Kesävauvat 2010

Hei!

Meillä oli tänään toinen neuvolakäynti. [:)]
Kaikki oli tosi hienosti. Pikkuinen siellä temmelsi ihan tosissaan, ei meinannut paikallaan pysyä ollenkaan.
Imeskeli peukaloa, ja potki kovasti kohdun seinämiä. [:)]
Oli kasvanut viikkoihin nähden tasaisesti ultran mukaan, ja painoa oli täälä hetkellä ultran mukaan noin 96g. Joten ei mikään kovin suuren suuri heppu vielä! [:D]
Meidän pienempi neiti sai olla mukana kattomassa ultakuvaa, ja voi että se tykkäs kovasti. Ihana kun voi lapsetkin osallistua tolla tavalla jo nyt.

Hemoglobiinikin oli noussut edellisestä käynnistä ja oli nyt 128, mikä on minun arvoksi tosi hyvä.
Kaikki muutkin veriarvot olivat ok (sain verikokeiden tulokset).

Pahoinvointi alkaa onneksi jo pikkasen helpottaa. Tosin vielä joskus se yllättää..... [:'(] ja joka kerta illalla.
Iskias mulla alkaa myös vaivata samaa tahtia ku maha kasvaa. Ja muutenki oon huomannu ettei pysty samaa tahtia tekemään töitä niinkuin ennen. Nostelen paljon painavia laatikoita töissä, ja iltaisin sen kyllä sitten aina tietää. Pakko alkaa pikku hiljaa rajoittaa tuota omaa touhuamista töissä...

Mahan näkymisestä on ollu paljon puhetta... Kyllä mulla jo vauvamaha näkyy. Tosin uskon että ainoastaan tutut huomaavat sen. Vieraat saattaa ihan hyvin ajatella, että ohhoh, onpas se vähä lihonu! [:D]
Mulla tän mahan näkyminen jo nyt 15. viikolla johtuu varmasti siitä, että takana on jo 2 raskautta. Kaikki nuo vatsan peitteet ym. on jo pari kertaa venyneet, niin venyvät on sitten jo paljon helpommin uudelleen.

Mutta nyt on mentävä.

-D-
 
no niin minäkin oon neuvolassa käyny[:)]harmi ettei meän neuvolassa ole ultraa..mutta sydänäänet äänet nyt kuuli[:D] eiköhän sillä jaksa sitten rakenneultraan.syke oli 154/minuutissa, on se vaan melkosta jumputusta!verenpaineet on koholla ja niitä nyt sitten seurataan..pissa on ollu puhas koko ajan onneks.Mullahan tuli se raskausmyrkytys tuossa viime kerralla, toivottavasti ei nyt. painoa oli tullu 2,8kg/8 viikkoa..ei kuitenkaan siitä neuvolan täti mitään maininnu..tämmöstä täällä[:)]
 
Heip kaik! Lueskelen tänä iltana kaikki pari viimeisintä sivua. Ihanaa Dora, mukavat neuvolajutut!!
 
mullakii vihdoinki vähän näkyy mahaa!!!! kukaan muu ei sitä kyl huomaa. mut joku tos juuri toi mun ihmetykseen vastauksen, eli siis joo: se makkarani siinä mahalla, sehän NOUSEE siis ylös masun tieltä, eli mahalaukun päälle tulee se rakas makkarani[:D] ihmettelin et mikä siihen on ilmestynyt niin ylös[:D]  olen muutoin hoikka, paitsi se maha... painoa on tullut 0,5kg tähän mennessä.
 
synnytysvalmennus... huh, mä en osaa aatella ees koko synnytystä joten en todella tiedä olenko menossa valmennukseen, PITÄÄKÖ mennä, missä ja koska jne jne. en jaksa viel ajatella niin pitkälle... tarttis varmaan.
 
sain tänään tilaamani masutuubit joissa vauvan varpaanjäljet[:)] ja IHANAN BOLA-KORUN! siis se on tosi kaunis. se kyllä on selkee vinkki, jos joku sen tunnistaa.... se roikkuu tuolla masun lähellä, pallo jossa sydämiä ja sisällä on ksylofoni jonka vauva alkaa kuulla muutaman viikon sisällä. sen pitäis sit rauhoittaa ym myöhemminkin. voi olla huuhaata, mut kaunis ajatus ja kaunis koru. se ääni on hyvin hentoinen, en usko et häiritsee esim töissä.
 
