Kesäkuun keskustelut

Hemppa87

Kommentoinnin ninja
Maaliskuun äidit 2019
Kesäkuiset 2021
Helmikuiset 2024
Kesäkuu taas pyörähtänyt käyntiin. Aika kylmää ja sateista ollut. Äidinmaidon luovutuksen lopetin toukokuun viimeinen päivä, tulihan tuota luovutettua melkein 70 litraa. Vieläkin tulee ylimääräistä 1-2 litraa viikossa, hyvä täyttää pakkanen kun elokuun loppupuolella aloitan työt ja isi jää kotiin pojan kanssa. Mitäs muiden kesäkuuhun, juhannukseenkin enää kolme viikkoa.
 
Sä oot kyllä Hemppa tehnyt mahtavan työn maidonluovutuksen kanssa! Nostan hattua!
Täällä kans kylmää kesäkuuta harmitellaan. Menee vaunulenkeistäkin ilo, kun lyhyen ajan sisään saa niskaan sekä rakeita että sadekuuron, vaikka aurinko paistoi lähtiessä.
Meillä on nyt pojalla joku vaihe (aina näitä vaiheita), että unien kanssa on täys taistelu päällä. Ennen nukkui 3 x 1,5-2h ja nyt meinaa aina herätä jo 30min jälkeen, kun ensin on taisteltu pieni ikuisuus nukahtamisen kanssa. Sitten kiukutaan väsyneenä, kun ei jaksakaan valvoa. Yöunilla samaa, ei millään meinaa nukahtaa, heräilee jne. Tänään yritti aloittaa aamua klo 4:30.. hitusen turhan aikaista.
Rinnallekin pitää aina vähän raivota välistä. Kehtoasennossa syöminen on ihan syvältä eikä kyljeltäkään meinaa kiinnostaa.. sit kun jossain vaiheessa saa huijattua rinnan suuhun, niin syö kyllä. Jos ollaan kotona ja on rauha ruokailuun..
Mies meinas saada tänä aamuna nyrkistä, kun valitteli huonoja unia. Hän havahtui hetkeksi ehkä kahdesti, mä en edes muista montako herätystä tuli.
Huomenna lähden omien vanhempien luo muutamaks päiväks. Saa ainakin hetkeks apukädet, eikä tartte hoitaa kotitöitä. Voi vaikka laittaa mummon vaunulenkille ja nukkua itse. Ah.
 
Samaa mieltä, Hemppa on tehnyt hyvän työn!
Meilläkin on tytöllä nyt joku kumma vaihe että aamuyöllä viiden maissa heräilee pirteänä ja kukkuu tunnin verran ennenkuin hyvällä tuurilla nukahtaa uudelleen..
Ei tunnu kesäkuulta kun aina sataa lunta, räntää, rakeita ja mittari on just plussan puolella.. Viimeiset lumikinokset on vielä pihalla, varmaan juhannuksenaki.. voi olla että ei tarvitse tehdä juhannuksena vastoja.

Pitäisi ostaa uusi pesukone, vanha hoover 5kg ei oikein enää riitä kun pitää täkkejä ym. Pestä.. ollaan ajateltu jotain 7-8kg täyttömäärää. Onko kellään kokemuksia Samsung tai candy merkeistä? Niitä olisi tarjouksessa ainakin tällä hetkellä..
 
Muokattu viimeksi:
Samaa mieltä, Hemppa on tehnyt hyvän työn!
Meilläkin on tytöllä nyt joku kumma vaihe että aamuyöllä viiden maissa heräilee pirteänä ja kukkuu tunnin verran ennenkuin hyvällä tuurilla nukahtaa uudelleen..
Ei tunnu kesäkuulta kun aina sataa lunta, räntää, rakeita ja mittari on just plussan puolella.. Viimeiset lumikinokset on vielä pihalla, varmaan juhannuksenaki.. voi olla että ei tarvitse tehdä juhannuksena vastoja.

Pitäisi ostaa uusi pesukone, vanha hoover 5kg ei oikein enää riitä kun pitää täkkejä ym. Pestä.. ollaan ajateltu jotain 7-8kg täyttömäärää. Onko kellään kokemuksia Samsung tai candy merkeistä? Niitä olisi tarjouksessa ainakin tällä hetkellä..

