Kesäkuun ketju

OLento

Vauhtiin päässyt keskustelija
Yleisiä kuulumisia ja jutun aiheita. Mitä kuuluu kesäkuuhun? Tämä on se kuu, jossa kaikki loputkin joulukuiset pääsee keskiraskauden puolelle, ja ensimmäiset alkavat varmuudella tunnistamaan pienen liikkeitä :Heartred.
 
Tätä mammaa vähän tänään jännittää! Olen ollut töissä viimeksi viime vuoden kesäkuussa, loppupuolella, ja huomenna on tarkoitus palata vanhempainvapaalta sorvin ääreen... Muutamaksi kuukaudeksi siis vain, elokuun puoliväliin, siitä eteenpäin kesäloma, hoitovapaa ja uusi äitiysloma.

Olen meidän listantekijälle jo kertonut uudesta raskaudesta, ja sen verran olen omaan silmään jo tukeva, että varmaan huomenna tai tiistaina koitan saada esimiehelle asian sanottua. Muuten ei olisi kiirettä, mutta meillä saattaa yllättäen joutua vaihtamaan yksikköä, ja tässä tilanteessa työnanatajan toiveesta (ja omasta tietysti myös) vältellään yksiköitä joissa väkivallan uhla on todellinen - kertomalla raskaudesta vältän siis siirto-osoiteukset noihin yksiköihin eikä tarvitse kaikille alkaa selittelemään, jos en halua. Olen kyllä sen verran hölösuu, että voi se olla etten osaa olla muillekaan kertomatta..?
 
Tännepä ei kesäkuuhun kai erikoista kuulu :) Noh, nt-ultra on tulossa 12.6, on se aika spesiaali ja odotettu juttu :Heartred Juhannusviikko mökkeillään vuokramökillä. Sieltä sitten kotiudutaan suoraan juhannuksen jälkeen maanantaiksi neuvolalääkäriin ja tiistaina ensimmäinen sokerirasitus.... Kesäkuun lopussa sitten päättyy vanhempainvapaa esikoisesta ja jään sitten kotiin kodinhoidon tuelle. Saas nähdä miten rahat riittää.... Sitten voikin odotella marraskuun loppua ja uutta äitiyslomaa :rolleyes::grin Niin ja alkaapa miehelläkin kesäloma tuosta mökkiviikosta :) Josko sitten koko perheen voimin tulis vähän reissattua ja ihan vaan hengailtua :Heartred
 
Mulla kesäkuu on kiireinen. Huomenna alkaa "kesätyö" uudessa työpaikassa, se luo vähän stressiä, kuten aina uusi työpaikka ja uudet jutut. Sitten häävalmistelut on kovimmillaan, tosin mulla on mekkokin vielä kaupassa (katsottu jo kuitenkin!:)) kun odottelen mihin päin tää masu tästä pullahtaa. Eli kesäkuuhun mahtuu töitä, kampaajaa, sokerirasituskoetta, papin tapaamista, töitä ja töitä:) Heinäkuun alkua odotan enempi, silloin on häät ja toinen neuvolakäyntikin (on muuten tosi pitkä väli ensimmäisen ja toisen neuvolakäynnin välillä, monta kuukautta).
 
:Heartbigredkesäkuu vaihtui, samalla pääsin minäkin toiselle kolmannekselle ja kaiken kukkuraksi tänään oli nt ultra ja pelkkiä hyviä uutisia saatiin ! 5,5cm ja 52g kaveri. Kaikki arvot normaalit ja hyvällä mallilla kaikin puolin! Ihanaa! Oireet on vähän helpottaneet, nälkä on vasta nyt tullut "vaivaksi" ..
 
kesäkuu alkoi tänään neuvolalla, jossa kaikki hyvin.. (paitsi tulokset rasituskokeesta, jonka tiesinkin jo etukäteen) Tässäkuussa vielä tulossa lääkäri neuvolassa ja tod. näk. kättärillä... seuraava ultra meneekin sitten heinäkuulle ja neuvola elokuulle... rv 13+4 tänään :)
 
Itse aloitin tänään virallisesti uusissa duuneissa. Sama työnantaja kylläkin mutta eri hommat, parempi palkkakin. :) Pikkuhiljaa pitäisi perehdyttää seuraaja vanhoihin hommiin ja alkaa opetella uusia. Voipi olla, että juhannukseen mennessä on jo pää niin täynnä tietoa, ettei tosikaan. :D Kesälomiakaan ei ole vielä vahvistettu, mutta tod näk osa heinäkuussa, jolloin on muutenkin hiljaista ja loput elokuun puolella, jolloin puolisollakin on lomaa.

Olen alkanut miettiä, pitäiskö sittenkin mennä tuon ukon kanssa naimisiin ennen kuin vauva syntyy. En ole aikaisemmin pitänyt asiaa kovin tärkeänä mutta nyt se jotenkin jäytää mielessä.
 