Jaaha, alan lueskella teidän juttuja ja päivittelen listaakin piakkoin. Mukavaa iltaa!!
 
Moi te kaikki ihanaiset heinämammat! Kertakaikkiaan ihanaa lueskella kaikkien kuulumisia täällä foorumissa, ja yhdyn aiempiin kommenteihin, että Pihlajaisen masu on aivan UPEA!!! Mä vielä vaan haaveilen tuollaisesta... Munkin makkara on alkanut jo pikkuhiljaa osoittaan kasvamisen merkkejä, mutta silti se näyttää ulospäin vielä makkaralta. Masu ei todellakaan ole vielä sellaisen kauniin pyöreä, (kuten Pihlajaisella) vaan pikemminkin pieni ulkoneva makkara heti navan alapuolella. Huoh, kyllä kai se tästä vielä... Sitä odotellessa olen kuitenkin mukana teidän makkara-kerhossa :D

Jasmiini, sama juttu täällä tuon hajuaistin kanssa. Se oli muuten yksi ensimmäisiä raskausoireita mitä mulle tuli jo ennen kuin plussasin ja on raskauden myötä vaan vahvistunut, ja nykyään tämä hajuaisti lähentelee jo yliluonnollisia rajoja. Välillä on oikeesti tosi vainukoiramainen olo kun haistaa ihan kaiken mahdollisen. Btw, ei todellakaan kiva ominaisuus (siis tuo hajuaisti) ruuhkaisessa aamu-metrossa... Tai yleensäkään missään ihmismassan keskellä. Blaah.

Meillä on ensi viikolla edessä talviloma reissu Alpeille, enkä nyt oikein tiedä miten päin olisin sen reissun kanssa. Rakaat heinämammat, kertokaahaan näkemyksenne asiasta! Kun periaatteessahan laskettelu ei ole kiellettyjen ja vaarallisten lajien listalla raskauden aikana, mutta silti olo on vähän pelokas ja neuvoton. Sekään ei auta tilannetta että esim. neuvola-täti oli sitä mieltä että antaa mennä vaan, kunhan laskee iisisti ja varoo kaatumisia. Ja yleenskäkin että laskee hissukseen, siten kun hyvältä ja turvalliselta tuntuu. Np-ultran kätilö taas oli sitä mieltä ettei ikinä, missään tapauksessa pidä mennä raskaana rinteeseen. Ja kaikki muutkin mielipiteen ovat olleet tasaisesti jompaa kumpaa edellä mainittua. Itse olen nyt ihan pihalla, enkä nyt edes osaa hahmottaa miltä se minusta tuntuu, turvalliselta vai ei. Mietin että jos yrittäis laskea ihan iisisti, ja jotain vähän loivempia ja rauhallisempia rinteitä, ihan vaan sen mukaan kun itsestä hyvältä tuntuu, mut mitä jos sittenkin kaatuu, tai jotain... Kuinkakohan helposti istukka tosiaan reagoi esim. pieneen kaatumiseen? Mitä mieltä te muut olette tuosta laskettelusta? Tai miten siis itse toimisitte tällaisessa tilanteessa?

Ps. Meillä rakenneultra 11.3. rv 20+1
 
Oi kuinka paljon viestejä, kun en ole nyt ehtinyt kuin kerran päivässä käydä lukemassa! En nyt muista kuka kommentoi mitäkin, mutta kiitoksia paljon kaikille kissaihmisille, jotka onnittelivat meitä perhetapahtumasta [:D] Kaikki neljä pentua kasvavat hyvin, ja emo on aivan loistava! Jos saisin itse päättää, niin joku noista jäisi meille, mutta koska miehellänikin on sanavaltaa, niin kyllä nuo kaikki ovat myynnissä [;)] Yksi tyttöpentu on jo varattukin, kolmelle pitää vielä löytää koti. Nyt saattaa joku minut tunnistaa (jos sattumalta seuraa kissapiirejä), mutta kasvatan siis harrastuksekseni rotukissoja, hyvin pienimuotoisesti mutta kumminkin.
 