Marraskuisista moi, meillä samsungin 7kg kone ja hyvin pelittää! Tornina myös saman merkin 8kg kuivuri. En vaihtais pois. Mulla aiemmin yksin asuessa oli samsungin 5kg kone ja nyt se palvellut pikkuveljellä. Eli voin suositella.
Candyä en ostaisi, se oli miehen vanhemmilla aiemmin ja en jotenkaan tykännyt. Kaiketi sekin ihan ookoosti kesti mutta kun hajosi niin tulikin kirjaimellisesti kylppärin ovella vastaan :-D oli kai jouset menny tai jotai..
 
Meillä joskus aiemmin (kun asuin kotona) oli candy! Aivan mahtava kone ja harmittaa ku ei ite ostanu semmosta.

Tohon vaippakeskusteluun voisin sanoa että meillä aina falskasi jos oli liian pieni koko käytössä. En vaihda yöllä vaippaa kertaakaan ja tällä hetkellä käytössä muumin 4 koko. Päivällä ollu nyt kestot. :)
 
Jestas Hemppa, mahtava työ! Itse en saa enää pumpattua kuin työllä ja tuskalla. Pojalla todettiin allergioita ja kaikki pakastimen maidot on käyttökiellossa :grumpy:.

Toivottavasti ilmat nyt lämpenevät! Kesälomalla pyöritään varmaan paljon sukulaisilla ja mökeillä. Vauvan kanssa kahdestaan nyhrääminen kotona on todella turhauttavaa, poikakin viihtyy kun on ihmisiä ympärillä ja itse nautin kun on apukäsiä ja muutakin seuraa.
 
Meillä vasta siirryttiin 4 kokoon, joten sinänsä pitäis riittää.

Täällä pojalla on eka flunssa, pientä lämpöä ja nuhaisuutta. Sylissä ja rinnalla mielellään olis ja saakin olla. Toivottavasti toipuu pian!
 
Tää äiti kaipais nyt muiden kokemuksia.

Meillä 6kk tyttö. Vapun aikoihin viimeksi tultiin Mummolaan yökyläileen viikonlopuksi, mummola sijaitsee n 180km päässä, automatkat sujuu hyvin. Päiväunille alkaminen on vähän levotonta, huutaa välillä hetken, mutta niin se on kotonakin joskus. Mutta sitten kun ilta tulee ja yöunille pitäis alkaa niin huoh. Saattaa aluksi olla tissillä normaalisti, mutta sitten alkaa huuto. Aluksi "tavallista" kätinää, ja sitten menee täysin hermot. Huutaa naama punaisena, missään ei ole hyvä. Ehkä n 15-30min huutaa sylissäki ja sitten syliin rauhoittuu pariksi minuutiksi ja huuto alkaa uudestaan. Sängylle jos yrittää edes laskea niin huuto alkaa samantien. Myös vaikka syliin rauhoittuu niin pian alkaa uudelleen. Tätä kestää päälle 2h. Sitten jotenkin saan hyssyteltyä yms syliin ja nukahtaa. Kaks tuntinen on aivan kauhea.
Vapun aikaa siis näin, ja eilen taas saavuimme mummolaan yökylään, ja täysin sama homma! Piti jo välillä parvekkeelle mennä, että rauhoittuu viileässä ilmalla.

Sitten ku nukahtaa niin nukkuu kyllä aamuun asti. Itsellä vaan meinaa tulla kauhea panikki ku mikään ei auta, ja toinen aivan hysteerinen. Viimeksi oli soseita aloteltu niin luulin että joku niistä aiheutti masukivut, mutta en usko, ei se oikeen masukipua ole ja nyt kerta toistui täysin saman kaavan mukaan. Kotona ei ikinä tälläistä ole. Kohta ei viiti lähteä mihinkään :sad001

Kuulostaako kenestäkään tutulta?
 
Me ollaan usein mummulassa ja ei ole kyllä meillä mitään ongelmia. Pelästyykö vauva helposti muita ihmisiä?
 