Mäkin oon miettiny tota naimisiin menoo... Ihan silläkin että olis kiva kun koko perheellä ois sama sukunimi :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Sama täällä. Mulla on edelleen ex-miehen sukunimi, joten siitä olisi kans kiva päästä eroon. Haluan, että mulla ja lapsella olisi sama sukunimi, mutta exän nimi tuntuis aika omituiselle tuossa yhteydessä. En ole koskaan tunnustautunut mitenkään erityisen konservatiiviksi, vaan päin vastoin, mutta tää taitaa kuitenkin olla mulle aika tärkeä asia. Oon miettinyt, että vois pitää ihan pienellä intiimillä porukalla vihkiäiset ristiäisten kanssa kotona. Ollaan molemmat oltu jo kertaalleen naimisissa ja saatu kokea "normihäät" kertaalleen. Mies vaan on niin perinteinen, että haluaa ihan oma-aloitteisesti kosia, eikä kauheasti innostu mun enemmän ja vähemmän suorista vihjauksista (lue:painostuksesta). :wink. On mulle kuitenkin luvattu, että naimisiin mennään ennemmin tai myöhemmin :).
 
onnea mimael hyvistä nt-ultrakuulumisista, minä vielä jännään muutaman päivän sitä mutta tänää alko rv 11 ja pikku ninja ilmotteli itestää ekaa kertaa. minä oon miehen kans naimisissa jo ollu kauan mutta tässä maassa ei tunnusteta suomen avioliittoa joten oon vähä muistutellu ukkoa et ois paikallaa ehkä rekisteröidä avioliitto mikäli aatteli että lapsella miehen sukunimi ku on hälle tärkeetä.
 
Tuo on juuri se suurin syy miksi menemme naimisiin vähän äkkiseltään, jotta lapsella ois sama sukunimi. Alunperin suunniteltiin vasta ensi vuotta, mutta aikaistettiin kun vauva ilmoitteli tulostaan. Siihen hetkeen on vajaa 5vkoa! :)
 
kun täällä tuosta naimisiinmenosta jutellaan, niin onko kukaan tietoinen tai selvittänyt lapsen näkövinkkelistä asiaa? Joku mulle vinkkasi että lapsen oikeudet ja turva paranisi jos hänen vanhempansa ovat naimisissa..? Miten? Eikös myös verotuksessa tule etuja jos on naimisissa..? Nää on mulle kaikki huhuja, olisi kiva jos joku tietäisi asiasta enemmän!?!
 
Mun käsittääkseni tuo lapsen asema ei muutu mitenkään paremmaksi... Tai siis olettaen että isä tunnustaa isyyden, sovitaan yhteishuoltajuus jne. Samalla tavalla lapsi on esim perillinen jne vaikka ei olla naimisissa. Verotuksessa voi ainakin puolison hyväksi käyttää palautukset (jos toisella mätkyjä).

Me ei olla naimisissa, eikä ihan nyt menemässäkään :) lastenvalvojalla sovittiin tasa-arvoiset oikeudet huoltajuus jne asioissa. Tytöllä on miehen sukunimi ja niin menee tämän toisenkin kanssa :) Naimisiin menosta ollaan puhuttu joskus 2015 vuonna.... Sehän on muuten jännä että kun ollaan naimisissa niin automaattisesti avioliitossa syntyneet lapset katsotaan miehen lapsiksi. Siis vaikka lapsi olisi saanut alkunka ihan jonkun muun kanssa, mutta sen jälkeen menty toisen miehen kanssa naimisiin..... Tästähän se yksi mies joutui käymään kovia oikeustaisteluja.
 
Mulla alko eilen ruhtinaallinen kahden viikon kesäloma ja ai että oli ihanaa nukkua kerrankin niin pitkään kun nukutti :) Torstaina päästään taas ultraan ja perjantaina lähdetään Kreikkaan viikoksi:p

Soitin juuri neuvolaan ja vaihdoin varattuja aikoja, koska viikko sitten ultrassa mentiinkin viikoissa kaksi taaksepäin. Neuvolantäti ihan vihaisena rupesi tivaamaan, että miten tämä voi olla mahdollista kun tiedoissa lukee, että mulla on ollut ihan säännöllinen kierto :eek: Tuli ihan sellainen olo niinkuin olisin tehnyt jotain väärin vaikka sanoin ekassa neuvolassa, etten ole varma kierrosta, koska olen pillereitä syönyt 7 vuotta ja tulin heti ensimmäisestä kierrosta raskaaksi niiden lopettamisen jälkeen.
 
Lurua: Aika omituinen reaktio. Heidän työhän se on siusta ja pienestä pitää huoli ja olla perillä asioista. Ei itse aina kaikkea voi tietää. En itsekään tienny neuvolassa milloin on viimeiset menkat ollu, en oo vaan asiaan kiinnittänyt huomiota, kun tämä koko juttu oli yllätys
 
jopas oli outo työntekijä ku tuollai suuttu eihä se sun vika ol. nautiha lomasta ja matkasta. niin ja tsemppiä ultraan :)
 
Oon myöskin alkanut pohtia tuota naimisiinmenoa. Periaatteessa en koe tarpeelliseksi avioliittoa. Mikäli siihen ratkaisuun päädymme niin kyse on lähinnä järkisyistä ja siitä että koko perheellä olisi sama sukunimi. En näe avioliittoa romanttisessa mielessä kovinkaan tarpeellisena asiana. Arvostan parisuhteessa enemmän muita seikkoja kuin virallistamista ja rengasta sormessa. Häitä en missään nimessä halua järjestää, kammottava ajatuskin :grin Kahvittelut vanhempien kanssa ja rennot juhlat kaveriporukassa sopis oikein hyvin. Minusta avioliitto on kahden ihmisen välinen asia, ei siihen mitään suurjuhlia tai papin aamenta tarvitse. Katsotaan mitä tuleva tuo. Miehelle oon ilmoittanut että jos naimisiin haluaa niin kosia tarvitsee.:rolleyes:
 
Takaisin
Top