Kävin tänään parissa kaupassa hypistelemässä mammavaatteita mutten ostanut kuin yhdet mammaleggingsit. Mutta yhdet kaverilta saadut mammafarkut ovat jo kovassa käytössä.
 
Tänään oli neuvola, ihana kun kuunneltiin pikkuisen sydänäänet, hyvältä kuulosti! Itselläni oli kaikki arvot (hemoglobiini, verenpaine ym.) kunnossa myös. Hemoglobiinista: itselleni on normaali sellainen 135 mikä oli tänäänkin, olin joskus nuorempana tosi heikossa kunnossa kun hemoglobiini laski jonnekin tuonne 110:n tienoille - mikä taas jollekulle toiselle naiselle voisi vielä olla täysin normaali. Eli kuten joku kirjoittikin, hyvin yksilöllistä tuo.
 
Outoa kyllä, neuvolan vaa'an mukaan en ollut lihonut viime käynnistä yhtään! Silti lähes kaikki normaalit vaatteet kiristävät vyötäröltä, eli suosiolla viihdyn kotona verkkareissa ja muualla tosiaan menee ne äitiysfarkut. Ääks, lauantaina olis yhdet sukujuhlat jonne olisi kai mentävä. Vielä en koko suvulle tahtoisi paljastaa tätä raskautta, mutta hieman pitää miettiä mitkä noista juhlavaatteista mahtuisi vielä päälle [:D]
 
Luppa82: Tuo laskettelemaan meneminen riippuu ihan siitä, miltä sinusta itestä tuntuu, ja kuinka kokenut laskettelija olet. Esimerkiksi minä, joka laskettelen kerran vuodessa, en aio mennä rinteeseen huhtikuussa, kun mennään perinteiselle kevätreissulle Rukalle. Mutta jos laskettelisin enemmän, ja olisin kuin kotonani noiden suksien päällä, ja itestäni olo tuntuisi turvalliselta, niin siinä tapauksessa laskettelisin, ehdotomasti.
Kyllähän sitä on mahdollista tapahtua kaikkea ihan tasaisella maallakin, ja ilman suksia... esim. kaatua liukkaalla, joutua kolariin autolla jne. Mutta siis pointtini tässä kommentissa on se, että teet niinkuin sinusta itestä tuntuu turvalliselta.
Toivottavasti tästä nyt yhtään oli apua... [:D]
 
Ihan pakko heittää tähän aamun huomenet muodossa:
 
Ihanaa että makkaramammoja on muitakin[:D][:D], ja noin monta, koko ajan lisää. Siis kun se ei tosiaan riipu siitä et onko hoikka vai vähemmän hoikka, vaan jotenkin vaan se makkara on usein se eka muoto. ÄRSYÄ[:@] mut niin ihanaa että meitä on muitakin, saa heittää asiasta huumoria ja ajatella et ei ookkaan mitenkä kummallinen. Masuuuuuuuuuhhhh tuujo!
 
Hauskaa torstaita tasapuolisesti makkaramammoille ja kiinteämasuisille[:D]
 
(sori, tuli taas kilsan pitunen... [8|] )

Hyvää huomenta! Ihanan pirteä tuo Tolteekki. Johtunee uusista masutuubeista ja Bola-korusta? Siellä Tolteekki touhuaa tepastella töissä, vatsaa heilutellen vasemmalta oikealle ja bola-koru kilisee niin että työkavereilta menee hermot...? [:D][:D] Tällanen mielikuva tuli jostain syystä. [;)] Sitten kun Tolteekki laitat kuvaa masustasi niin jos mahdollista, ois kiva nähä kuvaa myös sellasesta vauvan varpaanjäljin koristetusta tuubista. Kuulostaa tosi ihanalta! [:)] Ja kiva idea tuollanen koru, en ollut sellasestakaan ennen tiennyt!

