Kesäkuuu

Minä se en meidän päivän aikataulusta niin kamalasti tällä hetkellä tiedä, kun tuntuu että olen ihan koko ajan töissä.... Elli herää siinä 6.30-7 ja se onkin ainut aika nukkumaan menon, klo 21, lisäksi jonka tiedän. =) Isännällä siis hallussa päivärytmi! Yöt nukutaan nyt jo pääsääntöisesti kokonaan, heräämiset ovat nyt jääneet yksittäisiä öitä lukuunottamatta pois.

Elli ei edelleenkään viihdy mahallaan, ei pyöri akselinsa ympäri, ei tapaile ryömimistä saati konttaamista. Jalat ei ota alle vaikka seisottaisi, paitsi kuulema eilen jonkin kerran kun mummi kokeili. Elli istuu tukevasti, nousee myös istumaan itse sopivassa kohdassa, ei siis ihan kovalla lattialla, mutta aavistuksen pehmeällä. Ei nouse kyljen kautta, vaan punnertaa itsensä lähes pelkillä vatsalihaksilla. Istuessaan hytkyttää niin kovin, että viime viikolla fysioterapeutti epäili, että Ellistä tulee peppukiitäjä. =)
Elli osaa ottaa omasta lelulaatikostaan leluja, ja laittaa ne sinne myös takaisin. Vetää pyörillä kulkevia leluja narusta lähelleen. Pinsettiote on hallussa, napsii karvoja ja roskia lattialta, ja tietysti suuhun.
 
Kippu, kohta hän jo juoksee! :grin

Me oltiin koko viime viikko vuokramökillä. Ja tuntuu että tyttö olisi ihan hurjasti oppinut kaikkea uutta!! Tai ehkä tuntuu siksi siltä, kun tuolla mökillä tuli oikeasti oltua enemmän yhdessä ja tytön kanssa. Kaikki arkimurheet ja kotityöt kun puuttuivat. Uskon että tyttökin nautti mökkireissusta :) Esim mökillä ollessa alkoi nousemaan, jalat vahvistuu koko ajan :) ja ruokapöydässäkin istui niin paljon että tuntuu sekin puoli paremmin sujuvan, ruokaa menee enemmän suuhun kuin lattialle.

Muutenkin koko reissu oli tosi kiva ja vaivaton, on tuo tyttö vaan niin helppo lapsi! :Heartred Ja kai me vanhemmat ollaan sen verran rentoja, että oleminen muutenkin tuntuu helpolta ja vaivattomalta :) Asennekysymyksiä nämäkin mun mielestä :)
 
Ihanaa miten positiivinen olet, Sandy! Vaikutat onnelliselta. :) Mulla on ihan kurjaa kun ei ole ystäviä vieraalla paikkakunnalla. :/ Avioliittokaan ei tunnu oikealta, mutta ei myöskään se että lapsi joutuisi varttumaan rikkonaisessa kodissa. Minnekähän katosi se tyyppi (en muista nimimerkkiä), joka puhui erosta toukokuun ketjussa..? Mitenkähän heillä menee nyt?

Oletteko te jossain samassa facebookin ryhmässä? Mitä siellä tapahtuu? Onko tyypit järjestäneet tapaamisia keskenään?
 
Joo fb ryhmässä järkättiin reissu korkeasaareen ja seuraavaksi oli ajatus tavata jossain keski-suomessa :) Ja kyllä paikkakunnittainkin järkätään tapaamisia.. :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Tässä vain ihmettelen tuota tytön kasvamista.

Vielä kuukausi sitten (toukokuun 20. päivän tienoilla) tyttö ryömi ja kääntyili ihan hyvin, mutta ei kovasti liikkunut, eikä osannut nousta itse istumaan. Nyt kävellään tukea pitkin koko ajan, noustaan seisomaan, mennään istumaan, kontataan ja erityisen mukavaa on käppäily ulkona äidin käsistä kiinni pitäen. Kaikki tämä on tapahtunut kuukauden sisällä! Uusimpana juttuna on tullut toisten ihmisten - varsinkin minun - seuraaminen. Tyttö saattaa leikkiä itsekseen olohuoneessa, mutta välillä se tulee katsomaan esim. keittiöön mitä minä teen ja missä olen. Sen jälkeen tyttö jatkaa taas leikkejään.

Eilen myös ymmärsi pallo-sanan. Meillä on nyt kaksi sanaa käytössä "kissa ja pallo". Äiti ja isä eivät ole mitenkään tärkeitä!
 
Täälläkin tapahtunut nytkähdyksiä molemmilla lapsilla: esikoinen oppi pyöräilemään ja hyppimään tasajalkaa (nyt siis pompitaan joka paikkaan :) )
Ja tämä syyskuinen ihme kävelee jo muutamia askelia ilman tukea. Kovasti tykkää syödä itse sormiruokaa ja tutkii kaikki kaapit kunnolla läpi kun oppi avaamaan ovia :) kylpyhetki on ihan paras juttu ja hän säntää toiveikkaana paikalle jos vain pesen käsiä kylppärissä. Ulkoilu on hieman haastavaa pojan "kaikki suuhun" vaiheen takia.. Varsinkin hiekka maistuu ja jos ei käsin saa tarpeeksi suuhun niin tyyppi on kehitellyt oman tekniikan imuroida roskia: kyykkyistunnasta peppu kohti taivasta ja naama multaan :)
 
Ihania!

Elli ei liiku muuta kuin paljaalla lattialla peppukiitämällä. Mutta pääsee siis nyt kuitenkin jo vähän johonkin, halutessaan. Fysioterapeutin kanssa viime viikolla juuri pohdittiin, että kun hänen hienomotoriikkansa kehittyy niin huikeaa vauhtia, on luonnollista että tämä liikkumispuoli jää sitten vähemmälle.
Ellillä on siis jo ainakin kuukauden verran ollut täydellinen pinsettiote molemmissa käsissä, hän osaa vetää lelua narusta luokseen, on istunut tukevasti puolivuotiaasta saakka. Vastavuoroisuutta on tullut viime aikoina valtavasti, hän ojentaa leluja äidille ja isälle ja ottaa takaisin kun tarjotaan. Viime viikon kohokohta oli kun Elli oppi taputtamaan käsiä yhteen. Vilkuttaa myös asiaankuuluvina aikoina, eli kun minä vaikka lähden töihin. Vilkutti myös yhtenä iltana isälleen ikkunan läpi kun tämä oli leikkaamassa nurmikkoa.

Ihana, iloinen tyttö, joka ei pidä kiirettä tässä valmiissa maailmassa! :Heartred
 
Meillä on myös hienomotoriikka kehittyneenpää kuin karkeamotoriikka. Ryömiskely on typystä mukavaa kun sen on vihdoin oppinut. Pinsettiote on ollut jo pitkään hallussa ja taputtelu myös. Kovasti olen olut huolissani lapsen kehityksestä ja helposti vertaan oman lapsenkehitystä muihin lapsiin. Viimeksi kun olin neuvolan yhteydessä, terkkarilla ei ollut aikomustakaan ehdottaa minulle fysioterapeutin palveluita. Mukava puapru, että te olette saaneet!

Jatketaan heinäkuun viestiketjussa! :)
 
Takaisin
Top