla, iltapäivällä kamala nälkä ja kun syö, alkaa turvottaa ja maha on ihan tukossa. Siihen päälle vielä iltaisin muheva närästys [:@]

Eilen keksin sitten turvotukseen tehohoidon: kontalleen peppu pystyssä, ja kun heiluttelee siinä peppuaan sivulta toiselle ja ees taas, niin olo helpottuu ja ilma alkaa kulkea. Mies vain ihmetteli, minkä takia pyllistelin vessan lattialla yli puoli tuntia, heiluttelin takapäätä, pöräyttelin ja luin samalla lehtiä! Vieraiden läsnäollessa tätä ei ehkä kuitenkaan kannata harrastaa.

Ah kuinka ihanan siunattu olotila tämä raskaus on, koko kroppa menee sekaisin. En enää tunne omaa kehoani, kun se toimii aivan toisin kuin aiemmin.

Painosta: mulle ei ole tullut vielä mitään, ehkä on saattanut jopa kilo lähteäkin. Pahoinvointi on estänyt kunnon syömisen (onneksi paha olo alkaa jo hiljalleen hellittää!), mutta toisaalta väsymys ja uupuminen ovat vähentäneet liikkumista. Jos olisin liikkunut kuten aiemmin, olisi paino varmasti tippunut enemmänkin. Nyt kun ruokahalu alkaa palata, voisi palata myös entinen jaksaminen, että saisin liikuttua enemmän. Muuten käy niin, että kohta makaan vain sohvalla syömässä!

Masusta: tosi vaikea sanoa, mikä on sitä turvotusta ja mikä oikeaa masua. Minusta tuntuu, ettei minulla vielä näy, mutta eihän sen pitäisikään näkyä. Olen ajatellut, että ennen masun kasvua tapahtuisi se vyötärölinjan leveneminen, kurvit katoavat ja tulee vähän niin kuin hylkeen malliseksi. Alavatsa on mulla tosin ollut hieman pinkeä ja kiinteämmän oloinen kuin aiemmin. Samalla näyttää ihan siltä, kuin tuo vatsamakkara olisi hinautunut ylöspäin. Tai ehken vain ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, missä se makkara on ollut. Jotain ihomuutoksia mulla ilmeisesti kuitenkin on, kun usein kutittaa vatsan ihoa. Johtuukohan sekin näistä ihanista hormoneista? Mahan kasvusta se tuskin johtuu.
 
Takaisin
Top