Tolteekin pirteä kirjoitua pelasti aamuni. Takana on nimittäin maailman toiseksi huonoiten nukuttu yö! Huonoin on sellainen jolloin ei nukuta yhtään. Minä nukuin pätkittäin ja vaihdoin paikkaa sohvalta sänkyyn ja sängystä sohvalle useaan otteeseen. Parhaaseen uneen nukahdin juuri kun mieheni herätyskello soi klo 6. Tuli mieleeni että parein jos minäkin joutuisin käymään töissä niin olisin niin puhki että nukkuisin kuin tukki ja ihmisten aikoihin. Tänä iltana yritän olla nukahtamatta ennen klo 23, tai edes ennen klo 22, niin saan sitten ehkä nukuttua normaalisti. En millään haluaisin aloittaa näitä kieriskelyöitä raskausviikolla 16 kun saanen niistä "nauttia" mielin määrin parina vikana kuukautena! Niin ja varsinkin sitten sen synnytyksen jälkeen, phuuuh! [:(]

Päivänkakkaralle onnittelut että pääsi innolla odottamaansa neuvolaan ja että kaikki oli kunnossa. [:)]

Tigerille tsemppiä sairaslomallaan issiaksen kanssa. Tosiaan, tottakai ne synnytysvalmennukset ovatkin sitten myöhemmin, esim. r-vkolla 30 kuten Tiger sanoi. Minä en tiedä saanko mitään kunnon synnytysvalmennusta, joten menen ensi kuussa niille kolmelle luennolle ja yritän siellä imeä kaiken mahdollisen tiedon siltä varalta että se on ainoa "valmennus" jonka saan.

Luppa82, nauroin mielikuvalle siitä kuinka erilaisista maailmoista ollaan; asunnet ilmeisesti kaupungissa ja keskustassa kun metroa käytät. Minä taas maalla, kaikelta vilinältä piilossa ja eläinten keskellä. Vaan on täälläkin haittaa supernenästä. Erilaisten eläinten sonnan lapioinnissa se EI ole hyvä juttu. [:D] Eikä varsinkaan kissojen hiekkalaatikon putsauksessa... [:'(] Yksi kissoistamme on ottanut oikein päätyökseen minun ruokahalujeni toistuvan menetyksen. Meillä on 4 kissaa ja ne kaikki ovat suloisia. Mutta tämä yksi pitkäkarvainen ja kirjava naaras on supersuloinen; kauniit kirkkaat suuren suuret silmät, ei koskaan kynsi vaan jos leikkii niin tuntuu että se taputtelisi kättäni kahdella pumpulipallolla kun muka "taistelee" käteni kanssa. Liikkuu kevyesti kuin höyhen, välillä luulen ettei edes lattiaa tassuillaan koske kun on niin höyhenmäinen. Suloisempi kuin mikään siis! Mutta annas olla kun tulee ilta ja se aika että aletaan mieheni kanssa syömään. Juuri kun olen saanut lautaset pöytään, alkaa kuulumaan kissanhiekan kuopsutus. ja siellä on AINA tämä supersuloinen kissa, joka vääntää maailman pahimmalle haisevat plöröt! [:@] Aivan uskomatonta miten noin suloinen kissa voi haista noin pahalle! Olen antanut madotuslääkkeen ihan hiljattain ja tuntuu ettei sekään auta. Ja kieltämättä sekin on uskomatonta miten tämä vessahätä iskee hänelle ilta toisensa jälkeen juuri kun ruokalautaset kolahtavat pöytään ja minä huokaisen helpotuksesta istumaan ja valmistaudun nauttimaan ateriasta. [&:]

Luppa, minä en ehkä menisi laskettelemaan, koska en uskaltaisi riskeerata. Pelkäisin että vaikka itse en ehkä kaatuisi niin joku muu voisi vaikka törmätä minuun. Mutta minä en osaakaan lasketella. [8|] Kävin kerran nuorena kokeilemassa ja sehän meni niin että viiletin rinnettä alas sukset suorassa hurjaa vauhtia ja kirkuen ja koska en osannut pysäyttää niin heittäysyin maahan jotta se kauhukokemukseni loppuisi! [:D]

Dora76 :lle onnittelut mukavan ultrakäynnin johdosta. Tosi kiva juttu että tuleva isosiskokin pääsi mukaan. [:)]

