Vaavi2010
Puuhakas puhuja
Liitetään tänne tuolta yleisestä odottajien ketjusta omaa ajatusta. Tänään tein raskaustestin ja positiivinenhan se oli. [:)]
Jos sitä vaikka lyhyesti esittelisi itsensä tälläkin palstalla. Eli olen 29v. ja mies jonkin verran vanhempi. Ensimmäistä odotellaan molemmat. Nyt oli 5. kierto kun tärppäs ja tämä raskausuutinen tuli vähän niinkuin puun takaa, kun en odottanut tulevani raskaaksi tästä kierrosta. Toki aivan onnessamme olemme molemmat, kun olemme vauvaa jo toivoneet. Mies oli kuitenkin mielestäni noilla kriittisillä hetkillä ulkomailla. Edelliset menkat alkoivat 1.10 ja 16.10 olin tuntevinani ovisoireita. Mies tuli takaisin Suomeen 24.10. En ole koskaan ovista tikuttanut tai muitakaan poppa-konsteja käyttänyt. Ihan luomumeiningillä ollaan menty. Mutta todellakin aivan ihana isänpäivä lahja ja vielä, kun hedelmöittyminen on tapahtunut todella lähellä miehen synttäripäivää. [:)]
Niin ja sitten vielä, kuten tuolla kuumeilijoiden puolellakin jo mainitsin niin viikoja voisi olla vaikka 5+1. Tämän sain tuolla Vau.fi:n laskurilla, kun laskin 30päivän mukaan (kierto 28-32). Mutta saattaapi hyvinkin vielä muuttua, kun ultraan päästään, koska en millään ole voinut hedelmöittyä silloin kun tuo laskuri väittää. [:D] Ja vielä tuo Clearbluen digitaalinen testi sanoi hedelmöittymisen olleen 1-2 viikkoa sitten. Joka tapauksessa laskettu aika tulee olemaan heinäkuussa. Saan siis ihanan kesävauvan. [:)]
Tähän vielä lisäisin, että Lilypiessa tehdessäni tuon tickerin sain viikkoja 5+3, kun varmaan laski sen "tavallisen" 28 päivän mukaan. Niin ja laskettu aika tällä hetkellä 10.7.