Me ei olla koskaan oltu vielä yökylässä. Tänään lähtö laivalle, joten täytyy pitää peukkuja ettei ole tuommoista meillä. :nailbiting: Tai sitten hyttinaapurit olisivat tappiin baarissa etteivät häiriinny neidin unilaulusta (mutta ei kumminkaan pidä mitään hytti- tai käytäväjatkoja). Muutto omaan huoneeseen viikko sitten sujui kyllä jouhevasti, ja vieras paikka sekin oli. Toivottavasti viittaa siihen, ettei neiti ole kovin valikoiva nukkuja.
 
Ootteko vain yhden yön mummulassa? Meillä on pari kertaa kun on tultu pitkästä aikaa mummulaan ensimmäinen yö ollut sellainen että valvoskellaan ja känistään vähä enempi ja on levoton. Mutta seuraavat yöt on niiku kotonakin. Eli varmaa vieras ympäristö ja vieraammat ihmiset pitkästä aikaa.
 
Meillä ainakin vauva huutaa jos oon ite jännittynyt tai hermostunut.
Ollaan reissattu paljon ja oltu yökylässä siellä täällä. Nukkuu monesti jopa paremmin vieraskylässä, kun sosiaalisuus väsyttää. Oon vaan huomannut et jos ite jännitän tai hermostun vauvan käninästä vieraspaikassa niin se menee ihan villiks koko poju.
 
Juu tällä kertaa oltiin vain yksi yö. Ei alkanut päiväunillekkaan eilen, vaan taas kauhea huuto. Rinnallekin aina itkun saattelemana, ja itkuinen ylipäätään. Vasta viikko sitten mummo kävi meillä kylässä ja ei kyllä vierastanut ainakaan silloin.
Autossa sitten nukahti samantien, ja nukkui koko matkan. Kotiin päästiin niin ei mitään kätinöitä ja ruokaa maistuu entiseen malliin ja muutenkin iloinen oma itsensäo_O

Niin ja muutettiin tässä kuukausi sitten, siihen ei reagoinu oikeastaan mitenkään, tietenkin kaikki tutut tavarat yms ympärillä.
 
Meilläkin poika nukkunut varsin hyvin kyläpaikoissa. Poikkeuksena kerran kun oli kipeä ja kerran kun ihottuma äityi niin pahaksi että olo oli varmasti todella tukala.

Meidän poika on ruvennut murisemaan. Harjoittelee siis uusia äänteitä mutta todella huvittavan kuuloista ja näköistä kun murisee matalalla äänellä kuin mikäkin vahtikoira.
 
Meillä näkyy heti unissa, jos ollaan muualla kuin kotona. Sekä unille rauhottuminen on vaikeeta että unen kesto lyhyempää. Ja muutenkin unet levottomia. Vaunuihin sentäs nukahtaa yhtä helposti reissussakin, mutta niissäkin nukkuu max 2h jos vaunut pysyy koko ajan liikkeessä. Jos pysähtyy, niin herää melkein heti.
 
Voi hitsi vieköön! Viime viikolla meillä olineuvolan varaama lääkäri johon mentiin ihottuman takia. Vauvalla erityisesti kaula ja muut taipeet ihan punaiset ja myöhemmin tuli vatsalle, niskaan ja sääriin kuivia laikkuja. Ihottunasta kärsittiin 2-3viikkoa eikä itse löydetty voiteita mitlä auttaisi. Lääkäri diagnosoi atooppisen ihottuman ja määräsi hydrocortisonia. Lähdettiin mummulaan loppuviikoksi jossa alotettiin cortisonihoito joka auttoi jo parissa päivässä. Eilen kotiuduttiin. Tänään vauvan kaula ja polvitaipeet punoittaa jälleen! Neuvolan ohjeiden mukaan ei ole syötetty nyt hedelmäsoseita sillä neuvola epäili ruoka-aineallergiaa. Mies sanoi epäilevänsä nyt vahvasti kissa-allergiaa. Meillä kissoja ja mummulassa ei. Onneks on seuraava neuvola jo viikon päästä niin päästään keskustelemaan voiko kissa-allergia jo ilmetä...
 
Voi ei Mirri! Varmaan voi kissa-allergiakin puhjeta näin nuorella, meillä tyttö in allerginen lehmänmaidolle. Mut vauvalla atopia voi tulla niin monesta asiasta ja jos ei kutia, niin ehkä vois helpottaa siedättämällä?
 
Takaisin
Top