Durina, pikaisella googletuksella löytyi jotain tietoa kirkkaasta nesteestä nänneistä. Tän keskustelulinkin mukaan ois normaalia.
http://www.helistin.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=42740&view=previous&sid=a0b94bda47bbcefd11b5e79a57a4cf6b
mutta sehän on vain ihmisen keskustelua aiheesta eikä lääkärin tutkimaa ja toteamaa, joten mainitsisin tuosta seuraavalla neuvola-/lääkärikäynnillä. Vai voitko soittaa jonnekin ja kysyä jo nyt? Olisi kai hyvä saada tietää mistä oikeasti on kyse. Voi olla hyvinkin normaalia ja vaaratonta, joten älä hätäänny suotta. Tuli tästä muuten mieleeni että itselläni tuli maitoa rinnoista silloin reilu 10 vuotta sitten kun tulevan mieheni tapasin. Ja en siis todellakaan ollut raskaana. Eikä rinnoissani ole ollut mitään vikaa, ne ihan tutkittiinkin perusteellisesti silloin kauan sitten sekä viime vuonna taas. Ilmeisesti mieheni tavatessani vain alkoivat hormoni hyrräämään niin että aloin tuottamaan maitoa jo silloin yli 10 vuotta ennen raskautta! [:)]

Tänään on ensimmäinen sellainen päivä jolloin on mahdollista että klinikalta soittavat minulle sen lapsivesitestin ensimmäiset tulokset. Sanoivat että soittanevat 3 päivän päästä, tai hieman myöhemmin. Ja tästä nyt alkaa minun jännäämiseni! Aivan kuten hetki sitten Tolteekki pelkäsi puhelimensa sointia, niin minäkin nyt! Odotan sitä toki innolla, mutta sitten hiipii mieleen että mitä jos sieltä tuleekin huonoja uutisia...

Minä taidan kuulkaas nyt alkaa pesemään yhtä koiraani. Siinä saan mieleni käännettyä ihan muihin asioihin kuin odottamaani / pelkäämääni puheluun. Se koira on kuriton eikä pysy paikoillaan vaikka mitä tekisin. Se on erittäin likainen joten vaatii pesun ainakin kaksi kertaa. Se ravistaa pesun jälkeen turkkinsa niin että vesi roiskuu kaikkialle kylppäriin. Sitten se tekee saman juostessaan olkkariin. Se sotkee koko talomme ja saa aikaan pahan, märän koiran hajun kaikkialle. Ja siitä saankin sitten puuhaa loppupäiväksi! [8D]
 
Jasmiini, hih, tuo kissajuttu voisi olla meiltä... tosin meillä tuota tekee kolmesta kissasta vanhin. Jos matokuuri on hiljattain annettu ja silti vaivaa, niin kannattaa miettiä, olisiko kissasi ruokavaliossa jotain rukattavaa. Joskus voi olla kyse jostain allergiasta. Ja toisaalta jotkut pöpöt (kuten giardia) eivät ihan millään kevyellä matokuurilla edes lähde. Sorry muut keskustelijat, tämä menee nyt NIIIIIN aiheen vierestä että - pitäisköhän meidän Jasmiini perustaa joku elukallisten odottajien keskustelu?? [:D]
 
Terveiset neuvolasta, kaikki kunnossa ja ne ihanat sykkeet, 150 mentiin [:)]

Tosi paljon olette kirjoitelleet, itse olen ollut jotenkin niin kiireinen ja iltaisin väsy ettei ole jaksanut... Iloksi sai lukea suurimmaksi osaksi iloisia kuulumisia. Ja kiva juttu tuo lista. Meillä rakenneultra on 10.3 ja silloin viikkoja 21+1. Mutta muutamat kommentit..

Masusta, se tuli minullekin kuten pihlajaisellekin ihan yks kaks yllättäen. Ikimakkara on kiltisti väistynyt kasvavan mahan tieltä ylös päin. Nyt on sitten kaivettu äitiysvaatteet esille ja tilasin myös bebes.fi sivuilta parit alkkarit ku niistä ekana alko ilkeästi kiristään ja myös sen Bola-korun sydämen muotoisena [:D] Masutuubit on myös tilattu Espritiltä. Niitä malttamattomana odottaessa.

