Huomenta ja oikein hyvää vuoden viimeistä päivää kaikille!
Oikein paljon voimia kaikille huolehtijoille! Minäkin vielä sanoisin tuosta niskapoimulukemasta, että 2,3 ei kuulosta kai vielä ollenkaan pahalta. Minulla oli saman verran ensimmäisessä raskaudessa aikoinaan, eikä siitä lähdetty mitään vielä ehdottamaankaan, että tutkittaisiin mitään. Terve poika sieltä myös syntyi. Ehkä se vaihtelee eri maissa, kuinka herkästi ehdotetaan lisätutkimuksia. Eikö Suomessakin jonkin tietyn iän ohittaneet naiset saa halutessaan automaattisesti lapsevesitutkimuksen, vaikka ei olisikaan mitään erityistä huolta?
Bixiolle myös voimia ja Katterille. Minullakin on ollut tuttuja, joilla on ollut noita samoja juttuja, ja kyllä ne ovat kuitenkin hoituneet helpohkosti ja raskaudet menneet kaikki ok.
Minulla on itsellä ongelmia ruoansulatuksen kanssa. Ehkä menee pieleen, mutta voisin väittää, että voittaisin tämänhetkisessä masun koon mittauskisassa [8|] Turvotus on ihan valtavaa. Lääkäri sanoi, että koko vatsakalvo on löystynyt tosi nopeasti ja lisäksi kun viime raskauden jälkeen minulla ei palautunut lihasten välinen aukko umpeen, niin tuntuu, että koko maha roikkuu tuossa ulkopuolella. Ei se nyt muuten niin, mutta edelleen tulee syönnin jälkeen kuvotusta jms., ja pelkään, että se johtuu vatsan toiminnasta eikä varsinaisesti raskaudesta. Ja sitten, että jatkuuko se koko raskauden ajan, jos näin on... Voi ei, mutta jospa se siitä helpottaisi. Minä olen myös ollut ihan kyvytön liikkumaan väsymyksen takia ja syönyt en ole parhaimmalla mahdollisella tavalla, joten jos saisi ryhdistäydyttyä, niin se varmaan auttaisi. uuden vuoden lupauksia siis...
Minulla on muuten se sellainen kotidoppler, ja se on kyllä ihana, kun itsekin kuulun huolehtijoihin ennemmin kuin että osaisi uskoa kaikkeen hyvään, kuten haluaisin. Sillä saa kyllä yleensä aina sykkeet kuuluviin ja voi näin ollen aina kun haluaa tarkistaa, että pikkuinen siellä on ainakin hengissä. Tarve vähenee sitten, kun alkaa koko ajan tuntea liikkeet, mutta nyt se on vielä ihana. Minäkin olen ihmeekseni jo jonkin aikaa tuntenut vauvan liikkeitä, mutta vain sillon tällöin.
Nyt pitää viedä nämä kaksi muuta tästä ulos pakkaseen, kun pitää tehdä lumitöitä. Mies on vuodenvaihteenkin töissä.
Mukavaa iltaa kaikille!