Laskettelusta
, tyttöjä odotellessa, joskus ennen raskauden puoliväliä, käytiin mieheni kans Itävallassa laskettelureissu ja hyvin meni. En ole himolaskija, muutaman kerran vuodessa käyn, aina en sitäkään. Samoin kävin kaksosia odottaessa kokeilemassa ekan kerran lumilautailua ja hienosti meni sekin. Kun itsestä tuntuu hyvälle niin niin vauvallakin on kaikki hyvin, luotin täysillä siihen. Kysyin tietenkin eka neuvolasta eikä siellä sitä vastusteltu ja raskaus oli sujunut normaalisti. Järki tietenkin pitää olla mukana missä ikinä liikkuukin, voihan sitä pyllähtää kotipihassakin samalla tapaa.

Joku kirjoitti ulkomaan matkailusta. Me ollaan ensi viikolla lähdössä koko perhe pariksi viikoksi Thaimaahan. Lentoyhtiöt vaativat lääkärintodistuksen lentämistä varten mielestäni r-viikosta 28 alkaen. Mulla on reissussa viikot 17-18. Enkä ole huollissani yhtään tästäkään reissusta. Onhan naiset raskaana ympäri maailmaa. Ruokavaliota aijon vahtia tarkemmin ja juoda super paljon vettä sekä pakkaan tukisukat lentokoneeseen. Tarkistin myös että hotellissamme on länsimainen lääkäri saatavilla. Neuvolantätikin toivotteli mukavaa matkaa ja käski nauttia auringosta ja niin aijon tehdäkin.

Liikkeitä tuntuu epämääräisesti, mutta uskon niiden olevan vauvan [8|] Enkä sitten millään malta odottaa niitä oikeita kunnolla näkyviä ja tuntuvia potkuja, en niin millään!!!!

Me saatiin tietää että mieheni veljen vaimo saa myös vauvan aika lailla kuukautta ennen meitä, mutta he asuvat Sveitsissä joten en usko että hänestä kamalasti on seuraa. Samoin yksi ystäväni saa vauva jo huhtikuun lopussa, hänen kanssaan ollaan varmasti tekemisissä.

Mutta mukavaa talvipäivää heinäkuun mammoille!!
 
Heisepuhelutulinythetkisitten! Meidän vauva on TERVE!!! Siis näitten ekojen tulosten mukaan! Siis kromosomipoikkeavuuksien osalta! Ja mitä muuta ne testaakaan lapsivesitutkimuksessa...? Mulla oli ruma riskilukema pelkän ikäni perusteella 1:184 ja siksi siis epäilin. Mä unohin kysyy onko poika vaiko tyttö kun kiljuin ja itkin niin hulluna! Lähetän äärettömän onnellisen virtuaalihalauksen teille kaikille! Nyt mie meen ottaa ton märän ja likasen koiran kiinni ja jatkan pesua onnesta itkien. Mieheni lupas soittaa klinikalle myöhemmin ja kysyä sukupuolesta kun ite unohin.
 
aivan mielettttttömän hienoa Jasmiini, ONNEA!!!!!!!!!!!!!
 
heh nyt on mun vuoro nauraa sua. näen niin silmissäni sut tohottamassa siinä luurissa niin että ei tuu mieleenkään sukupuoli[:D][:D]
 
älä hinkkaa nyt koiraa ihan kaljuksi kun onnessasi siellä touhuat[:D]
 
onne Jasmiini valtavasti!!käsikarvat nousi pystöön!ja silmät vetistää..
 
Voi ihanaa Jasmiini! Hemmetti vain kun ollaan miehen kanssa puhuttu ettei haluttas tietää (mukamas) kumpi masukki meillä on mutta alan tulla toisiin aatoksiin. Olen muutenkin niin malttamaton, kuinka jaksan odottaa sitä tietoa vielä miltei puoli vuotta 
Enkä varmaan saa ukon mielipidettä muutuun vaikka mitä sanoisin. Perskele. Hmm.
 
Takaisin
Top